Aihearkisto: avoimuus

avoimuus, avoin data, internet, NSA, politiikka, radikaali avoimuus, radikaalisti avoin yhteiskunta, Snowden

Sukupolveni vaatii julkisen sektorin tiedoista julkisia ja yksilön tiedoista yksityisiä

8245544980_1120203371Sukupolvikokemuksista puhutaan paljon. Minun sukupolvellani ei ole enää yhtä yhteistä tarinaa. Sirpaloitunut yhtenäiskulttuuri tarkoittaa, että kokemukset ovat varsin erilaisia. Suurella enemmistöllä nuorista on kuitenkin hämmästyttävän samanlaisia mielipiteitä.

Tavallinen palohälytin toimii niin, että hälyttimen patteri luo pienen varauksen kahden levyn väliin ja tähän levyyn sitten säteilevä lähde ampuu alfa-hiukkasia. Hiukkaset aiheuttavat pysyvän virran. Kun levyjen väliin tulee savua, virta katkeaa ja hälytin alkaa huutaa. Me nuoremmat suhtaudumme avoimuuteen kuin palohälytin suhtautuu tuohon virtaan. Me alamme huutaa, kun viestit eivät tulekaan läpi. Miten jokin meidän omistamamme, rahoittamamme ja meitä edustava voisi salata päätöksiensä taustat? Mikä oikeus on salata päätökset ja niiden taustat kansalta?

Emme voi myöskään ymmärtää löysää suhtautumista siihen, että meitä vakoillaan. Me tiedämme, että ihmisillä on tarve salaisuuksille. Selainhistoriamme kertoo meistä enemmän kuin monet kaverimmekaan tietäisivät meistä kertoa. Ymmärrämme, että lähdesuoja on ihan siellä avoimen yhteiskunnan ytimessä. Voimme haluta kertoa itsestämme paljon netissä, mutta haluamme, että se on oma valintamme.

Yksinkertaisesti haluamme julkisen sektorin tiedoista julkisia ja yksilön tiedoista yksityisiä.

Gary Younge kirjoittaa Guardianissa, että kaikki viimeaikaiset vuodot tulevat alle 30-vuotialta amerikkalaisilta, jotka ovat varttuneet syykuun 11. jälkeen ja ovat kasvaneet terrorismia vastaisen sodan aparaattien alla. Ikäisistäni on tullut yhdysvaltain ensimmäinen globalistinen sukupolvi, jonka patrioottisin ilmentymä ovat vapautensa ja ehkä henkensäkin peliin laittavat vuotajat.

Ei meistä kaikista suomalaisista nuorista ehkä vielä kasvanut globalisteja, mutta kyllä meistä ainakin jokunen sirpale on maailmalle kallellaan. Suomessa ehkä vielä odotellaan avoimuuden ja sulkeutuneen kulttuurin lopullista yhteentörmäämistä. Sekin vielä tulee. Itse olen sukupolveni enemmistön tapaan läpinäkyvyyden puolella. Toisaalta on helppo olla sillä puolella, joka lopulta voittaa. Avoimuus nimittäin tulee – halusi sitä tai ei. Snowdenin tapausta käsitellessä tämä periaate on tärkeä pitää mielessä. Vaikka miehelle kävisi nyt miten vain, on tieto vapaata.

Meitä politiikkaan eksyneitä hieman tietenkin häiritsee, että sukupolvemme on passiivinen vaaleissa ja suhtautuu varsin penseästi politiikkaan. Mutta minkä sille voi, että maailma on monen mielestä pullollaan mielenkiintoisempaa tekemistä kuin politiikka? Ei ole pelkästään huono asia, että sukupolvemme ei ole pelkästään homehtumassa loputtomissa kokouksissa ja opintopiireissä. Nyt meidän sukupolvemme pitää kuitenkin näyttää, mistä läpinäkyvyyden ja yksilön perusoikeuksien puolustamisessa on kyse.

Me olemme radikaalisti avoin sukupolvi. Me haluamme päätöksenteon juuriin asti läpinäkyväksi ja yksilöiden salaisuudet turvaan. Me haluamme myös, että tiedon vapauttajia palkitaan eikä rangaista.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
avoimuus, demokratia, radikaali avoimuus, radikaalisti avoin yhteiskunta

Avoimuus ei enää riitä

Minun ja Jaakko Stenhällin kirjoitus radikaalista avoimuudesta ja sen ilmiöistä ilmestyi Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton lehdessä Rönsyssä. Kirjoitus on osa laajempaa pohdintaa radikaalista avoimuudesta, johon liittyy myös Uusi puolue -hanke.

Radikaalin avoimuuden pohjalla on avoimen yhteiskunnan käsite. Karl Popper (1902- 1994) tarkoitti 1945 julkaistussa kirjassaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset avoimella yhteiskunnalla yhteiskuntaa, jonka kansa voi suljetusta yhteiskunnasta poiketen vaihtaa johtajiansa ilman väkivaltaista vallankumousta. Suomi on tämän määritelmän mukaan lähes kiistatta avoin yhteiskunta.

Keinot tehdä avoimesta yhteiskunnasta radikaalisti avoin tarjoaa myöhempi teknologian kehitys ja erityisesti siitä kummunnut yhteiskunnallinen keskustelu. 1990-luvulla syntynyt tietotekniikan ammattilaisista koostunut liike ajoi avointa lähdekoodia omanlaisenaan utopistisena mallina siitä, kuinka asiat voisivat toimia tietoyhteiskunnassa. Lähdekoodin vapaus nähtiin takeena siitä, että käyttäjä saa jakaa, muokata ja muuten viritellä ohjelmiaan. Osa avoimen lähdekoodin esitaistelijoista koki taistelun kohdistuvan suurten yritysten ylivaltaa kohtaan ja osa taas näki avoimen lähdekoodin lähinnä aiempaa tehokkaampana työkaluna, joka uudistaisi ohjelmistokehitystä, taloudelliset hyödyt samalla turvaten.

2000-luvulle tultaessa näytti siltä, että avoin lähdekoodi jälkimmäisessä merkityksessä oli voittamassa. Monet 2000-luvun yrityksistä nojasivat vahvasti avoimeen lähdekoodiin ja pohjasivat avoimiin sisältöihin. Avoin lähdekoodi oli siirtynyt lähemmäksi valtavirtaa, vaikka puutteita vielä löytyikin. Samalla sosiaalinen media loi uuden toiminnan tason, joka teki tiedonvälityksestä internetissä kaikille mahdollista. Uudet radikaalit muutokset alkoivat tuntua mahdollisilta.

Radikaali avoimuuden kevät 2011

Vuoden 2010 lopulla maailman diplomaattipiirit menivät täydellisen sekaisin
pienen Wikileaks-yhteisön julkaistua valtavan määrän diplomaattisia sähkeitä.
Kabinettikeskustelut siirrettiin pakolla internetiin. Suomen maatalouden kummallista historiallista jäännettä, turkistarhausta, ravistelivat Oikeutta eläimille -järjestön järkyttävät videot. Turkistarhojen raaka todellisuus tuotiin ihmisten olohuoneisiin. Samalla Popperin määritelmän mukaisten suljettujen yhteiskuntien yli alkoi puhaltaa uusi tuuli. Arabit lähtivät kaduille ja organisoinnin apuna toimivat uuden sosiaalisen median tarjoamat välineet: Facebook ja Twitter.

Helsingin Sanomien uutistoimituksen toimittaja Jussi Pullinen kuvaili kevättä 2011 nettiaktivismin hurjaksi kevääksi. Pienen propellihattujengin toiminnasta oli pikku hiljaa muotoutunut maailmaa muuttava voima. Tieto ei enää pysynyt siellä, missä valtaapitävät sen halusivat pysyvän.

Vihreät hyväksyivät keväällä Radikaalisti avoin yhteiskunta -ohjelman, joka on päivitys aiempiin tietoyhteiskuntalinjapapereihin. Käsitteenä radikaalisti avoin yhteiskunta nousee avoimesta yhteiskunnan käsitteestä ja kuvaa sitä, että demokratiakin voi kehittyä. Aiemmin käsitettä on käyttänyt mm. TED-konferenssi. Konferenssi, jonka piti puhua teknologiasta, viihteestä ja designista, tuli maailmankuuluksi päättämällä toimia radikaalin avoimesti: konferenssin ohjelmaan osallistuminen maksaa, mutta kaikki materiaali on vapaasti jaettavissa.

Miksei Suomi tule kansalaisten luo?

Suomen politiikkaa vaati vielä ravistelua. Puolueissa muutokset ovat olleet hitaita.
Muualla valtion tuottaman tiedon jakamiseen keskittyvät hankkeet ovat saaneet hyvän
vastaanoton. Meilläkin valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen avata valtion tuottama tieto maksutta kaikkien käyttöön, mutta asia ei ole herättänyt suurta innostusta. Kirjoittajaryhmä Aitomurto, Heikka, Kilipinen ja Posio julkaisi osuvasti keväällä pamfletin Uusi Kultakausi. Sosiaalinen media muuttaa kaiken., joka nosti keskusteluun maailman muutoksen nopeuden ja Suomen hitaan reagoinnin.

Julkinen sektori voisi kuitenkin omalla toiminnallaan kiihdyttää muutosta. Jos
esimerkiksi eduskunnan pöytäkirjat olisivat helposti ja järkevästi saatavilla, voisivat ne tarjota hyvän maaperän erilaiselle kansalaistoiminnalle. Tällä hetkellä eduskunnan sivustoja on jopa vaikea linkittää sosiaaliseen mediaan, mikä kertoo toisaalta kyvyttömyydestä ja toisaalta haluttomuudesta muuttua. Muutamat kansalaisaktivistit ovat pystyneet kiertämään rajoitukset, mutta tulokset ovat vielä heikkoja.

Samalla julkinen sektori on kehittänyt palveluita kansalaisten kuulemiseen. Tällaiset palvelut kuitenkin jäävät harvojen huviksi, jos palvelut jatkossakin toimivat aivan omina saarekkeinaan. Harmillisesti tämä kertoo sosiaalista mediaa edeltäneen maailman periaatteiden seuraamisesta. Oletuksena on edelleen, että kansalaiset tulevat tiedon luokse nettiin, eikä sosiaalisen median periaatteen mukaisesti viedä keskustelua sinne, missä kansalaiset jo ovat.

Edustuksellinen demokratia suoraan valvontaan

Kuvaava esimerkki julkisen sektorin hitaudesta on turkulaisen vihreän varavaltuutetun Ville-Veikko Mastomäen ympäristö- ja kaavoitusasioiden lautakunnalle perustama Facebook-ryhmä. Mastomäki otti vallan omiin käsiinsä ja perusti ryhmät muilta kyselemättä, saaden tiukkaa palautetta kaupungin valtaapitäviltä. Ongelmaa aiheutti ryhmän nimi, jonka perusteella ryhmää saattoi pitää kaupungin virallisena kanavana. Itse kansalaiskeskustelun arvo ei kaupunkia juuri vaikuttanut kiinnostavan.

Mastomäen esimerkki osoittaa sen, että suuri osa julkisen hallinnon tuottamasta tiedosta ja tiedontarpeista ei itse asiassa sijaitse valtiollisella tasolla, vaan avattavaa riittää myös kunnissa. Toisaalta esimerkki muistuttaa myös siitä, miten suljettuja päätöksentekoelimet Suomessa ovat. Suomen päätökset tehdään eduskunnassa valiokunnissa ja kunnissa lautakunnissa. Kummatkin näistä elimistä toimivat savuverhon takana ja “hyvä veli”- verkoston kunniasäännöt kieltävät puhumasta mitään elimissä käydyistä keskusteluista. Valiokuntien ja lautakuntien avaamiselle ei tosiasiassa ole muita esteitä kuin muutoksen pelko. Osa järjestelmän sisällä ajattelee, että päätöksentekijöille pitää sallia tyhmät kysymykset ja reilu neuvottelu ja että nämä kaikki pohjautuvat vain valiokuntien ja lautakuntien luottamuksellisuuteen.

Toisaalta tälläkin hetkellä valta on esimerkiksi eduskunnassa osin valunut valiokuntien ulkopuolelle, kun päätökset tehdään käytännössä hallituspuolueiden johdon toimesta. Samalla tuntuu kummalliselta, etteivät ihmiset voisi tottua siihen, että päättäjät uskaltaisivat kysyä avoimesti kysymyksiä. Jos kysymys on niin tyhmä, ettei sitä uskaltaisi kysyä kansan kuullen, onko kysyjän todella viisasta olla päättämässä yhteisistä asioista? Julkishallinnon avoimuuden pitäisi olla oletusarvo ja kansalaisten perusoikeus.

Kuluttajien uusi nousu

Radikaalisti avoimen yhteiskunnan ei tule jäädä pelkäksi paikallishallinnon tai eduskunnan vahtikoiraksi. Myös yritysten toimintaa on mahdollista tarkastella tiukemmin kuin ennen. Toiminnan luonteeseen kuuluu uudenlaisen terveen jännitteen luominen niin yritysten välille kuin kuluttajienkin suuntaan. Samalla tämä kaventaa yritysten mahdollisuuksia perinteisen julkisuuskuvan ylläpitoon.

Tiedon lähteille pääsemiseen tarvitaan radikaalia avoimuutta: esimerkiksi kuluttaja-asiamiehelle tulleet valitukset tai eläinlääkärien tekemät ilmoitukset on vaadittava näkyville. Myös Oikeutta eläimille -järjestön tekemä turkistarhakuvaukset ovat kaiken ohella paljastaneet myös sen, millaista tietoa tarvitaan. Mikseivät eläinlääkärien tarkistuskäynnit toimisi aktivistien mallin mukaisesti ja julkaisisi kaikkea saamaansa materiaalia osana työtään?

Valveutuneet yritykset voivat saada etumatkaa ilman viranomaisten väliintuloakin. McDonald’s mainostaa, kuinka kuhunkin hampurilaiseen käytetty lihaerä voidaan jäljittää tarvittaessa yksittäiseen nautaan asti. Jäämmekin odottamaan, milloin yritys tuottaa verkkosivuilleen ajantasaisesti päivittyvää informaatiota maatila- ja teurastamoverkostostaan. Kouriintuntuvampi projekti yritykseltä olisi ottaa vaikkapa kuva jokaisesta naudasta ennen teurastusta, jotta kuluttaja tietää syövänsä stressittömän eläimen lihaa. Muutokseen ei tarvita muuta kuin eettisyyteen ehdottomasti sitoutunut edelläkävijäyritys, jolloin muiden olisi pakko seurata perässä.

Seurannassa ei tarvitse luottaa pelkästään edelläkävijäyritysten hyväntahtoisuuteen.
Yhdysvalloissa jalansijaa saanut tuoteopas GoodGuide on esimerkki siitä, mitä yksityiset asiantuntijat ja käyttäjät voivat luoda. Viimeaikaiset lisäaine- ja kanannahkapullakohut luovat hyvää pohjaa toiminnan kysynnälle myös Suomessa. Tällä on suorat vaikutuksensa myös yritysten väliseen kilpailuun, jossa puutteet paljastuvat aiempaa nopeammin ja laajemmin.

Avoimilla kilpailuilla ratkaisuja yhteiskunnan ongelmiin

Radikaalisti avoimessa yhteiskunnassa on helpompi luoda mahdollisuuksia pienille yrityksille ja kansalaisille kilpailemaan suuryritysten rinnalle. Tämä voi esimerkiksi onnistua luomalla avoimia kilpailuja ratkaistavista asioista, joiden tulokset tuodaan avoimesti hyödynnettäväksi. Ikuisuusprojektina ollut sähköinen resepti olisi voitu kehittää yhdellä räväkällä kilpailulla 20 vuotta kestäneen ministeriöjohtoisen puuhastelun sijaan. Yksityisellä puolella edelläkävijänä on ollut Helsingin Sanomat, jonka säätiö hakee kilpailulla uusia avoimia ratkaisuja tiedonvälityksen parantamiseen.

Avoimet kilpailut antavat mahdollisuuksia erityisesti pienille yrityksille, joita on aiemmin ohitettu. Pienillä yrityksillä ja yksittäisillä kansalaisilla on sellaista notkeutta ja ennakkoluulottomuutta, joka karsiutuu suuremmissa yrityksissä pois. Vakiintuneet ja suuret toimijat joutuvat löytämään itsestään uusia puolia – tai taipumaan kilpailussa.

Kohti radikaalisti avointa puoluetta ja yhteiskuntaa

Radikaalisti avoin yhteiskunta ei synny itsestään – ei ainakaan nopeasti. Radikaalille avoimuudelle ei myöskään löydy helposti kopioitavia valmiita malleja ulkomailta vaan meidän pitää itse luoda omaan poliittiseen kulttuuriimme sopivat mallit.

Kehityksellä on myös vastustajansa. Suljettuihin kabinetteihin tottuneita poliitikkoja löytynee joka puolueesta. Asiasta onkin turha tehdä vastakkainasetteluja poliittisten puolueiden välille, vaan kehitys on saatava politiikkaa läpileikkaavaksi periaatteeksi. Tämä vaatii myös toimintakulttuurin muutosta eri järjestöiltä, kansalaisjärjestöt mukaan lukien. Yksittäisen toimijan pitää pystyä kyseenalaistamaan nykyisen toimintatavat ja nähtävä vaihtoehtoja. Haasteena on kuitenkin ihmisille tyypillinen ominaisuus nähdä vanhat tavat luonnollisina ja vaihtoehdot epäilyttävinä.

Radikaalisti avoimessa yhteiskunnassa on lopulta kyse siitä mitä Popper aikanaan edellytti avoimelta yhteiskunnalta. Kansalaisten on puolustettava omia oikeuksiaan, uudessa ajassa uusin keinoin. Radikaalisti avoimella yhteiskunnalla on myös vihollisensa avoimen yhteiskunnan tapaan. Avoin yhteiskunta löysi kuitenkin puolustajansa. Onko meistä radikaalin avoimuuden esitaistelijoiksi?

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
avoimuus, avoin data, radikaalisti avoin yhteiskunta

10 askelta radikaalisti avoimeen yhteiskuntaan

Avatakseni keskustelua Vihreiden Radikaalisti avoin yhteiskunta -ohjelmasta päätin koota hiukan pitkän ohjelman sisältä kymmenen askelta radikaalisti avoimeen Suomeen. Näiden takana on helppo seistä ja nämä ovat jokseenkin suoraa copy&pastea ohjelmasta. Ohjelmasta on julkaistu oikolukematon versio.

Radikaalisti avoimessa yhteiskunnassa ihmiset vaikuttavat aktiivisesti paikallisella, kansallisella ja EU-tasolla. Julkinen päätöksenteko on läpinäkyvää ja avointa. Radikaalisti avoimessa yhteiskunnassa demokratia on jatkuva prosessi; Kansalaiset ja kansalaisjärjestöt voivat reaaliaikaisesti seurata, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Ongelmina eivät ole niinkään tietovuodot tai muu tiedon liian vapaa kulku, vaan se, ettei tieto kulje eri toimijoiden välillä.

1. Eduskunnan valiokuntien kokoukset ja kuulemiset sekä kuntien valtuustojen, hallitusten ja lautakuntien sekä kuntayhtymien kokoukset tulee esittää netissä niiltä osin kuin se ei vaaranna turvallisuutta tai kansalaisten yksityisyyttä.

2. Julkisen sektorin ostaessa palveluita ja tuotteita yrityksiltä, niiltä on vaadittava mahdollisimman avointa tuotantoketjua ja sitoutumista tuotannosta ja logistiikasta kerättyjen tietojen julkaisuun. Valtio-omisteisista yhtiöistä on tehtävä avoimuuden mallitoimijoita.

3. Kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollistamiseksi viranomaisten ei aina kannata perustaa omia keskustelufoorumeita, vaan he voivat mennä sinne missä kansalaiskeskustelua muutenkin käydään. Viranhaltijoiden osallistumista verkkokeskusteluihin virka-asemansa ja työtehtävänsä esiin tuoden tulee kannustaa ja niihin on varattava aikaa ja resursseja.

4. Julkisen datan tulee olla avoimesti saatavilla ja jatkokäytettävissä. Maksuperustelaki tarkistetaan julkisen sektorin tietojen luovuttamista koskevilta osiltaan siten, että lähtökohtana on tietojen ja niiden luovuttamisen maksuttomuus. Lakiin kirjataan lisäksi ne perustellut poikkeukset, joissa tiedon luovuttamisesta voidaan tai tulee periä maksua.

5. Julkisuuslain toteutumista valvomaan on määrättävä viranomainen tai mahdollisesti laajennettava tietosuojavaltuutetun roolia. Viranomainen myös auttaisi aineistojen julkaisemiseen liittyvässä lisensoinnissa ja juridisissa kysymyksissä.

6. Tekijänoikeuksien suoja-aikaa on lyhennettävä nykyisestä, mikä mahdollistaa niin tietojen yhdistelemistä kuin uuden kulttuurin luomista. Suoja-aikoja on kohtuullistettava ja yhdenmukaistettava. Suoja-aika on sidottava teoksen syntyhetkeen eikä tekijöiden kuolemaan. Tekijänoikeusjärjestelmän selkeys on varmistettava, jotta tavallinen kansalainen tietää, mikä tietoyhteiskunnan arjessa on sallittua ja mikä ei.

7. Hankinnat järjestelmien kokonaistoimituksista yksittäisiin ohjelmistopäivityksiin on kilpailutettava ja rakennettava siten, että ylläpitoa ja kehitystöitä voidaan hankkia useilta tahoilta, pieniä toimittajia syrjimättä. Tämä edellyttää avoimia rajapintoja, jotka eivät sido yhteen toimittajaan.

8. Avoimen lähdekoodin käyttö julkishallinnon järjestelmissä edistää kilpailua ja lisää toimintavarmuutta, koska tilaaja voi vapaasti luovuttaa vanhojen järjestelmiensä lähdekoodit uudelle toimittajalle.

9. Tilastollisia tutkimuksia varten julkisten palveluiden asiakastiedoista, esimerkiksi potilastiedoista on kuitenkin voitava tuottaa vahvasti anonymisoituja tietoja. Näin esimerkiksi potilastietojärjestelmissä olevia tietoja voitaisiin hyödyntää epidemiologisessa tutkimuksessa nykyistä paremmin.

10. Internetin keskustelufoorumeista on syntynyt merkittävä vertaistuen muoto. Yksittäisen avuntarpeessa olevan henkilön voi kuitenkin olla vaikeaa erottaa, mikä tieto on oikeaa, mikä virheellistä tai jopa vahingollista. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tulisikin entistä enemmän hyödyntää näitä mahdollisuuksia sekä myös osallistua aktiivisesti verkkokeskusteluihin.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
avoimuus, demokratia, kirja, koulutuspolitiikka, radikaalisti avoin yhteiskunta, tietoyhteiskunta, uusi kultakausi

Pohdiskelua Uudesta Kultakaudesta

4 kommenttia

Tanja Aitamurron, Taneli Heikan, Petteri Kilpisen ja Matti Posion Uusi Kultakausi – Kuinka sosiaalinen media mullistaa kaiken on erinomainen pamfletti. Ajattelin vähän nostaa esiin kirjan herättämiä ajatuksia talouteen liittyvän pohdiskelun välissä.

Pamfletin pääsanoma on, että teknologia muuttaa yhteiskuntaa tällä hetkellä paljon ja Suomi on viime vuosina pudonnut kelkasta. Suomi ei ole pystynyt avamaan valtionhallintoa nykyaikaisilla tavoilla. Avoin data on viime aikoina eksynyt valtion ohjelmiin, mutta toistaiseksi näytöt ovat vähäiset. Sosiaalista mediaa ei käytetä julkisella sektorilla, mutta sillä voitaisiin siirtää valta kansalle. Talous muuttuu palvelutaloudeksi ja palveluiden on oltava digitaalisia. Kirjoittajat kutsuvat tätä digisosiaaliseksi taloudeksi. Uusi teknologia tarkoittaa myös uudenlaista johtajuutta työelämän muuttuessa verkostomaiseksi ja lyhytikäisten tiimien muuttuessa normiksi.

Pamfletissa on hieman paatoksellinen tyyli, joka väistämättä tuo mieleen Heikan edellisen projektin: Lumedemokratian. Tyyli on tässäkin ehkä hivenen ylitseampuvaa ja liioittelevaa, mutta tämä taitaa vähän kuulua raivokkaan pamfletin juttuun. Minusta Suomessakin on valopilkkuja sosiaalisen median suhteen, mutta kirjan ravisteleva viesti heikkenisi, jos niitä nostettaisiin esiin. Julkiselta sektorilta näitä valopilkkuja ei tosin taida löytyä yhtään.

Pamfletti huutaa sankarinörttien perään, jotka veisivät läpi esimerkiksi avoimen datan aloitteita. Tähän en voi kuin yhtyä. Jyrki Kasvi on vähän liian yksin eduskunnassa. Ongelma on se, että tätä alaa ei oikein nosta kukaan esiin missään muussa puolueessa. Olen myös itse syvästi pettynyt siihen, miten huonoa poliittisten nuorisojärjestöjen kiinnostus aihetta kohtaan on. Tällä ei ole niin kauheasti väliä nykypolitiikkaan, koska vihreitä lukuunottamatta puolueissa nuorisojärjestön merkitys on lopulta aika vähäinen nuorisojärjestön ollessa vain pieni osa puoluetta. Nuorisojärjestöjen tietotekniikan tajuttomuus antaa kuitenkin lohduttoman kuvan tulevaisuudesta: minun polveni poliitikot eivät vältätmättä ole juuri parempia tietoyhteiskunta-asioissa kuin nykyiset kansanedustajat.

Mielestäni Suomen fundamentaalimpi ongelma on se, että teknologiaan keskittyneet ihmiset on karsinoitu tiukasti omaan “siilonsa” erottamalla teknilliset yliopistot “tavallisista” – edes Aalto yliopistossa eivät nämä rajat mene tarpeeksi rikki. Valtakunnassamme yhteiskuntatieteilijän ja tietoteknikan lukijan välinen keskustelu baarissa on huomattavan harvinainen. Kukaan ihminen ei tule tajuamaan avoimen datan auvoisuutta ilman pitkää selitystä ja meidän yhteiskuntatieteilijät eivät näitä selityksiä kuule tarpeeksi. Samalla yhteiskunnasta kiinnostuneet teekkarit jäävät ilman poliittisen vaikuttamisen työkaluja. Teekkarin tulevaisuus onkin vain hiljainen kiroilu tai epätehokas poliittinen vaikuttaminen (kts piraatit), kun oikeasti pitäisi olla vaikuttamassa poliitikkoihin tai vaihtamassa poliitikkoja.

Kenties poliittisen osaamattomuutensa vuoksi tietotekniikan ammattilaiset ovat keskittyneet liian synkkään uhkakuvien maalailuun. Suurin osa energiasta on käytetty erilaisten uhkakuvien maalailuun Orwellin hengessä – huolimatta siitä, ettei Orwellin kirjojen pointti niin paljoa edes ollut teknologian uhka, vaan enemmänkin vanhanaikainen totalitarismin. Tässä uhkailussa on yleensä ollut ihan paljon tärkeääkin sisältöä, mutta tietotekniikan ihmisiltä on puuttunut positiivinen tulevaisuuden visio. Ilman visiota, ei ole toivoakaan liikkeestä.

Tässä kirjassa kuitenkin tarjotaan hyvä tulevaisuus, johon pitäisi vain uskaltautua tarttua. Ehkä tämän kustannuksella jonkin verran sivuutetaan hyvää suomalaista keskustelua aihepiirin läheisyydestä. Kirja tarjoaa jatkoajatuksena nykyisille vaaleille Internet-äänestystä Viron malliin. Olen tässä tiukasti Effin ja muiden veneessä: äänestäminen on niin tärkeä yhteiskunnan peruskivi, että sen pitää toimia kaikissa olosuhteissa ja täysin pomminvarmasti. Suomessa edes sähköinen äänestys ei toiminut ja internet-äänestämisessä on suurempia ongelmia. (Muinainen ja silti hyvä kirjoituksemme aiheesta).

Samoin kirjassa pidetään tekjiänoikeuksia mitättömänä asiana, jotka ratkaistaan Creative Commons -lisenssien avulla. Arvostan itse valtavasti Creative Commonsia, mutta näkisin silti Creative Commonsin luojan Lawrence Lessigin tapaan, että itse järjestelmässä on paljon korjattavaa. Moderni tietoyhteiskunta sosiaalisine medioineen kaikkineen rakentuu vahvasti yhdistelun pohjalta ja tuo yhdistely vaatii raaka-ainetta. Tulevaisuuden raaka-aine on public domainissa. Tekijänoikeudet ovat sitä paitsi vahvat vain siksi, että niitä puolustaa tiivis eturyhmä. Nettikansaa ei todellakaan kuunnella tekijänoikeuksiin liittyvissä asioissa. Jos sosiaalista mediaa kuunneltaisi, joku vähintään tekisi jotain tekijänoikeusrikkojien mielettömille tuomioille ja vetäisi stopin suoja-aikojen holtittomaan pidentelyyn. Tällä hetkellä nämä valitukset eivät kabinetteihin asti kuulu.

Vihreiden puoluevaltuuskunta käsittelee 26. – 27.3. kokouksessaan puolueen uutta tietoyhteiskuntapoliititsta ohjelmaa. Ohjelman nimi on Radikaalisti avoin yhteiskunta ja sen sisältö on linjassa tämän pamfletin kanssa ja avaa minusta hienosti sitä, millaisena me Vihreissä haluaisimme nähdä tulevaisuuden tietoyhteiskunnan. Radikaalisti avoin yhteiskunta on jatkoa vanhalle avoimelle yhteiskunnalle. Yhteiskunnan oletus on radikaalissa yhteiskunnassa avoimuuden puolella nykyisen salailun sijaan ja päätöksen teko on läpinäkyvää. On tietenkin mahdollista, että tästäkin ohjelmasta tulee vain pölyttyvä paperi, mutta ainakin itsessäni tämä herättää valtavan suuria odotuksia. Tähän on helppo innostua mukaan vähän samoin kuin itse innostuin Uusi Kultakausi – Kuinka sosiaalinen media mullistaa kaiken -kirjasta: viime yö meni aikalailla tätä lukiessa.

Radikaalisti avoin yhteiskunta -ohjelmaa voi kommentoida minulle kaikilla mahdollisilla välineillä. Sisältöön voi vielä vaikuttaa.

(Vihreiden ohjelmaprosessit ovat käsittääkseni Suomen avoimemmasta päästä siitä huolimatta, toivon, että puoluekokouksessa voimme vaatia puoluetta avamaan prosessit kokonaisuudessaan. Ainakin ohjelmista olisi kaikissa työvaihessa oltava verkossa versio, jota voisi kommentoida erilaisissa sosiaalisissa medioissa.)

Muutos 18.3.2011: Lisätty sanat ”Mielestäni” alleviivaamaan sitä ettei asiaa käsitellä kirjassa. Nyt teksti kuuluu siis: ”Mielestäni Suomen fundamentaalimpi ongelma on se, että teknologiaan keskittyneet ihmiset on karsinoitu tiukasti omaan “siilonsa” erottamalla teknilliset yliopistot “tavallisista” – edes Aalto yliopistossa eivät nämä rajat mene tarpeeksi rikki.”

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
avoimuus, kasvisruokapäivä, netti, vapaus

Tärkein tapa lisätä päätöksenteon avoimuutta nyky-yhteiskunnassa

2 kommenttia

Moni ystäväni seurasi eilen Helsingin valtuuston keskustelua kasviruokapäivästä. Keskustelu ajautui joksenkin absurdeihin teemoihin varsinkin, kun muistaa, että käytännössä pelkkää kasvisruokaa tarjoillaan noin 3 kertaa viidessä viikossa Helsingin kouluissa nykyäänkin. Erityisen absurdilta tuntuu se, että ilmeisesti merkittävä osa ihmisistä kokee jonkinlaisena vapaudenriistona sen, ettei joka aterialla saisi lihaa. En olekaan aiemmin tajunnut, kuinka vapauksiani on rikottu kaikilla kouluaterioilla, joilla syötiin pinaattilettuja eikä yhtään lihaa. Lopulta Emma Karin aloite kuitenkin meni valtuustosta läpi, mikä on varsin hieno juttu.

Keskustelua katsoessa tuli jälleen mieleen se, että on todellinen harmi, ettei valtuutettujen puheita voi linkittää helposti esimerkiksi blogiin ja Facebookiin. Sama ongelma on meillä edelleen myös eduskunnassa. Minusta puheenvuorojen videointi ja erottaminen omaksi videoiksi olisivat helpoin tapa lisätä kansalaisten mahdollisuutta seurata edustajiensa toimintaa. Aika harva ihminen jaksaa seurata kaikkia puheenvuoroja eduskuntakeskustelusta, mutta ”crowdsourcing” voisi hyvinkin nostaa parhaat, hirveimmät ja hauskimmat puheenvuorot nettikeskusteluun.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
avoimuus, kalli, vaalirahoitus

Timo Kallin pitäisi erota!

Timo Kalli tunnustaa rikkoneensa lakia. Kukaan ei huomaa. Pienemmätkin typeryydet ovat Suomessa johtaneet kunnon kohuihin. Toivottavasti media herää pian.

Vaalirahoituksen avoimuus on ensisijaisen tärkeää, jotta tiedetään, mitä tahoja kukin kansanedustaja edustaa. En ole itse ihan vakuuttunut, että vaalikampanjoille voi laittaa kattosummia, mutta avoimuuden pitäisi olla ilmeinen ensi askel pienempään rahan rooliin politiikassa.

Hämmentävintähän tässä tietysti on se, että Kalli varmaan äänestetään ensi kerrankin eduskuntaan. Äänestäjien pitäisi vaatia parempaa. Toivottavasti edes Keskusta pohtii asiaa vakavasti. Tämä nyt sotkee puolueen maineenkin. Ainakin pitäisi sotkea.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
avoimuus, joukkoliikenne, talous, valivalimiksikaikkeaeikerrota, vr

VR:stä

2 kommenttia

Osmo Soininvaara kirjoittaa mielenkiintoisesti VR:n käytännöstä maksattaa muun Suomen henkilöliikennettä Tampere – Helsinki väliä sahaavilla ihmisillä.

Tämänkin käytännön voisi varmaan perustella ihan järkevästi. VR:n pitää tietysti taata liikenne muuallakin maassa kuin täällä etelässä. Esimerkiksi on hienoa, että jouluna Mäntässä käydessä voin huristella kiskobussilla Vilppulaan (josta tosin nykyään täytyy säätää autokyyti Mänttään). Ei tuo Haapamäen rata varmaan hirveästi mitään tuota, mutta se on ehdottomasti niitä parempia keinoja tukea alueen köyhempiä kuntia. Parhaassa tapauksessa ne pääsevät yhteyden ansiosta Tampereen kasvun imuun.

Ongelma tässä tilanteessa on kuitenkin päätöksenteon ja politiikan näkymättömyys. En minä tiennyt ennen Soininvaaran kirjoitusta, maksavani muun Suomen matkoja Helsinkiin matkatessani, vaikka joukkoliikenne minua onkin kiinnostanut jossain määrin. Minusta tämänkaltainen näkymätön tuki on osittain seurausta VR:n monopolista. Monopolien kanssa on vaikea erottaa, mikä on valtion tukea ja mikä ei. VR:n erityisaseman purkamisessa olisi tietysti omat erikoisongelmansa. On esimerkiksi aika vaikea kuvitella suurta määrää toimijoita näin paljon erityisosaamista ja investointeja vaativalla alalla.

Olisi niin paljon järkevämpää hoitaa tämänkaltainen tukeminen selvällä avoimella prosessilla. Annetaan rahaa toteutuneiden matkustajien mukaan mahdollisesti painottaen tiettyjä aluepoliittisesti tärkeiksi katsottuja välejä. Minusta tuntuu usein, että suuri osa politiikan pahimmista koukeroista syntyy siitä, kun joku jossain on halunnut piilotella suoraa valtion tukea.

Moni on sitä mieltä, että maaseutu on pidettävä asuttuna kustannuksista välittämättä. En ole kuitenkaan kuullut kenenkään ehdottavan, että jokaiselle maalaiselle maksettaisiin suoraan puhdasta rahaa käteen ikävässä paikassa asumisen johdosta. Tämän sijaan on keksitty maataloustukien kaltaisia järjestelmiä, jotka tukevat kiistämättä maalla asuvia ihmisiä. Tietysti voisi ajatella (erityisesti jos sattuisi olemaan perustuloon vähemmän uskova), että on hyvä tukea jotain työtä eikä vain hengailua. Tämä on kai ihan kohtuullinen väite, mutta silloinkin tuen ei pitäisi olla tiettyyn alaan sidottua. Oikeasti ei ole mitenkään mainio ajatus sitoa maaseudun elinkeinorakennetta erikoisesti maatalouteen. On siellä maalla paljon kaikkea muutakin ihan yhtä tärkeää.

Lyhyesti siis: Tuet avoimiksi ja VR voisi selvästi kertoa edes verkkosivuillaan, mitä tietyt osuudet tuottavat. Ainakaan itse en sitä tietoa löydä esimerkiksi vuosikertomuksesta.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail