Päästökauppa paranee – kiitos huonosta johtamisesta Eija-Riitta Korholalle

nasa

EU:n ilmastokauppa eteni askeleen kohti toimivaa mallia eilen, kun europarlamentti hyväksyi ehdotuksen purkaa kertyneitä pinoja käyttämättömiä päästökiintiöitä. Sekavalla ”backloading ”-ilmastojargonilla tunnetun ongelman korjaus nosti päästökiintiöiden hintaa välittömästi melkein kymmenellä prosentilla. Nyt päästötonnin hinta on jossain vähän reilussa 6 dollarissa.

Mielenkiintoisesti Kokoomuksen Eija-Riitta Korholasta tuli Euroopan konservatiivien päätaistelija ilmastokaupan korjaamista vastaan. Korhola johti joukkonsa muutama kuukausi sitten voittoon taistelussa ja näytti nauttivan voitosta jokseenkin rajattomasti. Nyt Korhola johti joukkonsa metsään ja kielekkeeltä alas. Nyt voitonriemun sijaan Korhola selittelee tappiota sillä, ettei asiassa tehty kompromisseja. Ei tosiaan tehtykään. Konservatiivit eivät rakentaneet minkäänlaista toimivaa koalitiota vaan lähinnä pyrkivät signaloimaan, että ovat sataprosenttisesti ilmastotoimia vastaan. Ideologiansa jäädyttäminä jäi konservatiiveilta puolustamatta ympäristövaliokunnassa voittanutta vähän laimeampaa backloadingin purkua. Lopulta läpi meni ilmastotoiminnan kannalta yllättävänkin hyvä esitys.

Suomalainen meppi johti siis joukkojaan huonosti. Onneksi hän valitsi puolensa niin, että lopputulokseen voi olla vain tyytyväinen. Toivottavasti ilmastonmuutokseen välipitämättömästi suhtautuva blokki valitsee johtajansa jatkossakin yhtä huonosti ja ilmastonmuutokseen tosissaan suhtautuvat äänestäjät tajuavat, ketä kannattaa, jos äänestää Kokoomusta.

Backloadingista on muodostunut nyt tärkeä kysymys, vaikka kyseessä on tietenkin vielä nippelikorjailua. Päästökiintiöiden hinta on pudonnut talous- ja eurokriisien myötä niin alas, että päästöjen tupruttelusta on tullut jokseenkin ilmaista. Jos talouskriisin olisi osattu ennakoida, olisi päästökiintiötä pitänyt jakaa vähemmän tai päästöjen laskuttaminen hoitaa yksinkertaisella verolla. Koska maailman talous yllätti, piti nyt tehdä joitakin korjauksia ja hyvä että niitä saatiin aikaiseksi.

On esitetty arviota, että päästötonnin hinnan pitäisi olla globaalisti jossakin sadan dollarin paikkeilla, jotta päästöt saataisi laskettua suurin piirtein ilmastotieteen vaatimalle tasolle. Edes nykyisestä kymmenkertainen päästökiintiön hinta ei välttämättä riittäisi. Korjattavaa siis riittää tulevaisuudessa.

Meillä ilmastonmuutoksen hidastamiseen ja pysäyttämistä ajavilla on lopulta jokseenkin vain yksi tehtävä: nostaa päästöjen hintaa melkein millä vain keinoilla. Päästökauppa ja/tai hiilivero ovat taloudellisesti tehokkaimpia keinoja, sillä niissä päästövähennykset tehdään siellä, missä niiden tekeminen on halvinta. Toinen mahdollinen tie ovat erilaiset pienemmät määräykset tai tuet eli esimerkiksi energiatehokkuuden parantaminen erilaisin minimitasoin tai vaikkapa uusiutuvien energiamuotojen tukeminen julkisista varoista. Nämäkin menetelmät voivat olla varsin hyviä, mutta on syytä olettaa niiden toimivan taloudellisesti hieman tehottomammin, koska erilaisilla normeilla ja tuilla syntyvät päästövähennykset eivät välttämättä mene lähellekään halvinta mahdollista päästövähennyskohdetta.

Itseasiassa päästökaupalla itsellään on myös vähän huono yhteensopivuus muiden keinojen kanssa. Jos esimerkiksi uusiutuvia tukemalla tehdään päästövähennyksiä, voi ainakin osa hyödystä vähentyä, kun päästökiintiöiden hinta laskee ja vaikkapa hiilen tupruttelu halventuu.

Pitää kuitenkin kokoajan muistaa, että päästökiintiöden hinnat ovat backloadingin purun jälkeenkin melkein nollassa, joten vaikutus ei ole kovin suuri. Uusiutuvien tukeminen on myös poliittisesti helpompaa kuin päästöjen verottaminen ja sitä paitsi se saattaa olla fiksumpaa talouspolitiikkaa näin elvytystä huutavana aikana.

Päästökiintiöiden matala hinta on myös syytä muistaa, kun teollisuuden lobbarit pelottelevat tehtaiden siirtymisellä Kiinaan. Teollisuus saattaa hyvinkin lähteä Kiinaan, mutta siinä hyvin pieni seikka ovat melkein ilmaisten päästökiintiöiden hinnan kohoaminen muutamalla prosentilla.

Suomen päästöt ovat noin 75 miljoonaa tonnia noin 36 miljoona tonnia on päästökaupan alaiselta sektorilta. joten päästökiintiöiden hinnan nouseminen noin eurolla nostaisi kustannuksia noin 36 miljoonaa euroa. Laskentaa tosin vaikeuttaa, että teollisuus saa myös ilmaisia kiintiötä, joten huomattavan suuri osa hinnasta valuu tukena suurimmille historiallisille saastuttajille eikä näin ollen asian pitäisi olla suuri ongelma teollisuudelle.

Tänään saimme lukea, että STX:n uudet tilaukset ovat maakaasulla toimivia laivoja, joiden kysyntä perustuu rikkidirektiiviin. Kun huomio, miten paljon teollisuus on Suomessakin asiasta huutanut, kannattaa miettiä, onko teollisuuden pelottelua syytä kuunnella lainkaan. Ei ole ollenkaan mahdoton kuvitella, että ainakin näissä nykyisissä hinnoissa liikuttaessa esimerkiksi kasvanut kysyntä uusiutuvalle energialle voi kompensoitua jopa nettomääräisesti positiivisesti suomalaiselle teollisuudelle hieman kalliimmat päästökiintiöt.

Backloadingin purku on itsessään riittämätön askel, mutta sekin nostaa saastuttajien kustannuksia ja näin innostaa hakemaan uusia tapoja tuottaa energiaa ja vähentää päästöjä.  Ja jossain vaiheessa päästökiintiöiden hinnan korottaminen voi alkaa siirtää saastuttavan teollisuuden muualle. Tarvitaan siis kansainvälisiä sopimuksia, joilla päästöjen hinta saadaan kaikkialla maailmalla merkittäväksi.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail