Avainsana-arkisto: vihreät

Vihreiden nousu ja tulevaisuus

Koska vihreiden gallup-kannatus rikkoo jälleen ennätyksiä, on eteeni sattunut useampia analyysejä siitä, mistä nousu johtuu ja toisaalta siitä, mitä nousu merkitsee ja minkälaisia haasteita siihen sisältyy. Ajattelin, että olisi hyvä aika tehdä laajempi analyysi siitä, missä mennään.

Nousun syyt

Ensinnäkin joudun hieman muistelemaan. Anteeksi, nuoriso.

Vuonna 2011 eduskuntavaaleja ennen puolueen oli vallannut hybris. Pitkän aikaa puolue oli puolueen sisällä ollut vallalla ajatus siitä, että megatrendit ovat vihreiden puolella. Ennen vaaleja perussuomalaisten kannatus oli lähtenyt nousuun. Moni meistä ajatteli, että tämä oli itsessään ikävä kehityskulku, mutta tarjoaisi toisaalta mahdollisuuden liberaalille puolueelle määritellä itsensä uuden ilmiön vastavoimaksi. Voittoa odotettiin ja tuli sitten kunnon selkäsauna. Vihreiden paikkamäärä eduskunnassa laski viidestätoista kymmeneen.

Mitä emme olleet huomanneet? Hämmästyttävän montaa asiaa. Puolue oli kääntynyt sisäänpäin ja ei ollut riittävästi valmis haastamaan omia teorioitaan siitä, miten äänestäjät käyttäytyvät. Mielenmallimme oli ollut totaalisen väärä ja johtanut meitä harhaan.

Ehkä teknisin syy tappion suuruuteen oli se, että 2007 vaaleissa oli saatu useampi paikka hämmästyttävän hyvillä vaaliliitoilla. Niitä ei enää 2011 ollut ja se tarkoitti muutaman paikan menetystä samallakin vaalituloksella. Toiseksi vihreät olivat istuneet hallituksessa, joka antoi kaksi ydinvoimalupaa. Kun vihreät näkyivät mediassa, he yleensä selittivät sitä, miksi hallituksessa oli jatkettu noista päätöksistä huolimatta. Kolmannes syy tappioon oli edeltäviä ongelmia syvällisempi: Emme olleet aidosti kiinnostuneita siitä, miten meidän viestimme uppoaa tai mitkä asiat ihmisiä aidosti huolestuttavat. Aitojen ja puhtaiden signaalien kuuntelun sijaan, pohjattiin toimintaa mutuun ja parhaimmillaankin muutamien luotettujen ystävien fiiliksiin maailmasta.

Vaalien jälkeen puheenjohtajaa vaihdettiin. Samoihin aikoihin käytiin puoluevaltuuskunnan ja uuden pienen eduskuntaryhmän välillä pieni kahakka siitä, pitääkö puolueen lähteä keskustelemaan kokoomuksen ja keskustan varaan rakentuvasta hallituksesta. Puoluevaltuuskunta sai tahtonsa läpi merkittävässä määrin vihreiden nuorten toiminnan vuoksi ja neuvottelemaan ei lähdetty. Kun tuosta hallituksesta ei tullut mitään, pystytettiin Suomeen sekamelskainen kuuden puolueen hallitus, jossa ei ollut oikein minkäänlaista ideologista yhtenäisyyttä. Ei hallitus oikein varmaan kenestäkään tuntunut erityisen toimivalta, mutta sen toimien kanssa saattoi kuitenkin useimmissa tapauksissa elää.

Tulokset eivät nopeasti parantuneet. Vuoden 2012 kuntavaaleissa saatiin vielä vähän aiempia kuntavaaleja huonompi tulos, mutta kovin kehuttava ei tulos ollut. Pekka Haaviston suoritus presidentinvaaleissa 2012 oli tietenkin historiallinen, mutta lopulta puolueen kannatukseen vaikutus oli rajallinen. Puolueen kannatus palautui vain hieman aiempaa korkeampaan tasoon muutamassa kuukaudessa. Eurovaaleissa 2014 tuli vielä turpiin, mutta tämän saattoi ehkä ohittaa sillä, että aiempi kahden paikan suoritus oli niin selvä ylisuoritus, että tulos tuntui lähinnä paluulta normaaliin.

Toiminta kuitenkin kehittyi nopeasti. Vihreiden viestintä alkoi tehdä asioita, joita muut eivät tehneet. Somen maailmaan joukkomme olivat valmiimpia kuin monen muun puolueen soturit, mikä alkoi vaikuttaa myönteisesti puolueen tuloksiin. Oli ihan hyviä merkkejä ilmassa. Mutta ei se gallup-kannatus kauheasti muuttunut. Eikä muutosta tapahtunut ennen kuin vihreiden asema muuttui ratkaisevasti: vihreät lähtivät hallituksesta syksyllä 2014 Fennovoiman ydinvoimaluvan vuoksi.

Hallitukseen jääneet Stubb ja Rinne jäivät pitämään laivaa jotenkuten pinnalla loppuhallituskauden ajan. Toiminta oli melko suurta härvellystä ja luulenpa, että monen muunkin toimijan mielestä olisi ehkä kannattanut ottaa uudet vaalit suosiolla vihreiden lähdön jälkeen. (1)

Hallituksesta lähteminen vapautti puolueen toimintaa vaiheittain. Tehokas viestintä alkoi toimia, kun saimme karistettua ajatukset hallitukseen kipeästi haluavasta puolueesta. Näytti siltä, että toimimme periaatteidemme mukaan, koska toimimme periaatteidemme mukaan.

Eduskuntavaaleissa 2015 keväällä saimme korotettua paikkamäärämme takaisin viiteentoista. Tätäkin oleellisempaa oli, että mukana oli uuden polven toimijoita. 2007-2011 kauden ryhmän sisällä oli niin monta vanhaa puolueen puheenjohtajaa, että homma oli pikkaisen jopa naurettavaa. Uudessa ryhmässä oli uusia filmaattisia toimijoita ympäri Suomea. Tulos oli myös aidosti parempi kuin paikkamäärästä saattoi päätellä, koska vaaliliittoja ei ollut – olkoonkin että vaalipiiriuudistus auttoi hiukan. Nämä paikat olivat kuitenkin kestävällä pohjalla.

Eduskuntavaalien jälkeen keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset muodostivat hallituksen. Hallitus oli ideologisesti yhtenäisin pitkään aikaan Suomessa. Puolueet sijoittuvat selvästi oikealle talouspoliittisesti (2). Vihreissä on paljon toimijoita, joille on tärkeää osoittaa, että puolue ei sijoitu mihinkään tiukasti vasemmisto-oikeisto -akselilla. Saksan vihreiden vanhaa ylimielistä fraasia lainaten “ei vasemmalla tai oikealla vaan edellä”. Minusta tämä linja on muuntunut hiukan epäuskottavaksi. Kun Ville Niinistö oikea-aikaisesti huomasi, että koulutus on uhattuna ja puolueemme pitää taistella koulutuksen puolesta, tuli jälleen selväksi, että vihreillä on aika vahva intressi hyvinvointivaltion puolustamisessa – aivan kuten vasemmistolla yleensäkin.

Käytännössä hallituksen tiukka leikkauspolitiikka on ollut osa vähän kaikkia poliittisia taisteluita, mitä Suomessa on käyty viime aikoina. Kun hallituksella ei ollut oikeistolaitaa auki, tulivat kaikki hyökkäykset vasemmalta. Ja koska nyt viestintäkoneemme toimi tolkuttoman vahvasti Niinistön johdolla, oli aika selvää, että näytimme vasemmisto-opposition johtajilta.

Kun muu oppositio oli hyvin heikkoa ja meidän tekeminen taas toimi, puolue kykeni nostamaan kannatustaan tasaisesti. On epäilemättä niin, että meillä oli kytevää kannatusta, joka saatiin kunnolla liekkeihin, kun vastassa on ollut hallitus, joka tekee kaikkien vähääkään vasemmistolaisesti ajattelevien mielestä vähintään hiukan väärää politiikkaa.

On kuitenkin selvä, että perinteisen vasemmisto-oikeisto -akselin lisäksi myös muilla kysymyksillä ja suhtautumisella niihin on ollut merkitystä. Vihreät on varsin ideologisesti eheä puolue erityisesti uusissa poliittisissa kysymyksissä. Me olimme hyvin pitkä ja uskottava puhuja esimerkiksi tasa-arvoisen avioliiton suhteen – kukaan merkittävä vihreä ei ole kysymyksestä ollut eri mieltä. Puolueen yhtenäisyys uusissa vapaamielisyyttä ja luontoa koskevissa kysymyksissä antoi merkittävän etulyöntiaseman, jolla puolue pystyi vahvistamaan asemaansa johtajana vähän kaikessa oppositiopolitiikassa.

Kaikki politiikka Suomessa tuntuu nykyään olevan valtakunnallista. Esimerkiksi kuntavaaleissa 2017 vihreät sai voiton lähes kaikkialla Suomessa. Kannatuskehitys oli kaikkialla hyvin samankaltaista, vaikka varmasti jossain oli onnistuttu paikallisessa politiikassa paremmin ja jossain huonommin. Puolueen yleinen trendi kuitenkin painoi plussalle lähes jokaisen kunnan, jossa toimintaa oli aiemmin ollut.

Kuntavaalien jälkeisenä kesänä perussuomalaiset hajosivat hajuttomaan ministeriryhmään ja maahanmuuttoa vastustavaan täydellisen arvokonservatiiviseen ryhmään. Seuraavalla viikolla vihreät valitsivat uudeksi puheenjohtajakseen Touko Aallon. Nämä muutokset ovat niin suuria, ettei pöly ole tätä kirjoittaessakaan vielä täysin laskeutunut. Uuden puheenjohtajan linjat eivät eroa ratkaisevan paljoa edeltäjästä ja gallup-kannatuksissa perussuomalaiset näyttävät omineen lähes koko puolueen äänestäjäkunnan sinisten kannatuksen pysyessä olemattomana. Periaatteessa asiat eivät ole valtavasti muuttuneet, mutta on varmaan selvää, että muutoksia tullaan vielä näkemään.

Mitä nyt?

Perussuomalaisten jakautuminen ei suoraan vaikuta vihreiden kannatukseen. Me tuskin saamme tuosta porukasta ääniä. Merkittävin muutos on siinä, että hallitusta haastetaan nyt kahdelta puolelta erityisesti paljon puhuttavissa kysymyksissä modernista identiteettipolitiikasta. Nyt hallituksen pakolaispolitiikka on oppositiopuolueiden mielestä liian tiukkaa ja liian löysää. On hyvinkin mahdollista, että väännöt näistä kysymyksistä eivät ole niin selkeitä vihreästä perspektiivistä kuin aiemmin juuri tämän moninapaisuuden vuoksi.

Sen sijaan vasemmisto-oikeisto -akselin kysymyksissä pelikenttä ei ole muuttunut merkittävästi. Perussuomalaiset todennäköisesti haastavat hallitusta aika samoista teemoista kuin muut oppositiopuolueet. Hallitusta lyödään siis jatkossakin vain vasemmalta. Vihreiden sijoittuminen tällä akselilla on siis syytä pitää nykyisellään aika tiukasti. On ehkä oireellista, että nyt vasemmistoliiton aktiivit ja vihreiden veromalleihin huonosti tutustuneet tutkijat ovat lyömässä vihreitä oikeistolaisuudesta. On ihan loogista, että uuden puheenjohtajan kanssa kilpailijat kyseenalaistavat puolueen asemoinnin ja näin pyrkivät poimimaan reunoilta irtoavia äänestäjiä. Veikkaan tosin itse, että linja selkeytyy aika paljon erityisesti budjettikeskusteluiden aikana ja linjan jatkuvuus on sen jälkeen helppo todeta. Tämä linja on hiukan enemmän vasemmalla kuin mitä se oli ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja.

Puolueemme on siirtynyt hiukan vasemmalle. Nykyinen hallitus on tehnyt ihmisille helpoksi hahmottaa, mitä oikeisto haluaa ja mitä vasemmisto haluaa. Vihreät ovat useimmissa kysymyksissä vasemmiston kanssa samaa mieltä kuin oikeiston. Voisi ehkä olla hyvä, että tämä hiukan muuttunut tilanne tunnustettaisi vihreiden omissakin puheissa. Politiikassa on silloin paikkoja, joissa linjan tietty utuisuus on hyödyllistä erilaisten toimijoiden kokoamisessa yhden linjan taakse. Ongelmaksi tällainen utuisuus kuitenkin käy silloin, kun linja on olosuhteiden pakosta jotenkin määriteltävä. Suomessa tämä realisoituminen tapahtuu viimeistään silloin, kun mietitään, mihin hallituskoalitioon puolue voi lähteä mukaan. Silloin utuisuus poistuu ja paikka hahmottuu aika tarkasti. Tässä tilanteessa on puolueelle suorastaan vaarallista, jos paikka on kovin erilainen kuin mitä äänestäjistä osa luuli. Pahimmillaan asiat voivat mennä utuisuuden kaikotessa hyvin rankasti pieleen, mistä ääriesimerkin tarjosivat perussuomalaiset ja siniset.

Kun äänestäjiä on saatu paljon, on selvää, että ihmiset ovat kiinnittyneet puolueeseen vielä melko ohuesti. Tilanteen parantaminen vielä nykyisestä tuntuu hieman vaikealta, mutta sen sijaan tilanne voi huonontua merkittävästikin varsin pienten liikkeiden vuoksi. Tätä vahvistaa se, että kesän aikana muuttunut puoluetilanne tulee vaikeuttamaan mediassa läpi menevää viestiä. Toisaalta puolueen gallup-kannatuksen ollessa korkealla, viesti menee läpi jo pelkän suuren koon vuoksi. Myös tämä vaikutus katoaa, jos koko pienenee. Negatiivisten kierteiden riski on siis kaukana olemattomasta. Erityisen herkkä paikka tällaisen kierteen alkamiselle on tilanne, jossa puolueen paikka vasemmisto-oikeisto -akselilla määrittyy äkillisesti. Tällainen tilanne kannattaa yrittää purkaa siis jo hyvissä ajoin ja mieluiten tilanteessa, jossa kannatus on vahvalla pohjalla.

Vihreillä on mielettömän hyvä paikka tehdä vaikuttavaa ja hyvää politiikkaa. Tilanne on kuitenkin puolueelle uusi ja vaatii uudenlaista herkkyyttä.

 

1) Aivan kohtuuttomalta ei tunnu tulkintana sekään, että vihreillä oli myönteinen vaikutus hallituksen sisäisten jännitteiden hallintaan.

2) Perussuomalaiset olivat tosin vielä hallituskauden alussa vähän epäselviä positionsa kanssa, mutta pian tuli selväksi, että puolueen eliitti näytti olevan lähinnä kokoomuslaista mielenmaisemaltaan kaikessa muussa kuin maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä. Hallituksessa oltuaan puolue pudottikin pois vasemmistolaisemman siipensä ja jäljelle jäi oikeisto ja maahanmuuttovihamielisyys. Tunnetuin seurauksin.

Päivitetty 12.9.2017 klo 7:55:  Poistettu alaviite joka koski hallituksen viittauksia. Viittauskohta tekstissä oli elänyt ja alaviite oli käynyt melko järjettömäksi.

Päivitetty 12.9.2017 klo 8:40: Lisätty pieni pohdiskelu Pekka Haaviston kampanjasta.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Kannatan Emma Karia vihreiden seuraavaksi puheenjohtajaksi

Olen ollut mukana vihreiden politiikan tekemisessä melko todellisella tasolla noin kymmenen vuotta. Tuoreimpina luottamustoimina mainitsen nyt tässä vaikkapa 2009-2013 puolueen valtuuskunnan kahden kauden jäsenyyden ja sen päälle istumani lähes kaksi kautta vihreiden puoluehallituksessa. Jaksoni puoluehallituksessa lähestyy nyt loppuaan ja peräkkäisten kausien maksimi tulee sopivasti täyteen, joten jatkaakaan ei nyt voi. Koen, että näillä pohjatiedoilla on velvollisuuteni vähän analysoida puolueen menestyksen syitä ja pohtia puheenjohtajan valintaa.

Toimintaani on sattunut monenlaista lasku- ja noususuhdannetta. Ehkä vahviten mieleeni ovat jääneet vuoden 2011 eduskuntavaalien romahdus ja siitä lähtenyt itsetutkiskelu ja siitä seurannut nousu nyt kuntavaaleissa. Vuoden 2011 tappion haavat ovat syvät ja eivät vähiten siinä, että puolueen kärki oikeastaan uudistui vasta eduskuntavaaleissa 2015 ja kasvot ovat siksi varsin tuoreita.

Puolueella oli onnea presidentinvaalien kanssa ja samalla aloimme löytää puolueena sellaisia tapoja toimia, jotka tuntuivat vetoavan ihmisiin. Saimme tosiaan menetetyt paikat takaisin eduskuntavaaleissa 2015 ja puolueelle lukuisia uusia valovoimaisia tähtiä. Vaalien seurauksena hallitus samaan aikaan synkkeni ja politiikka polarisoitui voimakkaammin. Vihreille löydettiin tapa puhutella ihmisiä ja aiheitakin syntyi, kun poliittiseen kenttään syntyi tarve modernille vaihtoehdolle. Tässä erityisen tärkeäksi muodostui Ville Niinistön hyvin varhainen ymmärrys siitä, että koulutuksesta oli tulossa erittäin tärkeä poliittinen kysymys.

Vaalien jälkeen vihreät nousivat opposition ehkä tärkeimmäksi ääneksi, koska demareilla oli selvästi oma pelinsä aika hukassa. Näin saavutettiin selvästi uusi kannatustaso, johon vihreät eivät aiemmin ole yltäneet. Uuden eduskunnan alkuvaiheilla saavutettu kannatus saatiin ylläpidettyä ainakin kuntavaaleihin asti. Kuntavaaleissa tehtiin paikallisesti helvetisti töitä, mutta on merkille pantavaa, että tulokset olivat melko tasaisesti kaikkialla nousussa. Minusta tämä viittaa siihen, että politiikassa on onnistuttu valtakunnallisella tasolla. Tietenkin yksittäisissä kunnissa on päästy eteenpäin vielä yleisestä tasosta ja toisaalta aivan muutamissa kunnissa on takapakkiakin tullut – lähinnä muutamissa harvinaisissa yhden valtuutetun kunnissa jääty ilman listaa.

Matka on ollut pitkä, mutta todella mielenkiintoinen. Minusta on olemme onnistuneet löytämään hyviä reseptejä, joilla toiminnan ja kannatuksen taso on saatu korotettua – toivottavasti pysyvästi. Puheenjohtajan vaihdos tulee erittäin mielenkiintoiseen paikkaan.

Mitä puolue tarvitsee puheenjohtajalta?

On tietenkin vaikea erotella, mitkä osat edistymistämme ovat puheenjohtajasta kiinni, mutta näkisin, että ainakin seuraavissa asioissa Ville Niinistön vaikutus on ollut suuri:

  • Puolueen strateginen johtaminen: Ville on pystynyt aistimaan hyvin sitä, mikä on oikeasti tärkeää suomalaisessa politiikassa.
  • Puolueen taktinen johtaminen: Strategian lisäksi Ville on nopea reagoimaan älykkäästi. Tämä on tuonut meille selvän edun suurempiin ja hidasliikkeisiin puolueisiin nähden.
  • Vahva sosiaalisen median osaaminen: Ei ole mitenkään sattumaa, että Ville on hemmetin seurattu politiikko somessa. Hän ymmärtää sisällöt niin hyvin että paitsi osaa reagoida nopessti myös osaa tehdä sen ilman turhaa jargonia.
  • Hyvät puhetaidot: Ville ei ollut aina täydellinen puhuja, mutta hänestä on alkanut hioutua omalla tapaansa mainio sellainen. Varmuus on tuonut rentouden, joka on parhaimmillaan mainiota.

Monet ihmiset tarttuvat sukupuoleen ja asuinpaikkaan puheenjohtajan tärkeimpinä ominaisuuksina. Minusta Villen kohdalla nämä ovat painuneet taka-alalle. Ville on onnistunut esiintymään muutenkin kuin vain jonkun joukon edustajana. Kuvaavasti lehdistä on voinut lukea moneen kertaan: “Olisiko nyt aika valita joku pk-seudun ulkopuolelta?” Se kertonee aika paljon siitä, ettei turkulaisuus ole Vileä juuri määrittänyt.

Itse olen sillä tapaa konservatiivinen, että koen, että pelkästään Villen jättämien aukkojen paikkaaminen tulee olemaan suuri haaste puolueelle. On myös hyvin selvää, etteivät aukot tule täyttymään vain seuraavan puheenjohtajan toimesta, mutta nähdäkseni meidän pitää kehittää yhdessä suunnitelma siihen, miten ne paikataan. Selvää on myös, että tulevan puheenjohtajan on väistämättä täytettävä niistä suuri osa ihan itse.

Keitä on tarjolla puheenjohtajaksi?

Vihreiden puheenjohtajuutta tavoittelevat seuraavat henkilöt:

  • Touko Aalto
  • Emma Kari
  • Krista Mikkonen
  • Maria Ohisalo
  • Olli-Poika Parviainen
  • Ja aivan viime metreillä: Mika Flöjt

Ensimmäinen huomioni on, että meillä on todella kova joukko ehdokkaita. Olen seurannut kaikkien toimintaa läheltä. Tunnen jokaisen ehdokkaan varsin hyvin ehkä Flöjtiä lukuunottamatta ja kaikki ovat paitsi mainioita poliitikkoja myös mukavia ihmisiä. Toivon, etteivät tämän tekstin mahdolliset lukijat ajattele, että minun on vain pakko sanoa näin. Olen nimittäin ihan aidosti tätä mieltä. Ehdokkaat on todella kiva, mukava, osaava, hauska ja mainio porukka ihmisiä ja on minusta selvä, että tämän porukan kanssa meillä on tiedossa mukavia hetkiä myös tämän kilpailun jälkeen.

Toiseksi kilpailu on aidosti kova. Voisin väittää, että kaikki tuloksesta mielestään varmat ihmiset ovat jonkin verran liian vikkeliä arvioimaan tilannetta. Vihreillä äänestämään pääsee koko jäsenistö kirjeäänellä. Tämä tarkoittaa, että meillä pitäisi pohjimmiltaan olla puolueen jäsenistön gallup tarjolla, jotta tilanteen voisi ihan aidosti arvioida. Voi tietenkin mutuilla ihmisten pohjalta ja ehkä jotain pientä voi kertoa esimerkiksi puoluevaltuuskunnan ja eduskuntaryhmien gallupeista. Näissä vahvoilla ovat olleet ainakin Aalto, Kari ja Mikkonen, mutta en laittaisi ihan liikaa painoa näille.

Miksi Emma Kari?

Pohjimmiltaan uskon, että Emmalla on porukasta parhaat edellytykset pitää puolueen kannatus ensin korkealla ja sitten kasvattaa sitä.

Emma pärjää niissä asioissa, missä Ville on pärjännyt varsin hyvin:

  • Puolueen strateginen johtaminen: Etuntee politiikan toimijat ja on hyvin perillä heidän tavoitteistaan. Samalla hänellä on kyky nähdä, miten pienemmät kiistat linkittyvät suurempiin. Se luo hommalle tarkoitusta.
  • Puolueen taktinen johtaminen: Emma on myös niitä nopeaälyisiä tyyppejä, jotka osaavat muotoilla taktiikan tilanteeseen kuin tilanteeseen.
  • Vahva sosiaalisen median osaaminen: Emma on Suomen yksi seuratuimpia some-poliitikkoja. Hänellä on Villen tapaan selvästi kyky puhutella ihmisiä. Erityisesti hän on osannut nostaa yksittäisten ihmisten tarinoita esille sellaisella tavalla, joka linkittää vaikeita abstrakteja kysymyksiä esimerkiksi köyhyydestä ihan tavallisten ihmisten kokemuksiin. Se on suuri taito ja vaikea saada ihan tyhjästä.
  • Hyvät puhetaidot: Emma on – toisin kuin Ville oli hommaan lähtiessä – helvetin hyvä puhuja. Hän osaa tehdä nostatuksia ja hän osaa rakentaa puheen tekstin kuulijaa koukuttavalla tavalla.

Emma pärjää siis vertailussa oikein hyvin. Tietenkin hommaa riittää vielä. Ei kukaan politikko taida olla sellaisenaan valmis puolueen puheenjohtamiseen, vaan homma tulee vaatimaan valtavasti opettelua ja sopeutumista. Sen uskon Emmalta sujuvan.

Itse kirjoitan ääneeni Emman nimen ensimmäiseksi. Täytän myös muut paikat tarkasti ja harkintaa käyttäen. Siirtovaalitavassa kannattaa täyttää koko lomake.

VIhreiden jäseneksi ehtii vielä 15.5.2017 asti liittyä. Nyt kannattaa liittyä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Poliittiset akselit

Poliittiset akselit ovat pitkään olleet intohimoni ja harrastukseni kohde. Poliittisilla akseleilla tarkoitetaan esimerkiksi vasemmisto-oikeisto- tai liberaali-konservatiivi -jaotteluiden hahmottamista joidenkin kuvitteellisten lukuarvojen läpi.

Politiikan akselit ovat minusta kiinnostavia nörttiin vetoavan matemaattisen luonteensa lisäksi siksi, että ne tarjoavat hyvän tavan hahmottaa politiikka kokonaisuutena. Koska politiikkaan vaikuttaa Suomenkin kokoisessa pikkumaassa tuhansia ihmisiä hyvin aktiivisesti ja vähemmän aktiivisesti jokainen äänestäjä, on helppo ymmärtää, että politiikkaa on pakko katsoa jonkinlaisten yksinkertaistavien silmälasien läpi. Politiikan akselit ovat tähän vahva tapa.

Analyysi reunaehdot ja luotettavuus

Yksinkertaistaminen vääristää maailmaa aina. Itseäni politiikassa yllättää aina eniten se fakta, miten luonnollisesti vasemmisto – oikeisto -akseli nousee datasta melkein millä tahansa analyysillä. Vaikka sitä kuvittelisi, että Ranskan vallankumouksen aikaan sovittuun istumajärjestykseen pohjautuva jaottelu olisi kovin vaillinnainen nykyajan monimutkaisiin kysymyksiin, tulee kuitenkin todella nöyräksi siitä, kuinka suuri osa poliittisista kysymyksistä lopulta palautuu siihen.

Alunperin Vihreiden strategiatyön innostamana tein pitkästä aikaa uuden faktorianalyysin Helsingin Sanomien vaalikonedatasta. Kyseessä oli siis kansanedustajaehdokkaiden vastausten analyysistä keväältä 2015. Myöhempää analyysiä lukiessa kannattaa huomioida seuraavat kolme faktaa:

  1. Kyseessä oli kaikkien puolueiden ehdokkaiden analyysi, joten akseleita vääntämässä olivat myös pienpuolueet.
  2. Kyseessä olivat vaalikonevastaukset, jotka ovat tietenkin vähän tarkoitushakuisesti vastatut. Analyysi kohde on siis se, miten ehdokkaat halusivat itsensä asemoida julkisesti – ei mikään yön pimeinä tunteina mietitty yksityinen syväajattelu vaan se, mikä näkyy kaikelle kansalle.
  3. Kyseessä on Helsingin Sanomien vaalikone ja kysymysten määrittelijällä on valtava rooli siinä, mitkä asiat nousevat pinnalle ja mitkä eivät.

Analyysin yksityiskohtaisiin tuloksiin voi tutustua erillisessä dokumentissa. Yksittäisten kysymysten latautumiset eri kysymyksiin voi puolestaan katsoa erillisestä taulukosta. Kuvat ja vastaavat tässä dokumentissa ovat viittauksia siihen.

Ensimmäisenä analyysini tuloksena löysin sen vasemmisto-oikeisto -akselin – jälleen vahvana ja isoimpana poliittisten mielipiteiden kirjon selittäjänä. Jos poliitikkoa pitäisi kuvata yhdellä termillä, olisi tärkein tieto paikka vasemmisto-oikeisto -akselilla.

Erityisesti on tyydyttävää nähdä, että akseli on hyvin lähellä eduskunnan istumajärjestystä. RKP:n oikeampi paikka löytyisi ehkä kokoomuksen vasemmalta puolelta. KD:n ja Keskustan järjestys taas olisi aika siinä ja siinä. Akselin nouseminen datasta ilman mitään syvempiä oletuksia on kuitenkin jonkinlainen luotettavuuden osoitus ja ehkä syy katsoa analyysi läpi!

Vasemmisto-oikeisto

1

On todella rohkaisevaa, että vasemmisto-oikeisto -akseli löytyy niin puhtaana. Se antaa hieman lisää uskottavuutta seuraaville osille analyysiäni. Akseli on tietenkin minun nimeämäni faktori, mutta tässä kohti nimeäminen on harvinaisen helppoa.

Samalla tästä näkyy aika selkeästi se, että vasemmistoliitto ja kokoomus ovat puolueina vahvimmin asemoineet itsensä nimenomaan tämän akselin kautta. Muut puolueet eivät määritä itseään niin vahvasti tämän akselin myötä ja levittäytyvät hieman eri paikkoihin, mutta melkolailla yhtä laajasti. Puheet esimerkiksi vihreiden hajaannuksesta tässä ovat pahasti liioiteltuja. RKP:llä näyttää myös olevan nähtävissä vähän kahta kyttyrää, mikä on mielenkiintoista.

Akselissa on mukana hyvin perinteiset poliittiset kysymykset. Päällimmäisenä julkisten palveluiden ulkoistaminen, yksityisten yritysten asema sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa, veronkorotukset ja leikkauspolitiikka. Vasemmisto haluaa julkisesti tuotettuja julkisia palveluita ja veronkorotuksia. Oikeisto haluaa ulkoistaa, lisää tilaa yksityisille yrityksille ja leikkauspolitiikkaa.

Mielenkiintoisemmaksi asia menee, kun peliin laitetaan seuraavat faktorit.

Ympäristöliberaalius – ympäristövastainen konservativismi

2

Seuraava poliittinen akseli on vihreästä perspektiivistä hyvin mielenkiintoinen. Akseli kuvaa hieman monenlaisia asioita. Siinä menevät sekaisin ympäristöasiat ja liberalismi-konservatismi. Jälkimmäistä akselia kuulee viljeltävän suomalaisessa keskustelussa tosi paljon. On kuitenkin oleellista huomata, että Suomessa konservatismi-liberalismi akseli (liberalismi tässä: myönteinen suhde teoreettiseen vastaanottokeskukseen omassa kunnassa, negatiivinen suhde “perinteisiin arvoihin”, myönteinen, myönteinen suhde seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, negatiivinen suhde puolustusvoimien lisärahoitukseen, negatiivinen suhde koulukuriin) näyttää yhdistyneen todella vahvasti ympäristöteemoihin (ilmasto, ympäristö, ydinvoiman vastustaminen).

Akselilla suurin osa puolueista on varsin hajalla. Ainoastaan vihreät muodostaa selvän yhtenäisen joukon. Vain vähän liioittelematta voisi sanoa, että tämä akselin voi mieltää vain akselina vihreä – ei-vihreä. Vasemmistoliitosta erottuu selkeästi vihreä siipi, jossa on paljon samaa kuin merkittävässä osassa vihreitä. Itseasiassa kaikista puolueista löytyy edustajia, jotka ovat melko ympäristöliberaaleja, mutta keskiverto ehdokas on aika kaukana vihreistä lähes kaikissa.

Liberalismi-sanan sijaan saattaisi “suvaitsevaisuus”-tyyppinen termi olla myös harkitsemisen arvoinen. Puhtaan yksilön vapauden sijaan kuitenkin kyse on aika pitkälti “muiden” ihmisten vapaudesta. Toisaalta perinteisten arvojen kunnioitus on myös sitoutunut konservatiiviselle puolelle tässä, minkä vastinpuolena ehkä pitäisin jonkinlaista liberaali-sanan johdannaista.

Kolmanneksi löydämme akselin, joka erottelee sopivasti erityisesti vasemmistoliiton ja vihreät toisistaan.

Lokaali-globaali

3

Olen ristinyt akselin lokaali-globaali -asteikoksi. Akseli kuvaa tavallaan ehdokkaan uskoa siihen, että asiat pitäisi päättää suuremmalla tasolla. Globaali ehdokas uskoisi keskimäärin lokaalia enemmän siihen, että EU ja Nato ovat hyviä asioita, Suomea ei tarvitse pitää kokonaan asuttuna ja kuntaliitokset voivat olla hyvä idea.

Puolueet jakautuvat tässä hyvin mielenkiintoisesti. Ensinnäkin globaaleimmat puolueet ovat vihreät ja kokoomus.Keskusta ja erityisesti perussuomalaiset ovat taas hyvin lokaaleja puolueita. Mielenkiintoisesti vasemmistoliiton suurin keskittymä eroaa selvästi vihreistä.

Ei kannata tietenkään antaa tämän yksinkertaistuksen johtaa harhaan. Vihreät ovat pääasiassa Natoa vastaan ja Kokoomuksessa taitaa olla aika reilu määrä ihmisiä, jotka haluavat pitää koko maan asuttuina.

Muut faktorit

Tämän jälkeisiä akseleita en esittele tarkemmin. Ne löytyvät oheisesta dokumentista, jos olet kiinnostunut analyyseineen päivineen. Mukana on kuitenkin ympäristöliberalismin mielenkiintoinen vastinpari, joka suhtautuu nihkeämmin maahanmuuttoon ja painottaa liberaalimpaa alkoholipolitiikkaa. Myös maahanmuuttopolitiikka nousee itsessään kohteeksi samoin kuin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt. On hyvinkin mahdollista, että osa näistä akseleista sopisi paremmin pienpuolueiden erotteluun kuin eduskuntapuolueiden.

Suomalainen puoluekenttä kuutiossa

Olemme nyt analyysissä löytäneet kolme faktoria, jotka ovat erittäin mielenkiintoisia. Näin meillä on keino asettaa jokaisen puolueen “keskimmäinen” (mediaani) ehdokas kolmelle dimensiolle. Näin saamme kolmiulotteisen joukon pisteitä kustakin puolueesta.

Koska 3-ulotteisia pisteitä on vähän vaikea katsoa tietokoneella, tehdään tarkastelu muutaman 2d-kuvan perusteella, jotka välittävät saman informaation.

1x2

2x3

Monilla akseleilla samankaltaisesti sijoittuvat puolueet eroavat toisilla. Se on tietenkin varsin luonnollista ja kertoo ehkä siitä, että jotain todellisia erojakin on löytynyt.

Hahmotelmat puolueista

Voimme nyt jossain määrin hahmotella puolueet käyttäen yllä mainittua termistöä.

Keskusta: Maltillisesti oikeistolainen, maltillisesti lokaali puolue

Perussuomalaiset: Keskustalainen, ympäristövastainen konservatiivi, lokaali puolue

Kokoomus: oikeistolainen, globaali puolue

SDP: vasemmistolainen, globaali puolue

Vihreät: maltillisesti vasemmistolainen, ympäristöliberaali, globaali puolue

Vasemmistoliitto: vasemmistolainen, maltillisesti ympäristöliberaali puolue

RKP: oikeistolainen, maltillisesti ympäristöliberaali, globaali puolue

KD: maltillisesti oikeistolainen puolue

Vihreiden asema poliittisessa kentässä

Koska oman navan tuijottelu on kivaa, verrataan vielä vihreiden tilannetta eri puolueisiin kullakin akselilla. Määrittelemme päällekäisyyden siten, että vihreäksi vyöhykkeeksi lasketaan väli, jolle 80 % vihreistä mahtuu ja 10 % yli ei sekä 10 % ali ei. Sitten katsomme kunkin muun puolueen kohdalla, miten suuri osa heidän vastauksistaan asettuu tuohon. Sanomme tätä osuutta päällekäisyydeksi.

Ja katsomme sitten kunkin kolmesta dimensiosta läpi.

vasemmistooikeisto

Kuten kuvaajasta näkyy, demareista ja perussuomalaisista yli puolet sopisi vihreään vyöhykkeeseen. Suurimmat erot meillä syntyvät tällä akselilla kokoomukseen ja RKP:hen. Erityisesti kokoomuslaiset eivät mahdu vihreiden pääalueeseen. Keskustastakin pieni osa. On myös varsin huomattavaa, että vasemmistoliitto on määritellyt paikkansa aika selkeästi erilleen vihreistä.

ymparistoliberalismijne

Ympäristöliberalismi – ympäristövastainen konservativismi erottaa vihreät lähes koko muusta puoluekentästä. Ainoat merkittävät päällekkäisyydet syntyvät vasemmistoliiton ja hieman vähemmän RKP:n kanssa. Vasemmistoliittolaisista hyvin suuri osa mahtuisi vihreiden sisälle. RKP.stä vajaa puolet.

Yllättävin asia tässä on mielestäni se, että SDP ei mahtuisi vihreiden sisälle. Vaikka SDP:n ja vihreiden linjat ovat monissa asioissa yhteneviä perinteisimmissä poliittisissa kysymyksissä, on todella merkillistä, että tässä löytyy asia, jossa yhteistä maaperää ei oikeastaan ole.

lokaaliglobaali

Lokaali-Globaali -akseli ei selvästi jäsennä myöskään vihreitä kovin selvästi tiettyyn paikkaan. Siitä huolimatta selvästi näkyviin tulee se, että lähes koko kokoomus, RKP ja SDP mahtuisi vihreiden vyöhykkeseen. Sen sijaan vasemmistoliitto vain vähän vajaa 60 prosenttisesti. Keskusta ja erityisesti perussuomalaiset taas ovat melko kaukana vihreistä.

Lopuksi

Tämän tekstin tarkoitus on ollut hahmotella, miten suomalaista poliittista kentää kannattaa minusta hahmottaa. Olen iloinen siitä, että sain tämän tueksi kohtuullisen kvantitatiivisen analyysin ja jouduin siinä mielessä vain vähän esittelemään omia kvalitatiivisa arvioitani.

Koska kyseessä ovat kuitenkin vain ehdokkaiden vaalikonevastaukset, on hyvin todennäköistä, että edustajilla on paljon äänestäjiä vahvempi ymmärrys politiikan sisällöistä. Vaalikonevastauksia laadittaessa usein myös kysellään fiksummilta puolueessa ja jopa tutustutaan puolueen ohjelmiin. Siinä mielessä voi pitää näitä kysymyksiä ehkä fundamentaalimpana puolueiden edistyneemmän ajattelun tarkasteluna. Villimpi väite olisi, että akselit voivat kertoa tulevaisuuden poliittisista linjoista.

On minusta selvä, ettei tällä hetkellä esimerkiksi lokaali-globaali ole mitenkään erityisen paljoa ihmisissä tunteita herättävä akseli. Vasemmiston ja oikeiston roolia on taottu ihmisten päähän vuosisatojen ajan. Useat ihmiset ovat toistelleet vuosikymmeniä konservativismiä ja liberalismia ja ehkä se on alkanut siinä mielessä vähän vakiintua. Analyysistä seuraa mielipiteitä ja mielipiteiden analyysistä seuraa analyysejä. Jos globaali-lokaali nähtäisi oleellisena, voisi se hyvinkin muuttua oleelliseksi.

Olen yrittänyt tämän tekstin myötä antaa lukijoilleni uudet silmälasit. Niiden läpi näin ainakin itse politiikan maailman uudella tavalla. Toivottavasti silmälaseista on iloa ja niillä näkee kirkkaammin kuin niitä ilman.

Data ja tekijänoikeudet

Tämä analyysi on tehty Helsingin Sanomien eduskuntavaalien 2015 vaalikonedatan pohjalta.

Haettu 25.3.2016 osoitteesta: http://www.hs.fi/politiikka/a1305929269692

Alkuperäinen lisenssi: Creative Commons 4.0 Nimeä – Ei kaupallinen – Jaa samoin

Analyysin lisenssi: Creative Commons 4.0 Nimeä – Ei kaupallinen – Jaa samoin

Analyysin on tehnyt Heikki Sairanen.

Muokkaus 26.4.2016: Korjattu perussuomalaisten määritelmää. ”ympäristökonservatiivi”->”ympäristövastainen konservatiivi”

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail