Aihearkisto: Yleinen

Poliittiset akselit

Poliittiset akselit ovat pitkään olleet intohimoni ja harrastukseni kohde. Poliittisilla akseleilla tarkoitetaan esimerkiksi vasemmisto-oikeisto- tai liberaali-konservatiivi -jaotteluiden hahmottamista joidenkin kuvitteellisten lukuarvojen läpi.

Politiikan akselit ovat minusta kiinnostavia nörttiin vetoavan matemaattisen luonteensa lisäksi siksi, että ne tarjoavat hyvän tavan hahmottaa politiikka kokonaisuutena. Koska politiikkaan vaikuttaa Suomenkin kokoisessa pikkumaassa tuhansia ihmisiä hyvin aktiivisesti ja vähemmän aktiivisesti jokainen äänestäjä, on helppo ymmärtää, että politiikkaa on pakko katsoa jonkinlaisten yksinkertaistavien silmälasien läpi. Politiikan akselit ovat tähän vahva tapa.

Analyysi reunaehdot ja luotettavuus

Yksinkertaistaminen vääristää maailmaa aina. Itseäni politiikassa yllättää aina eniten se fakta, miten luonnollisesti vasemmisto – oikeisto -akseli nousee datasta melkein millä tahansa analyysillä. Vaikka sitä kuvittelisi, että Ranskan vallankumouksen aikaan sovittuun istumajärjestykseen pohjautuva jaottelu olisi kovin vaillinnainen nykyajan monimutkaisiin kysymyksiin, tulee kuitenkin todella nöyräksi siitä, kuinka suuri osa poliittisista kysymyksistä lopulta palautuu siihen.

Alunperin Vihreiden strategiatyön innostamana tein pitkästä aikaa uuden faktorianalyysin Helsingin Sanomien vaalikonedatasta. Kyseessä oli siis kansanedustajaehdokkaiden vastausten analyysistä keväältä 2015. Myöhempää analyysiä lukiessa kannattaa huomioida seuraavat kolme faktaa:

  1. Kyseessä oli kaikkien puolueiden ehdokkaiden analyysi, joten akseleita vääntämässä olivat myös pienpuolueet.
  2. Kyseessä olivat vaalikonevastaukset, jotka ovat tietenkin vähän tarkoitushakuisesti vastatut. Analyysi kohde on siis se, miten ehdokkaat halusivat itsensä asemoida julkisesti – ei mikään yön pimeinä tunteina mietitty yksityinen syväajattelu vaan se, mikä näkyy kaikelle kansalle.
  3. Kyseessä on Helsingin Sanomien vaalikone ja kysymysten määrittelijällä on valtava rooli siinä, mitkä asiat nousevat pinnalle ja mitkä eivät.

Analyysin yksityiskohtaisiin tuloksiin voi tutustua erillisessä dokumentissa. Yksittäisten kysymysten latautumiset eri kysymyksiin voi puolestaan katsoa erillisestä taulukosta. Kuvat ja vastaavat tässä dokumentissa ovat viittauksia siihen.

Ensimmäisenä analyysini tuloksena löysin sen vasemmisto-oikeisto -akselin – jälleen vahvana ja isoimpana poliittisten mielipiteiden kirjon selittäjänä. Jos poliitikkoa pitäisi kuvata yhdellä termillä, olisi tärkein tieto paikka vasemmisto-oikeisto -akselilla.

Erityisesti on tyydyttävää nähdä, että akseli on hyvin lähellä eduskunnan istumajärjestystä. RKP:n oikeampi paikka löytyisi ehkä kokoomuksen vasemmalta puolelta. KD:n ja Keskustan järjestys taas olisi aika siinä ja siinä. Akselin nouseminen datasta ilman mitään syvempiä oletuksia on kuitenkin jonkinlainen luotettavuuden osoitus ja ehkä syy katsoa analyysi läpi!

Vasemmisto-oikeisto

1

On todella rohkaisevaa, että vasemmisto-oikeisto -akseli löytyy niin puhtaana. Se antaa hieman lisää uskottavuutta seuraaville osille analyysiäni. Akseli on tietenkin minun nimeämäni faktori, mutta tässä kohti nimeäminen on harvinaisen helppoa.

Samalla tästä näkyy aika selkeästi se, että vasemmistoliitto ja kokoomus ovat puolueina vahvimmin asemoineet itsensä nimenomaan tämän akselin kautta. Muut puolueet eivät määritä itseään niin vahvasti tämän akselin myötä ja levittäytyvät hieman eri paikkoihin, mutta melkolailla yhtä laajasti. Puheet esimerkiksi vihreiden hajaannuksesta tässä ovat pahasti liioiteltuja. RKP:llä näyttää myös olevan nähtävissä vähän kahta kyttyrää, mikä on mielenkiintoista.

Akselissa on mukana hyvin perinteiset poliittiset kysymykset. Päällimmäisenä julkisten palveluiden ulkoistaminen, yksityisten yritysten asema sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa, veronkorotukset ja leikkauspolitiikka. Vasemmisto haluaa julkisesti tuotettuja julkisia palveluita ja veronkorotuksia. Oikeisto haluaa ulkoistaa, lisää tilaa yksityisille yrityksille ja leikkauspolitiikkaa.

Mielenkiintoisemmaksi asia menee, kun peliin laitetaan seuraavat faktorit.

Ympäristöliberaalius – ympäristövastainen konservativismi

2

Seuraava poliittinen akseli on vihreästä perspektiivistä hyvin mielenkiintoinen. Akseli kuvaa hieman monenlaisia asioita. Siinä menevät sekaisin ympäristöasiat ja liberalismi-konservatismi. Jälkimmäistä akselia kuulee viljeltävän suomalaisessa keskustelussa tosi paljon. On kuitenkin oleellista huomata, että Suomessa konservatismi-liberalismi akseli (liberalismi tässä: myönteinen suhde teoreettiseen vastaanottokeskukseen omassa kunnassa, negatiivinen suhde “perinteisiin arvoihin”, myönteinen, myönteinen suhde seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, negatiivinen suhde puolustusvoimien lisärahoitukseen, negatiivinen suhde koulukuriin) näyttää yhdistyneen todella vahvasti ympäristöteemoihin (ilmasto, ympäristö, ydinvoiman vastustaminen).

Akselilla suurin osa puolueista on varsin hajalla. Ainoastaan vihreät muodostaa selvän yhtenäisen joukon. Vain vähän liioittelematta voisi sanoa, että tämä akselin voi mieltää vain akselina vihreä – ei-vihreä. Vasemmistoliitosta erottuu selkeästi vihreä siipi, jossa on paljon samaa kuin merkittävässä osassa vihreitä. Itseasiassa kaikista puolueista löytyy edustajia, jotka ovat melko ympäristöliberaaleja, mutta keskiverto ehdokas on aika kaukana vihreistä lähes kaikissa.

Liberalismi-sanan sijaan saattaisi “suvaitsevaisuus”-tyyppinen termi olla myös harkitsemisen arvoinen. Puhtaan yksilön vapauden sijaan kuitenkin kyse on aika pitkälti “muiden” ihmisten vapaudesta. Toisaalta perinteisten arvojen kunnioitus on myös sitoutunut konservatiiviselle puolelle tässä, minkä vastinpuolena ehkä pitäisin jonkinlaista liberaali-sanan johdannaista.

Kolmanneksi löydämme akselin, joka erottelee sopivasti erityisesti vasemmistoliiton ja vihreät toisistaan.

Lokaali-globaali

3

Olen ristinyt akselin lokaali-globaali -asteikoksi. Akseli kuvaa tavallaan ehdokkaan uskoa siihen, että asiat pitäisi päättää suuremmalla tasolla. Globaali ehdokas uskoisi keskimäärin lokaalia enemmän siihen, että EU ja Nato ovat hyviä asioita, Suomea ei tarvitse pitää kokonaan asuttuna ja kuntaliitokset voivat olla hyvä idea.

Puolueet jakautuvat tässä hyvin mielenkiintoisesti. Ensinnäkin globaaleimmat puolueet ovat vihreät ja kokoomus.Keskusta ja erityisesti perussuomalaiset ovat taas hyvin lokaaleja puolueita. Mielenkiintoisesti vasemmistoliiton suurin keskittymä eroaa selvästi vihreistä.

Ei kannata tietenkään antaa tämän yksinkertaistuksen johtaa harhaan. Vihreät ovat pääasiassa Natoa vastaan ja Kokoomuksessa taitaa olla aika reilu määrä ihmisiä, jotka haluavat pitää koko maan asuttuina.

Muut faktorit

Tämän jälkeisiä akseleita en esittele tarkemmin. Ne löytyvät oheisesta dokumentista, jos olet kiinnostunut analyyseineen päivineen. Mukana on kuitenkin ympäristöliberalismin mielenkiintoinen vastinpari, joka suhtautuu nihkeämmin maahanmuuttoon ja painottaa liberaalimpaa alkoholipolitiikkaa. Myös maahanmuuttopolitiikka nousee itsessään kohteeksi samoin kuin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt. On hyvinkin mahdollista, että osa näistä akseleista sopisi paremmin pienpuolueiden erotteluun kuin eduskuntapuolueiden.

Suomalainen puoluekenttä kuutiossa

Olemme nyt analyysissä löytäneet kolme faktoria, jotka ovat erittäin mielenkiintoisia. Näin meillä on keino asettaa jokaisen puolueen “keskimmäinen” (mediaani) ehdokas kolmelle dimensiolle. Näin saamme kolmiulotteisen joukon pisteitä kustakin puolueesta.

Koska 3-ulotteisia pisteitä on vähän vaikea katsoa tietokoneella, tehdään tarkastelu muutaman 2d-kuvan perusteella, jotka välittävät saman informaation.

1x2

2x3

Monilla akseleilla samankaltaisesti sijoittuvat puolueet eroavat toisilla. Se on tietenkin varsin luonnollista ja kertoo ehkä siitä, että jotain todellisia erojakin on löytynyt.

Hahmotelmat puolueista

Voimme nyt jossain määrin hahmotella puolueet käyttäen yllä mainittua termistöä.

Keskusta: Maltillisesti oikeistolainen, maltillisesti lokaali puolue

Perussuomalaiset: Keskustalainen, ympäristövastainen konservatiivi, lokaali puolue

Kokoomus: oikeistolainen, globaali puolue

SDP: vasemmistolainen, globaali puolue

Vihreät: maltillisesti vasemmistolainen, ympäristöliberaali, globaali puolue

Vasemmistoliitto: vasemmistolainen, maltillisesti ympäristöliberaali puolue

RKP: oikeistolainen, maltillisesti ympäristöliberaali, globaali puolue

KD: maltillisesti oikeistolainen puolue

Vihreiden asema poliittisessa kentässä

Koska oman navan tuijottelu on kivaa, verrataan vielä vihreiden tilannetta eri puolueisiin kullakin akselilla. Määrittelemme päällekäisyyden siten, että vihreäksi vyöhykkeeksi lasketaan väli, jolle 80 % vihreistä mahtuu ja 10 % yli ei sekä 10 % ali ei. Sitten katsomme kunkin muun puolueen kohdalla, miten suuri osa heidän vastauksistaan asettuu tuohon. Sanomme tätä osuutta päällekäisyydeksi.

Ja katsomme sitten kunkin kolmesta dimensiosta läpi.

vasemmistooikeisto

Kuten kuvaajasta näkyy, demareista ja perussuomalaisista yli puolet sopisi vihreään vyöhykkeeseen. Suurimmat erot meillä syntyvät tällä akselilla kokoomukseen ja RKP:hen. Erityisesti kokoomuslaiset eivät mahdu vihreiden pääalueeseen. Keskustastakin pieni osa. On myös varsin huomattavaa, että vasemmistoliitto on määritellyt paikkansa aika selkeästi erilleen vihreistä.

ymparistoliberalismijne

Ympäristöliberalismi – ympäristövastainen konservativismi erottaa vihreät lähes koko muusta puoluekentästä. Ainoat merkittävät päällekkäisyydet syntyvät vasemmistoliiton ja hieman vähemmän RKP:n kanssa. Vasemmistoliittolaisista hyvin suuri osa mahtuisi vihreiden sisälle. RKP.stä vajaa puolet.

Yllättävin asia tässä on mielestäni se, että SDP ei mahtuisi vihreiden sisälle. Vaikka SDP:n ja vihreiden linjat ovat monissa asioissa yhteneviä perinteisimmissä poliittisissa kysymyksissä, on todella merkillistä, että tässä löytyy asia, jossa yhteistä maaperää ei oikeastaan ole.

lokaaliglobaali

Lokaali-Globaali -akseli ei selvästi jäsennä myöskään vihreitä kovin selvästi tiettyyn paikkaan. Siitä huolimatta selvästi näkyviin tulee se, että lähes koko kokoomus, RKP ja SDP mahtuisi vihreiden vyöhykkeseen. Sen sijaan vasemmistoliitto vain vähän vajaa 60 prosenttisesti. Keskusta ja erityisesti perussuomalaiset taas ovat melko kaukana vihreistä.

Lopuksi

Tämän tekstin tarkoitus on ollut hahmotella, miten suomalaista poliittista kentää kannattaa minusta hahmottaa. Olen iloinen siitä, että sain tämän tueksi kohtuullisen kvantitatiivisen analyysin ja jouduin siinä mielessä vain vähän esittelemään omia kvalitatiivisa arvioitani.

Koska kyseessä ovat kuitenkin vain ehdokkaiden vaalikonevastaukset, on hyvin todennäköistä, että edustajilla on paljon äänestäjiä vahvempi ymmärrys politiikan sisällöistä. Vaalikonevastauksia laadittaessa usein myös kysellään fiksummilta puolueessa ja jopa tutustutaan puolueen ohjelmiin. Siinä mielessä voi pitää näitä kysymyksiä ehkä fundamentaalimpana puolueiden edistyneemmän ajattelun tarkasteluna. Villimpi väite olisi, että akselit voivat kertoa tulevaisuuden poliittisista linjoista.

On minusta selvä, ettei tällä hetkellä esimerkiksi lokaali-globaali ole mitenkään erityisen paljoa ihmisissä tunteita herättävä akseli. Vasemmiston ja oikeiston roolia on taottu ihmisten päähän vuosisatojen ajan. Useat ihmiset ovat toistelleet vuosikymmeniä konservativismiä ja liberalismia ja ehkä se on alkanut siinä mielessä vähän vakiintua. Analyysistä seuraa mielipiteitä ja mielipiteiden analyysistä seuraa analyysejä. Jos globaali-lokaali nähtäisi oleellisena, voisi se hyvinkin muuttua oleelliseksi.

Olen yrittänyt tämän tekstin myötä antaa lukijoilleni uudet silmälasit. Niiden läpi näin ainakin itse politiikan maailman uudella tavalla. Toivottavasti silmälaseista on iloa ja niillä näkee kirkkaammin kuin niitä ilman.

Data ja tekijänoikeudet

Tämä analyysi on tehty Helsingin Sanomien eduskuntavaalien 2015 vaalikonedatan pohjalta.

Haettu 25.3.2016 osoitteesta: http://www.hs.fi/politiikka/a1305929269692

Alkuperäinen lisenssi: Creative Commons 4.0 Nimeä – Ei kaupallinen – Jaa samoin

Analyysin lisenssi: Creative Commons 4.0 Nimeä – Ei kaupallinen – Jaa samoin

Analyysin on tehnyt Heikki Sairanen.

Muokkaus 26.4.2016: Korjattu perussuomalaisten määritelmää. ”ympäristökonservatiivi”->”ympäristövastainen konservatiivi”

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Vihreän särmiön jakso 4

Tällä kertaa kesksutelimme Vihreässä särmiössä Panama-papereista ja digitalisaatiosta. Erityisesti jälkimmäisen suhteen oli hyvä miettiä läpi asioita vielä kertaalleen. Itse olen jotenkin skeptinen joistakin puheista, mutta en ole ihan varma, kuinka paljon tämä on vain omaa hypen karsastustani.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Euroopan paha paikka

Eurooppa on pulassa. Eurooppa on tosi pulassa.

Suomessa puhutaan pakolaisista ja pakolaisten vastustamisesta. Se on tärkeä kysymys meistä monelle.

Vihreiden pitäisi kuitenkin pystyä katsomaan asioita myös laajemasta perspektiivistä. Nähdä kaikkiin suuntiin. 360 astetta vasemmalle ja oikealle. 360 astetta ylös ja alas.

Yhteiseurooppalaiselta ja meidän tukemalta Eurooppa-projektilta katosi noste 90-luvun jälkeen. Vanha vasemmisto menetti valtaansa ympäri Eurooppaa. Valta siirtyi sosialisteilta konservatiiveille. Suomalaisittain demareilta kokoomukselle ja kepulle. Sitten Eurooppa ajoi karille Yhdysvalloista lähteneen talouskriisin myötä.

Konservatiivit tekivät, mitä konservatiivit tekevät. Taloutta päätettiin laittaa kuriin olemalla ihan saamerin tiukkoja ihmisille ja ihan saamerin löysiä pankeille.

Ei ole ihme, että tästä seurasi vastareaktio. Harmillisesti reaktio ei tapahtunut vasemmisto-oikeisto -akselilla vaan Eurooppa palasi vanhan traumansa äärelle. Kysymys ei ollut siitä, onko valtio lempeä vai julma isä. Populisteille kysymys oli siitä, kuka kuuluu perheeseen ja kuka ei.

Populismi sai eri puolilla Eurooppaa erilaisia muotoja. Meidän perussuomalaisemme ovat varsin lempeä muoto ilmiöstä, vaikka eihän siltäkään aina tunnu. Todella, todella huolestuttava muoto populismista on näkyvissä etelämpänä EU:n itärajan tuntumassa.

Unkari, Puola ja Turkki ovat jo “suurjohtajien” pauloissa. Sananvapaus, demokratia ja erityisesti ihmisoikeudet ovat häviämässä niissä, kun suurjohtaja raivaa valtaa itselleen. Sanat eivät riitä siihen, miten pelottava ilmiö tämä on.

Ja tietenkin kaiken tämän päälle lankeaa Putinin varjo. Me vihreät pystymme elämään sen varjon kanssa. Vasemmistolla aihe on vaikea ja Fennovoima on osoittanut, että Suomen oikeisto ei ole sen parempi. Meitä vihreitä Putinin varjo pelottaa, mutta kykenemme puhumaan siitä.

EU:n talouskriisi laukaisi sellaisia voimia, jotka pelottavat. Osittain vain siksi, että emme ole niin vahvoja kuin olimme aiemmin. Ensin menetimme Arabikevään tarjoaman mahdollisuuden vahvistaa niiden arvojen nousua, joihin me eurooppalaiset uskomme. Nyt on pelkona, että Neuvostoliiton romahtaessa syttyneet demokratian majakat sammuvat.

Meidän vihreiden pitää elää aikamme mukana. Ei riitä, että käsittelemme kapeasti pakolaiskriisiä. Kysymys on myös liberaalin demokratian kohtalosta. Olemme täydellisen taloudellisen ja poliittisen kriisin äärellä. Se vaatii meiltä ajatustyötä. Se vaatii meiltä kirjoittamista. Se vaatii meiltä paljon, koska pelissä on paljon. Liioittelematta voi sanoa, että kaikki hyvä on nyt pelissä.

 

Pidin yllä oleva puheen vihreiden puoluevaltuuskunnan 13.2.2016.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Poliittinen tilanne vuoden 2016 alussa

SDP:n kannatus jatkaa nousuaan uusimman Helsingin Sanomien julkaiseman TNS-Gallupin mukaan. Gallupien katsomisessa ei kannata jäädä jumiin yksittäisen kuukauden tulokseen. Isompien trendien lukeminen on viisampaa. Hyvin karkeasti nykyisen tilanteen voisi puolueittain kuvata seuraavasti:

SDP – Valtava nousu on jatkunut melko tasaisesti elokuusta asti. Sitä ennen puolue oli pienessä liu’ussa alaspäin.

Keskusta – Keskustan kannatus näyttää heiluvan aika paljon.Vaaleissa se ei aivan yltänyt niin huikeisiin lukuihin kuin olisi voinut kuvitella. Heti vaalien jälkeen se saavutti pienen kannatusloikan joka kääntyi elokuussa pieneksi laskuksi.

Kokoomus – Puolue menestyi vaaleissa hieman paremmin kuin odotettiin, mutta kannatus on jumiutunut vaalien tasolle.

Vihreät – Vihreiden kannatus oli ennen vaaleja jumiutunut vähän 2011 vaaleja paremmalle tasolle. Välittömästi vaalien jälkeen kannatus lähti kuitenkin tasaiseen nousuun, jota jatkui elokuulle asti. Sen jälkeen kannatus on pysähtynyt (historiallisen korkealle) tasolle.

Perussuomalaiset – Hyvin paljon heilahtelevan kannatuksen puolueena perussuomalaisilla vaalit sattuivat hyvään aikaan. Puolue sai niistä kovin hyvän tuloksen, joka vielä edustajapaikoksi muunnettuna meni vielä prosenttilukemaakin paremmin. Ihan vaalien jälkeen tuli gallupeista vielä parempia lukuja toukokuussa, jonka jälkeen pudotus alkoi. Pudotus on laskenut tasaisesti lukuunottamatta yhtä erityisen suurta romahdusta syyskuusta lokakuuhun siirtyessä.

Vasemmistoliitto – Vasemmistoliiton vaalit menivät pieleen. Gallupien perusteella ei näyttänyt ihan niin pahalta kuin vaalipäivänä näytti. Puolueen kannatus on kuitenkin verrattain vakaa tätä pientä ikävästi ajoittunutta notkahdusta lukuunottamatta. Nyt puolue on jo hieman paremmissa asemissa, mutta heiluntaa on kumpaankin suuntaan.

RKP – Kannatus on pysynyt vaakaana.

KD – Aivan viimeistä nousevaa mittausta lukuunottamatta kannatus on pysynyt hyvin vakaana.

Nukkuvien määrän kuvitellaan kasvaneen. Niin lienee, vaikka asiaa on vaikea sanoa puhelingallupien pohjalta. Puhelimeen on yleensä helpompi vastata sentään jotain. Arviot ovat yleensä aika epäluotettavia.

Huomasin kirjoitettuani kuvaukset, että niissä toistuu elokuu-sana. Mitä silloin tapahtui? Hallitus alkoi siirtyä sanoista tekoihin. Hallituspolitiikka alkoi. Toiminnan lisäksi kesällä oli vallalla myös vähän eri tyyppinen keskustelu. Meillä on unelma -miekkari ehkä symboloi tätä hyvin. Toisin kuin nyt, myös myönteisemmin maahanmuuttoon suhtautunut osa väestöstä näkyi. Vaikka tämä oli tietenkin vastareaktio negatiivisempaan keskusteluun. Keskustelu polarisoitui, mikä yleensä on eduksi, jos on selvästi jollain linjalla. Vihreille tämä oli varmaan eduksi ja auttoi kannatuksen nostamisessa.

Pakkolakien ja vastaavien myötä keskustelu siirtyi tantereelle, jossa demareilla on suuri etu. Tavallisten ihmisten työelämän heikentäminen oli varma tapa parantaa demarien kannatusta. Mutta demarien perushyvä ja virheitä onnistuneesti vältellyt linja ei olisi toiminut, ellei perussuomalaiset olisi romahtanut omaan mahdottomuuteensa.

Vaaleissa perussuomalaiset käytännössä lupasivat palauttaa Suomen kultaiseen menneisyyteen, jossa EU ja maahanmuuttajat eivät varasta Suomen rikkauksia. Kumpikaan näistä projekteista ei ole oikein mennyt putkeen. Suomi kenkkuilee EU-pöydissä vähän, mutta ei enempää kuin Urpilaisen johdolla. Turvapaikanhakijoiden määrä on sellainen, että hirvittäisi kuvitella, mitä tilanteesta puhuttaisi, jos perussuomalaisilla ei olisi valtaa eikä vastuuta. Perussuomalaisten äänestäjät ovat syystä hyvin pettyneitä.

Perussuomalaisista syvemmälle äärioikeiston suuntaan olisi nyt tilaa uudelle puolueelle. Homma vaan vaatisi karismaattisen johtajan. Asiaa ei helpota se, että Soini on rokottanut suomalaiset vähäksi aikaa karismaattisia poliittisia johtajia vastaan.

Sivunmennen sanoen demarien lisäksi vasemmistoliiton pitäisi perinteisesti hyötyä keskustelun siirtymisestä työhön. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Syy on mielestäni siinä, että Arhinmäki vaihtoi merkittävän osan äänestäjäkuntaa duunareista punavihreisiin. Strategia oli ihan viisas valinta demarien, vihreiden ja perussuomalaisten puristuksissa toimivalle puolueelle. Hurjempaa on, että se toimi edes jotenkin. Selvityminenkin oli jonkinlainen saavutus, mutta saattaa olla, että puolue maksaa laskua nyt. Nyt duunari-imagosta olisi iloa, kun perussuomalaiset etsivät uutta kotia.

Kaiken kaikkiaan eduskunnassa käytävät keskustelut ja muu draama ovat viihdyttäviä, mutta vaikuttavat korkeintaan vain vähän puolueiden kannatuksiin. Puolueiden imagot ja erityisesti ihmisten kokemat asiantuntijuusalueet ovat paljon syvempi ilmiö kuin se, mitä kyselytunnilla satutaan kysymään kullakin viikolla. Eduskunta ja erityisesti hallitus ovat kuitenkin siirtäneet keskustelun taistelutannerta ja nyt ollaan tantereella, jossa demareilla on historiallinen etu.

Keskusta sai valta-asemansa pitkälti esittämällä kunnollista ja varmaa vaihtoehtoa – melko epäselvää vaihtoehtoa, mutta kuitenkin perusasiat kunnolla hoitavaa. Nyt kun hallituksen linja on osittautunut alun puheiden jälkeen hyvin tempoilevaksi, on varsin loogista, että puolueen kannatus on ottanut vähän osumaa. Epäilisin, että demarit ovat saaneet osansa tästä joukosta erityisesti pienemmissä kaupungeissa.

Kokoomuksen kannatuksen vakaus on oikeastaan yllättävin asia tässä tarkastelussa. Luulen, että puolue ei ole yllättänyt ketään. Vaaleissa puolue lupasi leikkauksia ja kurjuutta ja leikkauksia ja kurjuutta on saatu. Vielä kun kurjuus ja leikkaukset ovat osuneet aika vähän puolueelle symbolisesti tärkeimpiin ryhmiin (eli lähinnä rikkaisiin), on kannatuksen vakautta helppo selittää.

Joulukuun alussa kohuttiin kokoomuksen siirtymisestä vihreisiin Stubbin hölmöiltyä tavallista enemmän. Nyt on helppo sanoa, että siirtymää ei todennäköisesti ollutkaan, vaan kyseessä oli jonkinlainen gallup-kummajainen, mikä ei ole mitenkään tavatonta, kun tarkastelussa oli vain puolikkaan gallupin kokoinen aineisto. Vaikka sivistysporvareista paljon puhutaan, on heitä kuitenkin rajallisesti. Kokoomuksen ajama talouskuri ei ollut vaaleissa korvat auki pitäneelle äänestäjälle mikään yllätys. Talouskuri oli puolueelle tärkeämpi arvo kuin koulutus. Vaalilupauksien toteuttaminen harvemmin aiheuttaa puolueen kannatuksen romahdusta. Tosin mitään suurempaa nousua ei ehkä näin synkillä teoilla saa myöskään.

Kun näitä gallup-kannatuksia tarkastelee laajemmin, on varsin helppo huomata pitkiä rivejä nousua, nousua ja nousua sekä laskua, laskua ja laskua. Osittain tämä on tietenkin vain sattumaa. Kun arvotaan satunnaisia ykköksiä ja nollia, tulee satunnaisestikin aika pitkiä sarjoja ykkösiä tai nollia. Toisaalta gallupit vaikuttavat huomattavan paljon siihen tarinaan, mikä mediassa ja ihmisten puheissa pyörii. Syntyy takaisinkytkentä. Kannatuksen nousu aiheuttaa kannatuksen nousua ja kannatuksen lasku aiheuttaa kannatuksen laskua. Olen melko vakuuttunut, että vihreiden kesän nousu selittyi tällaisella itse itseään ruokkivalla kuviolla. Samoin demarien nousussa ja perussuomalaisten laskussa on takaisinkytkentää muistuttavia tekijöitä.

Takaisinkytkentöjen teholla on kuitenkin rajansa. Matemaattisesti yhtä puoluetta äänestää maksimissaan 100 prosenttia äänestäjistä. Oikeassa elämässä muut rajoitetteen pitävät (nykyisin) puolueen kuin puolueen kannatuksen maksimissaankin jossain 30 prosentin hujakoilla. Demarien kannatus on kohonnut noin prosenttiyksikön kuukausivauhdilla syksyn. 30 prosentin raja tulisi tällä menolla vastaan kesällä. On lähes varmaa, että raja tulee aiemmin vastaan. Oli raja mitä tahansa ja tapahtui sen ylittäminen milloin tahansa, jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa demarien nousu pysähtyy. Samoin perussuomalaisten pudotus pysähtyy.

Kun puolueen kannatus pysähtyy, voi helposti syntyä uusi itse itseään ruokkiva tarina. Esimerkiksi gallupissa tulee hieman satunnaisesti pataan ja samalla mediassa aletaan puhua myönteisesti jostakin toisesta puolueesta. Nyt alkaa aiemmin noussut puolue tuntua menneisyyden suuruudelta ja siitä tulee pieni menetys seuraavaan gallupiin ja niin edelleen. Takaisinkytkennät ottavat helposti takaisin sen, minkä ovat antaneet.

Olen itse vihreiden tilanteeseen nimenomaan tämän dynamiikan vuoksi varsin tyytyväinen. Olemme onnistuneet lukitsemaan itsemme ilmeisesti varsin hyvin melko lähelle 30 prosenttia korkeampaa kannatusta kuin vaaleissa. Jos olisi pitänyt kesällä arvata, en olisi uskonut, että vihreiden kannatus voisi kestää selvästi vahvistuneiden demarien kannatuksen. Mutta se on kuitenkin tehnyt sen varsin selvästi.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Appelsin ja suomalaiset miehet

Yritin eilen miettiä, mitä tuosta Ulla Appelsinin ”rohkeasta” suomalaisten miesten puolustuksesta ”Suomalainen mies, sinä et ole sika” pitäisi sanoa. En oikein tajua, miten heikossa joidenkin miesten itsetunto on, jos on oikeasti tuota puolustusta odotellut tai kokenut tarvitsevansa.

On jotenkin tuskallista, kun keskustelussa eniten kuuluvat tekstit esittävät toisten mielipiteet täysin väärin ja sitten tekstit lyövät kumoon mielipiteet, joita oikeastaan kukaan ei ole esittänytkään.

Kukaan ei ole väittänyt, että kaikki suomalaiset miehet olisivat huonoja ihmisiä. Appelsin on kuitenkin ollut kuulevinaan tämän väitteen ja lyö ”urhoollisesti” argumentin sillä, että maailmassa on paikkoja, joissa naisten asema on vielä huonompi.

Kukaan ei ole väittänyt, että turvapaikanhakijoiden tekemiin seksuaalirikoksiin pitäisi suhtautua jotenkin löysästi. Appelsin on taas kuulevinaan tämän väitteen ja sitten lyö takaisin sillä, että vankiloissakin raiskaajat ovat halveksittuja.

Kukaan ei ole väittänyt, että seksuaalinen ahdistelu olisi okei, kun sitä tekevät naiset. Appelsin on kuulevinaan tämän väitteen ja pitää asiaa vääränä. Ihan hyvä niin, mutta jotenkin joustaa sen suuntaan, että osa miehistä ei ole moksiskaan käpälöinnistä.

Meidän julkinen keskustelu on jämähtämässä todella hälyttävästi niin paljon toisiaan vihaaviin leireihin, että tällainen mustamaalaminen uppoaa kansaan aivan liian hyvin. Ihmiset eivät luota siihen, että toisella puolella olevat ihmiset olisivat hyviä, joten heille on helppo keksiä mielipiteitä.
Arvostaisin sitä, että keskustelussa yritettäisi enemmän ymmärtää toisten mielipiteitä. Kuulla niitä. Olisi erityisen hienoa, jos yhteistä maaperää voitaisi löytää. Sitä on usein paljon enemmän kuin teksteistä voisi kuvitella.

Yhteiskunnallamme on vielä aika paljon patoumia seksuaalisuuden suhteen, vaikka haluaisimme muuta uskotella. Raiskaaminen ja ahdistelu eivät ole seksiä, mutta tuntuu, että miesten huoli naisten koskemattomuudesta on aidosti korkeampi, kun kyseessä ovat ulkomaiset henkilöt.
Minusta lääppijöistä käyty keskustelu on ollut varsin hyvää. Se on varmaan paras asia, mitä tästä turvapaikanhakijoihin liittyvästä kuviosta on lähtenyt. Se on avanut silmiä ja ehkä se on myös auttanut viemään turvapaikanhakijoiden ja seksuaalirikosten aiheuttaman tunnekuohun aavistuksen rationaalisemmalle alueelle.

Olen melko vakuuttunut, että suurempi osa miehistä ymmärtää hieman enemmän naisten kokemuksia ahdistelusta. Kun näitä kokemuksia ymmärtää, on varmaan varovaisempi siitä, ettei ole itse tekemässä uusia ahdistelukokemuksia. Sukupuolten erilaiset kokemukset auttavat myös ymmärtämään sukupuolten eroja muussa kanssakäymisessä. Kun ymmärtää, että naiset joutuvat kohtamaan ikävästi käyttäytyviä miehiä tasaisin väliajoin, on helpompi ymmärtää valmiiksi varautunut asenne vaikkapa tuntematonta juttelukumppania kohtaan.

Ahdisteluun liittyvät asiat ovat tietenkin voimakkaasti linkittyneet kulttuuriin. En ole kuullut kenenkään kieltävän tätäkään. Ja erilaisista kulttuureista tälläkin saralla tulee aitoa ja oikeaa konfliktia turvapaikanhakjoidenkin kohdalla. Olisi kuitenkin suomalaisittain hyvä muistaa, että kulttuuri on muuttuva asia. Naisten asema on meillä suhteellisen hyvä, mutta se ei olisi sitä ilman taistelua paremman kulttuurin puolesta. Erilainen sikailu oli varmasti sallitumpaa 80-luvulla kuin nyt. Se oli sitä myös 90-luvulla ja toivottavasti 2020-luvulla ollaan nykyhetkeä parempia. Meidän kulttuurimme on muuttunut, mutta vain koska sitä on muutettu. Lääppimiseen liittyvä keskustelu voi olla osa kulttuurimme parantamista.

On ikävää, että Appelsin löytää osan miehistä, jotka ehkä tykkäisivät käpälöidyksi tulemisesta. Epäilemättä joskus tykkäisivät, mutta takaan, että on löydettävissä tilanne, jossa kukaan mies ei halua tulla käpälöidyksi. Kun muuttaa käpälöijän henkilöä, tilanteen toistuvaa luonneta ja vaikka tilaisuutta, löytyy taatusti käpälöinti, jota kukaan mies ei haluaisi itselleen tapahtuvan. Minusta tämä on ikävä moka Appelsinilta siksi, että tässä olisi ollut hyvä paikka löytää yhteinen maaperä: suostumus. Kun se on, kaikki menee oli kohteen sukupuoli mikä vain.

Tietenkin toisten ihmisten lähestyminen on vaiheittaista ja aina välillä halut eivät kohtaa. Koska emme osaa lukea toistemme ajautuksia, on tilanteita, joissa joku joutuu torjumaan toista. Parempi toisten maailman ymmärtäminen kuitenkin vähentää näiden tilanteiden ikävyyttä ja niistä selvitään pahimmillaankin vain sanoilla ja vähäisellä noloudella.

Rikosten kohdalla en usko, että olemme niin kauhean erilaisia kuin Appelsin väittää. Muistutukseksi feministit, vihreät ja monet muut Appelsinin puolen arkkiviholliset ovat juuri niitä, jotka ovat ajaneet Suomeen tiukempia rangaistuksia seksuaalirikoksista. Voipa jopa sanoa, että osa teoista kuten raiskaaminen avioliitossa ei olisi ilman näitä toimijoita rikoksia. Turvapaikanhakijoiden kohdalla en usko, ettei kukaan ole sitä mieltä, etteikö muille ihmisille vaaraksi oleva olisi se, jota pitäisi auttaa viimeisenä. Keskustelu autettavien määrästä on varmasti mielipiteitä jakavampi, mutta yhteistä maaperää on ihan julkilausuttukin jo. Appelsinin kaltaisten kirjoittajien pitäisi vaan kuunnella vähän tarkemmin.

Muokkaus klo 13:38: Aukikirjoitettu kryptisiä ajatuksia. – Lisätyt kohdat boldilla. ”Muistutukseksi feministit, vihreät ja monet muut Appelsinin puolen arkkiviholliset ovat juuri niitä, jotka ovat ajaneet Suomeen tiukempia rangaistuksia seksuaalirikoksista. Voipa jopa sanoa, että osa teoista kuten raiskaaminen avioliitossa ei olisi ilman näitä toimijoita rikoksia.” 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Vuoteni 2015

Vuosi 2015 on ollut minulle muutoksen vuosi. Vuosi 2015 on ollut monella tapaa maailmalla synkkyyden vuosi. Vuosi 2015 on ollut Suomessa lisääntyneiden jännitteiden vuosi.

Tuntuu että Suomi on auto syöksymässä kohti pimeää järven jäätä. Vauhti on suuri. Edessä on pimeys. Pimeässä on ehkä jäätä. Jää ehkä kestää. Todennäköisesti ei. Auto paahtaa eteenpäin ja jotain pitäisi tehdä. Vuosi vaihtuu auton syöksyessä jäälle. Vuoden vaihto ei ehkä erityisesti tänä vuonna merkitse vanhan loppua ja uuden alkua. Kovin suuri osa asioista on niin kesken, että hetkenkin hengitystauko tuntuu liioitellulta. Eikä näin jännittyneessä ilmapiirissä tauon pitäminen ole oikein mahdollista.

Itselleni vuoteen sattui ainakin kaksi merkittävää käännettää. Ensinnäkin päätin pienen säädön kautta, että nyt olisi oikea jättää työt yliopistolla ja siirtyä politiikan ihmeelliseen maailmaan ihan virallisen työajan puitteissa ja päädyin mainion Ozan Yanarin eduskunta-avustajan hommiin. Tällaiselle uutisnarkkarille työ on palkitsevaa ja nyt saa keskittyä intohimooni kunnolla.

Samalla siirtymä ei ole jäänyt häiritsemään. Vaikka työ ja työkaverit olivat yliopistolla mahtavia, on nyt aika helppo katsoa suomalaista yliopistojärjestelmää ja miettiä, että eihän siellä hyvältä näytä. Kun yliopistoista leikataan, tuntuu se myös niissä, jotka eivät menetä työpaikkojaan. Tutkimusryhmien ilmapiiri on yksi niitä asioista, jolle on vaikea laittaa rahallista arvoa, mutta joilla voi olla silti paljon merkitystä vaikkapa koko kansantaloudelle ja yhteiskunnalle. Henkilökohtaisella tasolla päätökseni lähteä ei siis kaduta.

Toinen suuri käänne minulle sattui syksyn koittaessa, kun minulta löytyi leuasta kysta. Vaiva josta en ollut oikein kuullutkaan ja nyt se oli minulla. Käytännössä vasen puolisko leuastani oli jo ontto ja oli vain säkää, etten ollut purrut leukaani halki. Pääsin hämmentävän ripeästi hyvään hoitoon. Erikoissairaanhoitohan Suomessa toimii. Asia on paranemaan päin ja keväällä jäljellä oleva sälä pitäisi leikata pois. Koska haluan välttää “vanha mies valittaa vaivoistaan” -moodia vielä jonkun vuoden, en puuduta teitä yksityiskohdilla.

Sanon kuitenkin sen, että melko kipeidenkin operaatioiden aikana on ollut tavallaan hyvä olo. Pientä kipua sietää aika ongelmitta, kun tietää, että asiat ovat parantumassa. Näin puheen tasolla tämä kuulostaa aika samalta kuin kaikki Suomen vakavien setien puheet viime vuosilta. Setien puheissa on vain yksi suuri ongelma. Vaikka meillä moni puhuu siitä, että pitää sattua ja eri ihmisryhmiin sattuu, minä en oikein usko, että asiat parantuvat satuttamisella. Nykyiseen lyhytaikaiseen kipuun keskittyvän talouspolitiikan ongelma on, että siellä tunnelin päässä ei ole valoa. Kipu itsessään ei paranna mitään.

Suomen ongelman pitäisi olla vain pelko itsessään. Ihan niin kuin lamoissa yleensäkin. Ongelmana on kuitenkin nyt, että meillä on ratissa ihmisiä, joiden tilanneanalyysi on, että tarvitaan kipua ja paljon kipua. Nyt on ihan viisasta pelätä päättäjien pelkoreaktioita.

Henkilökohtaisella tasolla sairastuminen muistutti siitä, miten satunnaista elämä on. Yhtenä päivänä istuu hyvien ystävien kanssa oluella ja seuraavana porataan lähes onttoon leukaan reikiä. Ja vaivakin oli sellainen, etten ollut aiheuttanut sitä kaikilla paheillani ja muulla pahalla elämisellä, vaan se tuli kuin arpavoittona.

Vuoden lopulla pitää olla kuitenkin toiveikas joistakin asioista ja minä olen ainakin vähän.

Vaikka Suomi syöksyy heikolle jäälle, on maailmalla menossa myös hyvää. Minulle populaarikulttuuri on tarjonnut tänä vuonna aika hyvän välineen pitää toivoa yllä.

Ensinnäkin nostan esiin Mad Max: Fury Roadin. Elokuva on täysin tyylipuhdas toimintaleffa. Sellaisenaan ehkä kovinta kamaa mitä löytyy. Mutta rivien välissä se on silti tarina naisesta joka vapauttaa miehet ja naiset, tuhoaa patriarkan ja vapauttaa luonnonvarat kansalle. Elokuva ei olisi niin hyvä ilman viestiä ja viesti ei menisi perille ilman toimintaleffan ulkokuorta.

Feminismi voittaa, jos se pystyy puhuttelemaan ihmisiä. Se ei voita, jos se menee oman navan tarkasteluksi tai käsitekikkailuksi. Kaikenlaisia feminismin muotoja on tänä vuonna nähty. Feminismin popularisoinnissa ja kansa puhuttelussa on kuitenkin toivoa.

Muutenkin tänä vuonna minuun on eniten tehnyt vaikutuksen erilaisten ihmisten ja ihmisryhmien omien äänten kuuluminen. Yksi oudompi yhdysvaltalaisen populaarikulttuurin ilmiö on ollut Broadway-musikaali Hamilton. En ole kovin suuri musikaalien ystävä ja vielä tuskaisempaa on tyytyä vain niiden sound trackin kuunteluun, mutta silti minuun teki vaikutuksen tämä yhdestä Yhdysvaltain liittovaltion tehneestä poliitikosta kertonut juttu.

Mutta oleellista Hamiltonissakin on se, miten musiikaalissa äänen ottavat maahanmuutajat ja kaikki muut kuin vanhat valkoiset miehet. Yhdysvaltain historia kerrotaan radikaalien nuorten miesten juttuna. Näytelmä kysyy niin monilla tavoilla, kenellä on oikeus omia historia ja valtion tarina. Suomessa käytiin Mustan Mannerheimin kohdalla vähän samanlaista keskustelua, mutta ei siitä päästy ihan tarpeeksi pitkälle.

Kaiken kaikkiaan maailmassa lauletaan ihan liian vähän poliittisen kirjallisuuden kirjoittamisesta. Euroalue odottaa vielä hamiltoniaan.

Kolmas minulle tärkeä kulttuurinen teos tänä vuonna oli The Wiren luojan David Simonin minisarja Show Me a Hero. Sarjassa kerrotaan tositarina Yonkersin kaupungin kunnallispolitiikasta. Kaupungissa oikeusistuimet vaativat mustien ja valkoisten asuinalueiden integroimista. Uudet mustien asuintalojen suunnitelmat aloittivat valtavan NIMBY-ilmiön ja homma meni hyvin likaiseksi. Konflikti tuntui suomalaisittain erityisen ajankohtaiselta turvapaikanhakijoiden tulon myötä. Erityisesti sarjan oikeiston reaktioit kuulostavat pelottavan tutuilta.

Vaikka tänä vuonna vasemmisto-oikeisto -akselin merkityksestä on saatu Suomessa monia muistutuksia, on myös näkynyt merkkejä siitä, että osa toimijoista ei oikein asetu vanhaan muottiin maailmalla ja meillä. Taistelua käydään hyvin paljon siitä, kuka on meitä ja kuka niitä. On mielenkiintoista, miten universaali populistisen oikeiston nousu on ollut. Trump, Le Pen ja Soini nousevat samasta pohjasta, vaikka tietenkin kaikissa ilmiöissä on omat kulttuuriset vivahteensa.

Aiemmin The Wiressa David Simon tarjosi aika karvaan tarinan Baltimoren kaupungista. Ihmiset taistelevat toisiaan vastaan ja jotkut edistyvät urallaan. Pelaamisen sijaan oikein tekeville ihmisille käy huonosti. Show Me a Hero on astetta positiivisempi. Se löytää lohtua siitä, että ihmisyhteisöt voivat parantaa asemaansa yhdessä. Eivät välttämättä valtavia loikkia, mutta parempi maailma on kuitenkin mahdollinen.

80-luvun lopulle sijoittuva Show Me a Hero tarkastelee menneisyyden konfliktia. Tavallaan puhtaan rasismin siivittämä konflikti tuntuu nykyisin jo suuresta osasta katsojia jo aika järjettömältä. On helppo erottaa hyvikset ja pahikset. Nykyhetkessä tämä on tietenkin vaikeampaa. On silti hyvä miettiä, minkälaiset toimet ja tavoitteet tuntuvat hyviltä vielä kymmenen vuoden kuluttuakin. Historia tuskin katsoo hyvällä ihmisarvon unohtamista, vaikka “realistinen” ja “maltillinen” lähestyminen näyttäisi hetkittäin kansan tahdon mukaiselta.

Olen alkanut uskoa yhä aidommin siihen, että myös Suomen mahdollisuus on eri ihmisryhmien hyvissä toimissa. Motiivien pitää olla kirkkaat ja puhtaat. Toimien pitää olla vahvoja, äkäisiä mutta sellaisia, että kansan enemmistön tuki säilyy. Poliitikkojen tehtävä on sitten tehdä kaikki ne kompromissit ja vääntäminen ja räpellys, mitä pitää. Aktivistien pitää kanavoida halua muutokseen ja poliitikkojen pitää tapella yksityiskohdat.

Hyvin samankaltaisena näkisin myös vuoden parhaan uutisen eli Pariisin ilmastoneuvotteluiden kohtuullisen onnistumisen. Pariisissa tehtiin sopimus, joka on aikalailla niin hyvä kuin parhaimmillaan realistisesti saattoi kuvitella. Nyt valtiot ovat lyöneet yhteen lupauksia, jotka myönnetään riittämättömiksi. Seuraavaksi kansalaisyhteiskunnan pitää painaa päälle ja vaatia riittävästi vähennyksiä siten, että öljystä, hiilestä ja kaasusta saadaan riittävän suuri osa pidettyä maassa. Ja käytännössä nämä taistelut käydään paikallisten kysymysten kanssa. Kansalaisten tehtävä on viestittää halua muutokseen ja tahtoa pitää ainoasta planeetastamme täysillä kiinni. Politiikkojen tehtävä on sitten puskea päästökauppaa ja isompia rakenteita, jotta kansan tahdosta tehdään todellisuutta.

Suomessa vuoden vaihtuessa olemme kuitenkin yhä syöksymässä kohti pimeää ja todennäköisesti heikkoa jäätä. Ehdimme vielä pysähtyä tai kääntyä. Voi olla, että jää kestää. Toivottavasti se kestää.

Näissä tunnelmissa ja tunnelmoinneissa toivotan kaikille hyvää vuodenvaihdetta ja hyvää vuotta. Kiitos jos jaksoit tänne asti. Tämä teksti lähti jotenkin käsistä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Ilmasto pitää pelastaa. Siinä kaikki.

Puhe puoluevaltuuskunnassa 21.11.2015

Hei hyvä valtuuskunta,

Tapojeni ja yleisen tavan vastaisesti halusin näyttää teille yhden kuvaajan:

Peters et al, 2014

Tässä Petersin ynnä muiden tutkijoiden piirtämässä kuvassa näette ensinnäkin tumman ylimmän viivan. Se on hiilibudjetti, jota kulkien ilmastonmuutos pysyy kahdessa celsiuksessa.
Kuvaajan alla on merkitty 2014 asti toteutuneet päästöt ja sen jälkeen nyt luvatut päästövähennykset. Alin on USA, sitten EU ja sitten Kiina. Sen jälkeen muu maailma.
Harvoin yksi kuvaaja kiteyttää yhtä tarinaa niin hyvin kuin tämä. Kuvaajasta näkee ihan selvästi, että pelkästään kolme suurinta ilmaston saastuttajan lupauksilla uhataan mennä yli kahden asteen, vaikka muu maailma lopettaisi päästöt nollaan. Raja paukkuisi jossain siinä 2030 jälkeen.
Ja on hyvä muistaa, että siellä muissa on sellaisia toimijoita kuin Intia ja koko Afrikka. Koko historian katsannossa näillä toimijoilla olisi suurempi oikeus vähän päästellä, jos sillä voi vaurastua. Kuten toki myös Kiinalla. Kansalaista kohti päästöt ovat siellä kuitenkin maltillisella tasolla.
Tuo kaksi astetta on tavoite. Tuo kaksi astetta on meidän tavoite. Tuo kaksi astetta on syy meidän poliittiseen toimintaan. Kahden asteen päässä alkaa miinakenttä, johon ihmiskunnan ei pidä astua.

On kuitenkin hyvä huomata, että pelkästään tavoitteiden kiristäminen ei riitä. Tavoitteet ovat tavoitteita. Politiikka on politiikkaa. Pitää puhua siitä, miten tavoitteisiin päästään politiikalla.

Järkevä tavoite olisi nolla tai alle. Järkevä politiikka olisi hinta hiilelle ja sotaa vastaava mobilisointi uusiutuvien rakentamiseen ja ilman puhdistamiseen.

Järjen pitää voittaa muuten ihmiskunta häviää.

Lähteet:

Artikkeli, jos kuva on

Voxin juttu aiheesta

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail