Aiemmassa Poliittiset akselit -tekstissäni yritin muodostaa kuvan suomalaisista eduskuntapuolueista Helsingin Sanomien vaalikonekysymysten perusteella. Analyysin kautta päädyin siihen, että yksinkertainen tapa hahmottaa suomalaisia puolueita, on hahmottaa puolueiden paikka kolmella dimensiolla:

Vasemmisto – oikeisto
Ympäristömyönteiset vapaamieliset (1) – Ympäristövastaiset konservatiivit
Lokaali – globaali

Tarkastelen tässä tekstissä vain hallitus puolueita. Kun haluamme tarkastella hallituksen toimintaa, saamme aiemmasta analyysistä hyvät apuvälineet hallituksen ymmärtämiseen.

Hallituspuolueet voi kolmella akselilla määritellä jokseenkin seuraavasti:

Keskusta: Maltillisesti oikeistolainen, keskilinja ympäristövapaamielisyydessä, maltillisesti lokaali puolue

Perussuomalaiset: Keskustalainen, ympäristövastainen konservatiivinen, lokaali puolue

Kokoomus: Oikeistolainen, keskilinja ympäristövapaamielisyydessä, globaali puolue

Nopealla katseella on jo selvää, että hallitus on ideologisesti melko yhdenmukainen, kun sitä vertaa oikeastaan mihinkään muuhun mahdolliseen kombinaatioon. Siitä huolimatta hallituksella on myös kipupisteitä.

Mistä hallituksen kipupisteet löytyvät?

Perinteiset talouskysymykset

Vasemmisto-oikeisto -akselilla tarkoitan puolueiden suhdetta verotuksen määrän, julkisen sektorin kokoon ja esimerkiksi siihen, pitääkö palvelut tuottaa julkisesti vai yksityisesti. Oikeisto kannattaa matalaa verotusta, pientä julkista sektoria ja yksityistämistä ja vasemmisto ei.

Nyt muodostettu hallitus on helppo ymmärtää nimenomaan vasemmisto – oikeisto -akselin tarkastelun kautta. Kaikki hallituspuolueet ovat keskellä tai oikealla. Perussuomalaiset muodostavat keskustalaisimman voiman hallituksessa. Keskusta on nimestään huolimatta hiukan oikealle keskustasta ja hallituksen oikean siiven muodostaa kokoomus.

Perussuomalaiset eivät ole yhtenäinen joukko tällä akselilla. Puolueessa on selvästi keskustalaisia vasemmistolaisempia ehdokkaita ja toisaalta osa ehdokkaista sopisi kokoomuksen oikealle reunalle. Keskusta on vähän koherentimpi ja se sijaitsee perussuomalaisten ja kokoomuksen välissä melko selkeästi. Kokoomukselle tämä on selkeästi tärkein puoluetta määrittävä tekijä ja puolue on tiivisti aika selvästi oikeammalla kuin muut hallituspuolueet.

Aloittaen heikkojen kohtien etsintä ensin vasemmalta, hallitus näyttää olevan melko turvassa. Suurin ongelma vasemmalla on perussuomalaisissa. Puolueessa on merkittävä määrä ehdokkaita, joiden näkökulmasta hallitus voi tehdä liian oikeistolaista politiikkaa.

Oikealta tarkastellen hallituksen ongelmaksi voi muodostua se, että kokoomuksen joukot ovat selkäesti oikeammalla kuin suurin osa keskustalaisista ja perussuomalaisista. Kokoomuksen puheenjohtajataistelu on mahdollista hahmottaa siten, että kokoomuksen oikeistolaiset toimijat ryhmittyvät kovana oikeistolaisena tunnetun Elina Lepomäen ympärille, kun muut ovat hieman vailla sankariaan vielä.

Lähtökohtaisesti ajattelisi, että suurimmat väännöt tämän akselin kohdalla syntyisivät kysymyksissä verotuksesta ja valtion omistuksista. Toisaalta nyt viime aikoina myös taksien vapauttaminen on näyttänyt olevan yksi taistelu, jossa mukaillaan tätä akselia, vaikka sen voi ehkä mieltää myös muunlaisena taisteluna.

Ympäristö ja vapaamelisyys

Ympäristövapaamieliset – ympäristövastaiset konservatiivit akselilla tarkoitan ympäristöön liittyvien kysymysten yhdistymistä erilaisiin perinteiseen vapaamielisyyteen liittyviin kysymyksiin. Ympäristövapaamielinen ihminen haluaa torjua ilmastokriisiä ja laittaa ympäristön talouden edelle, mutta myös puolustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Ydinvoiman vastustaminen on myös kiinnittynyt ympäristövapaamielisyyteen (2).

Ei ole ihan helppo asettaa sanojaan oikein muotoillessa hallituksen sisäistä asemointia ympäristövapaamielisyyden suhteen. Hallituksessa on akselin suhteen keskilinjaa kulkevia puolueita ja yksi selkeästi ympäristövastaisen konservativismin edustaja. Kokoomus on aavistuksen keskustaa ympäristövapaamielisempi, mutta molemmat ovat paljon ympäristövapaamielisempiä kuin perussuomalaiset.

On tavallaan totta, että jokaisessa hallituspuolueessa on suurta sisäistä hajaannusta tähän liittyvien kysymysten ympärillä. Erityisesti perussuomalaiset ovat puolue, joka on pitkälti ympäpristövastainen konservatiivipuolue. Siitä huolimatta puolueessa on edustettuna laaja spektri erilaisia asteita tästä. Kokoomuksesta ja keskustasta taas löytyy melko ympäristövapaamielisiäkin joukkoja. Silti molemmat puolueet joustavat myös aika pitkälle ympäristövastaiseen konservativismiä kohti.

Ympäristövapaamieliseltä kannalta tarkastellen hallitus tuskin kauheasti hievahtaa. Kokoomuksen ympäristövapaamielinen siipi on niin tottunut häviämään taistelunsa pienen koon vuoksi, ettei asia tuskin kauheasti hievahda siltä kannalta katsottuna.

Ympäristövastaisen konservativismin puolelta merkittävää poliittsta voimaa voi löytyä perussuomalaisista ja keskustan ympäristövihamielisistä ja konservatiivisistä siivistä. Hallituksen linja voinee kuitenkin olla tässä sen verran kaukana esimerkiksi oppositiosta, ettei tästä muodostu mitään suurta ongelmaa hallituksen yhtenäisyydelle.

On vaikea nähdä, missä asioissa tällä akselilla syntyisi merkittäviä konflikteja. Ympäristöpuolella hallitus tekee aika yhtenäisesti politiikkaa, joka on ainakin ympäristöjärjestöjen ja vihreiden mielestä todella huonoa, mutta konfliktit ovat vielä olleet suurelle yleisölle melko vaikeasti ymmärrettäviä kuten metsälain kohdalla. Vapaamielisyydessä suurin konflikti varmaan käytiin tasa-arvoisen avioliittolain viimeistelyn kohdalla. Se vietiin läpi hallituksen toimesta mahdollisimman pienieleisesti, mutta silti perussuomalaisten pieni osa tarttui senkin vastustukseen. Pitäisin todennäköisenä, että ympäristöasioissa hallitus löytää yhteiset melko ympäristövihamieliset sävelet ja muuten se tyytyy esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohdalla vain tekemättömyyteen, millä vältetään konfliktit.

Lokaalisti vai globaalisti?

Lokaali-globaali -akselilla tarkoitan puolueiden suhdetta siihen, mihin valtaa pitäisi siirtää. Lokaali pitäisi vallan omassa kunnassa ilman kuntaliitoksia eikä luota EU:n ja Naton kaltaisiin tahoihin. Globaali yhdistäisi kuntia ja rakentaisi tiiviimpää EU:ta. Kysymys on nähdäkseni erityisesti suunnan valinnasta. Mennäänkö kohti globaalia vai mennäänkö kohti lokaalia?

Hallitus on todella hajallaan näissä kysymyksissä. Perussuomalaiset on lokaalein eduskuntapuolue, keskusta toiseksi ja kokoomus on taas globaalein. Hallituskessa on puoluekentän ääripäät edustettuina tämän dimension analyysissä.

Perussuomalaisissa on – kuten monissa muissakin kysymyksissä – tässäkin melko paljon hajontaa. Osa perusuomalaisista kuuluisi globaalimpaan osaan keskustasta aivan mainiosti, vaikka enemmistö löytyykin lokaalimmalta paikalta kuin suurin osa keskustaa.

On todella selvää, että tämä akseli on perin ongelmallinen hallitukselle. Millään muulla akselilla hallituksen puolueet eivät erotu niin selkeästi toisistaan. Perussuomalaisten ja kokoomuksen linja on suorastaan päinvastainen. Koska hallituksen suurempi massa on kuitenkin perin lokaalin puolella, voisi päätellä, että erityisesti kokoomukselle tämä voi olla ongelma.

Hallitus on tavallaan joutunut etsimään kompromissia tämän akselin puitteissa jo nyt. Mielestäni tämä näkyy sote-uudistuksen yhteydessä syntyneestä maakuntamallista käydyssä taistelussa varsin hyvin. Molemmat puolet voivat nyt väittää voittaneensa, mutta synnytystuskia oli selvästi valtavasti. Rauha säilyy, koska nyt hallituksen osa voi ajatella vallan siirtyvän valtion tasolta maakunnille ja osa voi kuvitella vallan siirtyvän kunnilta maakunnille. Lienee kuitenkin selvä, että melko rauhallinen tarkastelu osoittaa uuden valtarakenteen vievän valtaa nimenomaan valtion tasolta maakunnille. Tämän vuoksi oli aika luonnollista, että kokoomus piti ostaa oikeisto-vasemmisto -akselin kautta mukaan tarjoamalla yksityisille yrityksille selvästi enemmän pelitilaa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä.

On tavallaan mielenkiintoista, että hallituksen linjat esimerkiksi EU:n suhteen eivät ole menneet julkisesti kovinkaan ristiin. En pitäisi ollenkaan mahdottomana, että tällaisia railoja alkaisi erottua vielä.

Lopuksi

Nykyinen hallitus on ideologisesti varsin yhdenmukainen. Tällaista väitettä on toiseltu julkisuudessa varsin paljon. Se on minustakin varsin tosi väite, mutta suuri osa kommentoijista on analysoinut asiaa vain perinteisen vasemmisto-oikeisto -akselin kautta. Laajempi tarkastelu auttaa näkemään koko kuvan.

Hallituksen suurimmat erot tulevat esiin, kun tarkastellaan puolueiden suhdetta siihen, missä asiat pitäisi päättää. Siinä muhii minusta suurin mahdollisuus hallituksen sisäiseen konfliktiin.

(1) Rauli Mickelsson heitti tämän nimiehdotuksen Facebook-kommentissa. Aiemmin puhuin liberaaliudesta, mutta vapaamielisyys itseasiassa tavoittaa käsitteen mielestäni aika hyvin ja on vieläpä suomea. Vaihdan termin tähän kirjoitukseen.

(2) Ydinvoiman puolustamisen kytkeytyminen ympäristövastaiseen konservativismiin oli varmaan eniten ärsytystä aiheuttanut osa minun aiempaa analyysiäni. Sori nyt vaan, mutta näyttää olevan niin, että ympäristön tuhoamiseen veltto suhtautuminen näyttää kovasti korreloivan ydinvoiman kanssa, vaikka tiedän minäkin toki joukon ihmisiä, jotka ovat aika intohimoisesti ilmastokriisiä ratkaisemassa ydinvoiman avulla. Kaikki kunnia poikkeuksille.