Yle ja Hesari kertovat tänään Teatteri-lehden teatterien seksuaalista häirintää koskevasta tutkimuksesta.
Ongelma on tietysti vakava ja sopii aika hyvin kuvaani teatterimaailmasta.
Silti tämän ei pitäisi käydä tutkimuksesta:
Teatteri-lehden kyselyyn vastasi 34 näyttelijää, joista 24 oli naisia. Kaikista vastaajista 26 oli kokenut alalla sukupuolista häirintää. Naisista vain kaksi vastasi, että he eivät olleet joutuneet häirinnän kohteeksi.
Otos noin 750 jäsenestä ei todellakaan ole riittävä. Meillä oli kattavampi otos Tampereen vihreiden nuorten jäsenkyselyssäkin, jossa sentään tavoitettiin noin 11 prosenttia jäsenistöstä. Ei niitä tuloksia kuitenkaan kehtaisi tutkimuksena esitellä.
Tuloksen otos on liian pieni ja lisäksi jakauma on todennäköisesti hyvin vääristynyt. Kuka tuohon tutkimukseen olisi viitsinyt vastata kieltävästi? Ilmeisesti muutama ihminen, mutta epäilys vinoumasta on silti aika vahva.
Tällaista kyselyä ei pitäisi kutsua tutkimukseksi ja minusta tämä syö hieman uskottavuutta seksuaalisen häirinnän vastaiselta työltä. Ovatko muut tutkimukset aiheesta yhtä huonoja?
En siis kiistä tutkimuksen tulosta, mutta tämä tutkimus ei kuitenkaan millään tapaa todista oikein mitään. Korkeintaan tutkimus osoittaa, että teatteri ei ole täysin seksuaalisesta häirinnästä vapaa vyöhyke. Tosin en ole kuullut tällaista väitöstä koskaan keneltäkään.
Teatteri-lehden kysely ei ole tutkimus, eikä sitä sellaisena esitetä. Sanon kyseisessä artikkelissa selvästi, ettei kyselyn perusteella voida tehdä päätelmiä ilmiön yleisyydestä. Ei niitä sivumennen sanottuna vida tehdä mistään muustakaan aineistosta, sillä suomalaisesta teatterista ei ole tehty esim. minkäänlaista kattavaa tasa-arvoselvitystä ja sukupuolikriittiseen, feministiseen ajatteluun perehtynyt tutkimuspyrkimyskin on harvojen, ellei yhden (allekirjoittaneen) varassa ja keskittyy (syystä) muuhun kuin tasa-arvoselvityksiin ja kattavuusmittauksiin.
Kannattaa tutustua lehden mittapuilla laajaan artikkeliin ja sen eri osien tapaan keskustella aiheesta, ennen kuin lausuu todistuksensa siitä.
Rauhallista joulua t. Teatteri-elhden artikkelissa kyselyä kommentoiva ja artikkelin koulutusta koskevan osion kirjoittanut Helena Kallio
Kiitos kommentista ilahduttavaa aktiivisuutta. 🙂
Pakko myöntää, että Hesarin tai Ylen uutisista puuttuu tarkemmalla luvulla tuo taikasana: ”tutkimus” ja kiistämättä Hesari vielä jaksoi pitää mukana tuon kritiikin vastauprosenttia kohtaan.
Miksi ilmiön laajuus ei kiinnosta? Minusta se on melko hemmetin tärkeä asia. Ilman kokoluokkaa on paha miettiä, kuinka vakava ongelma on ja kuinka paljon se on esimerkiksi parantunut tai huonontunut viime aikoina.
Itse uskon, että tasa-arvoasioitakin voi mitata ja ilmiön mittaaminen mahdollistaa järkeviä ja oikeanlaisten toimien muotoilun, kun toimien tehokkuus voidaan todentaa.
Jos 5 prosenttia vastaa ja se viisi prosenttis on kokenut jotain, niin eikö silloin 5 prosenttia ole huomannut sen asian, vaikkei kukaan muu olisikaan? Mitään muuta jutussa ei väitetä, kuin että tuo määrä ihmisiä ainakin on asian huomannut. Ja he ovat teatterilaisia, jotka osaavat kertoa muille kollegoilleen, millaisia vaikeuksia voi tulla ja mitä he toivoisivat, että alalla tehtäisiin, jotta ikäviä tapaksia ei lakastaisi maton alle. Miten vosii välttää ikävät tialnteet ja millaista työsuojelun pitäisi olla. Miten häirintätapaukset saadaan pois taiteellista työtä häiritemästä yms. Miksi vähemmistön ääni ei ole koskaan tärkeä, vaan aina isot prosentit? 5 prosenttia on kuitenkin jo jotain, eikä luku muutu siitä pienemmäksi millään konstilla. Suuremmaksi toki, jos joku vastaamatta jättänyt on myös kokenut jotain.
Minulla ei toki ole mitään tasa-arvoasioiden mittaamista vastaan, mutta näyttelijälähtöisenä tutkijana oma kiinnostukseni suuntautuu toisin ja pidän mm. tätä seksuaalista häirintää näyttelijän työssä esiintyvänä ilmiönä käsittelemisen arvoisena asiana ilman mittauksiakin. Keskustelu tasa-arvokäsitteen riittoisuudesta ja heikkouksista taas olisikin pitemmän pulinan aihe:)
Anonyymille:
Tietysti viiden prosentin kokemukset häirinnästä ovat todellisia ja ei missään määrin yllättäisi minua, jos nuo ongelmat olisivat teatterialalla esimerkiksi suurempia kuin muilla aloilla.
Esimerkiksi Ylen repäisemää otsikkoa ”Seksuaalinen häirintä yleistä teatterissa” ei kuitenkaan voida 5 prosentin vastauksilla perustella minusta.
Kyselystä seuraa selvästi se, että on ryhdyttävä toimiin seksuaalisen häirinnän vähentämiseksi. Ei vaan heti tule mieleen alaa, laitosta, yritystä, ryhmää, jossa tällaisiin toimiin EI kannattaisi ryhtyä.
Minusta on älyllisesti epärehellistä väittää jotain asiaa vähempiarvoiseksi vain siksi, että muualla tapahtuu samaa tai vielä kauheampaa. Missä muualla teatterialalla tapahtuvaa seksuaalista häirintää pitäisi käsitellä kuin teatterialan lehdessä?
En yrittänyt vähätellä asiaa.
Minusta ongelmat voi laittaa suuruusjärjestykseen eikä se tarkoita välttämättä sitä, että pienempiin ei tarvitse puuttua.
Murhat ovat pienempi ongelma kuin flunssat länsimaissa. Murhiin kuolee vähemmän ihmisiä kuin flunssaan.
Silti tämä ei tarkoita, etteikö murhien ehkäisemiseksi kannattaisi jotain tehdä.
Ja teatterialan lehdet ovat tietenkin oikea paikka herättää keskustelua teemasta. Tietysti olisi myös syytä käydä keskustelua ihan teattereissa ja muilla näyttelijöiden työmailla myös.
Juu, olet oikeassa, että asioita voi laittaa tärkeysjärjestykseen.
Tarkoitin vain, että pienempiinkin epäkohtiin pitää puuttua, vaikka isojakin on.
Samasta aiheesta oli juttua syksyllä (vai kesällä?) TaY:n Aikalainen-lehdessäkin. En muista otantoja tai muita tieteellisiä speksejä, mutta aika rankkaan analyysiin päädyttiin siinäkin.