The Departed on juuri niin hyvä kuin Jack Nicholsonin ja
Martin Scorsesen yhteisprojektin luulisi olevan. Tiukkoja leikkauksia, kovaa musiikkia ja roiseja puhuva Nicholson. Jopa DiCaprio vakuuttaa. Saa nähdä, jääkö tuo leffa pyörimään mielessäni niin kuin parhaat elokuvat tekevät. Luulen, että jää… Kai.
Nämä lauantai-illat ilman menoja ovat jotenkin stressaavia. Miten ihmeessä sitä ihminen voi luoda paineita vapaa-ajaksikin? Minun elämäni tunteet määrittelee hyvin pitkälti seuraava logiikka:
1) Kun minulla on paljon tehtävää, haluaisin, että minulla olisi vähän tehtävää
2) Kun minulla on vähän tehtävää, haluaisin, että minulla olisi paljon tehtävää
Onneksi on joskus edes niitä pienen pieniä hetkiä, kun nämä asiat ovat tasapainossa. Tänään toimitaan 2. mukaisesti.
16.12.2006 Korjattu hillitön määrä typoja.






Jäikö elokuva pyörimään mielessäsi? Olen yllättänyt itseni ajattelemasta ja jopa kaipaamasta tuota elokuvaa monet kerrat sen katsomisen jälkeen. Kun astuin sisään elokuvateatteriin, en odottanut näkeväni mitään räiskimiseen keskittyvää viihde-elokuvaa kummempaa. Aikamoista aliarviointia siis.
Hyviä kirjoituksia blogissasi.
Kyllä se vaan on pyörinyt aika vinhasti vieläkin silloin tällöin. Voisi ehkä yrittää koota jotain listaa viime vuoden hyvistä elokuvista. The Departed olisi listalla ja vielä ensimmäisenä, jos top-listasta olisi kysymys.
Ja kiitos kiitos.