Aihearkisto: tilannekatsaus

Nousemme tappiostakin

Sattuu. Tappio sattuu. Eilisen tapahtumat ovat vielä raakoja, mutta yritän kuitenkin vähän pukea sanoiksi tuntojani. Olemme istuneet päivällä terapiakahveilla Europassa ja tässä on sekaisin muilta varastettuja ajatuksia ja omiani.

Mitä tapahtui?

Eilisten vaalien suurin tappio paikoissa ja prosenteissa syntyi siitä, että jakaja suureni: perussuomalaiset saivat aiemmin nukkuneet suomalaiset liikkeelle. Tämä liike oli suurempi kuin osasin itse ennakoidakaan. Katsotaan miten herrojen käy kun äänestetään persuja eduskuntaan -äänet varmaan muodostavat suuren osan perussuomalaisten äänistä, mutta voi muutos olla pysyvämpikin.

Alustavan analyysin perusteella näyttää siltä, että me Vihreät menetimme paikkoja erityisesti punavihreissä. Varmaankin syynä on ydinvoiman nouseminen erittäin tärkeää rooliin kampanjoinnissa Japanin myötä. Tämä palautti keskustelun taas siihen, oliko oikein istua hallituksessa, joka päätti ydinvoimalaluvista. Äänestäjille eivät meidän selityksemme kelvanneet siitä, että oppositiossa oleminen ei olisi asiaa auttanut.

Jos vasen selusta petti, oikealla tilanne ei muuttunut yhtään. Emme saaneet juuri mitään aikaiseksi tällä puolella. Suuri rooli tässä taitaa olla sillä, että melko suuri osa esimerkiksi vihertävistä kokoomuslaisista puoltaa ydinvoimaa. Nyt kun ydinvoimasta keskusteltiin paljon, vihreiden näitä ihmisiä ärsyttävä linja aiheeseen oli mahdoton ohittaa.

Mitä olisi pitänyt tehdä?

Mikael Kuisma on tehnyt minusta oikean huomion siinä, että Perussuomalaisten menestys perustuu siihen, että he kykenivät avaamaan uuden akselin politiikan keskusteluun. Persut määrittelivät täysin keskustelun teemat Suomessa. Artikkeli Avain menestykseen – määrittele poliittinen akseli! sisältää tästä erittäin hyvän pohdinnan.

Vihreiltä puuttuivat kunnolliset uudet avaukset. Viime eduskuntavaaleissa puhuimme perustulosta ja sehän toimi. Vaikka ajatuksemme ei saanut vastakaikua, keskusteltiin siitä paljon. Uusi Suomi -kampanjamme oli mielenkiintoinen mainosmielessä, mutta siihen ei oikeasti saatu sisältöä tarpeeksi.

Olimme valmistautuneet puhumaan taloudesta, mutta emme olleet valmiit puhumaan Kreikan ja muiden ongelmamaiden tukemisesta. Siinä emme kyenneet luomaan omaa vaihtoehtoa ja toimemme näyttivät liiaksi Kokoomuksen peesailulta. Federalismin korostaminen jäi liian vähälle ja vaihtoehdoiksi mediassa muodostuivat pelkästään ”tuetaan pitkin hampain mahdollisimman vähän” ja ”ei tueta”. Olisi ehkä pitänyt rohkeammin puhua eurobondeista ja talouden integraatiosta – vaikka ne taitavat käsitteenä olla vaikeita kansalle ja monitulkintaisia asiantuntijalle. Jaakko Stenhällin ja Allan Seurin Eurooppa tarvitsee federalismia -kirjoitus oli paras avaus tähän keskusteluun Vihreiden sisällä, mutta se taisi tulla vähän turhan myöhään. Puolueen sisäisen keskustelun pitäisi toimia nopeammalla vauhdilla.

Radikaalista avoimuudesta olisi ehkä voinut pusertaa vaaliteeman, jos keskustelu siitä olisi lähtenyt liikkeelle vähän nopeammin. Sen alle olisi voinut nostaa esiin tärkeitä tietoyhteiskunnan teemoja ja vaalirahoituksen avoimuutta. Erityisesti jälkimmäinen oli kortti, jota me emme osanneet pelata oikein. En ole tosin vieläkään varma, mitä sen kanssa olisi pitänyt tehdä.

Kansalaisaktivismin puolella on sanottava, että yksi asia on mennyt todella pieleen: keskittyminen ilmastolakiin on osoittautunut suureksi virheeksi. Ilmastolain suojissa ehdokkaat ovat voineet väistää kysymykset siitä, miten ilmastopäästöjä voidaan vähentää. On esimerkiksi iso joukko ehdokkaita, jotka iloisesti puolustivat ilmastolakia ja vastustivat ympäristöveroja sekä päästökauppaa eivätkä oikein tarjonneet mitään muutakaan tilalle.

Mitä seuraavaksi?

Puolue puksuttaa eteenpäin. Uutiset tietävät kertoa, että Vihreät saavat tällä hetkellä ennätysmäärin jäseniä. Aika moni meitä sympatisoinut, on nyt saanut sen viimeisen syyn liittyä meihin. (Liity vihreisiin!) On aivan mahtavaa, jos me saamme nyt paljon uusia innostuneita ihmisiä mukaan. Heitä tarvitaan.

Tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, että oppositiokausi odottaa. Oppositiossa meidän pitää kasvattaa liikettämme. Herättää henkiin se uutta luova voima, mitä Vihreät aina välillä ovat ja ovat olleet.

Vihreiden pitää pystyä avaamaan keskustelukulttuuriaan muille. Meillä on oikeasti aika hyvää ohjelmatyötä. Meillä jutellaan asioista. Meillä saa olla eri mieltä. Meidän pitää näyttää tämä muille. Tähän voivat auttaa Uusi puolue -hankkeen alla esitetyt aloitteet avoimuuden lisäämisestä puolueessa.

Yhden asian voimme myös oppia perussuomalaisten rakettimaisesta noususta. Nettikeskustelulla voi olla tärkeä rooli nykyaikaisen liikkeen nousussa. Vihreiden pitää luoda iso ja riittävä sosiaalisen median läsnäolo. Meillä pitää olla vallattuna kunnollinen blogosfäärin osa (tai jotain muuta vastaavaa) vuoden 2015 vaaleissa. Ilman tällaista läsnäoloa, on liikkeemme tulevaisuus oikeasti vaarassa.

Henkilövaihdoksia tulee varmaan. Puolueen pitää uskaltaa nostaa lupaavia nuoria näkyville paikoille ja valtaan. Yksi isoimpia pettymyksiä vaaleissa oli se, ettemme saaneet läpi uusia, fiksuja nuoria, vaikka heitä kovin iso joukko oli tyrkyllä.

Oppositiossa emme ole yksin. Meidän on luotava uutta yhteistyöverkostoa. Tosiasia on, että vasemmistoliitto on ottanut näissäkin vaaleissa taas valtavan loikan aitoa punavihreyttä kohti. Meidän pitää keskustella näiden samanmielisten kanssa ja luoda uutta politiikkaa raja-aitojen yli.

Kansalaisjärjestöjen on keskityttävä enemmän keinoihin kuin pelkkään retoriikkaan. Ilmastolain jälkeen pitää puhua ympäristöveroista ja päästökaupasta. Esimerkiksi Suomen Luonnon vertailussa pärjäsi Vasemmistoliitto paremmin kuin Vihreät, koska ei kysytty eniten meidän kahden puolueen linjaa erottavaa asiaa ympäristöasioissa: suhdetta ympäristöverotukseen sekä päästökauppaan. Näin ei vain saa jatkossa käydä. Saastuttaja maksaa -periaate on minusta välttämättömyys, jos halutaan vähentää päästöjä tarpeeksi eli paljon.

Meidän pitää myös vaikuttaa hyväntahtoisiin ihmisiin ja selittää paremmin ympäristöverot. Esimerkiksi kannattaisi ehkä alkaa puhua perustulohenkisestä tasasuuruisesta veronpalautuksesta ja nostettavista ympäristöveroista nimellä progressiiviset ympäristöverot. Tuo ajatus on kuitenkin kohtuullisen vahva ja kuulostaa vielä aika hyvältä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail