Aihearkisto: niitänäitä

Kuulumiset parkkiruudusta

Tampereen vihreät nuoret oli mukana valtaamassa parkkiruutuja autoilta ihmisille tänään Hämeenkadulla. Kiltisti maksoimme parkkiruudustamme ja säilytimmekin siinä pyöriä. Tampereen pääkatu ei ole pitkään aikaan ole ollut niin mukava paikka kuin tänään autottomana päivänä. Kadulla oli pelkästään mukava meno, vaikka harmillisen paljonhan niitä autoja tietysti liikkui tänäänkin.

Kuitenkin tapahtumasta jäi oikein mukava olo. Esitteiden jakaminenkin innosti sen verran, että epäilen selviäväni myös vaalitouhuista kunnialla.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Pari linkkiä sunnuntain kunniaksi

Vaalikiireet lisääntyvät. Olen tähän mennessä täyttänyt Tamperelaisen, MTV3:n ja Ylen vaalikoneet. MTV3 kone on tähän mennessä typerin vaalikone, johon olen törmännyt. Mielestäni vaalikoneiden hyvä puoli on ehdottamasti ollut keskittyminen ainakin vähän asiakysymyksiin. MTV3 on onnistunut pilaamaan tämän hyvän puolen kysymällä kysymyksiä mm. siitä käynkö kaljalla, käynkö lavatansseilla ja viihdynkö sinkkuna. 
Itse uskallan vastaisuudessakin suositella minun äänestämistä ihmiselle, joka on samaa mieltä kaikessa poliittisesti minun kanssani, mutta ei käy kaljalla ja on intohimoinen lavatanssien ystävä.
Sitten pari linkkiä:
James Surowiecki kirjoittaa kiinnostavia New Yorkerin artikkelissaan Public Humiliation
Samasta lehdestä voi lueskella David Foster Wallacen viimeisiä tekstejä Good People oli ainakin aika mainio. Wallacea tulee ikävä.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Dumbing down

HS: Suurimmat maataloustuet yli 1,2 miljoonaa euroa

Ja nyt pitäisi olla jotenkin järkyttynyt siitä, että Wahlroos vie tuet. Eikö tämä nyt ole ollut kaikille selvää jo pitkään? Maatalouspolitiikka on ihan hemmetin kummallista, mutta kai se on nyt on selvä, ettei tuossa ole tarkoitus tukea pienviljelijöitä?

Politiikassa on todella hankala ongelma se, ettei oikein hahmoteta muita vaihtoehtoja käytetylle rahalle. Esimerkiksi minusta on jossain määrin kiva, että maaseutua tuetaan ja kotimaisella maataloudella on varmasti omat etunsa. Eri juttu on sitten se, onko ihan oikeasti järkevä tukea nimenomaan yhtä elinkeinoa, jonka tulevaisuus tuntuu lievästi sanoen epävarmalta, kun rahalle löytyisi varmasti käyttöä. Jos on tarkoitus työllistää maaseudulla ihmisiä, voisi miettiä muitakin elinkeinoja kuin maataloutta.

Tietenkään tämäkään ei riitä eräälle maaseutuystävälliseksi profiloituneelle puolueelle, vaan seuraavaksi pitää saada ruuan arvonlisävero alas, että ihmiset varmasti ostaisivat rahoillaan ruokaa. Käsittääkseni on myös mahdollista, että ravintoloiden verotusta ei alenneta samalla. Tulos olisi se, että kaupasta ostetun ruuan ja ravintola-aterian erotus kasvaa entisestään. Viis siitä, että ravintolat työllistävät paljon ihmisiä (nämä ihmisethän ovat kaupunkilaisia). Ylipäätään en ymmärrä, miksi ruokaan käytetty raha olisi erityisesti valtion edun mukaista. Ruoka on tietysti välttämättömyys, mutta on kai aika selvä, että suurin osa ihmisistä Suomessa voisi syödä paljon nykyistä halvemmalla. Tämän rajan jälkeen ruokaostokset ovat aivan ilmeisiä luksustuotteita.

Tietysti on helppo puhua köyhistä lapsiperheistä, kansaneläkkeellä kituuttavista vanhuksista, puolikasta nuudelipussia popsivasta opiskelijasta ja ties mistä muista ihmisistä. Voisimme tietysti oikeasti parantaa näiden ihmisten elämäntilannetta paljon enemmän nostamalla lapsilisää, kansaneläkettä ja opintotukea, mutta kai halvemmat pihvit sitten pitävät keskiluokan iloisena tai jotain.

Toisaalta kaikki tämä on ihan turhaa spekulointia, koska eihän se ruuanhinta oikeasti putoa lähellekään niin paljoa kuin se nyt viime aikoina on noussut. Ruuan arvonlisäveron laskeminen tuskin vaikuttaa juuri yhtään ihmisten käyttäytymiseen, mutta se maksaa ihan tolkuttomasti valtiolle.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Team Fortress 2: Kaiken innon imijä

Olen pitkästä aikaa innostunut innostunut pelaamaan tietokonepeliä. Tällä kertaa pelinä on toiminut Team Fortress 2. Muistelen joskus kirjoitelleeni tänne pelaamisen vaikutuksesta omaan muuhun puuhailuuni. Vaikutus on varsin negatiivinen. Pelaamalla saa tavallaan purettua halun oppia tuollaiseen täysin hyödyttömien taitojen hiomiseen.

Tämän vuoksi on jäänyt tämä blogikin vähän vähemmälle tässä alkuvuodesta.

En ole niin hirveästi innostunut poliittisista jutuistakaan tässä viime aikoina. Olen hiljaa angstaillut toki henkilöautoilua, Vuotosta ja ties mitä typerää energiapolitiikkaa. Toisaalta myös tuo Yhdysvaltain presidentinvaali on kaikkiaan aika mieletöntä penkkiurheilu ja se onkin jossain määrin kiinnostanut.

On oikeasti hemmetin huolestuttavaa, että noissa vaaleissa ei puhuta ilmastonmuutoksesta juuri yhtään. Asian kiteyttää parhaiten sivusto What Are They Waiting For?

Lisäys: Ihan nerokas lyhyt elokuva

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Uusi rytmi

Tietynlaisena uuden vuoden lupauksena olen yrittänyt herätä tasaisesti klo 7 joka aamu. Tavallaan lahjoakseni itseni liikkeelle tähän tolkuttomaan aikaan, olen tehnyt tavallista tiiviimmät lehtikatsaukset aamuisin. Olen lukenut esimerkiksi Aamulehden täysin netitse ”Näköislehtenä”. Järjestelmä toimii sen verran hyvin, että luulen, etten taida enää tilata paperilehteä kotiin. Onhan se ihan tolkutonta tuhlausta.

Nopeaa kommentointia muutamaan uutiseen:

Obama ja Huckabee voittoon Iowassa (sata eri lähdettä. Googleta)

Mainio juttu. Obama on ehdokkaana ihan asiallinen ja Edwardsinkin kohtuullinen menestys lupaa minusta hyvää. Huckabee on helposti voitettavissa. Hihhulioikeisto saa oman homoja ja abortteja vihaavan ehdokkaansa, joka ei ole edes muiden republikaanien mieleeen. Jossain vaiheessa törmäsin artikkeliin, jossa oli laskettu, miten vähän kysymyksiä ilmastonmuutoksesta oli ehdokkailta kysytty. Numero oli hämmentävän pieni. Ilmastokriisi ei ole ilmiönä lyönyt selvästikään läpi niin vahvasti Yhdysvaltain vaaleissa kuin esimerkiksi kotoisissa eduskuntavaaleissa.


IS: Ateisti Erkki Tuomioja: Teologit ulos yliopistosta!

Minun on pakko kiittää Tuomiojaa erittäin ryhdikkäästä toiminnasta. Julkiateisteja ei tässäkään maassa ole liikaa. Valtio ja kirkko pitäisi erottaa toisistaan mahdollisimman äkkiä. Tähän toki tarvitaan myös enemmän tai vähemmän uskonnollisia ihmisiä tai – Daniel Dennettin ajatusta lainaillen – ihmisiä, jotka uskovat uskomiseen. Tämän vuoksi on pragmaattisesti hankalaa, jos ateismi ja kirkon ja valion erottaminen yhdistyvät ihmisten mielissä täsmälleen samaksi asiaksi. Tästäkin pienestä uhasta huolimatta varsin kunniallinen esiintulo.

Täytyy toivoa, että asiasta herää taas kunnon keskustelu. Jopa valtava julkinen paheksunta olisi varmaan asialle hyväksi. Tällä hetkellä lähinnä tuntuu, ettei kukaan puhu esimerkiksi valtion ja kirkon kytköksistä yhtään missään.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Takaisin tavalliseen maailmaan?

Täytyy todella toivoa, että tuo Tehyn kiista ratkeaa. Tavallisen työtaistelutilanteen tapaan tuo tietysti ratkeaa aivan viime tipassa, jos ratkeaa ylipätään.

Jo ihan siksi olisi kiva, että tuo ratkeaisi, että voisi palata päivittelemään tavallisia asioita. Nytkin olisi tarjolla vaikka mitä hillitöntä mietittävää: Keskustan halu rakentaa Vuotos, Platonin opettamisen lopettaminen Popperin hengessä ja autojen lukumäärän kasvattaminen suurissa kaupungeissa.

Niin ja olisihan se kiva, ettei niitä potilaita kuolisi (ja hoitajat saisi lisää liksaa).

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Rankkaa menoa

Jäänyt politikointi vähemmälle. Tuntuu, että nyt on tapahtunut pieni heilahdus kiinnostuksessa koulua ja työntekoa kohtaan politiikasta.

Politiikan puolella tuntuu nyt olevan päällä vain ”sitä samaa”. Öljynhinta nousee (ja joustoa löytyy vähän), ilmasto lämpenee (ja mitään ei tehdä) ja biopolttoaineet eivät pelasta meitä (ja kaikki biopolttoaineethan ovat samanlaisia).

Muuten jännien asioiden puolella: Philip Ball kirjoittaa mielenkiintoisia Naturessa. Kannattaa käydä lukemassa ennen kuin tuo muuttuu maksulliseksi.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Kesän juttuja

Viime viikot ovat olleet kevyttä heilumista Tampereen kesässä ja ihan vähän myös muualla. Olen vihdoin saanut vähän luettua ja nyt viime päivät ovat menneet pääasiassa mukavan väkertelykoodauksen parissa. Luin vihdoin Täällä Pohjantähden alla -trilogian ja vähän harmittaa, että vasta nyt. Olisihan tuo pitänyt lukea vaikka vain historian lukemista innostamaan. Toisaalta on sitä innostusta löytynyt muutenkin ihan mukavasti.

Tänään panin ilokseni merkille TKL:n tiedotuslehdestä, että Hervannan bussit kulkevat syksyllä porrastettuina puolen tunnin välein. Tässä taisi mennä Tampereen vihreiden teekkarien ensimmäisen kannanoton aihe, mutta mitäpä siitä, kun asia korjautuu vihdoin.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail