Tanja Aitamurron, Taneli Heikan, Petteri Kilpisen ja Matti Posion Uusi Kultakausi – Kuinka sosiaalinen media mullistaa kaiken on erinomainen pamfletti. Ajattelin vähän nostaa esiin kirjan herättämiä ajatuksia talouteen liittyvän pohdiskelun välissä.
Pamfletin pääsanoma on, että teknologia muuttaa yhteiskuntaa tällä hetkellä paljon ja Suomi on viime vuosina pudonnut kelkasta. Suomi ei ole pystynyt avamaan valtionhallintoa nykyaikaisilla tavoilla. Avoin data on viime aikoina eksynyt valtion ohjelmiin, mutta toistaiseksi näytöt ovat vähäiset. Sosiaalista mediaa ei käytetä julkisella sektorilla, mutta sillä voitaisiin siirtää valta kansalle. Talous muuttuu palvelutaloudeksi ja palveluiden on oltava digitaalisia. Kirjoittajat kutsuvat tätä digisosiaaliseksi taloudeksi. Uusi teknologia tarkoittaa myös uudenlaista johtajuutta työelämän muuttuessa verkostomaiseksi ja lyhytikäisten tiimien muuttuessa normiksi.
Pamfletissa on hieman paatoksellinen tyyli, joka väistämättä tuo mieleen Heikan edellisen projektin: Lumedemokratian. Tyyli on tässäkin ehkä hivenen ylitseampuvaa ja liioittelevaa, mutta tämä taitaa vähän kuulua raivokkaan pamfletin juttuun. Minusta Suomessakin on valopilkkuja sosiaalisen median suhteen, mutta kirjan ravisteleva viesti heikkenisi, jos niitä nostettaisiin esiin. Julkiselta sektorilta näitä valopilkkuja ei tosin taida löytyä yhtään.
Pamfletti huutaa sankarinörttien perään, jotka veisivät läpi esimerkiksi avoimen datan aloitteita. Tähän en voi kuin yhtyä. Jyrki Kasvi on vähän liian yksin eduskunnassa. Ongelma on se, että tätä alaa ei oikein nosta kukaan esiin missään muussa puolueessa. Olen myös itse syvästi pettynyt siihen, miten huonoa poliittisten nuorisojärjestöjen kiinnostus aihetta kohtaan on. Tällä ei ole niin kauheasti väliä nykypolitiikkaan, koska vihreitä lukuunottamatta puolueissa nuorisojärjestön merkitys on lopulta aika vähäinen nuorisojärjestön ollessa vain pieni osa puoluetta. Nuorisojärjestöjen tietotekniikan tajuttomuus antaa kuitenkin lohduttoman kuvan tulevaisuudesta: minun polveni poliitikot eivät vältätmättä ole juuri parempia tietoyhteiskunta-asioissa kuin nykyiset kansanedustajat.
Mielestäni Suomen fundamentaalimpi ongelma on se, että teknologiaan keskittyneet ihmiset on karsinoitu tiukasti omaan “siilonsa” erottamalla teknilliset yliopistot “tavallisista” – edes Aalto yliopistossa eivät nämä rajat mene tarpeeksi rikki. Valtakunnassamme yhteiskuntatieteilijän ja tietoteknikan lukijan välinen keskustelu baarissa on huomattavan harvinainen. Kukaan ihminen ei tule tajuamaan avoimen datan auvoisuutta ilman pitkää selitystä ja meidän yhteiskuntatieteilijät eivät näitä selityksiä kuule tarpeeksi. Samalla yhteiskunnasta kiinnostuneet teekkarit jäävät ilman poliittisen vaikuttamisen työkaluja. Teekkarin tulevaisuus onkin vain hiljainen kiroilu tai epätehokas poliittinen vaikuttaminen (kts piraatit), kun oikeasti pitäisi olla vaikuttamassa poliitikkoihin tai vaihtamassa poliitikkoja.
Kenties poliittisen osaamattomuutensa vuoksi tietotekniikan ammattilaiset ovat keskittyneet liian synkkään uhkakuvien maalailuun. Suurin osa energiasta on käytetty erilaisten uhkakuvien maalailuun Orwellin hengessä – huolimatta siitä, ettei Orwellin kirjojen pointti niin paljoa edes ollut teknologian uhka, vaan enemmänkin vanhanaikainen totalitarismin. Tässä uhkailussa on yleensä ollut ihan paljon tärkeääkin sisältöä, mutta tietotekniikan ihmisiltä on puuttunut positiivinen tulevaisuuden visio. Ilman visiota, ei ole toivoakaan liikkeestä.
Tässä kirjassa kuitenkin tarjotaan hyvä tulevaisuus, johon pitäisi vain uskaltautua tarttua. Ehkä tämän kustannuksella jonkin verran sivuutetaan hyvää suomalaista keskustelua aihepiirin läheisyydestä. Kirja tarjoaa jatkoajatuksena nykyisille vaaleille Internet-äänestystä Viron malliin. Olen tässä tiukasti Effin ja muiden veneessä: äänestäminen on niin tärkeä yhteiskunnan peruskivi, että sen pitää toimia kaikissa olosuhteissa ja täysin pomminvarmasti. Suomessa edes sähköinen äänestys ei toiminut ja internet-äänestämisessä on suurempia ongelmia. (Muinainen ja silti hyvä kirjoituksemme aiheesta).
Samoin kirjassa pidetään tekjiänoikeuksia mitättömänä asiana, jotka ratkaistaan Creative Commons -lisenssien avulla. Arvostan itse valtavasti Creative Commonsia, mutta näkisin silti Creative Commonsin luojan Lawrence Lessigin tapaan, että itse järjestelmässä on paljon korjattavaa. Moderni tietoyhteiskunta sosiaalisine medioineen kaikkineen rakentuu vahvasti yhdistelun pohjalta ja tuo yhdistely vaatii raaka-ainetta. Tulevaisuuden raaka-aine on public domainissa. Tekijänoikeudet ovat sitä paitsi vahvat vain siksi, että niitä puolustaa tiivis eturyhmä. Nettikansaa ei todellakaan kuunnella tekijänoikeuksiin liittyvissä asioissa. Jos sosiaalista mediaa kuunneltaisi, joku vähintään tekisi jotain tekijänoikeusrikkojien mielettömille tuomioille ja vetäisi stopin suoja-aikojen holtittomaan pidentelyyn. Tällä hetkellä nämä valitukset eivät kabinetteihin asti kuulu.
Vihreiden puoluevaltuuskunta käsittelee 26. – 27.3. kokouksessaan puolueen uutta tietoyhteiskuntapoliititsta ohjelmaa. Ohjelman nimi on Radikaalisti avoin yhteiskunta ja sen sisältö on linjassa tämän pamfletin kanssa ja avaa minusta hienosti sitä, millaisena me Vihreissä haluaisimme nähdä tulevaisuuden tietoyhteiskunnan. Radikaalisti avoin yhteiskunta on jatkoa vanhalle avoimelle yhteiskunnalle. Yhteiskunnan oletus on radikaalissa yhteiskunnassa avoimuuden puolella nykyisen salailun sijaan ja päätöksen teko on läpinäkyvää. On tietenkin mahdollista, että tästäkin ohjelmasta tulee vain pölyttyvä paperi, mutta ainakin itsessäni tämä herättää valtavan suuria odotuksia. Tähän on helppo innostua mukaan vähän samoin kuin itse innostuin Uusi Kultakausi – Kuinka sosiaalinen media mullistaa kaiken -kirjasta: viime yö meni aikalailla tätä lukiessa.
Radikaalisti avoin yhteiskunta -ohjelmaa voi kommentoida minulle kaikilla mahdollisilla välineillä. Sisältöön voi vielä vaikuttaa.
(Vihreiden ohjelmaprosessit ovat käsittääkseni Suomen avoimemmasta päästä siitä huolimatta, toivon, että puoluekokouksessa voimme vaatia puoluetta avamaan prosessit kokonaisuudessaan. Ainakin ohjelmista olisi kaikissa työvaihessa oltava verkossa versio, jota voisi kommentoida erilaisissa sosiaalisissa medioissa.)
Muutos 18.3.2011: Lisätty sanat ”Mielestäni” alleviivaamaan sitä ettei asiaa käsitellä kirjassa. Nyt teksti kuuluu siis: ”Mielestäni Suomen fundamentaalimpi ongelma on se, että teknologiaan keskittyneet ihmiset on karsinoitu tiukasti omaan “siilonsa” erottamalla teknilliset yliopistot “tavallisista” – edes Aalto yliopistossa eivät nämä rajat mene tarpeeksi rikki.”
