Tuoko sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus lisää maksuja ja rajatumpia palveluita?

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella on ihan jumalattoman suuri merkitys aikalailla jokaisen suomalaisen elämään. Ongelmana on vaan se, että lopulta kyseessä on hallinnonuudistus ja hallinnonuudistukset ovat useiden mielestä jumalattoman tylsiä asioita. Suurin paha tehdään kuitenkin siellä, missä asiat ovat tylsiä. Niin nytkin.

Mistä tulivat maakunnat ja valinnanvapaus?

Sotessa hallitus törmäsi ensinnäkin valtaisaan sisäiseen konfliktiin. Konfliktissa pääosapuolet olivat keskusta ja kokoomus. Keskusta uskoo ideologisesti hajauttamiseen ja vallan painamiseen alemmalle tasolle. Kokoomus uskoo suuruden ekonomiaan. Kokoomus olisi halunnut jakaa maan pieneen määrään alueita ja hoitaa sosiaali- ja terveyspalvelut siellä suuruuden ekonomialla. Keskusta halusi jakaa maan hirveään määrän alueita ja kutsua alueita ”maakunniksi”, joista oli mallina tullut hieman sisällötön slogan keskustan kentälle.

Taistelu käytiin lokaalli – globaali -akselilla ja keskusta voitti sen. Näin kokoomukselle piti saada jotain ja se jokin löytyi perinteisemmältä vasemmisto – oikeisto -akselilta. Palveluiden järjestäminen on kokoomukselle ollut ideologinen kysymys. Kokoomus uskoo, että palvelut ovat parempia, kun niitä järjestävät yritykset. Keskustalle tämä ei ole niin iso kysymys, joten keskustan oli helppo joustaa kokoomuksen suuntaan. Kokoomuksen hieman sisällötön slogan oli “valinnanvapaus”.

Perussuomalaisilla ei näytä ulospäin olevan mitään mallia sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen. Kun puolueen kannatus on vielä heikoissa lukemissa, on aika mahdoton nähdä, että sillä myöskään olisi painoarvoa asettua keskustan ja kokoomuksen suunnitelmien tielle.

Erittäin kovan ja hallitusta repineen väännön jälkeen suomalaiset saavat nauttia sisällöttömien sloganien muuntumisesta todellisuudeksi. Saamme tietyn määrän maakuntia ja valinnanvapauden. Kummankin termin sisältö vaatii vielä hieman jatkotyöstöä hallitukseltakin.

Mistä tulevat säästöt?

Kompromissi on siis kuitenkin pääpiirteissään, että tulee maakunnat ja valinnanvapaus. Ongelma on nyt vain siinä, että kumpikaan näistä ei suoraan säästä rahaa oikein kunnolla. Maakuntia tuli alunperin hallituksen sopimuksessa lähes kaikkien asiantuntijoiden arvion mukaan liikaa ja nyt näyttää muodostuvan malli, jossa on viiden yliopistollisen sairaalan ympärille rakennettu jotain tasoa, joka kuulostaa periaatteessa hyvältä vaikkakin hieman monimutkaiselta ja tämän alla sitten maakuntien taso. Valinnanvapaus on vielä hieman suunnittelupöydällä, mutta on vaikea nähdä kovin suuria säästöjä tulevan.

Valinnanvapaus on nimittäin aika hassu juttu. Sitä eniten puolustavat puhuvat siitä, kuinka paljon palvelut paranevat ja kuinka kukaan ei joudu jonottamaan jatkossa. Tässä on nyt vaan se ongelma, että jonot ovat yksi tapa hillitä kysyntää. Ja vaikka se on epäilemättä vähintään vähän ikävä tapa jonottajalle, on se kuitenkin aika halpa. Jos lääkäriin pääsee helpommin, tarkoittaa se helposti isompaa määrää lääkärikäyntejä ja lääkärikäynnit maksavat. Joko valinnanvapaus vaikuttaa vähän tai valinnanvapaus maksaa.

Kokoomuslaisten on toki ollut helppo ideologisesti ajatella, että julkiset palvelut ovat aina tehottomampia kuin yksityiset, joten jostain hallinnosta on vaan pakko löytyä paljon säästettävää. Olen vähän skeptinen tästä. Suomen terveydenhuolto on kuitenkin varsin halpa moniin samankaltaisiin maihin verrattuna. Saatavissa olevat säästöt tuntuisivat varsin rajallisilta.

Mitä sitten kun säästöjä ei tule?

Nykyistä hallitusta voi syyttää monenlaisten lupausten pettämisestä, mutta leikkauslinja on hallituksella pitänyt aika vahvasti kaikesta huolimatta. Olen siis valmis uskomaan hallituksen lupaukseen siitä, että hallitus aikoo säästää sosiaali- ja terveyspalveluista.

Kuvitellaan tilanne, jossa valinnanvapaus on saatettu toteen. Kuka tahansa maakunnissa asuva saa valita useista terveyspalveluiden (1) tarjoajista. Kun kansalaiselle tulee flunssa, hän voi valita useamman firman palveluista ja mahdollisesti myös niiden kanssa kilpailevan julkisomisteisen yhtiön palvelusta. Palvelua ei varmaan saa valita kovin usein, vaan vaihtamista on rajoitettu eri tavoin. Palveluiden hinnassa lienee myös maakunnan tai muun julkisen instanssin asettama katto. Hintakilpailun sijaan tarjoajat kilpailevat palvelun koetulla laadulla eli esimerkiksi sillä, että lääkäriin pääsee jonottamatta ja ripeästi. Kun palveluiden koettu laatu paranee, niitä käytetään vähän pienempiin vaivoihin ja enemmän.

Tai käytettäisiin, mutta sitten tulevat hallituksen viimeiset käyttöä rajoittavat ruuvit:

  1. Asiakasmaksut
  2. Tarjottavien palveluiden rajoittaminen

Tähän mennessä hallitus on käsittääkseni päättänyt, että maakunnille ei tule verotusoikeutta. On tavallaan ymmärrettävää, että aivan käsittämättömän isoa uudistusta tehdessä on haluttu vähän rajata savotan kokoa ja siirtää verokeskustelu myöhemmälle tai unohtaa koko juttu. Samalla – ja todennäköisesti ihan yhtä tärkeänä asiana hallituksen ideologeille – on onnistuttu estämään julkisen sektorin kasvaminen valinnanvapauden myötä. Ainakin aluksi maakunnat joutuvat pärjäämään suurinpiirtein nykyisen kokoisilla rahoilla tai jopa pienemmillä. Veroilla ei rahoitusta voi parantaa. Verotusruuvia ei voi kiristää.

Olen muutaman kerran kuullut eräiden julkisten palveluiden – erityisesti terveydenhuollon – laadusta huolestuneiden argumentoivan, että itseasiassa valinnanvapaus olisi tehokas tapa ajaa vasemmistolaista ideologiaa eteenpäin. Valinnanvapaus tarkoittaisi isompaa julkista sektoria ja suurempia veroja, joiden vastineeksi saadaan laadukkaampia palveluita. Ongelma on – ehkä tietyn älyllisen epärehellisyyden lisäksi – siinä, että hallitus on tämän reitin äkännyt ja tukkinut.

Hallitus ei ole kuitenkaan estänyt itseään säätämästä kahta muuta ruuvia. Hallitus voi ensinnäkin kohottaa sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien asiakasmaksuja. Jos palvelut maksavat reilusti enemmän, jokunen ihminen jättää käyttämättä niitä. Hintamekanismi on helppo tapa pitää ihmiset pois, mutta jonoihin nähden siinä on ainakin se ongelma, että se on tulonjaollisesti hankalampi, sillä rikkaiden on helpompi maksaa kuin köyhän, mutta köyhän ja rikkaan on suurinpiirtein yhtä hankala jonottaa.

Tarkkaavainen kuulija on itseasiassa kuullut oikeistopoliitikkojen puhuvan siitä, että ihmisten pitää kantaa enemmän vastuuta omasta ja läheistensä terveydestä jatkossa. On helppo kuulla tämä vain sellaisena puheena siitä, että lihavien pitäisi liikkua ja lasten pitäisi käydä katsomassa vanhempiaan, mutta itseasiassahan oikeistopoliitikot eivät ole tekemässä mitään, mikä helpottaisi tällaista toimintaa. Kysymys on nimenomaan siitä, että ihmisten pitää kantaa taloudellista vastuuta itsestään ja läheisistään.

Olen toki itse kovin skeptinen, etteikö ihminen jo nyt haluaisi vältellä lääkärillä käyntiä, jos sen voi tehdä terveenä pysymällä. Siitä huolimatta tiedän, että asiakasmaksut pitäisivät osan jengin pois terveydenhoidon piiristä. Säästöjä tästä tulee kummallakin tulkinnalla, mutta erityisesti omallani inhimillinen hinta voi olla kova.

Toinen mahdollisuus on rajata joitakin terveydenhuollon puolia kokonaan pois ja päättää, etteivät ne ole enää julkisesti tarjottavia. Aiemmin hammashoito oli yksityinen palvelu. Kauneusleikkaukseen ei pääse tänäänkään julkisella puolella. Hallitus voi löytää tästä ruuvin jota kiristää. Ehkä hallitus vain jättää jotain osia terveydestä kokonaan ihmisten omaksi huoleksi. Ongelma näissä on vain se, että terveys noin pääasiassa on varsin keskinäisriippuvaa. Jos suu on ihan kauheassa kunnossa, tahtoo se näkyä muussakin kropassa. Jos valtio kantaa vastuuta muusta kropasta, kannattaa niitä hampaitakin ehkä katsoa – ihan taloudellisista syistä.

Oma pelkoni on siis se, että terveydenhuoltojärjestelmämme on siirtymässä hyvin lähellä järjestelmää, johon pääsisi lakkauttamalla terveyskeskustasoisen sairaanhoidon julkiselta sektorilta kokonaan ja siirtämällä säästyneet rahat yksityisen terveydenhuollon Kela-korvauksiin. Näin ei päästäisi ihan samaan lopputulokseen kuin hallituksen reitillä, mutta ihan kauheasti ei siitä lopulta jäätäisi. Mielikuvana tämä on aika kova ja rankka, mutta sitä kohti tässä taidetaan olla menossa.

Lopuksi

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksista tiedetään tosi vähän. Hallituksella on edessään vielä lukuisia päätöksiä, joiden sisällä käydään pieniä poliittisia taisteluita. Sote-uudistus on fraktaalinen poliittinen taistelu. Tiedättehän sellainen kuva, joka sisälle zoomaamalla löytyy yhä uusia ja uusia melkein samanlaisia kuvia. Sote-uudistuksen sisällä on valtaisa määrä pienempi tappeluita, joiden sisällä on toisia tappeluita. Ja uudistuksen huonous ja hyvyys todennäköisesti ratkaistaan siellä yksityiskohtien puolella.

Näin tuloksia odotellessa, on kuitenkin hyvä vähän miettiä, mihin suuntaan muovautuvaa järjestelmää kannattaisi tökkiä. Olen itse aika varma, että kannattaisi puhua lisää siitä, mitä palveluita me haluamme ja voiko asiakasmaksuja korottaa aiheuttamatta suurta kärsimystä ihmisille. Itse haluaisin, ettei palvelutasoa Suomen nykyisestä maltillisen hintaisesta laskettaisi ja pelkään pahoin, että asiakasmaksujen kiristiäminen voi aiheuttaa mittavaa vahinkoa yhteiskuntamme heikoimmille.

(1) Sosiaalipuolesta on tosi vaikea sanoa mitään ihan varmaa vielä. Voisin kuvitella, että palvelut rajautuvat aika pieneen joukkoon asioita. Terveyspuoli on helpompi käsitellä, joten pitäydyn siinä.

kuvalähde: User:BernardH, wikimedia.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Mitkä asiat yhdistävät ja erottavat hallituspuolueita?

Aiemmassa Poliittiset akselit -tekstissäni yritin muodostaa kuvan suomalaisista eduskuntapuolueista Helsingin Sanomien vaalikonekysymysten perusteella. Analyysin kautta päädyin siihen, että yksinkertainen tapa hahmottaa suomalaisia puolueita, on hahmottaa puolueiden paikka kolmella dimensiolla:

  • Vasemmisto – oikeisto
  • Ympäristömyönteiset vapaamieliset (1) – Ympäristövastaiset konservatiivit
  • Lokaali – globaali

Tarkastelen tässä tekstissä vain hallitus puolueita. Kun haluamme tarkastella hallituksen toimintaa, saamme aiemmasta analyysistä hyvät apuvälineet hallituksen ymmärtämiseen.

Hallituspuolueet voi kolmella akselilla määritellä jokseenkin seuraavasti:

 

  • Keskusta: Maltillisesti oikeistolainen, keskilinja ympäristövapaamielisyydessä, maltillisesti lokaali puolue
  • Perussuomalaiset: Keskustalainen, ympäristövastainen konservatiivinen, lokaali puolue
  • Kokoomus: Oikeistolainen, keskilinja ympäristövapaamielisyydessä, globaali puolue

Nopealla katseella on jo selvää, että hallitus on ideologisesti melko yhdenmukainen, kun sitä vertaa oikeastaan mihinkään muuhun mahdolliseen kombinaatioon. Siitä huolimatta hallituksella on myös kipupisteitä.

Mistä hallituksen kipupisteet löytyvät?

Perinteiset talouskysymykset

1

Vasemmisto-oikeisto -akselilla tarkoitan puolueiden suhdetta verotuksen määrän, julkisen sektorin kokoon ja esimerkiksi siihen, pitääkö palvelut tuottaa julkisesti vai yksityisesti. Oikeisto kannattaa matalaa verotusta, pientä julkista sektoria ja yksityistämistä ja vasemmisto ei.

Nyt muodostettu hallitus on helppo ymmärtää nimenomaan vasemmisto – oikeisto -akselin tarkastelun kautta. Kaikki hallituspuolueet ovat keskellä tai oikealla. Perussuomalaiset muodostavat keskustalaisimman voiman hallituksessa. Keskusta on nimestään huolimatta hiukan oikealle keskustasta ja hallituksen oikean siiven muodostaa kokoomus.

Perussuomalaiset eivät ole yhtenäinen joukko tällä akselilla. Puolueessa on selvästi keskustalaisia vasemmistolaisempia ehdokkaita ja toisaalta osa ehdokkaista sopisi kokoomuksen oikealle reunalle. Keskusta on vähän koherentimpi ja se sijaitsee perussuomalaisten ja kokoomuksen välissä melko selkeästi. Kokoomukselle tämä on selkeästi tärkein puoluetta määrittävä tekijä ja puolue on tiivisti aika selvästi oikeammalla kuin muut hallituspuolueet.

Aloittaen heikkojen kohtien etsintä ensin vasemmalta, hallitus näyttää olevan melko turvassa. Suurin ongelma vasemmalla on perussuomalaisissa. Puolueessa on merkittävä määrä ehdokkaita, joiden näkökulmasta hallitus voi tehdä liian oikeistolaista politiikkaa.

Oikealta tarkastellen hallituksen ongelmaksi voi muodostua se, että kokoomuksen joukot ovat selkäesti oikeammalla kuin suurin osa keskustalaisista ja perussuomalaisista. Kokoomuksen puheenjohtajataistelu on mahdollista hahmottaa siten, että kokoomuksen oikeistolaiset toimijat ryhmittyvät kovana oikeistolaisena tunnetun Elina Lepomäen ympärille, kun muut ovat hieman vailla sankariaan vielä.

Lähtökohtaisesti ajattelisi, että suurimmat väännöt tämän akselin kohdalla syntyisivät kysymyksissä verotuksesta ja valtion omistuksista. Toisaalta nyt viime aikoina myös taksien vapauttaminen on näyttänyt olevan yksi taistelu, jossa mukaillaan tätä akselia, vaikka sen voi ehkä mieltää myös muunlaisena taisteluna.

Ympäristö ja vapaamelisyys

2

Ympäristövapaamieliset – ympäristövastaiset konservatiivit akselilla tarkoitan ympäristöön liittyvien kysymysten yhdistymistä erilaisiin perinteiseen vapaamielisyyteen liittyviin kysymyksiin. Ympäristövapaamielinen ihminen haluaa torjua ilmastokriisiä ja laittaa ympäristön talouden edelle, mutta myös puolustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Ydinvoiman vastustaminen on myös kiinnittynyt ympäristövapaamielisyyteen (2).

Ei ole ihan helppo asettaa sanojaan oikein muotoillessa hallituksen sisäistä asemointia ympäristövapaamielisyyden suhteen. Hallituksessa on akselin suhteen keskilinjaa kulkevia puolueita ja yksi selkeästi ympäristövastaisen konservativismin edustaja. Kokoomus on aavistuksen keskustaa ympäristövapaamielisempi, mutta molemmat ovat paljon ympäristövapaamielisempiä kuin perussuomalaiset.

On tavallaan totta, että jokaisessa hallituspuolueessa on suurta sisäistä hajaannusta tähän liittyvien kysymysten ympärillä. Erityisesti perussuomalaiset ovat puolue, joka on pitkälti ympäpristövastainen konservatiivipuolue. Siitä huolimatta puolueessa on edustettuna laaja spektri erilaisia asteita tästä. Kokoomuksesta ja keskustasta taas löytyy melko ympäristövapaamielisiäkin joukkoja. Silti molemmat puolueet joustavat myös aika pitkälle ympäristövastaiseen konservativismiä kohti.

Ympäristövapaamieliseltä kannalta tarkastellen hallitus tuskin kauheasti hievahtaa. Kokoomuksen ympäristövapaamielinen siipi on niin tottunut häviämään taistelunsa pienen koon vuoksi, ettei asia tuskin kauheasti hievahda siltä kannalta katsottuna.

Ympäristövastaisen konservativismin puolelta merkittävää poliittsta voimaa voi löytyä perussuomalaisista ja keskustan ympäristövihamielisistä ja konservatiivisistä siivistä. Hallituksen linja voinee kuitenkin olla tässä sen verran kaukana esimerkiksi oppositiosta, ettei tästä muodostu mitään suurta ongelmaa hallituksen yhtenäisyydelle.

On vaikea nähdä, missä asioissa tällä akselilla syntyisi merkittäviä konflikteja. Ympäristöpuolella hallitus tekee aika yhtenäisesti politiikkaa, joka on ainakin ympäristöjärjestöjen ja vihreiden mielestä todella huonoa, mutta konfliktit ovat vielä olleet suurelle yleisölle melko vaikeasti ymmärrettäviä kuten metsälain kohdalla. Vapaamielisyydessä suurin konflikti varmaan käytiin tasa-arvoisen avioliittolain viimeistelyn kohdalla. Se vietiin läpi hallituksen toimesta mahdollisimman pienieleisesti, mutta silti perussuomalaisten pieni osa tarttui senkin vastustukseen. Pitäisin todennäköisenä, että ympäristöasioissa hallitus löytää yhteiset melko ympäristövihamieliset sävelet ja muuten se tyytyy esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohdalla vain tekemättömyyteen, millä vältetään konfliktit.

Lokaalisti vai globaalisti?

3

Lokaali-globaali -akselilla tarkoitan puolueiden suhdetta siihen, mihin valtaa pitäisi siirtää. Lokaali pitäisi vallan omassa kunnassa ilman kuntaliitoksia eikä luota EU:n ja Naton kaltaisiin tahoihin. Globaali yhdistäisi kuntia ja rakentaisi tiiviimpää EU:ta. Kysymys on nähdäkseni erityisesti suunnan valinnasta. Mennäänkö kohti globaalia vai mennäänkö kohti lokaalia?

Hallitus on todella hajallaan näissä kysymyksissä. Perussuomalaiset on lokaalein eduskuntapuolue, keskusta toiseksi ja kokoomus on taas globaalein. Hallituskessa on puoluekentän ääripäät edustettuina tämän dimension analyysissä.

Perussuomalaisissa on – kuten monissa muissakin kysymyksissä – tässäkin melko paljon hajontaa. Osa perusuomalaisista kuuluisi globaalimpaan osaan keskustasta aivan mainiosti, vaikka enemmistö löytyykin lokaalimmalta paikalta kuin suurin osa keskustaa.

On todella selvää, että tämä akseli on perin ongelmallinen hallitukselle. Millään muulla akselilla hallituksen puolueet eivät erotu niin selkeästi toisistaan. Perussuomalaisten ja kokoomuksen linja on suorastaan päinvastainen. Koska hallituksen suurempi massa on kuitenkin perin lokaalin puolella, voisi päätellä, että erityisesti kokoomukselle tämä voi olla ongelma.

Hallitus on tavallaan joutunut etsimään kompromissia tämän akselin puitteissa jo nyt. Mielestäni tämä näkyy sote-uudistuksen yhteydessä syntyneestä maakuntamallista käydyssä taistelussa varsin hyvin. Molemmat puolet voivat nyt väittää voittaneensa, mutta synnytystuskia oli selvästi valtavasti. Rauha säilyy, koska nyt hallituksen osa voi ajatella vallan siirtyvän valtion tasolta maakunnille ja osa voi kuvitella vallan siirtyvän kunnilta maakunnille. Lienee kuitenkin selvä, että melko rauhallinen tarkastelu osoittaa uuden valtarakenteen vievän valtaa nimenomaan valtion tasolta maakunnille. Tämän vuoksi oli aika luonnollista, että kokoomus piti ostaa oikeisto-vasemmisto -akselin kautta mukaan tarjoamalla yksityisille yrityksille selvästi enemmän pelitilaa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä.

On tavallaan mielenkiintoista, että hallituksen linjat esimerkiksi EU:n suhteen eivät ole menneet julkisesti kovinkaan ristiin. En pitäisi ollenkaan mahdottomana, että tällaisia railoja alkaisi erottua vielä.

Lopuksi

Nykyinen hallitus on ideologisesti varsin yhdenmukainen. Tällaista väitettä on toiseltu julkisuudessa varsin paljon. Se on minustakin varsin tosi väite, mutta suuri osa kommentoijista on analysoinut asiaa vain perinteisen vasemmisto-oikeisto -akselin kautta. Laajempi tarkastelu auttaa näkemään koko kuvan.

Hallituksen suurimmat erot tulevat esiin, kun tarkastellaan puolueiden suhdetta siihen, missä asiat pitäisi päättää. Siinä muhii minusta suurin mahdollisuus hallituksen sisäiseen konfliktiin.

(1) Rauli Mickelsson heitti tämän nimiehdotuksen Facebook-kommentissa. Aiemmin puhuin liberaaliudesta, mutta vapaamielisyys itseasiassa tavoittaa käsitteen mielestäni aika hyvin ja on vieläpä suomea. Vaihdan termin tähän kirjoitukseen.

(2) Ydinvoiman puolustamisen kytkeytyminen ympäristövastaiseen konservativismiin oli varmaan eniten ärsytystä aiheuttanut osa minun aiempaa analyysiäni. Sori nyt vaan, mutta näyttää olevan niin, että ympäristön tuhoamiseen veltto suhtautuminen näyttää kovasti korreloivan ydinvoiman kanssa, vaikka tiedän minäkin toki joukon ihmisiä, jotka ovat aika intohimoisesti ilmastokriisiä ratkaisemassa ydinvoiman avulla. Kaikki kunnia poikkeuksille.

Data ja tekijänoikeudet

Tämä analyysi on tehty Helsingin Sanomien eduskuntavaalien 2015 vaalikonedatan pohjalta.

Haettu 25.3.2016 osoitteesta:http://www.hs.fi/politiikka/a1305929269692

Alkuperäinen lisenssi: Creative Commons 4.0 Nimeä – Ei kaupallinen – Jaa samoin

Analyysin lisenssi: Creative Commons 4.0 Nimeä – Ei kaupallinen – Jaa samoin

Analyysin on tehnyt Heikki Sairanen.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Vihreä särmiö jakso 5

Jaakon reissujen vuoksi Vihreä särmiö purkitettiin tällä viikolla siten, että Jakkon tilalla oli aina mainio Iiris Suomela. Keskustelimme Marian ja Iiriksen kanssa koulutuksesta ja tasa-arvosta.

Ihan mielenkiintoinen keskustelu siitä tuli, vaikka pieni flunssa ehkä vähän hämärsikin omaa ajattualuani.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Poliittiset akselit

Poliittiset akselit ovat pitkään olleet intohimoni ja harrastukseni kohde. Poliittisilla akseleilla tarkoitetaan esimerkiksi vasemmisto-oikeisto- tai liberaali-konservatiivi -jaotteluiden hahmottamista joidenkin kuvitteellisten lukuarvojen läpi.

Politiikan akselit ovat minusta kiinnostavia nörttiin vetoavan matemaattisen luonteensa lisäksi siksi, että ne tarjoavat hyvän tavan hahmottaa politiikka kokonaisuutena. Koska politiikkaan vaikuttaa Suomenkin kokoisessa pikkumaassa tuhansia ihmisiä hyvin aktiivisesti ja vähemmän aktiivisesti jokainen äänestäjä, on helppo ymmärtää, että politiikkaa on pakko katsoa jonkinlaisten yksinkertaistavien silmälasien läpi. Politiikan akselit ovat tähän vahva tapa.

Analyysi reunaehdot ja luotettavuus

Yksinkertaistaminen vääristää maailmaa aina. Itseäni politiikassa yllättää aina eniten se fakta, miten luonnollisesti vasemmisto – oikeisto -akseli nousee datasta melkein millä tahansa analyysillä. Vaikka sitä kuvittelisi, että Ranskan vallankumouksen aikaan sovittuun istumajärjestykseen pohjautuva jaottelu olisi kovin vaillinnainen nykyajan monimutkaisiin kysymyksiin, tulee kuitenkin todella nöyräksi siitä, kuinka suuri osa poliittisista kysymyksistä lopulta palautuu siihen.

Alunperin Vihreiden strategiatyön innostamana tein pitkästä aikaa uuden faktorianalyysin Helsingin Sanomien vaalikonedatasta. Kyseessä oli siis kansanedustajaehdokkaiden vastausten analyysistä keväältä 2015. Myöhempää analyysiä lukiessa kannattaa huomioida seuraavat kolme faktaa:

  1. Kyseessä oli kaikkien puolueiden ehdokkaiden analyysi, joten akseleita vääntämässä olivat myös pienpuolueet.
  2. Kyseessä olivat vaalikonevastaukset, jotka ovat tietenkin vähän tarkoitushakuisesti vastatut. Analyysi kohde on siis se, miten ehdokkaat halusivat itsensä asemoida julkisesti – ei mikään yön pimeinä tunteina mietitty yksityinen syväajattelu vaan se, mikä näkyy kaikelle kansalle.
  3. Kyseessä on Helsingin Sanomien vaalikone ja kysymysten määrittelijällä on valtava rooli siinä, mitkä asiat nousevat pinnalle ja mitkä eivät.

Analyysin yksityiskohtaisiin tuloksiin voi tutustua erillisessä dokumentissa. Yksittäisten kysymysten latautumiset eri kysymyksiin voi puolestaan katsoa erillisestä taulukosta. Kuvat ja vastaavat tässä dokumentissa ovat viittauksia siihen.

Ensimmäisenä analyysini tuloksena löysin sen vasemmisto-oikeisto -akselin – jälleen vahvana ja isoimpana poliittisten mielipiteiden kirjon selittäjänä. Jos poliitikkoa pitäisi kuvata yhdellä termillä, olisi tärkein tieto paikka vasemmisto-oikeisto -akselilla.

Erityisesti on tyydyttävää nähdä, että akseli on hyvin lähellä eduskunnan istumajärjestystä. RKP:n oikeampi paikka löytyisi ehkä kokoomuksen vasemmalta puolelta. KD:n ja Keskustan järjestys taas olisi aika siinä ja siinä. Akselin nouseminen datasta ilman mitään syvempiä oletuksia on kuitenkin jonkinlainen luotettavuuden osoitus ja ehkä syy katsoa analyysi läpi!

Vasemmisto-oikeisto

1

On todella rohkaisevaa, että vasemmisto-oikeisto -akseli löytyy niin puhtaana. Se antaa hieman lisää uskottavuutta seuraaville osille analyysiäni. Akseli on tietenkin minun nimeämäni faktori, mutta tässä kohti nimeäminen on harvinaisen helppoa.

Samalla tästä näkyy aika selkeästi se, että vasemmistoliitto ja kokoomus ovat puolueina vahvimmin asemoineet itsensä nimenomaan tämän akselin kautta. Muut puolueet eivät määritä itseään niin vahvasti tämän akselin myötä ja levittäytyvät hieman eri paikkoihin, mutta melkolailla yhtä laajasti. Puheet esimerkiksi vihreiden hajaannuksesta tässä ovat pahasti liioiteltuja. RKP:llä näyttää myös olevan nähtävissä vähän kahta kyttyrää, mikä on mielenkiintoista.

Akselissa on mukana hyvin perinteiset poliittiset kysymykset. Päällimmäisenä julkisten palveluiden ulkoistaminen, yksityisten yritysten asema sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa, veronkorotukset ja leikkauspolitiikka. Vasemmisto haluaa julkisesti tuotettuja julkisia palveluita ja veronkorotuksia. Oikeisto haluaa ulkoistaa, lisää tilaa yksityisille yrityksille ja leikkauspolitiikkaa.

Mielenkiintoisemmaksi asia menee, kun peliin laitetaan seuraavat faktorit.

Ympäristöliberaalius – ympäristövastainen konservativismi

2

Seuraava poliittinen akseli on vihreästä perspektiivistä hyvin mielenkiintoinen. Akseli kuvaa hieman monenlaisia asioita. Siinä menevät sekaisin ympäristöasiat ja liberalismi-konservatismi. Jälkimmäistä akselia kuulee viljeltävän suomalaisessa keskustelussa tosi paljon. On kuitenkin oleellista huomata, että Suomessa konservatismi-liberalismi akseli (liberalismi tässä: myönteinen suhde teoreettiseen vastaanottokeskukseen omassa kunnassa, negatiivinen suhde “perinteisiin arvoihin”, myönteinen, myönteinen suhde seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, negatiivinen suhde puolustusvoimien lisärahoitukseen, negatiivinen suhde koulukuriin) näyttää yhdistyneen todella vahvasti ympäristöteemoihin (ilmasto, ympäristö, ydinvoiman vastustaminen).

Akselilla suurin osa puolueista on varsin hajalla. Ainoastaan vihreät muodostaa selvän yhtenäisen joukon. Vain vähän liioittelematta voisi sanoa, että tämä akselin voi mieltää vain akselina vihreä – ei-vihreä. Vasemmistoliitosta erottuu selkeästi vihreä siipi, jossa on paljon samaa kuin merkittävässä osassa vihreitä. Itseasiassa kaikista puolueista löytyy edustajia, jotka ovat melko ympäristöliberaaleja, mutta keskiverto ehdokas on aika kaukana vihreistä lähes kaikissa.

Liberalismi-sanan sijaan saattaisi “suvaitsevaisuus”-tyyppinen termi olla myös harkitsemisen arvoinen. Puhtaan yksilön vapauden sijaan kuitenkin kyse on aika pitkälti “muiden” ihmisten vapaudesta. Toisaalta perinteisten arvojen kunnioitus on myös sitoutunut konservatiiviselle puolelle tässä, minkä vastinpuolena ehkä pitäisin jonkinlaista liberaali-sanan johdannaista.

Kolmanneksi löydämme akselin, joka erottelee sopivasti erityisesti vasemmistoliiton ja vihreät toisistaan.

Lokaali-globaali

3

Olen ristinyt akselin lokaali-globaali -asteikoksi. Akseli kuvaa tavallaan ehdokkaan uskoa siihen, että asiat pitäisi päättää suuremmalla tasolla. Globaali ehdokas uskoisi keskimäärin lokaalia enemmän siihen, että EU ja Nato ovat hyviä asioita, Suomea ei tarvitse pitää kokonaan asuttuna ja kuntaliitokset voivat olla hyvä idea.

Puolueet jakautuvat tässä hyvin mielenkiintoisesti. Ensinnäkin globaaleimmat puolueet ovat vihreät ja kokoomus.Keskusta ja erityisesti perussuomalaiset ovat taas hyvin lokaaleja puolueita. Mielenkiintoisesti vasemmistoliiton suurin keskittymä eroaa selvästi vihreistä.

Ei kannata tietenkään antaa tämän yksinkertaistuksen johtaa harhaan. Vihreät ovat pääasiassa Natoa vastaan ja Kokoomuksessa taitaa olla aika reilu määrä ihmisiä, jotka haluavat pitää koko maan asuttuina.

Muut faktorit

Tämän jälkeisiä akseleita en esittele tarkemmin. Ne löytyvät oheisesta dokumentista, jos olet kiinnostunut analyyseineen päivineen. Mukana on kuitenkin ympäristöliberalismin mielenkiintoinen vastinpari, joka suhtautuu nihkeämmin maahanmuuttoon ja painottaa liberaalimpaa alkoholipolitiikkaa. Myös maahanmuuttopolitiikka nousee itsessään kohteeksi samoin kuin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt. On hyvinkin mahdollista, että osa näistä akseleista sopisi paremmin pienpuolueiden erotteluun kuin eduskuntapuolueiden.

Suomalainen puoluekenttä kuutiossa

Olemme nyt analyysissä löytäneet kolme faktoria, jotka ovat erittäin mielenkiintoisia. Näin meillä on keino asettaa jokaisen puolueen “keskimmäinen” (mediaani) ehdokas kolmelle dimensiolle. Näin saamme kolmiulotteisen joukon pisteitä kustakin puolueesta.

Koska 3-ulotteisia pisteitä on vähän vaikea katsoa tietokoneella, tehdään tarkastelu muutaman 2d-kuvan perusteella, jotka välittävät saman informaation.

1x2

2x3

Monilla akseleilla samankaltaisesti sijoittuvat puolueet eroavat toisilla. Se on tietenkin varsin luonnollista ja kertoo ehkä siitä, että jotain todellisia erojakin on löytynyt.

Hahmotelmat puolueista

Voimme nyt jossain määrin hahmotella puolueet käyttäen yllä mainittua termistöä.

Keskusta: Maltillisesti oikeistolainen, maltillisesti lokaali puolue

Perussuomalaiset: Keskustalainen, ympäristövastainen konservatiivi, lokaali puolue

Kokoomus: oikeistolainen, globaali puolue

SDP: vasemmistolainen, globaali puolue

Vihreät: maltillisesti vasemmistolainen, ympäristöliberaali, globaali puolue

Vasemmistoliitto: vasemmistolainen, maltillisesti ympäristöliberaali puolue

RKP: oikeistolainen, maltillisesti ympäristöliberaali, globaali puolue

KD: maltillisesti oikeistolainen puolue

Vihreiden asema poliittisessa kentässä

Koska oman navan tuijottelu on kivaa, verrataan vielä vihreiden tilannetta eri puolueisiin kullakin akselilla. Määrittelemme päällekäisyyden siten, että vihreäksi vyöhykkeeksi lasketaan väli, jolle 80 % vihreistä mahtuu ja 10 % yli ei sekä 10 % ali ei. Sitten katsomme kunkin muun puolueen kohdalla, miten suuri osa heidän vastauksistaan asettuu tuohon. Sanomme tätä osuutta päällekäisyydeksi.

Ja katsomme sitten kunkin kolmesta dimensiosta läpi.

vasemmistooikeisto

Kuten kuvaajasta näkyy, demareista ja perussuomalaisista yli puolet sopisi vihreään vyöhykkeeseen. Suurimmat erot meillä syntyvät tällä akselilla kokoomukseen ja RKP:hen. Erityisesti kokoomuslaiset eivät mahdu vihreiden pääalueeseen. Keskustastakin pieni osa. On myös varsin huomattavaa, että vasemmistoliitto on määritellyt paikkansa aika selkeästi erilleen vihreistä.

ymparistoliberalismijne

Ympäristöliberalismi – ympäristövastainen konservativismi erottaa vihreät lähes koko muusta puoluekentästä. Ainoat merkittävät päällekkäisyydet syntyvät vasemmistoliiton ja hieman vähemmän RKP:n kanssa. Vasemmistoliittolaisista hyvin suuri osa mahtuisi vihreiden sisälle. RKP.stä vajaa puolet.

Yllättävin asia tässä on mielestäni se, että SDP ei mahtuisi vihreiden sisälle. Vaikka SDP:n ja vihreiden linjat ovat monissa asioissa yhteneviä perinteisimmissä poliittisissa kysymyksissä, on todella merkillistä, että tässä löytyy asia, jossa yhteistä maaperää ei oikeastaan ole.

lokaaliglobaali

Lokaali-Globaali -akseli ei selvästi jäsennä myöskään vihreitä kovin selvästi tiettyyn paikkaan. Siitä huolimatta selvästi näkyviin tulee se, että lähes koko kokoomus, RKP ja SDP mahtuisi vihreiden vyöhykkeseen. Sen sijaan vasemmistoliitto vain vähän vajaa 60 prosenttisesti. Keskusta ja erityisesti perussuomalaiset taas ovat melko kaukana vihreistä.

Lopuksi

Tämän tekstin tarkoitus on ollut hahmotella, miten suomalaista poliittista kentää kannattaa minusta hahmottaa. Olen iloinen siitä, että sain tämän tueksi kohtuullisen kvantitatiivisen analyysin ja jouduin siinä mielessä vain vähän esittelemään omia kvalitatiivisa arvioitani.

Koska kyseessä ovat kuitenkin vain ehdokkaiden vaalikonevastaukset, on hyvin todennäköistä, että edustajilla on paljon äänestäjiä vahvempi ymmärrys politiikan sisällöistä. Vaalikonevastauksia laadittaessa usein myös kysellään fiksummilta puolueessa ja jopa tutustutaan puolueen ohjelmiin. Siinä mielessä voi pitää näitä kysymyksiä ehkä fundamentaalimpana puolueiden edistyneemmän ajattelun tarkasteluna. Villimpi väite olisi, että akselit voivat kertoa tulevaisuuden poliittisista linjoista.

On minusta selvä, ettei tällä hetkellä esimerkiksi lokaali-globaali ole mitenkään erityisen paljoa ihmisissä tunteita herättävä akseli. Vasemmiston ja oikeiston roolia on taottu ihmisten päähän vuosisatojen ajan. Useat ihmiset ovat toistelleet vuosikymmeniä konservativismiä ja liberalismia ja ehkä se on alkanut siinä mielessä vähän vakiintua. Analyysistä seuraa mielipiteitä ja mielipiteiden analyysistä seuraa analyysejä. Jos globaali-lokaali nähtäisi oleellisena, voisi se hyvinkin muuttua oleelliseksi.

Olen yrittänyt tämän tekstin myötä antaa lukijoilleni uudet silmälasit. Niiden läpi näin ainakin itse politiikan maailman uudella tavalla. Toivottavasti silmälaseista on iloa ja niillä näkee kirkkaammin kuin niitä ilman.

Data ja tekijänoikeudet

Tämä analyysi on tehty Helsingin Sanomien eduskuntavaalien 2015 vaalikonedatan pohjalta.

Haettu 25.3.2016 osoitteesta: http://www.hs.fi/politiikka/a1305929269692

Alkuperäinen lisenssi: Creative Commons 4.0 Nimeä – Ei kaupallinen – Jaa samoin

Analyysin lisenssi: Creative Commons 4.0 Nimeä – Ei kaupallinen – Jaa samoin

Analyysin on tehnyt Heikki Sairanen.

Muokkaus 26.4.2016: Korjattu perussuomalaisten määritelmää. ”ympäristökonservatiivi”->”ympäristövastainen konservatiivi”

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Vihreän särmiön jakso 4

Tällä kertaa kesksutelimme Vihreässä särmiössä Panama-papereista ja digitalisaatiosta. Erityisesti jälkimmäisen suhteen oli hyvä miettiä läpi asioita vielä kertaalleen. Itse olen jotenkin skeptinen joistakin puheista, mutta en ole ihan varma, kuinka paljon tämä on vain omaa hypen karsastustani.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Euroopan paha paikka

Eurooppa on pulassa. Eurooppa on tosi pulassa.

Suomessa puhutaan pakolaisista ja pakolaisten vastustamisesta. Se on tärkeä kysymys meistä monelle.

Vihreiden pitäisi kuitenkin pystyä katsomaan asioita myös laajemasta perspektiivistä. Nähdä kaikkiin suuntiin. 360 astetta vasemmalle ja oikealle. 360 astetta ylös ja alas.

Yhteiseurooppalaiselta ja meidän tukemalta Eurooppa-projektilta katosi noste 90-luvun jälkeen. Vanha vasemmisto menetti valtaansa ympäri Eurooppaa. Valta siirtyi sosialisteilta konservatiiveille. Suomalaisittain demareilta kokoomukselle ja kepulle. Sitten Eurooppa ajoi karille Yhdysvalloista lähteneen talouskriisin myötä.

Konservatiivit tekivät, mitä konservatiivit tekevät. Taloutta päätettiin laittaa kuriin olemalla ihan saamerin tiukkoja ihmisille ja ihan saamerin löysiä pankeille.

Ei ole ihme, että tästä seurasi vastareaktio. Harmillisesti reaktio ei tapahtunut vasemmisto-oikeisto -akselilla vaan Eurooppa palasi vanhan traumansa äärelle. Kysymys ei ollut siitä, onko valtio lempeä vai julma isä. Populisteille kysymys oli siitä, kuka kuuluu perheeseen ja kuka ei.

Populismi sai eri puolilla Eurooppaa erilaisia muotoja. Meidän perussuomalaisemme ovat varsin lempeä muoto ilmiöstä, vaikka eihän siltäkään aina tunnu. Todella, todella huolestuttava muoto populismista on näkyvissä etelämpänä EU:n itärajan tuntumassa.

Unkari, Puola ja Turkki ovat jo “suurjohtajien” pauloissa. Sananvapaus, demokratia ja erityisesti ihmisoikeudet ovat häviämässä niissä, kun suurjohtaja raivaa valtaa itselleen. Sanat eivät riitä siihen, miten pelottava ilmiö tämä on.

Ja tietenkin kaiken tämän päälle lankeaa Putinin varjo. Me vihreät pystymme elämään sen varjon kanssa. Vasemmistolla aihe on vaikea ja Fennovoima on osoittanut, että Suomen oikeisto ei ole sen parempi. Meitä vihreitä Putinin varjo pelottaa, mutta kykenemme puhumaan siitä.

EU:n talouskriisi laukaisi sellaisia voimia, jotka pelottavat. Osittain vain siksi, että emme ole niin vahvoja kuin olimme aiemmin. Ensin menetimme Arabikevään tarjoaman mahdollisuuden vahvistaa niiden arvojen nousua, joihin me eurooppalaiset uskomme. Nyt on pelkona, että Neuvostoliiton romahtaessa syttyneet demokratian majakat sammuvat.

Meidän vihreiden pitää elää aikamme mukana. Ei riitä, että käsittelemme kapeasti pakolaiskriisiä. Kysymys on myös liberaalin demokratian kohtalosta. Olemme täydellisen taloudellisen ja poliittisen kriisin äärellä. Se vaatii meiltä ajatustyötä. Se vaatii meiltä kirjoittamista. Se vaatii meiltä paljon, koska pelissä on paljon. Liioittelematta voi sanoa, että kaikki hyvä on nyt pelissä.

 

Pidin yllä oleva puheen vihreiden puoluevaltuuskunnan 13.2.2016.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Poliittinen tilanne vuoden 2016 alussa

SDP:n kannatus jatkaa nousuaan uusimman Helsingin Sanomien julkaiseman TNS-Gallupin mukaan. Gallupien katsomisessa ei kannata jäädä jumiin yksittäisen kuukauden tulokseen. Isompien trendien lukeminen on viisampaa. Hyvin karkeasti nykyisen tilanteen voisi puolueittain kuvata seuraavasti:

SDP – Valtava nousu on jatkunut melko tasaisesti elokuusta asti. Sitä ennen puolue oli pienessä liu’ussa alaspäin.

Keskusta – Keskustan kannatus näyttää heiluvan aika paljon.Vaaleissa se ei aivan yltänyt niin huikeisiin lukuihin kuin olisi voinut kuvitella. Heti vaalien jälkeen se saavutti pienen kannatusloikan joka kääntyi elokuussa pieneksi laskuksi.

Kokoomus – Puolue menestyi vaaleissa hieman paremmin kuin odotettiin, mutta kannatus on jumiutunut vaalien tasolle.

Vihreät – Vihreiden kannatus oli ennen vaaleja jumiutunut vähän 2011 vaaleja paremmalle tasolle. Välittömästi vaalien jälkeen kannatus lähti kuitenkin tasaiseen nousuun, jota jatkui elokuulle asti. Sen jälkeen kannatus on pysähtynyt (historiallisen korkealle) tasolle.

Perussuomalaiset – Hyvin paljon heilahtelevan kannatuksen puolueena perussuomalaisilla vaalit sattuivat hyvään aikaan. Puolue sai niistä kovin hyvän tuloksen, joka vielä edustajapaikoksi muunnettuna meni vielä prosenttilukemaakin paremmin. Ihan vaalien jälkeen tuli gallupeista vielä parempia lukuja toukokuussa, jonka jälkeen pudotus alkoi. Pudotus on laskenut tasaisesti lukuunottamatta yhtä erityisen suurta romahdusta syyskuusta lokakuuhun siirtyessä.

Vasemmistoliitto – Vasemmistoliiton vaalit menivät pieleen. Gallupien perusteella ei näyttänyt ihan niin pahalta kuin vaalipäivänä näytti. Puolueen kannatus on kuitenkin verrattain vakaa tätä pientä ikävästi ajoittunutta notkahdusta lukuunottamatta. Nyt puolue on jo hieman paremmissa asemissa, mutta heiluntaa on kumpaankin suuntaan.

RKP – Kannatus on pysynyt vaakaana.

KD – Aivan viimeistä nousevaa mittausta lukuunottamatta kannatus on pysynyt hyvin vakaana.

Nukkuvien määrän kuvitellaan kasvaneen. Niin lienee, vaikka asiaa on vaikea sanoa puhelingallupien pohjalta. Puhelimeen on yleensä helpompi vastata sentään jotain. Arviot ovat yleensä aika epäluotettavia.

Huomasin kirjoitettuani kuvaukset, että niissä toistuu elokuu-sana. Mitä silloin tapahtui? Hallitus alkoi siirtyä sanoista tekoihin. Hallituspolitiikka alkoi. Toiminnan lisäksi kesällä oli vallalla myös vähän eri tyyppinen keskustelu. Meillä on unelma -miekkari ehkä symboloi tätä hyvin. Toisin kuin nyt, myös myönteisemmin maahanmuuttoon suhtautunut osa väestöstä näkyi. Vaikka tämä oli tietenkin vastareaktio negatiivisempaan keskusteluun. Keskustelu polarisoitui, mikä yleensä on eduksi, jos on selvästi jollain linjalla. Vihreille tämä oli varmaan eduksi ja auttoi kannatuksen nostamisessa.

Pakkolakien ja vastaavien myötä keskustelu siirtyi tantereelle, jossa demareilla on suuri etu. Tavallisten ihmisten työelämän heikentäminen oli varma tapa parantaa demarien kannatusta. Mutta demarien perushyvä ja virheitä onnistuneesti vältellyt linja ei olisi toiminut, ellei perussuomalaiset olisi romahtanut omaan mahdottomuuteensa.

Vaaleissa perussuomalaiset käytännössä lupasivat palauttaa Suomen kultaiseen menneisyyteen, jossa EU ja maahanmuuttajat eivät varasta Suomen rikkauksia. Kumpikaan näistä projekteista ei ole oikein mennyt putkeen. Suomi kenkkuilee EU-pöydissä vähän, mutta ei enempää kuin Urpilaisen johdolla. Turvapaikanhakijoiden määrä on sellainen, että hirvittäisi kuvitella, mitä tilanteesta puhuttaisi, jos perussuomalaisilla ei olisi valtaa eikä vastuuta. Perussuomalaisten äänestäjät ovat syystä hyvin pettyneitä.

Perussuomalaisista syvemmälle äärioikeiston suuntaan olisi nyt tilaa uudelle puolueelle. Homma vaan vaatisi karismaattisen johtajan. Asiaa ei helpota se, että Soini on rokottanut suomalaiset vähäksi aikaa karismaattisia poliittisia johtajia vastaan.

Sivunmennen sanoen demarien lisäksi vasemmistoliiton pitäisi perinteisesti hyötyä keskustelun siirtymisestä työhön. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Syy on mielestäni siinä, että Arhinmäki vaihtoi merkittävän osan äänestäjäkuntaa duunareista punavihreisiin. Strategia oli ihan viisas valinta demarien, vihreiden ja perussuomalaisten puristuksissa toimivalle puolueelle. Hurjempaa on, että se toimi edes jotenkin. Selvityminenkin oli jonkinlainen saavutus, mutta saattaa olla, että puolue maksaa laskua nyt. Nyt duunari-imagosta olisi iloa, kun perussuomalaiset etsivät uutta kotia.

Kaiken kaikkiaan eduskunnassa käytävät keskustelut ja muu draama ovat viihdyttäviä, mutta vaikuttavat korkeintaan vain vähän puolueiden kannatuksiin. Puolueiden imagot ja erityisesti ihmisten kokemat asiantuntijuusalueet ovat paljon syvempi ilmiö kuin se, mitä kyselytunnilla satutaan kysymään kullakin viikolla. Eduskunta ja erityisesti hallitus ovat kuitenkin siirtäneet keskustelun taistelutannerta ja nyt ollaan tantereella, jossa demareilla on historiallinen etu.

Keskusta sai valta-asemansa pitkälti esittämällä kunnollista ja varmaa vaihtoehtoa – melko epäselvää vaihtoehtoa, mutta kuitenkin perusasiat kunnolla hoitavaa. Nyt kun hallituksen linja on osittautunut alun puheiden jälkeen hyvin tempoilevaksi, on varsin loogista, että puolueen kannatus on ottanut vähän osumaa. Epäilisin, että demarit ovat saaneet osansa tästä joukosta erityisesti pienemmissä kaupungeissa.

Kokoomuksen kannatuksen vakaus on oikeastaan yllättävin asia tässä tarkastelussa. Luulen, että puolue ei ole yllättänyt ketään. Vaaleissa puolue lupasi leikkauksia ja kurjuutta ja leikkauksia ja kurjuutta on saatu. Vielä kun kurjuus ja leikkaukset ovat osuneet aika vähän puolueelle symbolisesti tärkeimpiin ryhmiin (eli lähinnä rikkaisiin), on kannatuksen vakautta helppo selittää.

Joulukuun alussa kohuttiin kokoomuksen siirtymisestä vihreisiin Stubbin hölmöiltyä tavallista enemmän. Nyt on helppo sanoa, että siirtymää ei todennäköisesti ollutkaan, vaan kyseessä oli jonkinlainen gallup-kummajainen, mikä ei ole mitenkään tavatonta, kun tarkastelussa oli vain puolikkaan gallupin kokoinen aineisto. Vaikka sivistysporvareista paljon puhutaan, on heitä kuitenkin rajallisesti. Kokoomuksen ajama talouskuri ei ollut vaaleissa korvat auki pitäneelle äänestäjälle mikään yllätys. Talouskuri oli puolueelle tärkeämpi arvo kuin koulutus. Vaalilupauksien toteuttaminen harvemmin aiheuttaa puolueen kannatuksen romahdusta. Tosin mitään suurempaa nousua ei ehkä näin synkillä teoilla saa myöskään.

Kun näitä gallup-kannatuksia tarkastelee laajemmin, on varsin helppo huomata pitkiä rivejä nousua, nousua ja nousua sekä laskua, laskua ja laskua. Osittain tämä on tietenkin vain sattumaa. Kun arvotaan satunnaisia ykköksiä ja nollia, tulee satunnaisestikin aika pitkiä sarjoja ykkösiä tai nollia. Toisaalta gallupit vaikuttavat huomattavan paljon siihen tarinaan, mikä mediassa ja ihmisten puheissa pyörii. Syntyy takaisinkytkentä. Kannatuksen nousu aiheuttaa kannatuksen nousua ja kannatuksen lasku aiheuttaa kannatuksen laskua. Olen melko vakuuttunut, että vihreiden kesän nousu selittyi tällaisella itse itseään ruokkivalla kuviolla. Samoin demarien nousussa ja perussuomalaisten laskussa on takaisinkytkentää muistuttavia tekijöitä.

Takaisinkytkentöjen teholla on kuitenkin rajansa. Matemaattisesti yhtä puoluetta äänestää maksimissaan 100 prosenttia äänestäjistä. Oikeassa elämässä muut rajoitetteen pitävät (nykyisin) puolueen kuin puolueen kannatuksen maksimissaankin jossain 30 prosentin hujakoilla. Demarien kannatus on kohonnut noin prosenttiyksikön kuukausivauhdilla syksyn. 30 prosentin raja tulisi tällä menolla vastaan kesällä. On lähes varmaa, että raja tulee aiemmin vastaan. Oli raja mitä tahansa ja tapahtui sen ylittäminen milloin tahansa, jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa demarien nousu pysähtyy. Samoin perussuomalaisten pudotus pysähtyy.

Kun puolueen kannatus pysähtyy, voi helposti syntyä uusi itse itseään ruokkiva tarina. Esimerkiksi gallupissa tulee hieman satunnaisesti pataan ja samalla mediassa aletaan puhua myönteisesti jostakin toisesta puolueesta. Nyt alkaa aiemmin noussut puolue tuntua menneisyyden suuruudelta ja siitä tulee pieni menetys seuraavaan gallupiin ja niin edelleen. Takaisinkytkennät ottavat helposti takaisin sen, minkä ovat antaneet.

Olen itse vihreiden tilanteeseen nimenomaan tämän dynamiikan vuoksi varsin tyytyväinen. Olemme onnistuneet lukitsemaan itsemme ilmeisesti varsin hyvin melko lähelle 30 prosenttia korkeampaa kannatusta kuin vaaleissa. Jos olisi pitänyt kesällä arvata, en olisi uskonut, että vihreiden kannatus voisi kestää selvästi vahvistuneiden demarien kannatuksen. Mutta se on kuitenkin tehnyt sen varsin selvästi.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail