Avainsana-arkisto: Kokoomus

Tyhmä lausunto paljastaa yllättävän paljon

”Jossakin vaiheessa tässä maassa on pakko hyväksyä sellainen periaate, että yrittämisen arvot ovat tärkeämpiä kuin ympäristön arvot” – Jyrki Mäkynen, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja, Kokoomuksen valtuutettu

”Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Muunlainen liitto on seksiliitto”, Pentti Oinonen, Perussuomalaisten kansanedustaja

Yllä kuvatun kaltaiset lausunnot ovat sellaisia, että ne varmaan revitään sosiaalisessa mediassa riekaleiksi. Mutta toisin kuin useat sosiaalisen median kohuja aloittavat lausunnot, on kummatkin annettu ihmisten toimesta, joilla pitäisi olla valtaa ja vastuuta. Molempien lausujien kuvittelisi myös osaavan miettiä viestintäänsä jonkin verran.

Oinonen on tietenkin tunnettu höpisijä. Jopa Soini myönsi asian kirjassaan. Siitä huolimatta Oinosella on yksi ääni tämän viikon tasa-arvoisen avioliittolain äänestyksessä. Miehen lausunto kuvaa hyvin sitä millaisista keskusteluita ja ajatuksia perussuomalaisten taustajoukoissa käydään. Siellä tasa-arvoinen avioliitto liittyy äklöön (mutta salaa niin kiehtovaan!) miesten väliseen seksiin ja sillä selvä. Yleensä keskustelut jäävät sinne jonnekin saunailtoihin ja julkisuudessa sitten käydään keskustelua ikiaikaisista instituutioista, miehen malleista ja muusta melkein salonkikelpoisesta. Oinonen unohtaa, että ihan heteroavioliitossakin kerrotaan ihmisten harrastaneen seksiä ja se, että heteroiden parissakin on kaikenlaisia järjestelyitä avoliitoista alkaen.  Nämä seikat ovat ilmeisiä ja lausunnon komiikka on ilmeistä kaikille perussuomalaisen kuplan ulkopuolisille.

Mäkysen lausunto on varmaan salonkikelpoisempi. Se kuullaan varmaan talousherrojen kabineteissa tasaisin väliajoin. Se on kuitenkin hyvä osoitus siitä, miten pihalla Suomen yrityselämän johtajat ovat maailman trendeistä. Maailmalla puhdas teknologia myy. Suomenkin yrityksistä aika monet tekevät ekologisesti kestävällä pohjalla paljon rahaa.

Suomen yrittäjien pitäisi varmaan muistaa yrittäjiä, vaikka he pystyttäisivät työkseen tuulivoimaloita tai jos yritysten moottorit menisivät kaupaksi pääasiassa rikkidirektiivin vuoksi. Suomessa on kuitenkin setäkuplia, joissa ympäristöteknologia on kummallinen outous. Kunnon setä luottaa siihen, että ympäristöteknologia menee pian ohi niin, että päästään taas laskemaan paskat jokiin ja polttamaan hiiltä. Mäkysen on helppo unohtaa se, miten heikko ympäristösäätely mahdollisti viime vuosien suurimman yrityskatastrofin – Talvivaaran.  Talvivaara on hyvä muistutus siitä, että ympäristö asettaa ehdot, minkä sisällä ihminen toimii. Tiukemmalla säätelyllä olisi tältäkin tuholta säästytty. Ilman hyvää ja kansainvälisesti vertailukelpoista ympäristösäätelyä, on turha odottaa hyviä kotimarkkinoita ja sieltä saatavia referenssejä. Ympäristösäädökset ovat hyvän yrityksen apu.  Mäkysen kuplassa näitä viestejä ei edes kuule.

Ihan hyvä ohje poliitikkojen seuraamiseen on lukea heidän puheitaan ja kirjoituksiaan. Niistä paljastuu yleensä aina välillä se, mitä poliitikot oikeasti ajavat. Mutta itse poliitikkojen puheiden lisäksi kannattaa tutkia myös politiikkoja lähellä olevien piirien puheita ja puhetapoja. Mäkysen puhe on varmasti Kokoomuksessa tavallista ja Oinosen perussuomalaisissa. Ja siinä on se, mitä näin älyvapaista lausahduksista tosiasiassa voidaan päätellä.

Kuvalähde: LOL by Eric Heunthep, CC BY-SA 2.0

Copyright: CC BY-SA 2.0

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Paniikin paikka

Don't_Panic_Badge

Keskusta ja Perussuomalaiset ovat nyt puheenjohtajiensa suulla luvanneet leikata kymmeniätuhansia virkamiehiä. Keskustan Sipilä toisti presidentti Sauli Niinistön vuoden alussa popularisoiman virheen julkisen sektorin osuudesta BKT:hen ja toisti sen siitä huolimatta, että lukuisat kirjoittajat korjasivat alkuvuodesta presidenttiä. Puolueena Kokoomus on asiaa sivunnut lähinnä Stubbin puheissa, joissa on kerrottu halusta vähentää veroja ja pienentää julkisen sektorin kokoa.

On paniikin paikka. Tällä hetkellä näyttää lähes varmalta, että vähintään kaksi seuraavan hallituksen pääpuoluetta löytyy kolmikosta Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus. Saattavatpa hyvinkin löytyä hallituksesta kaikki kolmekin ja SDP:n melko kova lukukausimaksujen ajaminen osoittaa, että vasemmistoonkin voi olla vaikea luottaa.

Ensi kevään eduskuntavaalien agenda alkaa olla asetettu. Vaaleissa tullaan taistelemaan siitä, miten toimintakyvytön Suomen julkisesta sektorista tehdään tämän nykyisen talouskurjimuksen varjolla. Harhautuksiakin tullaan näkemään, mutta oleellisin kysymys on, mikä on julkisen sektorin järkevä koko.

Olen ollut politiikan suhteen harvoin niin pessimistinen kuin juuri nyt. Kataisen ja Stubbin hallitukset eivät ole olleet mitään erityisen hyviä. Erityisesti valtion talouden kehysten yhdessä sovitut miljardien leikkaukset olivat täysin kohtuuttomat ja Rinteen tuomat pienet laastarit olivat kaikki käyttistä mutta samalla riittämättömiä. Siitä huolimatta pelkään, että Kataisen jengi jää vain pieneksi reunahuomautukseksi suomalaisen leikkauspolitiikan historiassa, jos Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat niskan päällä seuraavissa hallitusneuvotteluissa.

Huoleeni on vähintäänkin kaksi syytä:

  1. Suomen oikeistopuolueet ovat päättäneet lähteä hakemaan kansan tukea todella tiukalle leikkauspolitiikalle. Eivät he toki leikkauksia hae kouluihin ja sairaaloihin, vaan tulilinjalla ovat “virkamiehet”, mutta ei tarvitse kovin paljoa katsoa julkisen sektorin rakennetta, niin tulee selväksi, että todellinen leikkaaminen on aikalailla mahdoton toteuttaa ilman koulutukseen tai terveydenhoitoon koskemista. Viime päivät on puhuttu leikattavista työpaikoista ja se osoittaa, että tulilinjalla on nimenomaan peruspalveluiden leikkaaminen. Sosiaaliturvastahan ei nimittäin saa irti kuin pääasiassa euroja.
  2. Oikeistopuolueet ovat myös lähteneet huutokilpaan veroaleista. Pari päivää sitten luin Sipilän “miettivän” perintöveron poistamista. Stubb on linjannut tuloveroalen puolesta ja erityisesti rikkaiden osalta – tietenkin.

Suomen oikeisto ei ole mennyt vaaleihin näin kirkkaan linjan kanssa kertaakaan kymmeniin vuosiin. Linja on yksinkertaisesti leikkausten ja veroalejen linja. Kataisen Kokoomus yritti aina vaaleissa hakea tukea myös vasemmalta. Enää ei Kokoomus kalastele vasemmalta. Demarit ovat kai niin kanveesissa, että äänien kalasteluun ei ole tarvetta ja eipä lukukausimaksuja ajavista demareista taida löytyä kovin vahvaa aatteellista vastarintaa millekään. Tällä kertaa haetaan kirkasta mandaattia toteuttaa Kokoomuksen ideaaliyhteiskunta. Siinä on heikko julkinen sektori, kova rikkaiden tsemppaus ja muulla ei niin kauheasti ole väliä.

Jos tästä haluaa jotain hyvää löytää, vaaleihin on vielä aikaa ja paljon ehtii tapahtua. On kuitenkin selvää, että meidän toimivasta julkisesta sektorista välittävien on aika alkaa pitää meteliä.

Minä uskon yhteiseen valtioon. Minä uskon valtioon, joka auttaa tiukassa paikassa. Minä uskon valtioon, jonka avulla pienellä rahalla saadaan suuri hyöty. Minä uskon valtioon, joka voi yhdistää enemmän kuin jakaa. Minä uskon siihen, että yhdessä olemme enemmän kuin yksin. Ja minä uskon, että kaikki eivät ole unohtaneet valtion roolia nykyisenkään tasoisen rikkauden luonnissa, vaikka joku yksittäinen sääntely vituttaisikin.

Demokraattisen valtion paras ominaisuus on, että se voidaan korjata, joten korjataan se. Koska perustuksissa ei ole vikaa, riittää se, että valtiosta huolehditaan sen purkamisen sijaan.

Nyt on aika etsiytyä jonkun hyvän tyypin eduskuntavaalikampanjatiimiin. Panoksia on kertynyt pöytään jo iso pino ja ne tuskin laskevat ennen vaaleja. Meidän kuolevaisten on hyvä muistaa, ettei tarvitse olla itse ehdolla ollakseen merkittävä vaaleissa. Toimia vaan pitää juuri nyt. Se yksi ääni ei nimittäin vielä liikuta politiikan mannerlaattoja, mutta kaverien, tuttujen ja tuntemattomien äänillä voidaan syntyä suurta liikettä. Hyvien ehdokkaiden tukeminen on paljon suurempaa vaikuttamista kuin äänestäminen.

Suomen suunta on huolestuttava. On aika paniikkiin. Mutta sen vähän hellitettyä, pitää toimia.

Kuvalähde: Don’t Panic Badge by Jim Linwood, CC BY 2.0

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail