Monet mediat ovat viime päivinä alkaneet spekuloida eduskuntavaalien läpimenijöistä. Yhteistä näillä spekuloinneilla on, että ne on käytännössä tehty muutaman ihmisen mutuilun pohjalta ja ilman kunnollista datalähdettä. Mutuilu ei parane mutuilusta, vaikka sen paketoisikin tieteellisemmän näköiseksi.
Olen pitänyt varsin hyvänä harjoitteena esimerkiksi AccuScoren arviota vaalien paikkajaosta. Siinä voi kuitenkin dataan pohjautuen arvioida sitä, miten kannatukset välittyvät paikoiksi. Suomessahan ei saa läheskään suoraan suhteessa ääniin vaan merkitystä on myös sillä, mistä äänet tulevat.
Todennäköisesti gallupit antavat kohtuullisen kuvan siitä, mikä on puolueiden kannatus vaalipäivänä ja todennäköisesti AccuScoren menetelmä antaa kohtuullisen kuvan siitä, miten äänet jakautuvat. Näistä saadaan kohtuullinen kuvaus siitä, miten eduskuntapaikat jakautuvat.
Sen sijaan epäilen melko suuresti arvioita siitä, minkälaisia äänipotteja yksittäiset ehdokkaat saavat. Seuraan itse vaaleja hämmentävän paljon ja käytän niihin suuren osan ajastani ja tunnen erityisesti Vihreiden poliitikot ja heidän kampanjansa hyvin. Siitä huolimatta en osaa esittää kunnollista arvausta Pirkanmaan Vihreiden listan järjestyksestä.
Sain tästä itseasiassa hyvän muistutuksen pari päivää sitten muiden vaaleista kiinnostuneiden kanssa keskustellessa. Heistä eräs kehui vähän vanhemman naisen tekemää kampanjaa ja sen laajaa näkyvyyttä. Itse totesin, että en ole nähnyt kampanjalta oikeastaan mitään missään.
Millä tätä voi selittää? Pirun hyvällä segmentoinnilla. Nykyään on nimittäin helppo tehdä vaalit niin, että ne näkyvät vain pienelle tarkasti määritellylle kohdeyleisölle. Erityisesti Facebookin ja Googlen omistamien palveluiden mainostamisen kohdentaminen on mahdollista tehdä ihan naurettavan hyvin. Flaikkua ehkä jaellaan Hämeenkadulla kaikille, mutta suuri osa vaalibudjetista saatetaan kaataa todella pienelle kohdeyleisölle kohdistuvaan mainontaan.
Kun toimittajat tekevät arvioita siitä, kuka menee läpi ja kuka ei, he eivät ehkä tajua, että hekin näkevät vain pienen osan siitä vaaliviestinnästä, mitä nykyään harrastetaan. Kärjistäen voisi sanoa, että vaikka Iiris Suomelan kampanja mokaa aina, kun mainoksen näkee joku yli 50-vuotias herrasmies. Nämä herrasmiehet lienevät kuitenkin aika monen vaalitilanneanalyysin takana.
Äänestäjän kannalta tällä kaikella ei ole niin paljoa väliä. Jos kuitenkin tykkäät antaa äänesi taktisesti ja välität siitä, onko äänestämäsi ehdokas hilkulla mennä läpi, suosittelen rohkeuteen ohittaa mediassa esiintyvät arviot. Sinun somekuplasi saattaa olla sen kokoinen, että sillä saa ehdokkaan läpi, vaikka siihen ei toimittajaa ole sattunutkaan.
Tohdin myös vähän veikata, että vaalipäivänä tulemme näkemään yllätyksiä tavallista enemmän. Puolueiden väliset suhteet varmaan kantavat, mutta listojen sisällä voi tapahtua hyvin yllättäviä asioita. Itse herättelen hyvin varovaista toivoa siitä, että näissä vaaleissa nuorison ääni kuuluisi paremmin kuin aikoihin. Saatan syyllistyä toiveajatteluun, mutta toisaalta toivossa on mukavampi elää kuin epätoivossa.
Jos analyysini yllättävistä somekuplista osoittautuu näissä vaaleissa vääräksi, on vaikea kuvitella, etteikö se olisi relevantti juttu esimerkiksi neljän vuoden kuluttua. Odotellaan joitakin vuosia niin tuskin katsomme kukaan samoja mainoksia. Tuskin nytkään.
Kuvalähde: Olive oil bubble variations by fdecomite, CC BY 2.0
