Aihearkisto: keskustelu

Postmoderni politiikka on in ja pop

Erkki Perälä selvitti varsin tarkkanäköisellä analyysillään minulle, mittä Jussi Halla-aho oikeastaan pyrki tekemään käsittämättömän sovinistisella Facebook-statuksellaan. Perälä kirjoittaa Erään yhteiskunnallisen keskustelun anatomia -notessaan:

Erään yhteiskunnallisen keskustelun anatomia:

Halla-ahon ei tarvitse yleensä itse ääneen ilmaista omia ennakkoluulojaan, sillä vähemmän valveutuneet seurakunnan jäsenet tekevät sen auliisti hänen puolestaan. Halla-aho ikään kuin sytyttää soihdun, jonka debiili lauma sitten tuikkaa porstuan alle.

Provosoimalla ja tabuja rikkomalla Halla-aho muokkaa yhteiskunnan keskusteluilmapiiriä vähä vähältä julkiselle rasismille ja muulle öykkäröinnille suotuisammaksi. Samalla hän antaa vähemmän valveutuneille seuraajilleen luvan käyttäytyä huonosti, mikä johtaa harmittomimmillaan anonyymiin nettihuuteluun ja herjaamiseen, vakavimmillaan häiriköintiin ja rasistisesti motivoituun väkivaltaan.

Martti Tulenheimo taas puolestaan nimeää Erkin esittelemän ilmiön ja laajentaa sitä:

Erkki Perälä on oivaltanut analyysissään Erään yhteiskunnallisen keskustelun anatomia täsmälleen sen, mistä performatiivisessa politiikanteossa on kyse: provokatiivisuudesta. Kun perinteiset poliitikot välttelevät räjähdysherkkiä aiheita ja niistä keskustelemista, postmoderni poliitikko pesee heillä lattiaa.

Tulenheimo ja Perälä ovat mielestäni saaneet kiinni jostain hyvin oleellisesta. Jos tämä on tulevaisuus, miten siihen pitää vastata? Miten postmoderni politiikka voitetaan?

Näkisin ainakin kolme mahdollista lähestystapaa:

1) Vahvistetaan substanssipolitiikkaa
Keskitytään faktoihin. Taistellaan substanssista. Osoitetaan, ettei kaikkien tarvitse ”alentua” performatiiviseen politiikkaan. Omalla esimerkillä tehdään selväksi, että on kuitenkin kyse tärkeistä asioista.

Esimerkit: Tarkkaa periaateohjelmien laadinta, maahanmuuttokeskustelu Husein Muhammedin tapaan, Keskustan ”asiaa”-vaalikampanja (vaikka siitä puuttui se asia)

2) Omaksutaan postmodernin politiikan välineet
Vedetään homma överiksi. Laitetaan muoto ennen sisältöä. Keksitään jostain arvoliberaali halla-aho tai halla-ahoja, jotka räväkkyydellään kaappaavat keskustelun pois perussuomalaiselta politiikalta.

Esimerkit: Greenpeacen kampanjat, Vihreiden naimalakko

3) Hyökätään itse postmodernia politiikkaa vastaan
Kyseenalaistetaan, onko homma karannut käsistä jo pahemman kerran. Puhutaan keskustelun ongelmista. Tehdään postmoderni politiikkaa harjoittavat naurunalaisiksi. Tehdään naurun jälkeen vakavaa politiikkaa.

Esimerkit: Jon Stewartin ja Stephen Colbertin Rally to Restore Sanity and/or Fear teki naurettavaksi Glenn Beckin hörhön performatiivisen mielenosoituksen ja Lehti on parodioinut mainiosti Halla-ahon seikkailuja (esimerkiksi Halla-ahon performanssi hätkähdytti Tampereella). En kuitenkaan usko, että kukaan on saanut väännettyä ilmiölle naureskelua vielä miksikään vakavaksi.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Kunnioitus

Norjan tragediasta on todella vaikea kirjoittaa mitään koherenttia. Murhaajan tekemä isku on isku avointa yhteiskuntaa vastaan ja sitä ei voi ymmärtää. Samalla tuntee itse tekevänsä jotain väärää, jos alkaa ajatella tekoa politiikan näkökulmasta.

Aiemmin viikolla luin Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden avioliittolinjoista syntyneitä nettikeskusteluita. Olen aiemminkin vilkuillut Hommaforumia ja Uuden Suomen keskustelua, mutta silti yllätyin siitä, miten täysin kunnioitus puuttuu keskustelusta. Keskustelussa kerrotaan esimerkiksi Vihreiden kannattavan raiskaamista ja kommentin vieressä olevaa ”suosittele”-nappulaa on painanut 25 ihmistä. Mihin kunnioitus katosi? Edes näennäinen kunnioitus?

Sanoilla on seurauksia. Sanat johtavat tekoihin. Sananvapus on oikeuksista tärkein, koska sanat mahdollistavat muutokset yhteiskunnassa. Sanat johtavat tekoihin. Jos demonisoimme eri mieltä kanssamme olevat ja märehdimme vain oman maailmankuvamme parissa, voi joku häiriintynyt yksilö napsahtaa.

Sananvapautta ei pidä rajoittaa. Kuitenkin kaikkien nettikeskusteluihin osallistujien ja erityisesti niiden mahdollistajien mietittävä, miten ohjata keskustelu peruskunnoituksen muistavaan ja säilyttävään suuntaan. Nettikeskusteluiden ylläpitäjien pitää ottaa erityisesti vastuuta. Tähän löytää hyviä vinkkejä Anil Dashin mainiosta kirjoituksesta If your website’s full of assholes, it’s your fault.

Olen itse miettinyt, mitä ajattelisin ja miten toimisin, jos tekijä olisi ollut vaikka ympäristöfanaatikko. Toivon, että olisin tajunnut silloin katsoa peiliin. Miettiä, mikä toimissani voi kiihottaa jonkun tekemään jotain hirveää. Vihreiden ohjelmissa toistetaan liikkeen lähtökohtaista väkivallattomuutta. Se on jotain josta olen ylpeä ja jota aion jatkossa korostaa omissa toimissani.

Omissa toimissani haluan myös täysin tehdä selväksi, että kotimaiset maahanmuuttoa vastustavat poliitikkomme eivät ole tästä teosta vastuussa. En ota vastuuta kaikista ympäristösekopäistä ja en voi näin olettaa maahanmuuttovastaisten ottavan vastuuta kaikista aatteensa kannattajien teoista. Puheilla on kuitenkin joitain ihmisten toimia muuttavia vaikutuksia. Ulkopuolinen pakottaminen ei kuitenkaan johda muuhun kuin näennäisiin muutoksiin, joten vastuu jokaiselle keskusteluun osallistuvalle ryhmälle.

Kaikkien pitää miettiä, voisivatko he muuttaa tapaansa puhua ihmisistä. Kaikki yhteiskunnalliseen keskusteluun kunnioittavasti ja rauhallisesti osallistuvat ansaitsevat kunnioitusta. Toivon itse voivani paremmin osoittaa tätä kunnioitusta kaikille avointa yhteiskuntaa rakentaville keskustelijoille. Jani Toivolan kirjoitus Jaettu Huominen on minusta tärkeä avaus, vaikka liittyykin viime viikon pian unohtuviin töppöilyihin.

Kunnioittaminen tarkoittaa myös sitä, että nostetaan esiin poliittisten vastustajien toimia joskus myös positiivsessa sävyssä. Esimerkiksi Perussuomalaisten nuorten tiedote Olemme nyt kaikki norjalaisia on minusta kunniottava ja oikeanlainen askel käsitellä hirmutekoa.

Norjan teot olivat isku avointa yhteiskuntaa vastaan ja nyt on tärkeintä pitää kiinni avoimesta yhteiskunnasta, joka rakentuu kansalaiskeskustelun varaan. Keskustelun tason on noustava nykyisestä ja se voi nousta vain kunnioittamalla vastapuolta.

Norjan murhaaja taas ei ansaitse kunnioitusta. Norjan murhaajan manifesti ei ansaitse tulla luetuksi. Norjan murhaaja ansaitsee ihmisenä oikeudenmukaisen tuomion. Norjan murhaaja ei ansaitse julkisuutta.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Vihreiden tappion syyt

Vihreiden tappion jälkeen on Facebook täyttynyt erilaisista ketjuista, joissa mietitään läpi, mikä vihreissä on ongelmana. Tämänkaltainen pohdinta on erittäin terveellistä ja tuntuu siltä, että meidän pitää rohkeammin käyttää sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia tappioiden ja voittojen analyysiin jatkossa.

Kokosin alle listan asioista, joita on pidetty syynä Vihreiden vaalitappioon.

1) Jääminen ydinvoimaa ajavaan hallitukseen

Aika moni arvioi, että Vihreiden uskottavuus kärsi valtavan kolauksen erityisesti ympäristöä tärkeimpinä pitävien sekä nuorten punavihreiden parissa. Tätä arvioita on helppo pitää järkevänä varsinkin kun näyttää siltä, että isojen kaupunkien alueella siirtymää vihreistä vasemmistoliittoon on havaittavissa kohtuullisesti.

2) Ydinvoimasta puhuttiin
liikaa

Samalla kun ydinvoimaa nostettiin teemaksi osa äänestäjistämme (kai tutkimusten mukaan noin kolmannes), jotka puolsivat ydinvoimaa, kokivat tämän ongelmallisena. Erityisesti tämä esti nähdäkseni vuotoa Kokoomuksesta meille.

3) Pikkunäppärä kampanja leijonineen ja uusine suomineen

Tätä kysymystä on erittäin vaikea arvioida, koska se liittyy niin vahvasti kaikkiin muihin. Ehkä oma tunnelmani on, että Uusi Suomi -kampanja olisi voinut toimia, jos sitä olisi pystytty tekemään suuremmasti. Arvioimme vähän omat paukkumme ja siitä seurasi se, että sinällään monen mieltä ärsyttänyt kampanja lässähti. Suurin virhe oli se, ettei kampanjan vaikutusta vapaaehtoisresursseihimme arvioitu tarpeeksi. Osa kampanjoista toimi tietoisesti hyvin kaukana tästä kampanjasta. Tällainen ristiveto veti ilmaa kampanjalta. Tavallaan vähän kuitenkin pidän kampanjan syyttämistä kaikesta vääränä: Eivät ne muiden kampanjat olleet niin paljoa muita syleilevempiä tai vähemmän pikkunäppäriä. Katsokaa nyt vaikka niitä Kokoomuksen lähes tyhjiä tilausbussikeskusteluja.

4) Ei omia avauksia, puutteet vastata Euroopan talouskriisiin

Olemme viime vuosien aikana tehneet valtavasti työtä parantaa Vihreiden ohjelmatyötä talousasioissa. Uskallan väittää, että meillä on oikein hyvät ohjelmat. Niissä esimerkiksi tarkastellaan ympäristön ja talouden suhdetta erittäin raikkaasti. Ainoastaan veropoliittinen ohjelma lukkiutui ehkä vähän liian paljon vanhoihin kaavoihin. Suurin puute ohjelmissa on kuitenkin laajojen finanssikysymysten välttely. Euroopan talouteen emme saaneet ohjelmatyöstämme vastausta tässä kriisissä. Suuri ongelma oli kuitenkin se, ettei meillä ollut mitään oikeasti älyllisesti mielenkiintoista uutta avausta heittää pöytään. Tällainen pitäisi löytyä joka vaaleihin, jos haluaa pienenä puolueena vaikuttaa.

5) Vihreiden hallitusyhteistyön pettymykset (esim ”Lex Soininvaara”)

Paitsi pettymystä ydinvoimaan, löytyy vihreiden muustakin hallitustoiminnasta paljon kritisoitavaa. Kompromisseja täytyy tehdä aina hallitustoiminnassa ja se, että olemme venkoilleet monessa asiassa ja lopulta myöntyneet antaa tietenkin huonoa kuvaa vallastamme. Vaikka valitus koskee pääasiassa näitä pettymyksiä, täytyy sanoa, ettei voittojamme osata oikeastaan ollenkaan. Aika harvoin saimme sanottua, että joku uudistus oli hyvä. Usein se olisi voinut olla vielä pahempi ilman vihreitä.

6) Kyvyttömyys tiivistää omat viestit

Vihreiden viesti jäi todella epäselväksi äänestäjille. Esimerkiksi energiaverotuksesta puhuttiin aika paljon monen puolueen kampanjoinnissa, mutta me taisimme unohtaa kertoa, miksi se on hyvä asia. Samalla suosisin melkein lisää slogan-tehtailua. Mehän toistelemme vieläkin vanhoja sloganeita, kun tiukka paikka tulee: ”Enemmän aikaa, vähemmän roinaa”, ”Saastuttaja maksaa”… Näitä ei toisteltu edes kampanjassa vaan yritettiin selittää pitkästi kaikkea, mikä on tärkeää ja asiaan liittyvää.

7) Asettuminen perussuomalaisia vastaan kaikessa

Montaa äänestäjää tuntuu häirinneen puolueen asemoituminen vastaan perussuomalaisten kaikkea toimintaa. Luulen, että tässä ehkä näkyi se, ettei liberaalisuus määrittänyt ihan niin monen ihmisen maailmankuvaa niin paljoa kuin me arvioimme. Esimerkiksi naimalakko tasa-arvoisen avioliittolain puolesta jäi vähän ponnettomaksi toimenpiteeksi. Ongelmana oli kaiketi se, että meille tärkeäksi symboliksi muodostunut yhdenvertaisuuden esimerkki ei ehkä välittynyt esimerkkinä vaan puolueen lähes tärkeimpänä päämääränä.

8) Vasemmistoliiton hyökkäyksiin ei osattu vastata

Vuoto vasemmalle aiheutui osittain siitä, että meitä lyötiin ja paljon. Ihan aina lyönnit eivät pohjanneet pelkästään totuuteen. Esimerkiksi vasemmistoliitto pystyi takomaan meitä ydinvoimakysymyksissä, vaikka puolueen kansanedustaja oli asiaa ajanut valiokunnassa (mikä olisi parempi syy avata valiokunnat muuten kuin tämän kaksinaamaisuuden lopettaminen?). Puolue oli ponneton tämän lyömisen kanssa. Vastasimme takaisin vain eläkekysymyksissä, mikä oli varsin kummallinen keskustelu jälkikäteen ajateltuna, vaikka itsellänikin keitti tässä yli populismin määrä.

9) Elitismi

Hyvin monessa kommentissa pidetään vihreitä elitisteinä. Emme ole kohdanneet suuria ongelmia elämässämme, emme tajua ihmisten arkea ja ympäristötekoja ei voi tehdä, jos ei ole rahaa. Löydän itseni kyllä hyvin näistä elitistien kuvauksista. Epäilen tosin, että niin löytää moni muukin politiikassa toimiva ihan puoluerajat ylittäenkin. Elitismi lienee varmaan vihreiden todellinen ongelma silti. En kuitenkaan näe syytä, miksi tämä elitismi olisi erityisesti aiheuttanut nykyisen vaalitappion. Olemmeko todella tulleet niin elitistisiksi nimenomaan eurovaalien jälkeen? Eurovaalithan voitimme hurjalla tuloksellamme.

10) Unohdetut maakunnat ja Helsinki-keskeisyys

Tarja Cronberg on kommentoinut, että Vihreät ovat unohtaneet maakunnat. Minusta tämä kritiikki on hyvin ohutta ja osoittaa lähinnä eräiden ihmisten oman agendan ajavan ohi analyysistä. Vaaleissa takkiin tuli koko Suomessa aika tasaisesti. Äänistä noin 10 prosenttia lähti niin maakunnissa kuin isommissa kaupungeissakin. Vaalipiirikohtaiset erot ovat suuria: suurin on itseasiassa tavallaan Cronbergin oma vika: Pohjois-Karjalassa menetimme 53 prosenttia äänistä ja jo pelkästään tämän datapisteen poistolla näyttäisi siltä, että ääniä on enemmän menetetty isommissa kaupungeissa kuin maalla. Imagollisesti on varmaan totta, että keskittyminen Helsinkiin on jonkinlainen ongelma. Siitä huolimatta arvioisin tämän syyn olevan lopulta aika vähän vaalitappiota selittävä seikka.

Muita syitä ja yhteenveto

33 % kansanedustajista menettänyt puolue on tietenkin kokenut aivan valtavan tappion. Silti pitää muistaa, että tähän tappioon riitti lopulta aika pieni äänimäärän pudotus – vaalijärjestelmä hoiti loput. Vihreät ovat juuri sillä kannatuksen tasolla, että pienet vaihtelut aiheuttavat suuria kaoottisia muutoksia. Yhdyn täysin Oras Tynkkysen arvioon siitä, että kaikki muut puolueet kuin perussuomalaiset hävisivät nämä vaalit.

Nyt muutaman päivän kuluessa on alkanut syntyä keskustelua siitä, mihin puolueen tulee liikkua tappion jälkeen. Osa haluaisi syvempää vihreyttä, osa haluaisi punaista paloa ja osa avaisi ovia kaikkiin suuntiin. Itse pidän tätä keskustelua tervetulleena. Nyt on aika avata keskustelua ja käydä niitä keskusteluita, joita ei ehkä ole käyty kunnolla. Keskusteluun tarvitaan hyvät henkilövalinnat ja itseasiassa puolueen johtoa tärkeämmät valinnat ovat muut luottamustoimet. Puolueen sisäinen keskustelu on minusta ollut syvässä lamassa viime aikoina ehkä hallitusvastuun vuoksi. Nyt pitää räjäyttää tabut ja keskustella ja vääntää!

Keskustelu siitä, onko vihreät vasemmistoa, oikeistoa vai edellä, on minusta ihan hyvä. Siinä on kyse substanssista kuitenkin aina välistä. Tällä keskustelulla päästään ehkä eteenpäin, kun keskustelu laajenee yksittäisiin poliittisiin kysymyksiin.

Painottaisin kuitenkin nyt, että pelkästään henkilövalinnoissa Helsinki-keskeisyyttä murtamalla ei saada mitään aikaan. Mitä ihmettä ne maakuntien asiaa ajamaan kovasti tulleet ihmiset ovat saaneet aikaan viimeisten vuosien aikana, jos heidän asiansa on täysin unohdettu? Suosittelen maakuntien vihreille sen pohdiskelua, kenen kannattaa maakuntien asiaa ajaa. Samalla tarvitaan myös poliittisia avauksia, jos halutaan todellista muutoksia asiakysymyksiin. Missä viipyy maakuntien manifesti puolueelle? Jos asiat ottavat teitä päähän, kannattaa asiat yksilöidä, sillä vain silloin niille voi oikeasti tehdäkin jotain.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Miksi oikeiston talouspolitiikka vakuuttaa?

Nyt väistämättä herää kysymys: Miksi kuitenkin kansa kokee kai vieläkin, että Kokoomus hoitaa taloutta paremmmin kuin muut, vaikka puolue tarjoaa hyvin ristiriitaisia ratkaisuja? Ei liene villiä argumentointia väittää, että Katainen ja Niinistö eivät voi olla yhtäaikaa tässä ainakaan ihan oikeassa.

Tässä muutama mahdollinen vastaus:

  1. Historia. Edellisestä Lamasta selvittiin – tai ainakin osa kansasta selvisi – kokoomuslaisten valtionvarainministerien johdolla. Olemme vain tottuneet siihen, että Kokoomus vahtii valtion pohjatonta rahakirstua.
  2. Yleinen stereotypia kokoomuslaisesta on parempi yhteisten rahojen vahtijoina kuin muiden puolueiden. Eikö kuka tahansa antaisi mielummin rahansa mahdollisesti vähän ahneelle pankkirille mielummin kuin tehdasduunarille, maanviljelijälle tai ekohipille?
  3. Kokoomus pääsee puhumaan taloudesta enemmän kuin muut ministeripaikkansa ansiosta. Valtionvarainministerinä Katainen pääsee ääneen nimenomaan talousasioissa ja hän jatkaa tässä pitkää perinnettä.
  4. Puhe leikkauksista tuntuu tarkalta talouspolitiikalta. Keynesiläinen talouspolitiikka, jossa valtion pitäisi lisätä kulutustaan laman aikana tuntuu arkijärjen vastaiselta. Jos meidän perheen pitää kiristää vyötään, kai valtionkin täytyy! Ei ole merkitystä sillä, onko elvyttäminen sinällään järkevämpää.
  5. Vaihtoehtojen puute julkisessa keskustelussa. Muiden puoluiden talouskeskustelu on varsin heikkoa. Ainakin minun on vaikea ymmärtää, mitä keskusta tällä hetkellä talouspolitiikalta haluaa ja miten se aikoo vastata tulevaisuuden haasteisiin. SDP:n venkoilu Kreikan ja Irlannin lainoituksessa tuntui lähinnä kömpelöltä yritykseltä olla eri mieltä. Oli varsin selvä, että puolue olisi tehnyt jokseenkin nykyhallituksenkaltaista politiikkaa, jos olisi itse ollut vastuussa. Perussuomalaiset eivät kykene haastamaan ketään asiantuntemuksellaan, oli aihe melkein mikä vaan. Vihreiden ja vasemmiston talouspoliittinen ajattelu taas ei oikein näy julkisuudessa.
  6. Kokoomus onnistuu välillä estämään keskustelut taloudesta. Jos Kokoomus ei halua jotain keskustelua käytävän, voidaan vedota vain taloudelliseen pakkoon. Esimerkiksi Hetemäen työryhmä ei selvittänyt progressiivista pääomatuloverotusta, sillä siihen ei löytynyt taloustieteestä syitä – viis siitä, että kyseistä mallia vaaditaan laajalti Suomen puoluekentässä.

Miten sitten voitaisiin laajentaa keskustelua? Vihreiden talouspoliittinen ajattelu ei ole juuri julkisuudessa näkynyt, vaikka olen vakuuuttunut siitä, että meillä on suuret linjat aika hyvin hallussa. Meidän pitäisi joskus puhua vain ja ainoastaan taloudesta – niin kylmältä kuin se kuulustaakin. Kuvaavin episodi tähän liittyen sattui Nokialla viime vuoden loppupuolella. Käsittelyssä oli puolueen erinomainen elinkeinopoliittinen ohjelma, jossa otettaan kantaa erittäin hienosti ja raikkaasti siihen, miten Suomessa voidaan pärjätä jatkossakin. Julkinen keskustelu kuitenkin keskittyi puoluevaltuuskunnan vääntöön ruotsin kielestä ja talous unohtui.

Millaista sitten on vihreiden talouspoliittinen ajattelu? Yritän valottaa tätä teemaa seuraavassa seuraavassa kirjoituksessani, mutta toki tätä ennen kannattaa tutustua vaikkapa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden talouspoliittiseen ohjelmaan. Ohjelman ajattelua on aika hienosti saatu vietyä parin viime vuoden aikana myös Vihreiden eri ohjelmiin hienona esimerkkinä Vihreiden elinkeinopoliittinen ohjelma.

Kirjoitus on kolmas osa 40 osaista kirjoitussarjaa politiikan sisällöistä – tällä kertaa tosin taisi mennä vähän keskusteluksi keskustelusta, mutta vältetään sitä ensi kerralla.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Politiikan ja tieteen luonteesta

Joskus vuosia sitten Vihreässä langassa oli kova keskustelu parhaan argumentin periaattesta. Keskustelua käytiin siitä, miten poliittikka toimii. Kaiketi näkökulmia oli jokseenkin kaksi. Parhaan argumentin -kannattajat olivat sitä mieltä, että ihmiset toimivat oikein, kunhan perustelut ovat hyviä ja johdonmukaisia. Toisaalta osa porukasta uskoi siihen, että valta pitää ottaa ja päätöksiä pitää vain runnoa läpi eikä ole luottamista siihen, että pelkät tiedot ja hyvät argumentit riittävät. Eli kaiketi ensimmäisen ryhmän kannattajat näkisivät, että ihmiset eivät toimi kuin vihreät, koska emme ole tarpeeksi hioneet argumenttejamme hyviksi ja vastaansanomattomiksi. Toinen ryhmä näkisi, että ihmiset saadaan toimimaan oikein vaan runnommalla asioita läpi.

Tässä keskustelussa on vähän samaa luonnetta kuin Popperin ja Kuhnin käsitykissä tieteen luonteesta. Popperilaiset näkevät, että tiede perustuu hypoteesien muotoiluun ja sitten pyrkimykseen falsifoida hypoteesit. Newtonin teoriat korvautuvat suhteellisuusteorialla, kun saatiin empiiristä tietoa, joka falsifoi Newtonin painovoimateorian ja joka taas ei kyennyt falsifoimaan suhteellisuusteoriaa. Kuhńilaiset taas näkevät tieteen sotkuisempana prosessina: tiede muuttuu itseasiassa huomattavan paljon sillä, että tiedemiehet vaihtuvat ja nuoret tutkijat ovat tottuneet uuteen paradigmaan. Einsteinin teorioista tuli fysiikan paradigma vasta siinä vaiheessa, kun tiedemiesten sukupolvi vaihtui. Millään tarkemmalla totuudella ei ole niinkään merkitystä vaan tiede elää ikään kuin omaa elämäänsä eikä ole niin paljon kiinni empiirisissä totuuksissa kuin ehkä haluaisi kuvitella.

Itseasiassa kummassakin keskustelussa on löydettävissä jonkinlainen keskitie. Poliitiikassa paras argumentti ei aina voita, mutta sen pitäisi voittaa. Paras argumentti on kuvaus siitä, millaista poliittinen keskustelu olisi idealitilanteessa, mutta ei kovinkaan tarkka kuvaus siitä, millaista politiikkaa nyt on. Tosin on tunnustettava, että ideaalitilanteessakin varmaan syntyy kiistoja, joita ei voi pelkällä parhaalla argumentilla ratkaista. Jos joku pitää köyhien aseman parantamista tärkenä ja toinen pitää köyhyyttä vain itseaiheutettuna ongelmana, tuskin tästä ristiriidasta päästään ihan pelkillä argumenteilla yli – edes ideaalitilanteessa.

Todellinen politiikka on sotkuista ja siinä on suuri vaikutus sillä, miten osapuolet ovat esimerkiksi sisäisesti organisoituneet. Kauppapolitiikan nykypäivä ja historia ovat täynnä esimerkkejä siitä, että tuottajien eturyhmät ovat keskimäärin paljon vahvempia kuin kuluttajien. Syynä on se, että esimerkiksi maanviljöiden on helppo puhaltaa yhteen hiileen, kun kaikille kysymys vaikkapa maataloustuesta on taloudellisesti hyvin merkitsevä kaikille ryhmän jäsenille. Sen sijaan tavalliselle kansalaiselle maataloustuen muutokset eivät lopulta ole kovinkaan ratkaisevia, kun asian hyödyt ja haitat jakautuvat ryhmälle niin, ettei yhdelle ihmiselle taloudellinen vaikutus ole koskaan järin suuri.

Tieteessä taas asioiden pitäisi tapahtua niin kuin Popper kertoo, mutta kiistämättä tiede näyttää kuitenkin välillä toimivan aika paljon ideaalista poiketen. Itseasiassa se toimii aika inhimillisesti, sillä ovathan tutkijatkin lopulta aika inhimillisiä toimijoita.

Poliittisen keskustelun pitäisi olla erityisesti jokseenkin samat arvot omaavien ihmisten välillä lähempänä paras argumentti -pohjaista kuin vain sitä, kuka huutaa parhaiten koordinoidusti ja kovempaa. Samalla on varmaan syytä tunnustaa, että maailma eroaa ideaalista kuitenkin aika tuntuvasti ja vaatii välillä tarkkaa organisoitumista, jotta hyvät asiat saa eteenpäin. Esimerkiksi vihreiden sisäisen keskustelussa pitäisi parhaan argumentin voittaa ja siihen pitäisi pyrkiä kaikissa prosesseissa esimerkiksi ohjelmatyössä.

Kirjoitus on toinen osa 40 osaista kirjoitussarjaa, jossa käsitellään erilaisia politiikkaan liittyviä asioita.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail