Aamulehden (7.6.) Viron pääministeri Andrus Ansipin haastettelusta:

Sanoitte, että sokea luottamus energiatuloihin johti 1980-luvulla osaltaan neuvostovallan romahdukseen. Enteilettekö Venäjälle taloudellista tai jopa poliittista muutosta?

– Kolme vuotta sitten valtion osuus Venäjän taloudesta oli 50 prosenttia. Nyt valtion osuus on jo 70 prosenttia.
– Se ei ole suuri ja tasapainotettu talous, vaan hyvin suurelta osin luonnonvaroihin ja raaka-aineisiin perustuva. Eikä sellainen talous ole kestävällä pohjalla.
– Raaka-aineiden, energian hinnat eivät voi vapaassa markkinataloudessa mennä ikuisesti vain ylöspäin.
– Suomessa rakennetaan viidettä ydinvoimalaa, kuudetta suunnitellaan. Me suunnittelemme uutta ydinvoimalaa (Liettuan) Ignalinaan.
– Muuallakin etsitään vaihtoehtoisia energianlähteitä. Ja yhtenä päivänä se kaikki vaikuttaa

Mistähän tuon kanssa nyt aloittaisi?

On tietysti totta, että Neuvostoliiton kaatuminen liittyy oleellisesti öljynhinnan romahdukseen 80-luvulla. Väitän kuitenkin, että tuo romahdus oli aika väliaikainen. Mikään maaginen vapaan markkinatalouden mekanismi ei meitä tule pelastamaan resurssipulalta. On minusta paras tunnustaa tosiasiat ja todeta, että Venäjä tulee saamaan erittäin hyvän hinnan öljystään. On eri asia, onko Venäjän öljyntuotantoa mahdollista pitää yllä kovinkin kauan. Epäilen, ettei ole. Vähintäänkin hyvin merkittävä osa tuotannossa on jo kenties myyty markkinoille alehintaan ja käytetty Kylmän sodan asevarusteluun.

On kovin naurettavaa ajatella, että nimenomaan Venäjän talous romahtaisi ydinvoimaa lisää rakentamalla. Uraanivarantojahan Venäjällä nimenomaan riittää ja sitä paitsi autot eivät liiku fissiolla muuta kuin Asimovin 50-luvun teksteissä. Tavallaan on toki positiivista huomata, että Euroopan paras suunnitelma hoitaa energiahuolensa tänä vuosisatana tuntuu olevan lähinnä ostaa kaikki Venäjältä. Venäjä pääsee siis Euroopan öljy- ja kaasudiileriksi. Addiktin asema on tunnetusti aika heikko. Ydinvoima ei katkaise addiktiota. Ei se käy edes täydellisestä korvaushoidosta. Ja jos Eurooppa jotenkin saataisiin kuiville sitten on vielä Kiinakin…

En olisi siis Putinina niinkään huolissani kysynnän laskusta kuin Venäjän resurssien kestävyydestä. Naapurissa on paras tunnustaa tosiasiat Venäjän aika pysyvästä tilasta taloudellisena mahtina, joka kieltämättä perustuu aika pitkälle valtion kontrolliin ja ehtyvien resurssien vientiin. Yleisesti taas pitäisi tunnustaa, että öljyaddiktio ei katkea itsestään.