Timo Järvensivun kirjoituksesta Tuumassa

Tuumassa on Timo Järvensivun kirjoitus Neljä askelta kasvuvapaaseen hyvinvoivaan Suomeen, joka kommentoi jonkin verran Avointa vihreää taloutta ja esittelee myös Järvensivun omia vaihtoehtoja.

Järvensivun ei pidä kirjamme poliittisrealistisesta otteesta vaan toivoo utooppisempaa lähestysmistapaa. Lisäksi erityisesti degrowth-näkemyksemme saavat kovaa kritiikkiä.


Aineettomasta taloudesta puhumisen kritiikki on mielestäni edelleen melko epärelevanttia. Aineettomalla taloudella tarkoitan itse sellaista Internettiin nojautuvaa kauppaa, jossa käytännössä vaihdetaan vain bittejä paikasta toiseen materiaalin sijaan. On tietenkin täysin selvä, että vaikka Internet vaatii melkoisen määrän materiaalia tietokoneiden ja kaapeleiden osina. Sinällään bittien vaihtaminen ei kuitenkaan kuormita maailmaa läheskään niin paljoa kuin mikään muu kuviteltavissa oleva taloudellinen toiminta. 


Erityisesti pidän keskustelua informaation siirtelyn energian kulutuksen fysikaalisista rajoista täydellisen turhana. Jos oikeasti saisimme painettua Internet-talouden kulutuksen lähelle teoreettista minimiä, riittäisi todennäköisesti pieni määrä auringon energiaa tähän aika pitkäksi aikaa. Samalla voi pohtia, mikä toiminta oikeasti veisi näin vähän. Ihmisen eläminenkin vie oman määränsä energiaa ja tämä määrä on melkoisesti enemmän kuin muutaman bitin liikuttamiseen kuluva teoreettinen minimi. Lisäksi fysiikan osaamiseni ja mainion The Information -kirjan pohjalta arvioisin vieläkin, että teoreettista minimiä tiedon siirron energiakulutukselle ei sinällään ole. Tiedon järjestelylle kyllä, mutta teoriassa on mahdollista vapauttaa järjestelmä alkuperäisessä paikassa ja järjestää sitä lopullisessa paikassaan ja siten pitää entropian määrä järjestelmässä samana vaikka tieto siirtyisikin. Teoriassa mikä tahansa teoreettinen raja tulee joskus vastaan, jos kasvu jatkuu ikuisesti. Ja vaikka teoreettinen raja olisikin olemassa, voimme aina myös antaa biteille enemmän arvoa ja tälle en näe mitään näköpiirissä olevaa rajaa.


Järvensivu tekee artikkelissaan neljä konkreettia ehdotusta, jotka esittäisin vähän mielivaltaisesti lyhennettynä näin:

  1. Tulevaisuuseduskunta, joka päättäisi asioista pidemmällä aikavälillä kuin nykyiset eduskunnat. 
  2. Ensin rajat ympäristöstä ja hyvinvoinnin ehdot ja sitten niiden piirissä vapaata toimintaa
  3. Jokaiselle ajattelutaidon ajokortti, joka on uusittava 10 vuoden välein. Painotus ilmeisesti kaikessa muussa kuin teknistaloudessa.
  4. Demokraattisemmat rakenteet kaikkialle mm. asettamalla 10 prosentin valtakatto niin markkinatoimijoille kuin demokraattisen prosessin ihmisille.

Ehdotukset ovat jossain määrin kannatettavia. Esimerkiksi rajojen asettamista ja niiden sisällä vapaata toimintaa kannatan lämpimästi kuten muuten Vihreät yleensäkin esimerkiksi periaateohjelman mukaan. Tämänhän sen periaatteen pitäisi olla ja sitä yritämme myös kirjassamme pitää ohjenuorana. Minusta tähän periaatteeseen ei kuitenkaan pidä pitää komentona olla tekemättä mitään ennen kuin teoreettisesti parhain mahdollinen lopputulos olisi saavutettu. Pitää tehdä myös poliittisesti realistisia inkremettiparannuksia sellaista päämäärää kohti, joka saataisiin, jos asiaa mietittäisiin täysin tyhjältä pöydältä. 

Tulevaisuuseduskunta on mielenkiintoinen idea ja tavallaanhan se toteutuu esimerkiksi ilmastolakiin liittyvän ilmastopaneelin kohdalla. Toisaalta paneeli ei pysty asettamaan mitään suoria määräyksiä eduskunnalle. Ja hyvä niin. Mielestäni kansalla pitää aina olla mahdollisuus vaihtaa johtajiaan verettömillä vallankumouksella eli vaaleilla. Järvensivu pitää tärkeänä, että paneelin riippumattomuus taataan. En tiedä, miten tämä oikeasti tapahtuisi. Periaatteessa minusta on ihan hyvä, että kansanedustaja on riippuvainen kansan tuesta muunlainen riippuvaisuus on ongelma. Ajatus vaatisi lisää pohdintaa, mutta sinällään olisi tietenkin hyvä, että rajat toiminnalle saataisi asetettua ehkä jopa niin, että eduskunta ei voisi kävellä niiden yli. Jotenkin pitäisi kansan kuitenkin kaikissa tapauksissa voida muuttaa suuntaa vaikka se suunta olisi jotain muuta kuin se, mitä itse haluan.

Ajattelutaidon ajokortissa on paljon minusta mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Ensimmäiseksi tulee mieleen, että peruskoulunhan pitäisi toimia juuri tässä tehtävässä. Toisaalta pidän teknisten ja taloudellisten tieteiden väheksymistä edelleen vääränä: teknologialla on merkittävä rooli ympäristöongelmien ratkaisussa. Jos keinoliha oikeasti tulee pian, kuten Guardian kertoo, tulee se vähentämään maailmanlaajuisia päästöjä paljon enemmän kuin yksikään fiksun humanistisen ajattelijan teksti Suomessa voi koskaan vähentää. Idea kaipaa kuitenkin vielä lisää kehittelyä ja yksityiskohtia, että siihen voisi suhtautua vakavammin. Liittyyykö ajokorttiin opiskelua? Kuka sen maksaa ja mistä rahat ovat pois? Mitä tehdään niille, jotka eivät ajokorttia halua tai pysty suorittamaan? Miten oppisisällöt määriteltäisi? Ilman näitä (ehkäpä teknistaloudellisia) seikkoja en ainakaan minä pysty ideaan ottamaan kantaa.

Demokraattisemmat rakenteet ovat varmasti hyvä idea. Kannatan monenlaisia pyrkimyksiä kohti demokraattisempaa toimintaan. Monopoleja myös vastustan vahvasti. Valtakaton hyvyydestä en ole vakuuttunut, sillä uskon, että kaikkea valtaa tuskin tällaisen piiriin saataisi. Myöskin alueen markkinaosuus on epämääräinen käsite, eikä välity kokonaan. Olkinukkejen hakkaamisen uhallakin, minusta tuntuu vähän hankalalta sanoa jollekin huoltamoyrittäjälle Kihniössä, että sinulla ei tällä alueella saa olla yli 10 prosentin markkinatoimijuus, joten odottele, että tänne saadaan 9 muuta huoltamoa, että saat toimia. Toisaalta hirveän vahvat ylärajat monopoleille kovin spesifien tuotteiden alueilla eivät myöskään toimi esimerkiksi Suomen alueella. Kyllä täälläkin riittää kaikenlaisia erittäin pieniä segmenettejä taloutta, jossa toimijoita on jokseenkin yksi tai kaksi. Kaikki näistä eivät ole pahoja. Monet tietenkin ovat.

Eduskunnan puolueiden rajaaminen 10 prosentin kokoiseksi on mielenkiintoinen idea. Toisaalta eduskunnassa täytyy kuitenkin koota hallitus, jolla on enemmistö takanaan. Seuraisiko rajasta vain se, että meillä olisi Kokoomus 1, Kokoomus 2 ja Kokoomus 3 -puolueet tai vaikka maantieteellinen jako puolueilla? Miten epäformaali vaikutusvalta ja tällainen toiminta oikeasti estettäisi?

Järvensivu on kova talouskeskustelija ja on siksi tosi hienoa, että kirjaamme on kuitenkin luettu. Suomessa on varmasti tilaa monenlaiselle keskustelulle niin yksityiskohtaiselle kuin laajoihin kokonaisuuksiin menevälle maalailevammalle pohdinnalle. En pidä kuitenkaan siitä, että laajempia ratkaisuja tarjoavat maalaavat isolla pensselillä ja pitävät yksityiskohtia ja lähivuosien toiminnan pohtimista asiana, joka voidaan hyvin sysätä jollekin tulevalle työryhmälle tai odottamaan jotain suurempaa ihmismielen ja kansain vallankumousta. Ympäristö ei odota vallankumousta, joten kannattaa tuottaa politiikkaa, jota voidaan tehdä jo huomenna ja joka on siis valmista jo tänään.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

2 thoughts on “Timo Järvensivun kirjoituksesta Tuumassa”

  1. @Heikki: Hyvä kirjoitus, vie asiaa eteenpäin! Olemme yhteisellä asialla.

    Olen samaa mieltä, että palvelu- tai digitaalitalouden aineettomuudesta keskusteleminen on osittain epärelevanttia. On suhteellisen selvää, että taloudellisen toiminnan kestävyyttä voidaan parantaa paljon vähentämällä epäkestävää toimintaa. Palvelu- ja digitaalitaloutta vahvistamalla voidaan vähentää talouden riippuvuutta muista kestämättömämmistä toimintamuodoista. Tässäkään ei kuitenkaan pitäisi tarkastella taloutta pelkästään kategoriana palvelu- ja digitaalitalous = hyvä ja muu talous = paha. On katsottava pintaa syvemmälle: mikä on kestävämpää, mikä vähemmän kestävää. Tästä olemme varmastikin samaa mieltä.

    Nykyisenlainen valtavirran aineellisen vs. aineettoman talouden keskustelu on mielestäni kuitenkin ongelmallista sen vuoksi, että ”luvataan” aineettomaan talouteen siirtymisen tekevän taloudesta kestävää. En väitä, että sinä ja Stenhäll näin teette – ymmärrän kyllä, että tavoitteenne on aito kestävyys – mutta valtavirran keskustelussa unohdetaan usein, että kun lisätään talouden aineettomuutta, samalla pitää purkaa talouden aineellisuutta.

    Konkreettisemmin: usein ajatellaan, että olemme aiemmin siirtyneet agraaritaloudesta massateollisuustalouteen, ja nyt olemme siirtymässä massateollisuustaloudesta tieto- ja palvelutalouteen. Agraari- ja massateollisuustalouksien rahataloudellinen suhde on toki vähenemässä samalla kun tieto- ja palvelutalouden suhde kasvaa. Mutta tämä suhteellinen väheneminen ei pitäne paikkansa, kun tarkastellaan aineellisuutta/aineettomuutta eikä rahataloutta. Valitettavasti minulla ei ole antaa tästä tarkempia lukuja, joten tässä vaiheessa tämä väite jää valitettavasti ilmaan. Olen joka tapauksessa valmis argumentoimaan, että energia- ja ainemielessä nykyinen tieto- ja palvelutalous rakentuu enemmänkin agraari- ja massateollisuuden päälle eikä niinkään tilalle. Tässä on huomioitava, että vaikka ihmistyön määrä on vähentynyt agraari- ja massateollisuudessa, niin niiden aine- ja energiavirrat eivät ole vähentyneet samassa suhteessa. Agraarityön energiataloudellinen hyötysuhde on laskenut sen teollistumisen myötä. Ihmistyöenergia on vain korvattu fossiilienergialla.

    Mutta silti olen samaa mieltä, että ei kannata alkaa väittelemään onko aineettomuus mahdollista vai ei (sillä se ei ole 🙂 – suuri väittelylinja menee siinä, mahdollistaako nykyinen valtavirran käsitys aineettomuudesta riittävän siirtymän aineettomuuden suuntaan. En usko, että nykyinen talouspolitiikan valtavirta tähän kykenee, koska se suojelee enemmän talouskasvua kuin ekosysteemiä.

  2. …jatkoa…

    @Heikki: Aineettomuusväittely sikseen, se tosiaan taida edistää asiaa. Esität minusta varsin mainioita huomioita ja kysymyksiä koskien neljää askeltani. Minullakaan ei ole antaa täsmällisiä vastauksia esittämiisi kysymyksiin – nämä vaativat yhteiskehittelyä, kuten toteatkin.

    1. Tulevaisuuseduskunnan toki täytyy olla demokraattisesti valittu elin, eikä vain asiantuntipaneeli ilman kansan hyväksyntää. Riippumattomuuden takaaminen on minustakin haasteellinen tehtävä, mutta joka tapauksessa siihen on pyrittävä lisäämällä avoimuutta ja purkamalla avoimuutta ja demokratiaa estäviä valtarakenteita.

    2. Ajattelutaidon ajokortilla haen tosiaankin tässä kokonaisvaltasta, kyseenalaistavaa, perusarvoihin ja päämäärien ymmärtämiseen ja kriittiseen tarkasteluun ohjaavaa ajattelutaitoa. Tarkoitus ei ole korvata teknistaloudellista ajattelua – tätäkin tarvitaan! – mutta välineet (= teknistaloudellinen ajattelu) eivät riitä, ellei meillä ole kykyä keskustella kriittisesti suunnasta, johon välineitä hyödyntäen pyrimme. Nyt koulutuksen fokus on liikaa teknistaloudellisessa, ja liian vähän kokonaisvaltaisessa, humanistisessa ymmärryksessä. Ajokortti varmasti edellyttää opiskelua – ja tähän meillä kyllä on varaa, vaikkapa ohjaamalla pankkituet opiskeluun (I know, ei ole niin yksinkertaista, mutta… 🙂

    Keinoliha voi olla hyväkin juttu – mutta keskustelemmeko riittävästi siitä, voiko tämänkaltainen teknistaloudellisesti toimiva ratkaisu kuitenkin abstraktimmalla tasolla vieraannuttaa meidät yhä enemmän luonnosta ja näin pahentaa ympäristökriisiä pitkällä aikavälillä?

    3. Valtakatto on minustakin haasteellinen kysymys. Miten vallanrajoitus oikeasti voitaisiin toteuttaa, koska valta kuitenkin usein pakenee avoimuutta ja läpinäkyvyyttä? Varoittava esimerkki on jenkkien presidentinvaaleissa syntynyt ”Super PAC” -ilmiö (http://en.wikipedia.org/wiki/Political_action_committee). Tavoitteena olivat riippumattomat ja ilman valtakytköksiä olevat vapaat vaalirahoitustavat, mutta käytännössä riippuvuus ja valtakytkökset on näissä hyväksytty. Vallan rakenteellisten ongelmien vähentämisyritys johti tässä takapakkiin ja Super PAC -ilmiö vain pahensi tilannetta!

    Eli vallan kytkösten riisuminen on helpommin sanottu kuin tehty. Tässä tulisi ymmärtää, että poliittisesti pitäisi yhdessä ohjata rahoitusta vallan vahtikoirille: riippumattomalle medialle, riippumattomille ”vallan paljastusinstituutioille” tms. Mutta mitä tämä riippumattomuus sitten on, niin se taitaa olla prosessi, joka ei koskaan valmistu. Toivottavasti ajattelun ajokortti auttaa tässä ja nostaa kansakunnan tietoisuutta valtarakenteista ja niiden purkamistarpeista.

    Kaikkiaan: Haasteellisia tavoitteita. Tarvitaan sekä päämääräkeskustelua että hyviä välineitä. Aktivistina ja yleiskriitikkona minun on tietysti helppo laukoa, että ”lisää keskustelua utopioista”. Minusta teidän kirjanne ”Avoin vihreä talous” on tosi hyvä paketti, teoreettisesti ja järjellä perusteltu sellainen. Ratkaisuehdotuksenne ovat siis pääosin kannatettavia, kuten kirjoitinkin. Esittämänne hyvät teoretisoinnit, argumentit jne eivät kuitenkaan ole sinällään uusia (ks. esim. Schumacherin ”Pieni on kaunista” 70-luvulta, Herman Dalyn teokset 70-80-luvuilta tai Ilmo Massan kirjoitukset 70-90 luvuilta kirjasta ”Toinen ympäristötiede”). Oikeat toimenpiteet on tiedetty ainakin 20-40 vuoden ajan. Nämä hyvät uusvanhat teoriat ja argumetit eivät pääse talouspolitiikan ytimeen ennen kuin uusille utopioille raivataan tilaa.

    Toki käytännöllisiä keinoja kannattaa pyrkiä edistämään jatkuvasti ”reaalipoliittisestikin”, mutta viime kädessä reaalipolitiikkaan on helppo hukkua.

    Ympäristö ei odota vallankumousta – joten nopeutetaan vallankumousta! Tehdään tätä yhdessä – eli jatketaan tätä (ainakin minusta) kiinnostavaa keskustelua!

Kommentointi on suljettu.