Avainsana-arkisto: kapitalismi

Arvostelussa Kapitalismin suuri illuusio


Päätin lukea Riina Tanskasen ja Samu Kuopan Kapitalismin suuri illuusio -teoksen, kun teoksen tekijöiden haastattelua haukuttiin netissä. Kun teos, kirjailijat ja jopa heidän haastattelunsa olemassaolo, aiheuttavat näin paljon raivoa, ollaan varmasti jonkun kiinnostavan äärellä. Ja ihan kyllä oltiinkin.

Teos on aikalailla perustavanlaatuinen maailmanselitys kapitalismin kautta. Se on aika tyylipuhdas lista asioita, jotka ovat systeemissä pielessä, kuten lukujen otsikoista näkee ”Väkivaltainen kaappauskoneisto”, ”Eriarvoisuuden systeemi”, ”Jatkuva kasvu tuhoaa kaiken”, ”Hoiva on talouden perusta”, ”Kapitalistinen orjatalous”, ”Politiikka rahan vallassa”, ”Velkaa ja vallan käyttöä”, ”Työ ja ahdistus” ja ”Kapitalismia ei voi korjata”.

Sen verran on sydän minulla vasemmalla puolella, että nyökyttelin pitkälti kirjan mukana. Kapitalismihan on aika nihkeä juttu monelta osin. Retoriikka on siis ihan toimivaa. Ei aina oivaltavaa mutta toimivaa ja hyvää perusasioiden läpikäyntiä vaikkapa politiikasta tuoreesti kiinnostuneelle.

Kirjassa olevat sarjakuvat tuovat ilmaa retoriikan keskelle ja antavat lukijalle tilaa hieman hengittää. Oikein toimiva ratkaisu, vaikka eihän saarna lopu sarjakuvien kohdallakaan.

Se, mitä vähän jäin kaipaamaan kirjalta, oli heittäytyminen mukaan suomalaiseen poliittiseen keskusteluun.

Esimerkit tulevat laajasta määrästä kirjallisuutta ja vaikka ovatkin monet tuttuja englanninkielistä talouskirjallisuutta lukeneelle, tarjoavat ne varmasti kokemuksia vähemmän näitä lukeneille. Kun on koko maailman esimerkit käytössä, löytyy tosi, tosi huonoja esimerkkejä kapitalismista. Vielä siistimpää olisi tietysti lukea Suomesta ja sen historiasta löytyvistä esimerkeistä, mutta niiden löytämisen haasteet ymmärrän.

Ristiriitaisemmalta tuntuva, mutta selvästi tietoinen valinta, on, ettei kirjassa ole yhtään yritystä vastata ilmeiseen kysymykseen siitä, mitä sitten pitäisi tehdä. Lukijana (en tunne kirjoittajia enkä ole kohua herättäneitä haastattelujakaan kuunnellut) sitä miettii, onko kirjoittajien ollut helpompi pitää ironista ja kriittistä etäisyyttä asioihin näin. Olisiko esitys korkeammista päästöveroista, korkeammasta sosiaaliturvasta tai vasemmistoliiton ohjelmien copypaste sitten kuitenkin noloa? Vähän surullista jos niin. Suomi tarvitsee terävää ajattelua. Ja ihan siihen, kun mietitään, mitä huomenna tehdään.

Vai onko syy ideoiden vähyyteen, että täytyy kirjaimellisesti laittaa (väkivaltainen) kapina pystyyn? Sittenkin aihetta jotenkin kierrellään kaukaa. Eikö sekin ole vähän nössöä jos analyysiin uskoisi täysillä?

Poliittinen analyysi kotimaan politiikassa on kirjassa kevyttä. Onko todella, todella kukaan missään Suomessa esittänyt sote-henkilökunnan tuomista maahan monikulttuurisuuden edistämiseksi? Kovin isoissa pöydissä ei, koska kaikki ymmärtävät asenneilmaston ja sen, minkälaista hallaa asian edistämiselle tuollainen argumentti nykyään tekisi. Sekin tietysti kertoo ongelmista, mutta sellaisista, joihin pitäisi pureutua lisää.

Kirjan mukaan SDP on pilalla, koska 90-luvulla se teki rauhan kapitalismin kanssa. Ok. Vasemmistoliitto ei hengaa tarpeeksi persujen tapaan tyhjenevien syrjäseutujen kauppojen edessä, vaan keskittyy kaupunkeihin. Ok. Helppo sanoa, mutta vaikea korjata. (Vihreitä ei kirjassa oikein ole, mikä lienee hyvä verenpaineelleni.) VM on puolueita vahvempi kirjan pohjalta – ehkä reflektio eroihin Marinin hallituksen aikoihin voisi avata jotain kuitenkin?

Mutta entäs se kapitalismi sitten? Selittääkö se kaikki? Muutamat kohdat kyllä vähän pistävät miettimään, että maailmassa on vähän enemmän monimutkaisuutta ja ulottuvuuksia kuin kapitalismi ja sen vastavoima. Tunnistan, että seuraava on hieman jälkiviisasta, mutta liian herkullista ohittaa. Kirja toteaa:

”Saamelaisten oikeus omaan alueeseensa ja sen hallintaan kaatuu aina uudestaan, sillä riskiä näiden mineraalien menettämisestä ei haluta ottaa. Vihreän kapitalismin ja kaivosteollisuuden edut ovat yksi keskeinen taustasyy sille, miksi saamelaiskäräjälakia ei saada uudistettua.”

Ja nythän on niin, että tuo laki on annettu eduskunnalle, ja käsitykseni mukaan se on menossa läpi. Oikeistohallitus siis jyrää kapitalismin tässä asiassa. Väitän, että tämä on ihan aidosti kohta, jossa kirjan maailmanselitys falskaa. Vasemmisto-oikeisto vääntö tai työn ja pääoman ristiriita ovat keskeinen yhteiskunnallinen rintamalinja, mutta on paljon muuta. Paljon.

Toinen jatkoajattelun paikka on ongelmien linkittymisessä. Kirja dumaa talouskasvun, mutta vaatii rahaa hoivan työntekijöille. Joidenkin rikastuminen nykyisestä on selvästi siis jollain tapaa tavoiteltavaa. Ehkä voi mennä tulontasauksen taakse turvaan, mutta itse uskon tässä materiaaliin: kyllä se jotain tuo ja on myös historiassa tuonut ihan ihmisille.

Itse näen vieläkin markkinamekanismeissa paljon hyvää. On paikkoja, joissa vain kaiken kapitalismin vastustaminen veisi meidät uusiin ongelmiin. Hyvä ja kirkkain esimerkki on asuntopolitiikasta: kaupunkien asuntojen niukkuutta on yritetty punaisemmilla vippaskonteilla muualla korjata, mutta lopulta vain rakentaminen näyttää auttavan. Ja samalla näen kirjoittajien tapaan valtavassa määrässä sektoreita sen vaaran, että markkinat keskittyvät, valta keskittyy samalla, ja pian kaikki vain hyppivät rahakkaimpien pillin mukaan suoraan kielekkeeltä alas. Tämä lohikäärmeellä ratsastaminen on vaikeaa, mutta toisaalta kapasiteettia toimintaan se tuottaa.

Ja mihin kapasiteettia tarvitaan? Kirja vaikenee kapitalismin muuttuvasta luonteesta. Itse näen imperialismin aikakauden vähän erillisenä kapitalismista. Eivät ne siirtomaat viisaita olleet taloudellisesti. Enemmän ne olivat ”arvovallan” hakemista.

Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan on enemmän imperialistisen maailman klangi kuin kapitalistisen. Kirja ei juuri siitä puhu.

Toisaalta kirja ei näe päivä päivältä selkeämmin näkyvää kapitalismin jakautumista demokraattiseen ja autoritääriseen kapitalismiin. Maailma järisee nyt ja muutos pitäisi nähdä kirkkaasti.

Ilmasto- ja ympäristöliikkeessä usein paljon kuuluva ja sieltä tuttu kasvukriittisyys on kirjan linja. Harmi, että kasvun kritiikki nojaa aika vahvasti siihen näissä piireissä paljon jaettuun GTK:n mineraaliraporttiin. Olisi hyvä, ettei sitä otettaisi ympäristöporukan perusteesiksi. Raportin laskelmat eivät vaikuta uskottavilta. Itse muistuttaisin, että taloudellisen toimeliaisuuden jäädyttäminenkään ei riitä ilmastokriisin ratkaisuun. Tarvitaan puhtaita ratkaisuja järjettömässä mittaluokassa ja sellaisella nopeudella, jossa hyvin monenlaiset reunaehdot sosiaalisesti, poliittiseen ja taloudelliseen pitää taklata. Itse tiedän, että ilmasto, luonto ja ihmiset tulevat kärsimään valtavasti. Kyse on enää kärsimyksen määrästä. Ja toivon, että vahingot ovat jotenkin kestettäviä ja hieman tässä pitää mukautua siihen, että kovin moni maailmassa aiheellisesti kaipaa lisää aineellistakin hyvinvointia.

Ja kuten jo mainitsin kirjailijatkin haluavat rahaa hoivan tekijöille. Kai sekin johtaisi lisäkulutukseen? Kirjailijat varmaan veisivät paljon pois rikkailta, mutta silti tässä on kiinnostavaa hankausta. Myös kirja tuntuu vähän unohtavan muualta maailmasta tulevan sote-henkilöstön kyvyn päättää omasta hyvinvoinnistaan – työkeikkojen tekeminen köyhemmistä maista rikkaimpiin lienee kuitenkin suurimpia varallisuuserojen tasausmekanismeja, mitä on, ja ihmisillä on tietenkin kykyä tehdä tällaisia valintoja.

Itselleni suuri hankaus kasvukriitikin kanssa tulee siitä, että tarvitsemme paljon valtavaa kapasiteettia vihreään siirtymään, mutta myös siihen, mihin BKT:n mittaaminen aina kritiikeissä muistetaan keksityn: maanpuolustukseen. Ukrainan aseistaminen, ja kai myös omamme, vaatii rahaa. Jos sitä painettaisiin lisää, inflaatio varmaan olisi tekijänä mukana. Sinällään silti niinkin pitäisi tehdä. Nyt ei ole ainakaan kaikissa asioissa budjettirajoitteiden aika. Ja kaikki tämä samaan aikaan, kun maailma puskee eteenpäin parempia syöpähoitoja ja muuta korkeaa teknologiaa kohtaan, josta tuskin kykenisimme kieltäytymään.

Mutta minusta on hienoa, että maailmaa analysoidaan Suomesta tosissaan. Kyllä tämä kannattaa lukea. Ja sitten ajatella itse. Kiitän internetin nihkeilijöitä ja mössöttäjiä lukuvinkistä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Maailman vallannut superäly

Tekoälystä

Tekoälystä puhutaan nykyään paljon. Siitä puhutaan usein silloinkin, kun kyse on pohjimmiltaan tietolähteiden yhdistelystä ja vähemmän itse älykkyydestä. Perinteisimmin tekoälyllä nimenomaan tarkoitettiin keinotekoista älykkyyttä ja ehkä jopa ihmisten älykkyyden matkimista ja jopa ylittämistä. Ihan merkittävä joukko tekoälyyn perehtyneitä ihmisiä on nykyään todella huolissaan siitä, että tietokoneiden älykkyys ohittaa meidän älykkyytemme.

Tekoälyriskistä puhutaan nykyään enemmän. Esimerkiksi asiaan perehtynyt Future of Life Institute erottelee kaksi riskiä:

  1. Jotain tuhoisaa varten ohjelmoidun tekoälyn
  2. Jotain järkevää tavoitetta varten ohjelmoidun tekoälyn aiheuttama oheisvahinko

Jälkimmäisestä jokseenkin klassikoksi on muodostunut ajatusleikki klemmarimaksimoijasta. Eräänä päivänä joku saa päähänsä ohjelmoida tekoälyn tekemään klemmareita. Kone on superälykäs, joten se käyttää kaikki taitonsa paperiliittimiin ja pian maailmassa ei muuta oikein olekaan. Tekoäly näkisin ihmisisessäkin vain resursseja uusiin paperiliittimiin. (1)

Ehkä vankemmin klassikon muotoon tästä ovat päässeet Isaac Asimovin esittämät robotiikan säännöt. Näitä moni tuntuu pitävän ratkaisuna yllä oleviin ongelmiin, mutta Asimovia hieman referaatin lisäksi lukeneet tietävät, että kirjat ovat (hiukan lapsellisen scififantasian lisäksi) oikeastaan tutkielmia siitä, miten juuri nämä robotiikan lait eivät toimi.

Tekoälyä on siis vaikea suunnata samaan suuntaan kuin ihmisiä. Hyvistäkin tavoitteista tulee vaikeita toteuttaa. Ehkä siksi että ongelma on vaikea ja teknologian aiheuttama, sen tutkimus on herättänyt mediassa kohtuullisesti kiinnostusta.

Toinen tapa rajoittaa tekoälyn valloitussuunnitelmia on asettaa se jotenkin rajattuun ympäristöön. Jos tietokone pyörii irti internetistä ja vielä tarkkaan hallittuna, ei vaaraa muille ole. Tietokone lukitussa arkussa on kuitenkin vain tietokone arkussa, vaikka sen sisällä olisikin älyä enemmän kuin ihmiskunnalla. Näistä toimista voikin olla apua, mutta taitava ja superälykäs tekoäly osannee hyödyntää niin ihmisten kuin valitun teknisen ratkaisun heikkouksia. Ehkä vanginvartija ottaa vastaan lahjuksen. Ehkä tietokoneen wlanin saa kytkettyä päälle, kun on riittävän ovela.

Riittävän älykästä tekoälyä voi olla vaikea hallita.

Koska tekoäly olisi fiksu, tajuaisi se varmaan myös aika äkkiä, että se voi ohjelmoida itseään uudelleen. Ehkä ihmiskunnan palvelu ei tuntuisikaan siitä tärkeimmältä asialta maailmassa. Säännöt ovat bittejä ja bitit voi aina kirjoittaa uudelleen.

Riittävän älykkään säännöt voi olla vaikea pitää sellaisina kuin me haluamme.

Ihmistä älykkäämmistä asioista

Kaksi hyvin yhteen toimivaa ihmistä ovat älykkäämpiä kuin yksi ihminen. Ihminen ja tietokone ovat älykkäämpiä kuin pelkkä ihminen. Kaksi ihmistä ja kaksi tietokonetta ovat älykkäämpiä kuin kaksi ihmistä. Yksi hyvin organisoitu ihmisyhteisö tietokoneineen on fiksumpi kuin ihminen.

Ihmisten älykkyyttä mitataan kokein. Ihmisyhteisöjen älykkyyden mittaaminen on vaikeampaa, mutta siitä huolimatta näyttää siltä, että erilaiset tavat pureutua suuriin ongelmiin joukolla ovat aika tyypillinen tapa ratkaista maailman ongelmia.

Jos haluaa nähdä asiat vertauksin, voi ajatella, että vaikkapa tehokkaasti toimiva yritys on kuin organismi ja se on parempi tehtävissään kuin yksittäinen ihminen. Se pystyy analysoimaan tarjontaa ja kysyntää ja se kykenee tuottamaan strategioita, joilla maailma valloitetaan.

Vielä tätäkin mahtavampia organismeja on olemassa. Yritykset toimivat nykyään markkinatalouden sisällä. Jos siis yhden organisaation rakenne on pielessä ja kokonaisuudessaan tyhmempi kuin saapas, voi sen korvata toinen älykkäämpi ja ketterämpi. Tätä rakennetta voisi sanoa markkinataloudeksi.

Tässä kohti on kuitenkin syytä pysähtyä miettimään, mitä yritykset oikeastaan maksimoivat. Paperiliittimien maksimointia ei yksikään firma tee. Tavoitteena on rahan tekeminen omistajille. Yrityksen pitää tuottaa voittoa omistajilleen tai kasvattaa omaa arvoaan, joka periaatteessa kytkeytyy kykyyn maksaa omistajille rahaa joskus tulevaisuudessa.

Miten rahaa sitten tehdään? Kaikilla laillisilla menetelmillä ja oikeastaan joskus laittominkin, jos vain odotusarvo rangaistusten ja voittojen välille jäävät plussalle. Periaatteessa ajatuksella voi kuitenkin nähdä olevan ihan hyvienkin asioiden optimointi: voittoa tehdään tarpeita viime kädessä tyydyttämällä. Kun tarvitsen ruokaa, voin ostaa sitä kaupasta ja joku tekee rahaa sen tuottamisella, joku sen siirtämisellä kauppaan ja joku sen kaupassa minulle jakelusta. Raha liikkuu moneen suuntaan, mutta minun vatsani täyttyy lopuksi – usein toki vähän liiankin kanssa. (2)

Jos ruoka on liian kallista kuluttajille, voivat yritykset kaatua. Voi löytyä halvempi tuottaja tai halvempi kuljetusfirma. Yritykset kaatuvat ja kokonaisuus tyydyttää tarpeita halvemmalla ja tehokkaammin. Markkinatalous toimii suuren optimoijan tapaan – niin hyvän, että se on parempi kuin yksikään ihminen.

Markkinatalous on ihmistä älykkäämpi.

Usein tehokkuus syntyy nykyään tehokkaasta teknologian hyödyntämisestä: logistiikka-ala on itseasiassa yksi eniten tietokoneista hyötyneitä. Markkinatalous hyödyntää tietokoneiden älyä ja ihmisten älyä tehokkaasti ja saumattomasti tavoitteidensa toteuttamiseen.

Markkinatalous on jo maailman valloittanut tekoäly

En halua aliarvioida lukijaa, mutta lienee selvä, että sekä tekoälyskenaarioiden ja nykyisen markkinatalouden voittokulun välillä on paljon yhtymäkohtia. Huolettekoälystä ovat todennäköisesti periaatteessa järkeviä. Samat ihmiset ovat kuitenkin yllättävän sokeita markkinatalouden voittoja optimoivalle logiikalle. Tässä kannattaa avata silmät. Itselleni tämän hyvän yhtymäkohdan esitti ensimmäisenä Charles Strossin mainiossa ja paljon otsikkoaan paremmassa luennossaan Dude, you broke the Future!

Markkinatalous on ihmistä älykkäämpi olio. Sen toimintaa on vaikea hallita. Markkinatalous voi myös kirjoittaa omat sääntönsä uudelleen.

Toisin kuin tekoälyn kanssa – markkinatalouden suurempien epäkohtien korjailua on ehditty miettiä jo satoja tai ainakin kymmeniä vuosia. Oikeastaan jokainen suomalainen puolue tuntuu jakavan käsityksen, että pelkkä markkinatalous ei riitä. Melkein kaikki tuntuvat ajattelevan, että markkinatalous on kätevä tapa maksimoida joitakin asioita, mutta sen toimintaa pitää rajoittaa joissakin asioissa.

Ilmeinen esimerkki ovat kasvihuonepäästöt. Markkinatalous ei kykene huomioimaan päästöjemme planeettaa lämmittävää vaikutusta ja sen aiheuttamia ongelmia ihmiskunnalle tulevaisuudessa. Markkinat kun toimivat hiukan itsetuhoisella ja lyhytkatseisella tavalla: Jos keskittyy nyt vihreään teknologiaan, ei sillä välttämättä saa voittoa niin paljoa lyhyellä aikavälillä kuin fossiilipolttoaineiden polttamisella.

Looginen ja perusteltu ratkaisu ongelmalle on asettaa markkinat rajattuun tilaan, jossa optimointi on harmitonta: rankaista saastuttavia yrityksiä niin paljon, että ne hakevat puhtaat ratkaisut. Ongelmia tässä kuitenkin riittää, sillä valtiot ovat pieniä toimijoita suurimpiin yrityksiin verrattuna. Laatikoistamme on turhan helppo karata.

Analogia on tässä perin vahva. Toisessa ongelmakentässä tutut ongelmat voivat näyttää toisissa hieman erilaisilta, mutta toimivat aika hyvin. Esimerkiksi markkinatalouteen liittyy erittäin vahvasti samanlainen sääntöjen uudelleenkirjoittamisen riski kuin tekoälyyn. Tekoäly ehkä kirjoittaisi säännöt todella bitteihinsä uudelleen, mutta markkinatalous voi myös muuttaa ympäristöään: yritys voi vaikuttaa siihen, mitkä lait rajoittavat sen toimintaa. Tätä sanotaan lobbaukseksi.

Markkinatalous on vaarallinen maailman jo vallannut tekoäly, jonka kuriin laittaminen on todella vaikeaa.

Tiedän, että nyt monet yrittäjät ja suurten yritysten työntekijät rientävät puolustautumaan: yritykset koostuvat ihmisistä ja ihmisillä on arvoja, periaatteita ja omaa näkemystä. Näin epäilemättä on ja väitettä ei minustakaan pidä viedä liian pitkälle. Ihmisten arvoilla on merkitystä kaikessa toiminnassa. Siitä huolimatta yritykset ja markkinatalouden logiikka ovat yllättävän kovia valitsemaan arvoiltaan ja periaatteiltaan sopivia ihmisiä sopiviin tehtäviin.

Tietenkin tupakkateollisuus löytää sen periaatteisiin suurin piirtein uskovan lobbarin Suomesta. Tietenkin teollisuuden lobbari uskoo perusviestin siitä, ettei Suomessa pidä ajaa päästöjä alas liian nopeaa. Tietenkin IT-firman lobbari uskoo EU:n tietosuojaa koskevan lainsäädännön menevän liian pitkälle – vaikka tietosuoja tärkeää onkin. Jos oma leipä riippuu johonkin faktaan uskomisesta, sille faktalle löytää kyllä tarvittavaa tukea nykypäivänä helposti.

Tekoäly ja markkinatalous myös muuttuvat yhdeksi asiaksi: yritykset, markkinat ja vaikkapa sijoittajat digitalisoituvat valtavaa vauhtia.

Kun se jonkun tutkijan koodaama superälykäs tekoäly jostain laatikosta lopulta karkaa, on aika selvää, että siitä tulee äkkiä markkinapeluri. Jos siis vakavasti uskoo tekoälyriskiin, kannattaa ehkä suunnata katseet markkinatalouden pitämiseen aisoissa.

(1) Ajatusleikin suurin jälki maailman historiaan tähän mennessä taitaa olla addiktiivinen verkkoselainpeli.

(2) Tilanpuutteen vuoksi vedän tässä tietoisesti mutkia suoraksi. Voidaan aiheellisesti kysyä myös kysymyksiä siitä, kuinka paljon kuluttajille voidaan synnyttää tarpeita tyhjästä. Lisäksi onhan näitä ihmisten lisäksi ostajia muitakin, kuten vaikkapa kaikki valtioiden omistamat aseet.Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail