Ruuan alennettu arvonlisävero auttaa rikkaita enemmän kuin köyhiä

Suomen yleinen arvonlisäveroprosentti on 24 %. Joillekin tuotteille on kuitenkin tehty veroon poikkeamia. Näistä yksi suurimmista on ruuan 14 % kanta. Ruuan arvonlisäveron alentaminen oli yksi Keskustan suurimpia tavoitteita viime hallituksessa ja se siten tietenkin toteutettiin. Mitään järkeä siinä ei ollut silloinkaan eikä ole nyt.

Ruuan arvonlisäverotuksesta alennetusta kannasta pitäisi luopua ja ehkä siitä luopuminen olisi vähiten pahaa politiikkaa, mitä hallitus voisi nykyisessä talouskurjimuksessa tehdä. Ja jos rahat ohjattaisiin köyhempiä tukevaan toimintaan vaikkapa edes puoliksi, voisi hallituksen sanoa suorastaan tehneen hyvää.

Jaakko Stenhäll ja me muutamat muut kokosimme viimeisen Kotitalouksien kulutusmenot kotitaloutta kohti tuloviidenneksittäin 2006 taulukon pohjalta seuraavan kuvaajan:

1011602_414516445347032_1446920902_n

Taulukosta näkee siis, montako senttiä yhdestä ruuan arvonlisäveron alennukseen käytetystä eurosta menee alimmalle ja ylimmälle tuloviidennekselle. Luvut ovat selvät alin tuloviidennes saa 13 senttiä ja ylin tuloviidennes saa 26 senttiä loput menevät sitten siihen välille. Usein hämärretään puhumalla suhteellisista tuloista, mutta fakta on, että jos ruuan arvonlisäveron tuottamat edut katoaisivat kuluttajien kukkaroista vaikka viime vuoden osalta, eniten rahaa katoaisi rikkaiden kukkaroista.

Kun ruuan arvonlisäveron alennusta pohjustettiin, puolustajat puhuivat kauniisti siitä, miten ruuan arvonlisäveron alentaminen auttaisi köyhiä. Auttaahan se, mutta se auttaa enemmän rikkaita. Kun vielä muistamme, että valtion verotulot pitää saada jostain, ollaan oikeastaan mallin äärellä, jossa otetaan köyhiltä ja annetaan rikkaille.

On aika ilmeistä, että ei ole sosiaalisesti reilua, jos annetaan rikkaimmille 2 tikkaria ja köyhille 1 tikkari. Jostain syystä ruuan arvonlisäveron kohdalla melko vakavasti otettavat ihmiset tuntuvat kuitenkin kannattavan epäreilua jakoa, kun se tehdään vain tehdään ruuan kautta.

Jos nykyinen hallitus ryhdistäytyisi tämän asian suhteen, voisi olla hyvä, jos ruuan arvonlisävero yhdenmukaistettaisiin muun verokannan kanssa ja osa lisääntyneestä tuloista jaettaisiin köyhemmille esimerkiksi alemman tuloveron kautta. Sosiaaliturvan varassa olevat ihmiset pääasiassa hyötyisivät jo pelkästään indeksien noustessa.

Ruuan arvolisävero on mielenkiintoinen esimerkki politiikasta, jossa pelkkä hyvä tahto ei riitä. Politiikassa pitää myös arvioida valittujen keinojen toimivuutta, pelkästään hyvän ajatuksen kannattaminen ei riitä. Pitää katsoa tilastoja ja pitää arvioida keinojen toimivuutta kriittisesti.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *