Aihearkisto: maakunnat

Vihreiden tappion syyt

Vihreiden tappion jälkeen on Facebook täyttynyt erilaisista ketjuista, joissa mietitään läpi, mikä vihreissä on ongelmana. Tämänkaltainen pohdinta on erittäin terveellistä ja tuntuu siltä, että meidän pitää rohkeammin käyttää sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia tappioiden ja voittojen analyysiin jatkossa.

Kokosin alle listan asioista, joita on pidetty syynä Vihreiden vaalitappioon.

1) Jääminen ydinvoimaa ajavaan hallitukseen

Aika moni arvioi, että Vihreiden uskottavuus kärsi valtavan kolauksen erityisesti ympäristöä tärkeimpinä pitävien sekä nuorten punavihreiden parissa. Tätä arvioita on helppo pitää järkevänä varsinkin kun näyttää siltä, että isojen kaupunkien alueella siirtymää vihreistä vasemmistoliittoon on havaittavissa kohtuullisesti.

2) Ydinvoimasta puhuttiin
liikaa

Samalla kun ydinvoimaa nostettiin teemaksi osa äänestäjistämme (kai tutkimusten mukaan noin kolmannes), jotka puolsivat ydinvoimaa, kokivat tämän ongelmallisena. Erityisesti tämä esti nähdäkseni vuotoa Kokoomuksesta meille.

3) Pikkunäppärä kampanja leijonineen ja uusine suomineen

Tätä kysymystä on erittäin vaikea arvioida, koska se liittyy niin vahvasti kaikkiin muihin. Ehkä oma tunnelmani on, että Uusi Suomi -kampanja olisi voinut toimia, jos sitä olisi pystytty tekemään suuremmasti. Arvioimme vähän omat paukkumme ja siitä seurasi se, että sinällään monen mieltä ärsyttänyt kampanja lässähti. Suurin virhe oli se, ettei kampanjan vaikutusta vapaaehtoisresursseihimme arvioitu tarpeeksi. Osa kampanjoista toimi tietoisesti hyvin kaukana tästä kampanjasta. Tällainen ristiveto veti ilmaa kampanjalta. Tavallaan vähän kuitenkin pidän kampanjan syyttämistä kaikesta vääränä: Eivät ne muiden kampanjat olleet niin paljoa muita syleilevempiä tai vähemmän pikkunäppäriä. Katsokaa nyt vaikka niitä Kokoomuksen lähes tyhjiä tilausbussikeskusteluja.

4) Ei omia avauksia, puutteet vastata Euroopan talouskriisiin

Olemme viime vuosien aikana tehneet valtavasti työtä parantaa Vihreiden ohjelmatyötä talousasioissa. Uskallan väittää, että meillä on oikein hyvät ohjelmat. Niissä esimerkiksi tarkastellaan ympäristön ja talouden suhdetta erittäin raikkaasti. Ainoastaan veropoliittinen ohjelma lukkiutui ehkä vähän liian paljon vanhoihin kaavoihin. Suurin puute ohjelmissa on kuitenkin laajojen finanssikysymysten välttely. Euroopan talouteen emme saaneet ohjelmatyöstämme vastausta tässä kriisissä. Suuri ongelma oli kuitenkin se, ettei meillä ollut mitään oikeasti älyllisesti mielenkiintoista uutta avausta heittää pöytään. Tällainen pitäisi löytyä joka vaaleihin, jos haluaa pienenä puolueena vaikuttaa.

5) Vihreiden hallitusyhteistyön pettymykset (esim ”Lex Soininvaara”)

Paitsi pettymystä ydinvoimaan, löytyy vihreiden muustakin hallitustoiminnasta paljon kritisoitavaa. Kompromisseja täytyy tehdä aina hallitustoiminnassa ja se, että olemme venkoilleet monessa asiassa ja lopulta myöntyneet antaa tietenkin huonoa kuvaa vallastamme. Vaikka valitus koskee pääasiassa näitä pettymyksiä, täytyy sanoa, ettei voittojamme osata oikeastaan ollenkaan. Aika harvoin saimme sanottua, että joku uudistus oli hyvä. Usein se olisi voinut olla vielä pahempi ilman vihreitä.

6) Kyvyttömyys tiivistää omat viestit

Vihreiden viesti jäi todella epäselväksi äänestäjille. Esimerkiksi energiaverotuksesta puhuttiin aika paljon monen puolueen kampanjoinnissa, mutta me taisimme unohtaa kertoa, miksi se on hyvä asia. Samalla suosisin melkein lisää slogan-tehtailua. Mehän toistelemme vieläkin vanhoja sloganeita, kun tiukka paikka tulee: ”Enemmän aikaa, vähemmän roinaa”, ”Saastuttaja maksaa”… Näitä ei toisteltu edes kampanjassa vaan yritettiin selittää pitkästi kaikkea, mikä on tärkeää ja asiaan liittyvää.

7) Asettuminen perussuomalaisia vastaan kaikessa

Montaa äänestäjää tuntuu häirinneen puolueen asemoituminen vastaan perussuomalaisten kaikkea toimintaa. Luulen, että tässä ehkä näkyi se, ettei liberaalisuus määrittänyt ihan niin monen ihmisen maailmankuvaa niin paljoa kuin me arvioimme. Esimerkiksi naimalakko tasa-arvoisen avioliittolain puolesta jäi vähän ponnettomaksi toimenpiteeksi. Ongelmana oli kaiketi se, että meille tärkeäksi symboliksi muodostunut yhdenvertaisuuden esimerkki ei ehkä välittynyt esimerkkinä vaan puolueen lähes tärkeimpänä päämääränä.

8) Vasemmistoliiton hyökkäyksiin ei osattu vastata

Vuoto vasemmalle aiheutui osittain siitä, että meitä lyötiin ja paljon. Ihan aina lyönnit eivät pohjanneet pelkästään totuuteen. Esimerkiksi vasemmistoliitto pystyi takomaan meitä ydinvoimakysymyksissä, vaikka puolueen kansanedustaja oli asiaa ajanut valiokunnassa (mikä olisi parempi syy avata valiokunnat muuten kuin tämän kaksinaamaisuuden lopettaminen?). Puolue oli ponneton tämän lyömisen kanssa. Vastasimme takaisin vain eläkekysymyksissä, mikä oli varsin kummallinen keskustelu jälkikäteen ajateltuna, vaikka itsellänikin keitti tässä yli populismin määrä.

9) Elitismi

Hyvin monessa kommentissa pidetään vihreitä elitisteinä. Emme ole kohdanneet suuria ongelmia elämässämme, emme tajua ihmisten arkea ja ympäristötekoja ei voi tehdä, jos ei ole rahaa. Löydän itseni kyllä hyvin näistä elitistien kuvauksista. Epäilen tosin, että niin löytää moni muukin politiikassa toimiva ihan puoluerajat ylittäenkin. Elitismi lienee varmaan vihreiden todellinen ongelma silti. En kuitenkaan näe syytä, miksi tämä elitismi olisi erityisesti aiheuttanut nykyisen vaalitappion. Olemmeko todella tulleet niin elitistisiksi nimenomaan eurovaalien jälkeen? Eurovaalithan voitimme hurjalla tuloksellamme.

10) Unohdetut maakunnat ja Helsinki-keskeisyys

Tarja Cronberg on kommentoinut, että Vihreät ovat unohtaneet maakunnat. Minusta tämä kritiikki on hyvin ohutta ja osoittaa lähinnä eräiden ihmisten oman agendan ajavan ohi analyysistä. Vaaleissa takkiin tuli koko Suomessa aika tasaisesti. Äänistä noin 10 prosenttia lähti niin maakunnissa kuin isommissa kaupungeissakin. Vaalipiirikohtaiset erot ovat suuria: suurin on itseasiassa tavallaan Cronbergin oma vika: Pohjois-Karjalassa menetimme 53 prosenttia äänistä ja jo pelkästään tämän datapisteen poistolla näyttäisi siltä, että ääniä on enemmän menetetty isommissa kaupungeissa kuin maalla. Imagollisesti on varmaan totta, että keskittyminen Helsinkiin on jonkinlainen ongelma. Siitä huolimatta arvioisin tämän syyn olevan lopulta aika vähän vaalitappiota selittävä seikka.

Muita syitä ja yhteenveto

33 % kansanedustajista menettänyt puolue on tietenkin kokenut aivan valtavan tappion. Silti pitää muistaa, että tähän tappioon riitti lopulta aika pieni äänimäärän pudotus – vaalijärjestelmä hoiti loput. Vihreät ovat juuri sillä kannatuksen tasolla, että pienet vaihtelut aiheuttavat suuria kaoottisia muutoksia. Yhdyn täysin Oras Tynkkysen arvioon siitä, että kaikki muut puolueet kuin perussuomalaiset hävisivät nämä vaalit.

Nyt muutaman päivän kuluessa on alkanut syntyä keskustelua siitä, mihin puolueen tulee liikkua tappion jälkeen. Osa haluaisi syvempää vihreyttä, osa haluaisi punaista paloa ja osa avaisi ovia kaikkiin suuntiin. Itse pidän tätä keskustelua tervetulleena. Nyt on aika avata keskustelua ja käydä niitä keskusteluita, joita ei ehkä ole käyty kunnolla. Keskusteluun tarvitaan hyvät henkilövalinnat ja itseasiassa puolueen johtoa tärkeämmät valinnat ovat muut luottamustoimet. Puolueen sisäinen keskustelu on minusta ollut syvässä lamassa viime aikoina ehkä hallitusvastuun vuoksi. Nyt pitää räjäyttää tabut ja keskustella ja vääntää!

Keskustelu siitä, onko vihreät vasemmistoa, oikeistoa vai edellä, on minusta ihan hyvä. Siinä on kyse substanssista kuitenkin aina välistä. Tällä keskustelulla päästään ehkä eteenpäin, kun keskustelu laajenee yksittäisiin poliittisiin kysymyksiin.

Painottaisin kuitenkin nyt, että pelkästään henkilövalinnoissa Helsinki-keskeisyyttä murtamalla ei saada mitään aikaan. Mitä ihmettä ne maakuntien asiaa ajamaan kovasti tulleet ihmiset ovat saaneet aikaan viimeisten vuosien aikana, jos heidän asiansa on täysin unohdettu? Suosittelen maakuntien vihreille sen pohdiskelua, kenen kannattaa maakuntien asiaa ajaa. Samalla tarvitaan myös poliittisia avauksia, jos halutaan todellista muutoksia asiakysymyksiin. Missä viipyy maakuntien manifesti puolueelle? Jos asiat ottavat teitä päähän, kannattaa asiat yksilöidä, sillä vain silloin niille voi oikeasti tehdäkin jotain.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail