Avainsana-arkisto: demokratia

Demokratian vaikeuksista kohti tulevaisuuden osallisuutta -raportista

Selailin läpi Sitran julkaiseman Elina Kiiski Katajan kirjoittaman raportin Demokratian vaikeuksista kohti tulevaisuuden osallisuutta. Lyhyeksi Facebook-räntiksi tarkoittamani teksti venyi niin pitkäksi, että päädyin julkaisemaan sen tässä blogissani.

Sinällään yleistunnelma raportista on varsin hyvä. Siinä käsitellään erityisesti deliberatiivisen demokratian näkökulmasta asioita varsin hyvin ja asiallisesti. Pidän myös siitä, että demokratiaa ei nähdä omana saarekkeenaan, vaan esimerkiksi tulonjakoon liittyviä ongelmia nähdään tosi tärkeänä – ehkä jää hiukan auki, miten ne pitäisi ratkaista, mutta jo ratkaisun etsiminen osoittaa minusta hyvää kokonaisvaltaista ajattelua. Mietin kuitenkin vähän sitä, että konkreettisten askelten pitäisi olla vahvempia. Käyn läpi alla nopeasti ehdotetut askeleet.

Ehdotus A: Vauraudenjaon polttavat kysymykset ratkaistava.

Varmaan ilmeinen kysymys on, että miten hitossa. Asian tärkeys tavallaan tunnustetaan laajalti, mutta vallanpitäjissä vähemmän. Miten vaikkapa kaikista rikkaimman promillen ahneus oikeasti pidettäisi aisoissa?

Ehdotus B: Luottamuksen ja dialogin vahvistaminen

Hieno juttu. Erityisen hyvä ajatus siitä, että useilla instituutioilla kuten kyläkouluilla ja kirjastoilla on piilofunktio luottamuksen lisäämisessä ja dialogin herättelyssä. Tätä pitäisi tehdä näkyvämmäksi. Oikein hyvä.

Ehdotus C: Kuulemisesta kansalaiskeskusteluun

Deliberatiivisen demokratian ihanteita mukaillen toivotaan, että esimerkiksi eduskunnan pitäisi kyetä dialogiin kansalaisten kanssa. Olen periaatteessa tällaisen ajattelun puolella ja luulen, että esimerkiksi pienten ryhmäkeskustelun ja tiedonjakelun malleista voisi saada hyviä juttuja aikaiseksi. Toisaalta joskus minusta tuntuu, että näitä järjestelmiä eniten ajavilta unohtuu, että myös edustuksellisessa demokratiassa vaaleissa valituilla on oikeus vallankäyttöön. Jos vaikkapa satunnaisesti valitulle joukolle ihmisiä annetaan ihan oikeaa valtaa, on selvää, että tämä valta joskus on ristiriidassa demokraattisesti valittujen päättäjien vallankäytön kanssa. Mitä silloin kuuluu tehdä? Kai voidaan käydä dialogia, mutta kuka lopulta päättää? Tavoite on kuitenkin ehdottomasti hyvä ja on varmasti hyvä, ettei kuuleminen jäisi tosiaan vain muodollisuudeksi.

Raportti haluaisi myös, että puolueet hyödyntäisivät kansalaiskeskusteluita omassa ohjelmatyössään. Tämä on varmaan hyvä ajatus, mutta rehellisesti sanottuna ihan siinä oman jäsenistön osallistamisessakin riittää vielä melkoisesti sarkaa.

Ehdotus D: Puolueiden toimintamallien radikaali uudistaminen

Tämä osa nojaa aika paljon SDP:n ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiön Kenen demokratia? -raporttiin ja EVA pamflettiin Pelastakaa puolueet. Rehellisesti sanottuna kummatkin pamfletit tuntuvat hiukan ohittavan nuoremmissa puolueissa tehdyn demokratiatyön. Käytännössä tunnutaan toivovan, että puolueiden pitäisi olla moniäänisempiä. Ihan kiva mutta toisaalta sitten käy mielessä, meneekö kaikki linjaaminen vain puuhasteluksi. Joku jossain joskus käyttää valtaa aina, jos se ei ole puolueen virallinen hieman hierarkkinen organisaatio – se on joku porukka jossain. Tässä nähdään, että asia paranisi ihan itsestään vain jakamalla valta verkostoille. Eikö äänestäjillä kuitenkin ole oikeus vähän tietää, mitä saa, jos äänestää puoluetta? Kuka päättää, mitä hallitusneuvotteluissa halutaan? Puolueiden pitää olla moniäänisiä, koska ne koostuvat monista eri linjoilla olevista ihmisistä, mutta toisaalta puolueella on niitä hetkiä, kun pitää päättää, mitä kannatetaan ja mitä ei. Mitä silloin tehdään?

Tässä yksi minussa pahoja väristyksiä herättänyt kappale:

”Tulevaisuuden puolueet eivät antaisi suoria toimintaohjeita vaan loisivat skenaarioita, joista valittaisiin paras vaihtoehto ja puolueet kohdentaisivat energiansa siihen, miten ne parhaiten parantaisivat todennäköisyyksiään kulkea parhaita skenaarioita kohti. ”

Ymmärrän sen, että tulevaisuudentutkijat pitävät skenaarioita arvokkaana työkaluna. Ymmärrän myös sen, että on hyvä hahmottaa, että usein tavoitteisiin voidaan päästä käyttäen useampia keinoja. Olen kuitenkin vähän sitä mieltä, että meille jää aika torsoja ohjelmia, jos puolueet vain maalavat muutaman tulevaisuuden ja valitsevat niistä yhden johon pyrkivät. Jonkun jossain joskus pitää jälleen valita ne keinot, joita puolue kannattaa ja sillä jollakulla jossain joskus on valtava määrä valtaa.

Yhdyn täysin siihen, että puolueet käyttävät digitaalisia työkaluja liian vähän. Toisaalta koen vähän ristiriitaisena sen, että esimerkiksi jäsenäänestyksiä halutaan lisää ”linjakysymyksistä”. Eikö tuossa aiemmin haluttu skenaarioita? Sinällään internet ei myöskään ole erityisen tarpeellinen väline esimerkiksi puheenjohtajasta äänestämiseen, kuten vaikkapa vihreiden esimerkki osoittaa.

Aiheesta raportissa halutaan, että puolueet vuorovaikuttaisivat ulkopuolisen maailman kanssa lisää. Ihan hyvä idea totta kai. Tässä on paljon perää. Itse toivoisin, että esimerkiksi tieteen kovimpia nimiä uskallettaisi vetää hihasta ja pyytää kommentoimaan vaikkapa puolueiden ohjelmia. Tällaisen työn pitäisi olla ihan tärkeä tapa vaikuttaa yhteiskuntaan. Mutta toisaalta se on todella vaikeaa, jos puolue on vain verkosto toisistaan välittämättömiä ihmisiä, jotka huutavat aivan eri linjoja ja sitten joku jossain joskus päättää. Puolueet eivät minusta voi olla ihan hulivilijengejä ja muita ihmisiä kiinnostavia vaikuttamisen paikkoja. Ainakin tässä on helposti ristiriita.

Kaipaisin jotain enemmän. Missä ovat vaikkapa puolueiden ohjelmatyön sankareiden kouluttaminen julkisin varoin? Ehkä kouluttaminen tekemään vaikkapa yhteistyötä? Missä on resurssien ohjaaminen tähän jotenkin väkipakolla?

Ehdotus E: Pitkän aikavälin politiikan työkalujen hyödyntäminen

Raportti toteaa, että on hyvä olla esimerkiksi tulevaisuusvaliokunnan, tulevaisuuskatsausten ja * köh * Sitran kaltaisia tahoja, jotka katsovat asioita pidemmällä perspektiivillä. Mikäpä siinä! Itse ehkä miettisin, miten tätä tietoa saataisi enemmän vaikkapa puolueiden ohjelmatyön käyttöön. Aika monet raportit ja vastaavat jäävät vain kellumaan nettiin aika harvan lukemana. Toisaalta raportti ei oikein mieti tällaisten työkalujen suurinta hankaluutta: Jos niillä on ihan oikeasti, oikeasti valtaa rajoittaa päätöksentekoa, on käsissämme helposti ristiriita nykyisin valitun poliittisen johdon ja jonkun aiemmin muotoillun menetelmän välillä. Tämä voi olla ongelma tai voi olla olematta, mutta se on epäilemättä syynä siihen, miksi lainsäätäjät harvoin rajoittavat seuraavien lainsäätäjien toimintaa.

Ehdotus F: Uudistuva, avoin ja ihmiskeskeinen hallinto

Lisää kokeiluja ja parempaa hallintoa. Eipä tätä vastustaakaan voi.

Ehdotus G: Yhteiset oppimisprosessit päätöksentekoa varten

Kun aiemmin nostin esiin huonoja väristyksiä herättäneen kappaleen, lienee hyvä nostaa parempia väristyksiä aiheuttanut kappale:

”Toistaiseksi tiedontuotannon rahoitusta ei ole suunnattu niin, että tämän kaltaisia päätöksentekijöiden ja eri tahojen yhteisiä oppimisprosesseja nähtäisiin osana hallintoa. Rahoitus on suunnattu vahvasti tiedontuotantoon (tutkimusrahoitus) ja joiltakin osin tiedon hyödyntämiseen vuorovaikutuksessa yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa (strateginen tutkimusrahoitus). Tulevaisuudessa voi näiden lisäksi kuitenkin nousta esiin uusi tiedon ulottuvuus, joka nimenomaan kattaisi tiedon yhteisen prosessoimisen, tulkitsemisen sekä hyödyntämiseen ongelmanratkaisussa.”

Tässä näen ihan paljon todellisiakin ongelmia. Suuri haaste on kuitenkin löytää ihan oikeasti ne isommista linjoista päättävät toimijat. Helposti moni näennäinen politiikan tekijöiden ja tieteentekijöiden dialogia hakeva tapahtuma menee poliitikon esiintymisareenaksi. Ja politiikkoihin kohdistuva viestintä menee helposti aika häikäilemättömäksi lobbaamiseksi. Tällaisesta olisi hyvä päästä vähän eteenpäin, mutta eihän se ihan helppoa ole. Politiikkojen pitäisi miettiä kovin paljon enemmän sitä tietoympäristöä, missä he toimivat. Ehkä joku tällainen yhteinen ponnistelu voisi olla hyvä ja arvostan sitä, että se nähdään tässä oppimisen muotona. Se voi olla hyvä idea.

Ehdotus H: Läpi elämän kestävä koulutus

Laadukkaan koulutuksen puolesta puhuvat kaikki ja sitä puolustavat melkein kaikki (kuvittele tähän merkitsevä katse kohti hallituspuolueita ja niiden leikkauksia). Olen melko vakuuttunut, että tässä pitäisi tehdä jotain. Tässä puhutaan Singaporen oppimistilistä ylistävään sävyyn ja mikäpä siinä, mutta toisaalta tulee vähän mieleen, että on meillä aika iso vapaan sivistystyön kenttä Suomessakin. Mikä sen ongelma on? Miksi koulutusseteli olisi selvästi sitä parempi vaihtoehto? Olisiko koulutusseteli ylipäätään vaihtoehto sille? Miten paljon rahaa tähän tarvittaisi? Eli oikein mainiota ja tärkeää, mutta vaikeita valintoja toteuttamisessa olisi edessä vielä-.

Ehdotus I: Globaalia päätöksentekoa ja lähidemokratiaa

En taida ihan saada kiinni, mitä näillä varsinaisilla ehdotuksilla tässä halutaan. Ilmeisesti globaaleja ongelmia pitäisi ratkaista jotenkin globaalisti, mikä kuulostaa kivalta. Myös pitäisi ratkaista lokaaleja ongelmia lokaalisti, mikä myös kuulostaa kivalta.

Ehdotus J: Identiteettipolitiikka on vaikea mutta pakollinen keskustelunaihe

Raportti haluaa taklata identiteettipolitiikan deliberatiivisilla menetelmillä ja sovittelulla. Näitä on varmaan hyvä harrastaa, mutta hiukan tohdin epäillä, onko näin valtavan kovaa voimaa ihan oikeasti mahdollista ottaa hallintaan näin yksinkertaisesti. On myös vähän vaikea nähdä, että identiteettipolitiikka ja arvopolitiikka olisi jotenkin itsestään ristiriitaisempaa kuin ”muu” politiikka. Nähdäkseni kaikessa politiikassa on mukana konflikti – muutoin asia ei ole oikein poliittinen.

Ehdotus K: Teknologia uhasta demokratian palvelijaksi

Ehdotuksessa todetaan, että algoritmeja pitäisi valvoa lisää ja vaikkapa valheita pitäisi laittaa enemmän kuriin. Ikävä kyllä päävaatimus jää vain lisätutkimuksen vaatimiseksi ja päätöksentekijöiden ”havahtumiseen”. Itse toivoisin, että voisimme jo pikkuhiljaa siirtyä toiveiden esittämisestä vaatimuksiin vaikkapa Facebookin kokoisille toimijoille. EU näytti aika hyvin tietä Right to be Forgotten -säädöksillä. Uskon, että tässä olisi lopulta paljon enemmän toimintavapautta kuin mitä suuri osa ihmisistä kuvittelee. Meillä vain on vallassa liikaa poliitikkoja, jotka ajattelevat, että on yritysmyönteistä politiikkaa olla vaatimatta mitään isoimmilta yrityksiltä. Sekin pitäisi uskaltaa sanoa ääneen.

Ehdotus L: Radikaalit uudistukset käyttöön

Kappaleessa on ihan mielenkiintoista visiointia. Esimerkiksi siinä ehdotetaan, että osa edustajista voisi olla arvalla valittuja. Ihan hauska ajatusleikki, mutta toisaalta voi minusta ihan aiheesta kysyä, miten se toimisi edustuksellisen demokratian kanssa. Jos eduskuntapuolueet saisivat ulkoa päin satunnaisen määrän lisätyyppejä mukaansa kauden alussa, tapahtuisiko mitään radikaalia uutta oikeasti? Entä mitä tapahtuisi edustuksellisen demokratian uskottavuudelle?

Kappaleessa mietitään edustuksellisen demokratian kausien rajaamista yhteen tai kahteen. Ihan hyvä idea ja olemmehan me vihreätkin tätä vähän ehdotelleet esimerkiksi rotaatiosääntöjen muodossa kansanedustajille. Me kuitenkin lähdimme siitä, että takaisinkin saisi tulla, kunhan vähän aikaa jaksaisi käydä katsomassa katsomon puolta. Itse näkisin suureksi haasteeksi sen, saisivatko kauden tai pari istuvat edustajat aidosti kiinni siitä, mitä tapahtuu vai valuisiko valta virkamiehille, puolueorganisaatioiden vaihtumattomille osille tai joillekin muille?

Raportti haluaa ottaa keinoälyn mukaan hallitukseen ministerin paikalle ja valiokunnaksi. Nooooooh. Tässä taidetaan mennä vähän asioiden edelle. Todellisessa maailmassa Amazonin markkinointitekoäly yrittää kaupata ihmiselle imuria, koska hän osti imurin viime viikolla. Ihan hyvää visiointia jotain tulevaa varten, mutta sanotaan nyt niin, että suhtaudun melkoisen skeptisesti ajatukseen vielä tänään.

Päätöksentekijöille halutaan kursseja, joissa käydään katsomassa tavallista elämää. Kaunis ajatus mutta takaan, että se menisi vähän sirkukseksi. Kansanedustajille ja muille politiikoille julkisuus on tärkeä areena ja julkisuus kulkee nykyään kätevästi kännykässä mukana. Jokainen poliitikko yrittää edustaa kansaa ja yrittää löytää yhtymäkohtia heidän arkeensa. Se miten tämä yhteys ihan, ihan oikeasti varmistettaisi, on minusta aika vaikea kysymys.

Puolueet halutaan vaihtaa ”aatteellisiin intressiryhmiin”. Sitten kun tietäisin, mikä näiden ero on, voisin ottaa asiaan kantaa. Puoluekenttä voi olla osin vanha, mutta ei se nyt ihan edusta niitä konflikteja, mitä se edusti joskus kauan sitten. Kansa voi ihan hyvin kuntavaaleissa äänestää johtoon piraatit, natsit ja eläinoikeuspuolueen. Se on kansan oikeus, mutta en tajua, miten tätä nyt suoraan pitäisi potkia eteenpäin. Meistä monella on ihan kelpo koti jossakin puolueessa ja onpa näitä puolueita joku ilmestynyt kentälle vähän eri historian vaiheissa.

Yhteenveto

Selailemisen arvoinen raportti, vaikka en kaikesta olekaan samaa mieltä. Meillä on ehkä vähän liian vähän kanssakäymistä tämän alan käytännön tekijöiden ja teoreetikkojen välillä ja se hiukan näkyy tässäkin. Yksi tekijä voi olla siinäkin, että puolueet ovat aidosti aika eri vaiheissa osallistamisen kanssa. Osa turhautumisestani tulee varmasti siitä, että vihreiden pienen pieniä askelia ei oikein huomata. Varmaan toisen puolueen kannattajalla tai tekijällä olisi sama tunnelma, mutta hiukan eri kohdissa.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail