Sukupuolten kohtaanto-ongelma?

Useimpien ihmisten mielestä politiikan yksi tärkeimpiä päämääriä on ihmisten onnellisuus. Tämän väitteen voi löytää esimerkiksi ViNOn periaateohjelmasta. Onnellisuustutkimus taas kertoo meille, että yksi merkittäviä onnea selittäviä tekijöitä on kestävä parisuhde – ilmeisesti kai avioliitto useissa tutkimuksissa, mutta mutuillen väittäisin homman olevan eniten kiinni valinnasta ja siitä, että suhde koetaan pysyväksi. Miten politiikalla voidaan vaikuttaa ihmisten kykyyn aloittaa parisuhteita?

Politiikan keinoin pariutumiseen lienee vaikea vaikuttaa, mutta ainakin tiedetään, että sukupuolia on oltava suurin piirtein sama määrä maantieteellisesti samalla seudulla (1) ja lienee todennäköistä, että valtiovallan toimet vaikuttavat ihmisten asettumiseen ympäri maata myös sukupuolittuneesti.

Nopea analyysi Tilastokeskuksen tietojen pohjalta tuotti seuraavia tiedonpalasia:

  • Koko maassa naisten suhde miehiin 20-29 -vuotiaissa on 0,951
  • Helsingissä naisten suhde miehiin 20-29 -vuotiaissa on 1,051

Piirsin asiasta muutamia mielenkiintoisia kaavioita, jotka löytyvät tämän viestin lopusta. Hiukan vaikuttaisi siltä, että pienestä sukupuolittuneisuudesta huolimatta erot alkavat tasaantua, kun ihmisten ikä lähenee 30 vuotta.

Hieman vaikuttaisi siltä, että Tampere vetää puoleensa suurin piirtein samoin miehiä kuin naisiakin. Helsingissä naisia on selkeästi enemmän, mutta Espoo ja Vantaa mukaan laskettuna erot ovat pienempiä. Aika selvä selitys voisivat olla yliopistot ja toisaalta aivan valitsemani ikähaitarin alkupäässä lukiot.

Kuitenkin on selvä, ettei ongelma ole niin vahva kuin olin mielessäni hahmottanut etukäteen. Aina sitä vähän pettyy, kun omalle hypoteesille ei saa suoraa tukea datasta.

(1) Jätän huomiotta tässä käsittelyssä täysin seksuaalivähemmistöt.


Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

5 thoughts on “Sukupuolten kohtaanto-ongelma?”

  1. Pakko todeta, että tästä tekstistä tuli vähän huono. Kuvaajat on kuitenkin siistejä ja ne saa auki luettavampana klikkaamalla.

  2. Olen viime aikoina törmännyt useammasta suunnasta sellaisiin väitteisiin/tutkimuksiin, joiden mukaan avioliiton ja onnellisuuden välinen korrelaatio ei johdu siitä, että avioliitto tekee ihmisistä onnellisia, vaan siitä, että onnelliset ihmiset menevät avioon keskenään. Eräs luento, jolla olin, käsitteli asiaa kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta. Turvallisen kiintymystyylin omaavat ihmiset ovat onnellisempia kuin ei-turvallisen (takertuva, välttelevä tai pelokas). He myös solmivat parisuhteita herkemmin ja heidän parisuhteensa ovat kestävämpiä.

    Jos näin on, politiikalla ei varmaan kannata vaikuttaa sukupuolten kohtaantoon. Tietysti kannattaa pyrkiä vaikuttamaan siihen, että lapsella olisi onnellinen koti, jossa hän oppii luottamaan ihmisiin.

  3. Allan:

    Ainakin Daniel Gilbert painottaa sitä, kuinka hyvinä ihmiset aidosti pitävät valintojaan jälkikäteen. Ei tuntuisi ihmeelliseltä, että puolison ”valitseminen” avioliitolla antaisi kohtuullisen potkun ihmisten kokemaan onnellisuuteen. Ehkä mutuilemalla en arvio enempää (juuri nyt ainakaan)!

  4. Allan:

    Vaikka avioliitot eivät tekisikään ihmisistä onnellisia, on silti hyväksi, että he ylipäätään pystyvät solmimaan jonkinlaisia parisuhteen tapaisia vastakkaisen sukupuolen kanssa. Ja tähän auttaa varmasti se, että sukupuolten suhteet ovat samat.

Kommentointi on suljettu.