Kalypso Nikolaidis – EU By openDemocracy, CC BY-SA 2.0

Jutta Urpilainen epäili eilen, pelaako Vapaavuori espanjalaisessa joukkueessa  Vapaavuoren pohdittua, onko vakuustoitotus aina paras mahdollinen vaihtoehto käyttää Suomen poliittisia paukkuja hallitusohjelman kirjauksesta huolimatta.

On mielestäni varsin selvää, että euro on varsin kaukana optimaalisesta valuutta-alueesta ainakin niin kauan, kun mitään tarpeeksi merkittäviä toimia ei tehdä ja takulla olemme siis pulassa. Jos euron hajoamisen kustannuksia lähdetään vakavasti pohtimaan, pitää mielessä toisaalta pitää, että euron hajoamisen kustannukset olisivat äkillisiä ja hyvin suuria. Asiaa ei todellakaan voi katsoa reittiriippumattomasti. Kun eurossa ollaan, ovat vaihtokustannukset valtavat ja varmaankin riippuvia siitä, minkälaiseen valuutta-alueeseen vaihdetaan. Parasta mahdollista vaihtoehtoa – mikä se sitten ikinä onkaan – ei myöskään takulla saada vaan valutta-alue lienee jonkinlainen sen hetkisestä poliittisesta tilanteesta riippuva kompromissi. 

Toinen juttu on se, että pitää oikeasti olla tosi tarkkana siinä, mitä oheisvahinkoja nykyisen järjestelmän tuhoamisesta tulisi. Euroopan unionin hyvät puolet pitää pyrkiä säilyttämään kaikissa olosuhteissa. Vapaan kaupan luoman keskinäisriippuvuuden tuoma vakaus sodan runtelemalla mantereelle on vaan jotenkin pelastettava ja siitä kannattaa maksaa suurikin hinta. 

Urpilaisen puhe siitä, että nykylinjan kyseenalaistaminen on heti Espanjan joukkueessa pelaamista on kuvottavaa nationalistista populismia. Kai me nyt ollaan vielä yksi eurooppalainen joukkue edes jossain määrin? Ainakaan minä en nauti siitä, että Etelä-Euroopan työttömyys yli 20 prosentissa ja nuorison kohdalla vielä kauheammissa luvuissa. Jos en empaattisuuttani niin ainakin pelkään tällaisen poliittisen tilanteen epävakautta ja siitä seuraavia vaikutuksia ihan itseeni. Espanjan etu on useimmiten meidänkin etu, kun asiaa tarkastelee muutaman kuukauden sijaan muutamien kymmenien vuosien aikaperspektiivillä.

Vaikka yksittäistä lausuntoa ei ehkä pidä ylianalysoida, on demarien johtajan tuomio kuitenkin varsin kuvaava siitä, missä ilmapiirissä nyt eletään. Väistämättä tuntuu siltä, että kansalle ei ole tarjottu mitään uskottavaa vaihtoehtoa kriisistä nousemiseen vaan lähinnä jonkinlainen typerä kilpailu siitä, kuinka muka voisimme maksaa vielä muutaman euron vähemmän. Ikävä kyllä esitellyistä teistä kaikki ovat pahoja. Johtavien kansanedustajien suusta en ole tainnut kuulla uskottavaa selviytymissuunnitelmaa minäkään.

Jotain tälle poliittisen johtajuuden puutteelle pitää tehdä jatkossa. Tällä hetkellä ei näytä olevan mahdollista tehdä edes jotain lähitulevaisuuden kannalta tärkeitä päätöksiä puhumattakaan sitten ilmastonmuutoksen pysäyttämisen kaltaisista isomman perspektiivin asioista. Asiassa muhii myös käsittämättömän iso avointa yhteiskuntaa uhkaava kriisi. Miten demokratiamme kestävät, jos valuutta-alue ajetaan alas jossain kabinetissa pienen joukon tekemillä päätöksillä ja siitä seuraa valtavaa epävakautta? On täysin selvää, ettei minkään maan eroa Eurosta voida pohjustaa kansalle tai esimerkiksi äänestetyttää, markkinat kun reagoisivat tällaiseen pohdiskeluun aivan liian rankasti.

Kriisin eskaloitumisen laittaminen demokratian syyksi olisi suuri isku avoimen yhteiskunnan ideaa kohtaan.