Onko addiktio piikki vapauden unelmassa?

Olen viime päivinä lukenut Michael Mossin Salt Sugar Fat: How the Food Giants Hooked Us -kirjaa. Teos on varsin hyvä muistutus siitä, mistä ruokateollisuuden ja lihavuuteen liittyvässä keskustelussa perimmiltään on kyse: sokerin, rasvan ja suolan määrästä ruuassamme. Kaikkia kolmea ainetta käytetään yhdessä ja yksitellen luomaan kuluttajille sellaisia kokemuksia, joihin jää koukkuun ja josta voi siten rikastua.

Keskustelu ruuan perinteisistä terveysvaikutuksista on ajautunut jotenkin outoon paikkaan, kun enemmän huomitoa keräävät lisäaineet, natriumglutamaatit ja karppaajat kuin ihan perinteisten  Mossin esittämän sokeri, rasva, suola -kolmikon aiheuttamat melko vahvasti osoitetut kansanterveydellisesten ongelmat. Samalla kun riitelemme ties minkälaisista pienistä tai jopa olemattomista terveysvaikutuksista olemme huomaamattamme addiktoituneet ja seurauksia alamme vasta maksaa.

Lähde: Terveyskirjaston kuva, joka on lähteytetty Nuorten terveystapatutkimukseen

Vaikka elintarveala luonnollisesti välttelee addiktiosanan käyttöä, on aika paljon merkkejä siitä, että suhteemme ruokaan on opittu ja addiktio voi olla varsin vaikea. Teollisuus myös keskittyy sellaisiin ihmisiin, joiden itsekuri ei riitä kontrolloimaan syömistään ja joista tulee tuotteiden suurkuluttajia. Elintarviketeollisuuden ja tupakka- ja alkoholiteollisuuden välillä on selviä yhtymäkohtia, jotka eivät juuri elintarviketeollisuutta mairittele.

Miten asia sitten korjataan? En totta puhuen tiedä. Elintarvikealaan puuttuminen ei ole mitenkään helppoa, vaikka ei menettäisikään uniaan, kun joku vähän työntää näkymätöntä kättä fiksumpaan suuntaan. Ihmisten pitää kuitenkin saada jatkossakin syödä rasvaa, pieni määrä suolaa ei tapa ja sokerilla kuorrutettu munkkikin on aika pirun hyvää.

Elintarvikkeisiin liittyvät koukut eivät ole mikään poikkeus. Addiktio ei ole mikään satunnainen muutamia ihmisiä koskettava asia. Kaikki me ja koko yhteiskuntamme joutuu jatkuvasti sivuamaan koukuttamista ja koukkuun jääneitä päätöksissään, vaikka emme sitä aina muista tai halua miettiä.

Tässä pieni lista erilaisia addiktion aiheuttajia, joiden vaikutus yhteiskuntaamme ei ole mikään pieni:

  • Alkoholi
  • Tupakka
  • Muut huumeet
  • Sokeri
  • Rasva
  • Suola
  • Uhkapeli
  • Internet
  • Tietokonepelit
Kun tätä listaa katsoo, on mukana aikamoinen joukko politiikan sektoreita.
Otammeko me lopulta politiikan tekemisessä huomioon, miten valtava määrä päätöksiä kietoutuu aiheen ympärille? Addiktio on epärationaalia toimintaa, jossa ihminen tekee päätöksiä, joita ei tekisi, jos olisi täysin mielen ja ruumin voimissaan. Täysin siis erilaista kuin mikään rationaalinen optimoija tekisi. Addiktio on inhottava piikki vapauden unelmassa ja aiheuttaa näin paljon suuremman ongelman kuin mitä poliittisessa keskustelussa usein myönnetään.
Ei addiktio ole mikään täysin unohdettu osa keskustelua, mutta sitä pitäisi ehkä miettiä enemmän silti. Vai mitä mieltä olette?
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

4 thoughts on “Onko addiktio piikki vapauden unelmassa?”

  1. Addiktio tuskin on mikään binäärinen tila: Joskus voi juoda enemmän ja sitten taas vähemmän, ja aina erilainen määrä porukkaa olisi toteamassa parantumattomaksi alkoholistiksi. Voinee myös perustellen epäillä onko joku oikeasti joskus ollut siinä eteerisessä ”täydessä ruumiin ja hengen voimien tilassa”, vai onko kaikki toimintamme myös jossain määrin tunnistettujen ja tunnistamattomien erivahvuisten addiktioiden harmaalla ja hämärällä alueella sekoilua. Kuka täysissä hengen voimissa puhtaan loogisesti haluaisi lapsia, kuka niitä saa aikaiseksi tai aikuiseksi asti viileän mielentyyneyden säilyttäen – ja kuinka järkevää sekin homma on, kun kokonaisuutta katsotaan. Samanlaiset ”sekoilun kautta kirkkauteen” -polut ohjannevat myös muita inhimillisiä toimintojamme. Joten ei se addiktion tuijotus ja järkevyyden kaipuu välttämättä se paras lähestymistapa ole inhimillistä toimintaa analysoitaessa.

    1. Ei tosiaan tarkoitin todella sitä, ettei addiktio ole poikkeustilanne vaan ihan kaikialla läsnä oleva asia, jolla tosiaan on aivan erilaisia muotoja. Suhteeni alkoholiin on terveempi kuin heroinistin suhde heroiiniin tai Alkon ovilla päivät viettävien suhde alkoholiin.

      Addiktio pahimmissa muodoissaan tuo lähinnä esiin yhden rationaalisen toimijan puutteista. Samaan tapaan kuin ulkoisvaikutusten käsite tuo yhden markkinatalouden ongelman jopa rationaaliset toimijat olettaen. On näitä tietenkin muitakin kuten vaikka behavioristisesta taloustieteestä opimme, jos emme ole sitä jo arkielämässä tajunneet.

      Pitää kuitenkin ymmärtää, että a) addiktiota on kaikkialla b) vaikka ei olisi, kannattaisi testata omia ajatuksia ideologiasta myös tällaisissa äärioloissa.

  2. Myös arkinen kofeiini on ihmisten terveyttä – etenkin mielenterveyttä – nakertava huume. Useat kärsivät tietämättään juuri kofeiinin aiheuttamista ongelmista, kuten ahdistuneisuudesta, masennuksesta ja pakko-oireisuudesta (jättiannokset kofeiinia aiheuttaa jopa psykooseja). Suomessa kulutetaan valtavasti kahvia, ja kausaalinen yhteys mielenterveysongelmiin on taatusti olemassa. Näitä oireita sitten lääkitään erilaisilla psyykelääkkeillä, vaikka oireet voivat kadota jättämällä kofeiini yksinkertaisesti pois.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Caffeine#Caffeine_toxicity

    mikkihiiri-sarjan poliittinen toimija Sairanen voisi saada paljon positiivista näkyvyyttä, jos nostaa tämän asian esille kannanotoissaan.

Kommentointi on suljettu.