Avainsana-arkisto: ideologia

Ideologiasta ja järjestä

Minä olen punavihersokea. En näe jotain punaisen sävyä maailmassa lainkaan. Kun asia silloin tällöin tulee puheeksi, tavanomaisella näöllä varustetut ihmiset usein kysyvät, miltä se maailma sitten näyttää. Sanon, että aikalailla siltä niin kuin teistäkin. Ne mansikat ja puolukat vaan hukkuvat sinne vihreään eivätkä pompahda sieltä esille. Vaikka punavihersokeus kulkeekin meidän suvussamme, meni aika kauan ennen kun tajusin olevani punavihersokea. Ihminen nimittäin ei tajua signaalin puutetta vain signaalin ja silmästäni ei tule signaalia aivoihin asti.

Olen miettinyt, että ideologian ja värien näkemisen välillä on löydettävissä jonkinlainen analogia. Kun EK:n tyyppi esittää monimutkaisen uuden idean, joka kuitenkin lopulta vaatii työntekijöitä tekemään suuria myönnytyksiä, minä näen oikeistolaisen ideologian. Kun vasemmistolainen päätyy monimutkaisen kuvion kautta esittämään valtion yritysomistusten lisäämistä, minä näen vasemmistolaisen ideologian.

Ihminen voi olla myös ideologialle sokea. Tästä täysin tyylipuhtaan suorituksen voi katsoa EVA:n julkaisemasta Pelastakaa puolueet! -pamfletista. Kirjan kirjoittajat, Taru Tujunen, Mikael Jungner ja Matti Apunen, osoittavat tekstillään, etteivät he näe ideologioita.

Esimerkiksi pamfletti esittää kirjassa hehkutettavalle tavoittelemisen arvoiselle uudelle puolueelle seuraavaa:

Uudelle puolueelle ei ole ongelma etsiä ja rekrytoida vahvistuksia ei-ideologisin perustein esimerkiksi ekonomistien, ohjelmistoinsinöörien, tilastotieteilijöiden, matemaatikkojen tai politologien joukosta.”

Sinällään tietenkin näin henkisesti kvantitatiivisten tieteiden puolelta tulevana arvostan kovasti sitä, että kirjoittajat arvostavat myös muita kuin valtiotieteilijöitä, mutta päähuomioni kuitenkin kiinnittyy sanapariin “ei-ideologisin perustein”. Rekrytointi poliittiseen työhön pitäisi siis tehdä “ei-ideologisin perustein”. Minä väitän, että kirjoittajilla on täysin hukassa se, mikä lopulta on liima, joka pitää puolueet kasassa. Minulle vastaus on yksinkertainen: puolueet pitää yhdessä ja erottaa toisista puolueista ideologia. Jos rekrytoinnit tehdään ilman ideologista pohdintaa, niin onnea vaan puolueen pitämiseen kasassa ja yhteisellä missiolla.

Kirjassa on myös hyviä pointteja, mutta niitä on vaikea erottaa räikeän ilmeisen sokeuden alta. Vähän samoin kuin teillä olisi vaikeuksia nähdä – todennäköisesti lähes olemattomia – taiteellisia meriittejä minun luontoaiheisissa maalauksissa, jos teoksen mansikat ja puolukat olisivat vihreitä.

Rationalismi ja ideologia

Olen itse käyttänyt kesääni ajattelutaitojen hiomiseen. Tähän aivan mainion ja hemmetin suositeltavan keinon tarjoaa Eliezer Yudkowskyn Rationality: From AI to Zombies. Yudkowskyn on tekoälytutkija, jonka Overcoming Bias ja Less Wrong -blogien ympärille on muotoutunut kohtuullisen kokoinen mutta sitäkin innokkaampi yhteisö. Mm. uusateisteista ja skeptikoista koostuva porukka on innostunut luomaan uutta älyllistä yhteisöä “rationaalisuuden” ympärille. Touhun pääajatuksen voisi kai lyhyesti kuvailla tarkan ja mahdollisimman tarkasti todellisuutta vastaavan ajattelun tavoitteluna. Rationaalisuus on sen tietämistä, miten asiat ovat ja miten eri teot vaikuttavat siihen.

Kirjaa lukiessani pohdin, miten ideologisuus voi sopia rationalismiin.

Ideologian voisi kai määritellä jotenkin niin, että se on vastaus kysymykseen siitä, mitä arvostamme ja mitä yhteiskuntana meidän pitäisi tavoitella. Eli kokoomuslainen välittää keskimäärin vähemmän siitä, miten vaikkapa tulot jakautuvat köyhempien ja rikkaimpien välillä kuin sosiaalidemokraatti.

Käytännössä näin suppea ideologian määritelmä ei kuitenkaan riitä. Varmaan kaikki suomalaiset puolueet katsovat, että köyhyyden vähentäminen on hyvä asia – ainakin jos köyhyys määritellään absoluutttisesti vaikkapa euromäärän perusteella. Käytännössä useimpien kokoomuslaisten argumentti on, että paras tapa vähentää köyhyyttä on kasvattaa kakkua, kun taas vasemmalla katsotaan, että köyhyys vähenee parhaiten suoraan köyhyyttä vähentämällä. Ideologia siis määrittää paitsi tavoitteita myös keinoja.

Ideologia siis laajenee arvo-kysymysten lisäksi keino-kysymyksiin. Tällainen holtiton laajeneminen taas käytännössä tarkoittaa jonkinlaista käsitystä siitä, minkälainen maailma on ja mitä tietyt toimet maailmassa tekevät. Juuri tämän laajentuman vuoksi ideologia on käytännössä kuvaus todellisuudesta ja arvojen kanssa ihan kokonainen maailmankatsomus.

Koska jaamme yhteisen maailman, voidaan ideologiat teoriassa asettaa vastakkain empiirisissä kokeissa. Jos henkilö A sanoo ideologiansa perusteella, että köyhyyden pitäisi vähentyä nykyisllä politiikkatoimilla ja henkilö B:n ideologia on vastaan, voidaan periaatteessa jonkin ajan kuluttua todeta kumman kuvaus todellisuudesta oli tarkempi. Kuten hyvin tiedämme, näin ei tahdo todellisuudessa oikein käydä. Taloustiede on kokonaisuudessaan empiriaan nojaava tiede, mutta silti sen sisällä on useampia erilaisia oppisuuntauksia. Merkittävä osa niistä taitaa osua aika hyvin yksiin taloudellisten ajattelijoiden omien poliittisten näkemysten kanssa. Kun mennään isompiin ja kompleksisempiin kysymyksiin, puuttuu empiria melkein kokonaan.

Yudkowskyn kirjan yksi lukuisista pointeista on, että mielipiteen vaihtaminen on aivan tavattoman vaikeaa. Se on vielä vaikeampaa, kun mielipide on omalle identiteetille perustavaa laatua oleva. Mielipiteen vaihtaminen ryhmässä on vielä vaikeampaa monenlaisten sosiaalisten prosessien vuoksi. Koska ideologiat väistämättä ovat sarja vahvasti identiteettiin liittyviä mielipiteitä, joita pyöritellään ryhmissä, on aika selvää, että empirian vaikutus ideologiaan jää usein ja helposti kovin pieneksi.

Rationalismi ja ideologisuus eivät ole kovinkaan yhteensopivat kaverit.

Ideologia joka tarkkailee itseään

Yudkowsky kirjoittaa [oma suomennos]:

“Hiiret näkevät, mutta eivät ymmärrä näkemistä. Sinä voit ymmärtää näkemistä ja juuri siksi voit tehdä asioita, joita hiiret eivät voi tehdä. Hämmästele hetki tämän seikan ihmeellisyyttä, koska se on todellakin ihmeellistä.”

Elämme uskomattoman monimutkaisessa maailmassa. Rehellisesti juuri kukaan ei oikein voi itse muodostaa aivan kokonaista kuvaa maailman tai edes Suomen toiminnasta. Jopa asioista hyvin kiinnostunut joutuu väistämättä nojautumaan ajatuksien muotoilussa muiden selvittämiin ja raportoimiin asioihin. Yksittäinen tutkija voi käyttää koko uransa jonkin mallin yksityiskohdan selvittämiseen. Meillä muilla ei ole siihen aikaan. Puhumattakaan sitten siitä, joka tekee äänestyspäätöksen vain muutaman minuutin pohdinnalla. Tarvitsemme kainalosauvoja, että pääsemme ylös tietämättömyydestä. Käytännössä tarvitsemme ideologiaa peittämään ne kohdat, joita emme tunne tarkemmin.

Myönnän ainakin rehellisesti valinneeni poliittisia mielipiteitä välillä lähinnä luotettavien ja fiksujen ihmisten suositusten mukaan. Suurin kysymys matkalla kohti parempaa maailman ymmärtämistä on kuitenkin se, mitä tehdä, kun lopulta on aikaa palata tällaisen poliittisen mielipiteen pariin. Jos silloin pystyy potkimaan ideologian kainalosauvat pois ja ymmärtää miten asia ihan todellisuudessa toimii, on ottanut jonkinlaisen pienen loikan rationalismia kohti myös politiikassa.

Jos taas ei näe ideologiaa, on täysin sokea niille kainalosauvoille, joita meistä kaikilla on melkoinen määrä. Jos rehellisiä ollaan, aktiivisen sisältöihin keskittyvän poliitikon ajatuskehikko maailmasta on kainalosauvoista rakennettu talo. Esimerkiksi Taru Tujusen, Matti Apusen ja Mikael Jungnerin talot on rakennettu kainalosauvoista, mutta käytännössä he näkevät vain muiden talojen heikkouden mutta eivät omansa.

Yudkowskyn käyttää tajunnastamme vertausta, jossa rationaalinen mieli on itseään korjaava linssi. Me voimme ajatella ajattelevamme. Me voimme tutustua tieteeliseen kirjallisuuteen kognitiomme rajoista. Me voimme ymmärtää yleisiä linssimme vääristymiä ja sitten kompensoida niitä ja nähdä vähän tarkemmin sen, mitä todellisuus on.

Politiikassa katsomme kaikki maailmaa jonkinlaisen peilitalon ja kaleidoskoopin läpi. Kyllä me samaa todellisuutta tarkailemme, mutta jokaisella on niin hirveä määrä peilejä, savua ja vääristymiä todellisuuden ja itsen välissä, että on helppo ymmärtää, miksi emme aina ole oikein samaa mieltä edes siitä, mitä tapahtuu.

Ideologian on pystyttävä korjaamaan itseään ja korjaamisen perusedellytys on, että näkee virheet. Ideologian pitää nähdä itsensä ideologiana.

Pieniä askelia järkeä kohti

Yksi akuuteimpia ongelmia on siinä, että jokaisen poliittisen toimijan on kuitenkin itsekkäistä syistä järkevää vakuuttaa kaikille, että juuri heidän näkökulmansa on täysin virheetön ja vääristymätön. Jopa Pelastakaa puolueet! -pamfletin kirjoittajista vähän miettii, olisiko noin korkealla ja noin kokenut ja noin fiksu porukka ihan oikeasti sitä mieltä, että ideologiaa ei oikeastaan edes ole tai sillä ei ole väliä. Onko sokeus vain taktista esittämistä?

Yksi pieni askel parempaa ideologiaa kohti olisi tarkempi arvojen ja keinojen erittely poliitikkojen puheissa. Olen itse ollut aina todella allerginen pelkälle arvopuheelle. Mikään ei ole minusta niin kulunut ajatus kuin se, että puolueiden (ja ties minkä kaikkien muiden organisaatioiden) pitäisi puhua enemmän arvoista, mistä sitten seuraa se, että puolueet kuluttavat aikaansa arvojen listaamiseen hengettöminä rimpsuina. Lopputuloksena meillä on arvojen listauksia, joiden pohjalta on vaikea erottaa vakuutusyhtiön listaa vasemmistopuolueen vastaavasta.

Mutta pelkän arvojen listaamisen sijaan olisi hyvä, jos poliittiset toimijat kykenisivät kertomaan sekä arvot että keinot. Ja ennen kaikkea toimijat voisivat esitellä, miten keinot toteuttavat, mitäkin arvoa. Mikä päättelyketju johtaa apteekkimonopolin ylläpitämisestä siihen, että kaikista pidetään huolta tai siihen että kilpailu on reilua? Mikä päättelyketju johtaa lihatalouden myynninedistämistuesta siihen, että Suomi on omavaraisempi tai eläinystävällisempi? Näin ontot ajatukset paljastuvat aika tyhjiksi, jos ja kun päättelyketjua ei löydy. Päättelyketju lisäisi ainakin vähän empirian osuutta ideologian rakentamisessa karsimalla hölmöimpiä haaroja pois.
Ideologia on välttämättömyys, joten sen on paras olla jotenkin toimiva.

Ideologia voi mielen tapaan tarkkailla vääristymiään ja korjata niitä. Sen pitäisi olla nykypäivänä homman lähtökohta. Nöyrästi esitän, että tämä olisi hyvä tapa myös puolueiden pelastamiseen, koska ideologia on ja tulee olemaan se liima, joka pitää toimivat puolueet yhdessä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Poliittiset akselit

Poliittiset akselit ovat pitkään olleet intohimoni ja harrastukseni kohde. Poliittisilla akseleilla tarkoitetaan esimerkiksi vasemmisto-oikeisto- tai liberaali-konservatiivi -jaotteluiden hahmottamista joidenkin kuvitteellisten lukuarvojen läpi.

Politiikan akselit ovat minusta kiinnostavia nörttiin vetoavan matemaattisen luonteensa lisäksi siksi, että ne tarjoavat hyvän tavan hahmottaa politiikka kokonaisuutena. Koska politiikkaan vaikuttaa Suomenkin kokoisessa pikkumaassa tuhansia ihmisiä hyvin aktiivisesti ja vähemmän aktiivisesti jokainen äänestäjä, on helppo ymmärtää, että politiikkaa on pakko katsoa jonkinlaisten yksinkertaistavien silmälasien läpi. Politiikan akselit ovat tähän vahva tapa.

Analyysi reunaehdot ja luotettavuus

Yksinkertaistaminen vääristää maailmaa aina. Itseäni politiikassa yllättää aina eniten se fakta, miten luonnollisesti vasemmisto – oikeisto -akseli nousee datasta melkein millä tahansa analyysillä. Vaikka sitä kuvittelisi, että Ranskan vallankumouksen aikaan sovittuun istumajärjestykseen pohjautuva jaottelu olisi kovin vaillinnainen nykyajan monimutkaisiin kysymyksiin, tulee kuitenkin todella nöyräksi siitä, kuinka suuri osa poliittisista kysymyksistä lopulta palautuu siihen.

Alunperin Vihreiden strategiatyön innostamana tein pitkästä aikaa uuden faktorianalyysin Helsingin Sanomien vaalikonedatasta. Kyseessä oli siis kansanedustajaehdokkaiden vastausten analyysistä keväältä 2015. Myöhempää analyysiä lukiessa kannattaa huomioida seuraavat kolme faktaa:

  1. Kyseessä oli kaikkien puolueiden ehdokkaiden analyysi, joten akseleita vääntämässä olivat myös pienpuolueet.
  2. Kyseessä olivat vaalikonevastaukset, jotka ovat tietenkin vähän tarkoitushakuisesti vastatut. Analyysi kohde on siis se, miten ehdokkaat halusivat itsensä asemoida julkisesti – ei mikään yön pimeinä tunteina mietitty yksityinen syväajattelu vaan se, mikä näkyy kaikelle kansalle.
  3. Kyseessä on Helsingin Sanomien vaalikone ja kysymysten määrittelijällä on valtava rooli siinä, mitkä asiat nousevat pinnalle ja mitkä eivät.

Analyysin yksityiskohtaisiin tuloksiin voi tutustua erillisessä dokumentissa. Yksittäisten kysymysten latautumiset eri kysymyksiin voi puolestaan katsoa erillisestä taulukosta. Kuvat ja vastaavat tässä dokumentissa ovat viittauksia siihen.

Ensimmäisenä analyysini tuloksena löysin sen vasemmisto-oikeisto -akselin – jälleen vahvana ja isoimpana poliittisten mielipiteiden kirjon selittäjänä. Jos poliitikkoa pitäisi kuvata yhdellä termillä, olisi tärkein tieto paikka vasemmisto-oikeisto -akselilla.

Erityisesti on tyydyttävää nähdä, että akseli on hyvin lähellä eduskunnan istumajärjestystä. RKP:n oikeampi paikka löytyisi ehkä kokoomuksen vasemmalta puolelta. KD:n ja Keskustan järjestys taas olisi aika siinä ja siinä. Akselin nouseminen datasta ilman mitään syvempiä oletuksia on kuitenkin jonkinlainen luotettavuuden osoitus ja ehkä syy katsoa analyysi läpi!

Vasemmisto-oikeisto

1

On todella rohkaisevaa, että vasemmisto-oikeisto -akseli löytyy niin puhtaana. Se antaa hieman lisää uskottavuutta seuraaville osille analyysiäni. Akseli on tietenkin minun nimeämäni faktori, mutta tässä kohti nimeäminen on harvinaisen helppoa.

Samalla tästä näkyy aika selkeästi se, että vasemmistoliitto ja kokoomus ovat puolueina vahvimmin asemoineet itsensä nimenomaan tämän akselin kautta. Muut puolueet eivät määritä itseään niin vahvasti tämän akselin myötä ja levittäytyvät hieman eri paikkoihin, mutta melkolailla yhtä laajasti. Puheet esimerkiksi vihreiden hajaannuksesta tässä ovat pahasti liioiteltuja. RKP:llä näyttää myös olevan nähtävissä vähän kahta kyttyrää, mikä on mielenkiintoista.

Akselissa on mukana hyvin perinteiset poliittiset kysymykset. Päällimmäisenä julkisten palveluiden ulkoistaminen, yksityisten yritysten asema sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa, veronkorotukset ja leikkauspolitiikka. Vasemmisto haluaa julkisesti tuotettuja julkisia palveluita ja veronkorotuksia. Oikeisto haluaa ulkoistaa, lisää tilaa yksityisille yrityksille ja leikkauspolitiikkaa.

Mielenkiintoisemmaksi asia menee, kun peliin laitetaan seuraavat faktorit.

Ympäristöliberaalius – ympäristövastainen konservativismi

2

Seuraava poliittinen akseli on vihreästä perspektiivistä hyvin mielenkiintoinen. Akseli kuvaa hieman monenlaisia asioita. Siinä menevät sekaisin ympäristöasiat ja liberalismi-konservatismi. Jälkimmäistä akselia kuulee viljeltävän suomalaisessa keskustelussa tosi paljon. On kuitenkin oleellista huomata, että Suomessa konservatismi-liberalismi akseli (liberalismi tässä: myönteinen suhde teoreettiseen vastaanottokeskukseen omassa kunnassa, negatiivinen suhde “perinteisiin arvoihin”, myönteinen, myönteinen suhde seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, negatiivinen suhde puolustusvoimien lisärahoitukseen, negatiivinen suhde koulukuriin) näyttää yhdistyneen todella vahvasti ympäristöteemoihin (ilmasto, ympäristö, ydinvoiman vastustaminen).

Akselilla suurin osa puolueista on varsin hajalla. Ainoastaan vihreät muodostaa selvän yhtenäisen joukon. Vain vähän liioittelematta voisi sanoa, että tämä akselin voi mieltää vain akselina vihreä – ei-vihreä. Vasemmistoliitosta erottuu selkeästi vihreä siipi, jossa on paljon samaa kuin merkittävässä osassa vihreitä. Itseasiassa kaikista puolueista löytyy edustajia, jotka ovat melko ympäristöliberaaleja, mutta keskiverto ehdokas on aika kaukana vihreistä lähes kaikissa.

Liberalismi-sanan sijaan saattaisi “suvaitsevaisuus”-tyyppinen termi olla myös harkitsemisen arvoinen. Puhtaan yksilön vapauden sijaan kuitenkin kyse on aika pitkälti “muiden” ihmisten vapaudesta. Toisaalta perinteisten arvojen kunnioitus on myös sitoutunut konservatiiviselle puolelle tässä, minkä vastinpuolena ehkä pitäisin jonkinlaista liberaali-sanan johdannaista.

Kolmanneksi löydämme akselin, joka erottelee sopivasti erityisesti vasemmistoliiton ja vihreät toisistaan.

Lokaali-globaali

3

Olen ristinyt akselin lokaali-globaali -asteikoksi. Akseli kuvaa tavallaan ehdokkaan uskoa siihen, että asiat pitäisi päättää suuremmalla tasolla. Globaali ehdokas uskoisi keskimäärin lokaalia enemmän siihen, että EU ja Nato ovat hyviä asioita, Suomea ei tarvitse pitää kokonaan asuttuna ja kuntaliitokset voivat olla hyvä idea.

Puolueet jakautuvat tässä hyvin mielenkiintoisesti. Ensinnäkin globaaleimmat puolueet ovat vihreät ja kokoomus.Keskusta ja erityisesti perussuomalaiset ovat taas hyvin lokaaleja puolueita. Mielenkiintoisesti vasemmistoliiton suurin keskittymä eroaa selvästi vihreistä.

Ei kannata tietenkään antaa tämän yksinkertaistuksen johtaa harhaan. Vihreät ovat pääasiassa Natoa vastaan ja Kokoomuksessa taitaa olla aika reilu määrä ihmisiä, jotka haluavat pitää koko maan asuttuina.

Muut faktorit

Tämän jälkeisiä akseleita en esittele tarkemmin. Ne löytyvät oheisesta dokumentista, jos olet kiinnostunut analyyseineen päivineen. Mukana on kuitenkin ympäristöliberalismin mielenkiintoinen vastinpari, joka suhtautuu nihkeämmin maahanmuuttoon ja painottaa liberaalimpaa alkoholipolitiikkaa. Myös maahanmuuttopolitiikka nousee itsessään kohteeksi samoin kuin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt. On hyvinkin mahdollista, että osa näistä akseleista sopisi paremmin pienpuolueiden erotteluun kuin eduskuntapuolueiden.

Suomalainen puoluekenttä kuutiossa

Olemme nyt analyysissä löytäneet kolme faktoria, jotka ovat erittäin mielenkiintoisia. Näin meillä on keino asettaa jokaisen puolueen “keskimmäinen” (mediaani) ehdokas kolmelle dimensiolle. Näin saamme kolmiulotteisen joukon pisteitä kustakin puolueesta.

Koska 3-ulotteisia pisteitä on vähän vaikea katsoa tietokoneella, tehdään tarkastelu muutaman 2d-kuvan perusteella, jotka välittävät saman informaation.

1x2

2x3

Monilla akseleilla samankaltaisesti sijoittuvat puolueet eroavat toisilla. Se on tietenkin varsin luonnollista ja kertoo ehkä siitä, että jotain todellisia erojakin on löytynyt.

Hahmotelmat puolueista

Voimme nyt jossain määrin hahmotella puolueet käyttäen yllä mainittua termistöä.

Keskusta: Maltillisesti oikeistolainen, maltillisesti lokaali puolue

Perussuomalaiset: Keskustalainen, ympäristövastainen konservatiivi, lokaali puolue

Kokoomus: oikeistolainen, globaali puolue

SDP: vasemmistolainen, globaali puolue

Vihreät: maltillisesti vasemmistolainen, ympäristöliberaali, globaali puolue

Vasemmistoliitto: vasemmistolainen, maltillisesti ympäristöliberaali puolue

RKP: oikeistolainen, maltillisesti ympäristöliberaali, globaali puolue

KD: maltillisesti oikeistolainen puolue

Vihreiden asema poliittisessa kentässä

Koska oman navan tuijottelu on kivaa, verrataan vielä vihreiden tilannetta eri puolueisiin kullakin akselilla. Määrittelemme päällekäisyyden siten, että vihreäksi vyöhykkeeksi lasketaan väli, jolle 80 % vihreistä mahtuu ja 10 % yli ei sekä 10 % ali ei. Sitten katsomme kunkin muun puolueen kohdalla, miten suuri osa heidän vastauksistaan asettuu tuohon. Sanomme tätä osuutta päällekäisyydeksi.

Ja katsomme sitten kunkin kolmesta dimensiosta läpi.

vasemmistooikeisto

Kuten kuvaajasta näkyy, demareista ja perussuomalaisista yli puolet sopisi vihreään vyöhykkeeseen. Suurimmat erot meillä syntyvät tällä akselilla kokoomukseen ja RKP:hen. Erityisesti kokoomuslaiset eivät mahdu vihreiden pääalueeseen. Keskustastakin pieni osa. On myös varsin huomattavaa, että vasemmistoliitto on määritellyt paikkansa aika selkeästi erilleen vihreistä.

ymparistoliberalismijne

Ympäristöliberalismi – ympäristövastainen konservativismi erottaa vihreät lähes koko muusta puoluekentästä. Ainoat merkittävät päällekkäisyydet syntyvät vasemmistoliiton ja hieman vähemmän RKP:n kanssa. Vasemmistoliittolaisista hyvin suuri osa mahtuisi vihreiden sisälle. RKP.stä vajaa puolet.

Yllättävin asia tässä on mielestäni se, että SDP ei mahtuisi vihreiden sisälle. Vaikka SDP:n ja vihreiden linjat ovat monissa asioissa yhteneviä perinteisimmissä poliittisissa kysymyksissä, on todella merkillistä, että tässä löytyy asia, jossa yhteistä maaperää ei oikeastaan ole.

lokaaliglobaali

Lokaali-Globaali -akseli ei selvästi jäsennä myöskään vihreitä kovin selvästi tiettyyn paikkaan. Siitä huolimatta selvästi näkyviin tulee se, että lähes koko kokoomus, RKP ja SDP mahtuisi vihreiden vyöhykkeseen. Sen sijaan vasemmistoliitto vain vähän vajaa 60 prosenttisesti. Keskusta ja erityisesti perussuomalaiset taas ovat melko kaukana vihreistä.

Lopuksi

Tämän tekstin tarkoitus on ollut hahmotella, miten suomalaista poliittista kentää kannattaa minusta hahmottaa. Olen iloinen siitä, että sain tämän tueksi kohtuullisen kvantitatiivisen analyysin ja jouduin siinä mielessä vain vähän esittelemään omia kvalitatiivisa arvioitani.

Koska kyseessä ovat kuitenkin vain ehdokkaiden vaalikonevastaukset, on hyvin todennäköistä, että edustajilla on paljon äänestäjiä vahvempi ymmärrys politiikan sisällöistä. Vaalikonevastauksia laadittaessa usein myös kysellään fiksummilta puolueessa ja jopa tutustutaan puolueen ohjelmiin. Siinä mielessä voi pitää näitä kysymyksiä ehkä fundamentaalimpana puolueiden edistyneemmän ajattelun tarkasteluna. Villimpi väite olisi, että akselit voivat kertoa tulevaisuuden poliittisista linjoista.

On minusta selvä, ettei tällä hetkellä esimerkiksi lokaali-globaali ole mitenkään erityisen paljoa ihmisissä tunteita herättävä akseli. Vasemmiston ja oikeiston roolia on taottu ihmisten päähän vuosisatojen ajan. Useat ihmiset ovat toistelleet vuosikymmeniä konservativismiä ja liberalismia ja ehkä se on alkanut siinä mielessä vähän vakiintua. Analyysistä seuraa mielipiteitä ja mielipiteiden analyysistä seuraa analyysejä. Jos globaali-lokaali nähtäisi oleellisena, voisi se hyvinkin muuttua oleelliseksi.

Olen yrittänyt tämän tekstin myötä antaa lukijoilleni uudet silmälasit. Niiden läpi näin ainakin itse politiikan maailman uudella tavalla. Toivottavasti silmälaseista on iloa ja niillä näkee kirkkaammin kuin niitä ilman.

Data ja tekijänoikeudet

Tämä analyysi on tehty Helsingin Sanomien eduskuntavaalien 2015 vaalikonedatan pohjalta.

Haettu 25.3.2016 osoitteesta: http://www.hs.fi/politiikka/a1305929269692

Alkuperäinen lisenssi: Creative Commons 4.0 Nimeä – Ei kaupallinen – Jaa samoin

Analyysin lisenssi: Creative Commons 4.0 Nimeä – Ei kaupallinen – Jaa samoin

Analyysin on tehnyt Heikki Sairanen.

Muokkaus 26.4.2016: Korjattu perussuomalaisten määritelmää. ”ympäristökonservatiivi”->”ympäristövastainen konservatiivi”

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail