Vaaleissa pitää puhua yhtä ihmistä isommista asioista

Vaaleissa puhutaan liikaa yksittäisten ihmisten arkisista huolista ja siitä, kuinka jokainen eturyhmä saisi senttejä enemmän muihin nähden. Vaikka on selvää, että ihan tavallisten ihmisten arki on lopulta se, mitä poliitikkojen pitää vaalikentillä avata uudelleen, uudelleen ja uudelleen, haluaisin uskoa, että ainakin osaa ihmisistä kiinnostaa myös suurempi kuva. Ilman suuren kuvan näkijöitä meillä ei olisi tasa-arvoa, lupaava kehitystä köyhyyden vähentämisessä tai vaikka selvää väkivallan vähenemistä vuosien saatossa. Suurella kuvalla on väliä.

Itse teen näissä vaaleissa hommia lopulta hemmetin isojen asioiden vuoksi. Ihmiskunta on tällä hetkellä pian saavuttamassa jonkinlaisen lapsuuden. Olemme katsoneet ympärillemme. Alkaneet ymmärtää sitä, missä maailmassa elämme. Menneisyyden oudot hahmot alkavat muodostaa kuviota mahdollisuuksista mutta myös uhista. Meidän satelliittimme näkevät ja meidän sensorimme muodostavat maailman kattavan järjestelmän. Ihmiskunta näkee vihdoin, mutta aivan kuin pienen ihmisen mieli, on meidän yhteinen tajuntamme vielä varsin sekava. Käymme vieläkin sotia toisiamme vastaan.

Harmillisesti ympärillemme hahmottuva maailma ei ole pelkästään hyvä. Erityisesti meitä uhkaa oman elämäntapamme ja kehityksemme varjopuoli: ympäristön tuhoutuminen. Akuuttina huolena on nimenomaan fossiilisten polttoaineiden polttamisesta seuraava nopeasti kuumeneva ilmasto. Se on uhka, jonka todellisuuden meille kertoo luotettavaksi osoittautunut luonnontieteemme. Ilmastonmuutos pitää pysäyttää sellaiselle tasolle, että me pärjäämme.

Yhdet vaalit ovat aina vain yhdet vaalit. Yksi ääni on aina vain yksi ääni. Mutta silti olisi tärkeä muistaa, että demokratiassa me saamme kaikki olla osa jotain meitä suurempaa. Vaikka joku kyynikko voi miettiä, onko sillä äänellä mitään väliä, itse kuitenkin koen tässäkin olevani osa jotain suurempaa tarinaa, jolla on merkitystä.

Poliitikkomme eivät aina jaksa puhua isosta kuvasta. Arjessa riittää purnattavaa ja siksi myös korjattavaa. Mutta olisi silti mukavaa, että ainakin meistä muutama miettisi isompaa kuvaa.

Eikä tavoite ole se, että jokainen ihminen miettisi samoin. Meidän pitää nähdä moneen suuntaan, mutta myös tarvittaessa muodostaa demokratiaa kunnioittaen toimintasuunnitelmat uhkien torjutaan ja myös toteuttaa kauniit puheet.

Vaaleissa pitäisi puhua yhtä ihmistä isommista asioista, mutta niistä pitäisi puhua ihmisille ihmisten kielellä. Ihminen on varsin fiksu olento.

Itseeni teki melko suuren vaikutuksen Oras Tynkkysen puheenvuoro, joka löytyy alta. Siinä on tarpeeksi isoa kuvaa.

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *