Avainsana-arkisto: uskonto

9 syytä, miksi kirkko pitäisi erottaa valtiosta

dscn1879

  1. Suomalaiset eivät enää usko Jumalaan.  Vuonna 2011 vain 36 prosenttia uskoi Jeesuksen ylösnousemukseen (HS:n maksumuurin takana oleva juttu lyhesti IL:ssä). Kun kansa ei enää usko Raamatun keskeisintä viestiä todeksi, alkaa olla aika miettiä, miten paljon yhteiskunnan rakenteiden pitää joustaa tähän suuntaan. Aika erolle on tullut!
  2. Kirkosta erotaan ja väestörekisteriin kuuluvien määrä kasvaa hurjaa vauhtia. Vuoteen 1990 verrattuna jompaankumpaan suurimpaan kirkkoon kuulumattomien määrä on yli kaksinkertaistunut nousten vuoden 1990 11,1 prosentista 22,5 prosenttiin vuonna 2012 (lähde: Tilastokeskus). Paine eroon kasvaa päivä päivältä.
  3. Valtiosta eroaminen olisi kirkon etu. Jos kirkko haluaisi tehdä itsestään itsenäisen, voisi se toimia vapaammin ja rehellisemmin omalla polullaan. Nykyisellään meidän kirkkoon kuulumattomien on syytä kritisoida ja suhtautua kriittisesti kirkon toimintaa, sillä kirkon rahoitus tapahtuu osittain yhteisistä rahoista – siis myös minun rahoistani.
  4. Oman ajatusmaailman vastaisten ajatusten levittämiseen pakko-osallistuminen on moraalitonta. Thomas Jeffersonin sanoin: ”[…] to compel a man to furnish contributions of money for the propagation of opinions which he disbelieves and abhors, is sinful and tyrannical”. On mielestäni perusteltua tukea esimerkiksi puoluetoimintaa, koska sitä tehdään tasapuolisesti ja neutraalilla tavalla (ja poikkeukset pitäisi korjata). Kirkon toiminnan tukeminen ei pyrikään ajatusten tasa-arvoiseen tukemiseen vaan on vain saavutettu etu.
  5. Kirkko ei ole tuen arvoinen vaan peesailee suurissa moraalikysymyksissä. Monen mielestä kirkko on peruskallio, johon ankkuroimalla yhteiskunta säilyttää peruskurssinsa. Kirkko on kuitenkin pelkästään mokaillut uusien asioiden tullessa pöydälle. Naispapeilla on kirkossa vieläkin siellä täällä vaikeaa. Arkkipiispa Kari Mäkinen pitää tasa-arvoisen avioliiton puolta vain rivien välissä eikä uskalla nostaa omaa rehtiä mielipidettään pöydälle. Kirkko pelkää konservatiivejaan niin paljon, ettei saa osallistuttua yhteen aikamme tärkeimmistä moraalipohdintoihin. Jos kirkko ei ole rakkauden puolella, minkä puolella se oikein on?
  6. Kirkon maltillisena pitäminen ei ole valtion tehtävä vaan kirkon jäsenten. Useat maltilliset ihmiset ymmärtävät, ettei kirkko ole heitä varten ja haluavat siksi olla mukana kirkon toiminnassa ja erityisesti päätöksenteossa. Osa ihmisistä kuitenkin haluaa valtion tekemään kirkosta maltillisemman ja väittää evankelis-luterilaisen kirkon maltillisuuden pääsyyksi valtion vahvaa osallistumista. Ei kirkkoa ja kirkon jäseniä kuitenkaan pidä holhota. He ovat vapaat tekemään kuten haluavat. Sitä paitsi maltillisuuden lisääminen ei näytä esimerkiksi tuoneen vieläkään ortodoksiseen kirkkoomme uskoa esimerkiksi sukupuolten tasa-arvoon, joten ei prosessi näytä pelkästään valtion roolista olevan kiinni.
  7. Hautaaminen ja hienon arkkitehtuurin säilyttäminen on kaikkien asia. Kirkko hoitaa monia yhteiskunnan kannalta oleellisia asioita. Niiden rahoittamisen osallistumisen pitäisi olla kaikkien asia – myös kirkkoon kuulumattomien. Esimerkiksi hautaaminen pitää joka tapauksessa järjestää sille kirkkoon kuulumattomalle osalle väestöä, joten olisi luonteva hoitaa tehtävä ihan tavallisista verovaroista.
  8. Kirkolle on sysättyä hyvin erikoisia tehtäviä kuten väestökirjanpitoa. On naurettavaa, että 2010-luvulla väestönkirjanpitoa ei hoida Suomessa pelkästään valtio ja tehtävä on vieläpä onnistuttu hajauttamaan eri tahoille. Samalla esimerkiksi työhönottotilanteissa on ihan liian helppo selvittää, kuuluko ihminen ”tavalliseen” kirkkoon vai ei.
  9. Kirkon ja valtion ero on sivistysvaltiolle tyypillistä. Suuri osa länsieurooppalaisista edistyneestä maailmasta on tehnyt selvän eron valtion ja uskonnon välille. Uskonnon väistyminen tieteellisen maailmankuvan edeltä oli yksiä välttämättömiä tekijöitä 1800-luvulla alkaneessa rikkauden, terveyden ja väestön lisääntymisessä. Suuri osa muista maista on jo rajannut valtion omaksi saarekkeekseen ja kirkon omaksi. Uskonnon harjoittamista rajoitus ei tietenkään estä. (Wikipediassa on siisti kartta aiheesta)
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail