Yleinen

Toimittajien pitäisi levittämisen sijaan ehkäistä sähköallergiaa kertomalla tieteelliset tosiseikat

27 kommenttia

Helsingin Sanomat on tänään otsikoinut muualta lainatun juttunsa Sunnuntaisuomalainen: Sähköyliherkkyys ei ole psyykkinen sairaus. Jutussa lainataan Turun AMK:ssa tehtyä tutkimusta, joka tekijöidensä mukaan antaa selvää näyttöä siitä, että sähköherkkyys ei ole psyykkinen sairaus.

Itseäni harmittaa, kun tällaista puolitotuutta levitetään. Vielä julkaisematon tutkimus, jonka metodologiaa ei avata mitenkään, on erittäin epäilyttävä tieteellinen löydös. Oikeastaan sillä ei ole mitään arvoa.

Nykyisen tieteellisen tiedon löytämiseksi ei voida katsoa yhtä tutkimusta. On syytä katsoa vertaisarvioituja tutkimuksia ja mieluiten vielä muita tutkimuksia yhteen kokoavia meta-tutkimuksia. Näistä yksi Martin Rööslin vuonna 2008 tekemä toteaa:

”This review showed that the large majority of individuals who claims to be able to detect low level RF-EMF are not able to do so under double-blind conditions. If such individuals exist, they represent a small minority and have not been identified yet. The available observational studies do not allow differentiating between biophysical from EMF and nocebo effects.”

Rööslin muihin tutkimusten kokooma siis kertoo seuraavat fakta, joita voinee pitää tieteellisenä konsensuksena aiheesta:

  1. Ihmiset väittävät havaitsevansa sähkömagneettisia kenttiä hyvin nopeasti. Tästä huolimatta he eivät tuplasokko-kokeissa havaitse näitä kenttiä oikeasti.
  2. On periaatteessa mahdollista, että on olemassa jonkinlainen joukko aidosti sähkömagneettisia kenttiä huomaavia ihmisiä, mutta käytännössä sellaista ei ole yksilöity
  3. Biofyysisiä eli kansanomaisemmin ”todellisia” efektejä ei voi nykytutkimuksen valosssa erottaa nocebosta eli ihmisten kuvittelemasta negatiivisesta efektistä.

No mutta eikö Turun AMK:ssa tehty tutkimus nyt vain ole löydös ihmisistä, jotka vain huomaavat vaikutuksen? Tähän on pienen pieni mahdollisuus, jos tutkimus olisi selvästi parempi kuin sähköallergikoista aiemmin Turun AMK:ssa tehty tutkimus.

Miten sähköallergiasta tulisi tieteellinen tosiseikka?

Tehdyn tutkimuksen pitäisi olla korkeatasoinen. Tutkimuksessa pitäisi olla verokkiryhmä, jolle annettaisiin käteen esimerkiksi kännykkä, joka on huomaamattomasti laitettu pois päältä ja vaikutusta ei pitäisi syntyä. Tutkimuksen pitäisi olla vielä siten järjestetty, että tutkimuksen kohteiden kanssa toimiva tutkija ei tietäisi itse, onko laite päällä vai pois. Sitten tarvittaisiin riittävän kokoinen otos.

Olen aiemmin törmännyt Turun AMK:ssa tehtyjen tutkimusten esittelyyn. Tutkijoilla ei silloin ollut kovin suurta halua keskittyä itse ilmiön todenperäisyyden selvittämiseen vaan enemmänkin tuntui olevan halua rakentaa kapistuksia, jotka vähentävät sähkömagneettisia kenttiä. Laitteiden tehosta taas oli todisteena vain kokeilleiden sähköallergikkojen anekdoottisia todistuksia. Elleivät tutkijat siis ole ottaneet itseään niskasta kiinni kunnolla, tohdin epäillä, onko tutkimusta tehty tuplasokkokokeella. Vaikutukset näiden laitteiden toiminnassa olivat anekdoottien mukaan aina hyvin nopeita.

Hyvin nopeasti toimivaa hoitokeinoa voisi myös tutkia samaan tapaan kuin koko efektin vaikutusta. Tällöin voisi tehdä sähköallergikkoja kenties auttavan vempeleen ja siitä kopion, josta kenties vaikuttava komponentti olisi poistettu. Tällainen tutkimus voisi myös olla varsin vaikuttava.

Kun tutkimus itsessään olisi kunnossa, pitäisi se vielä julkaista vertaisarvioidussa lehdessä. Auttaisi myös, että etukäteen olisi luvattu julkaista tulos vaikka tutkimushankkeen verkkosivulla oli tulos negatiivinen tai positiivinen. Vertaisarvioituja lehtiäkin on monenlaisia, mutta näin mullistavan tuloksen saisi varmaan kohtuullisen hyvään lehteen, joten mihinkään epämääräiseen julkaisuun ei pitäisi tyytyä.

Tämänkin jälkeen aina jäisi jonkinlainen todennäköisyys sille, että olisi tehty jonkinlainen virhe metolodogiassa tai olisi vain sattunut tilastollinen kummajainen. Virheen ehkäisemiseksi tarvittaisiin siis muutama tutkimusryhmä maailmalta toistamaan koeasettelua tutkimuksessa raportoidun mukaisesti. Jos tulokset olisivat vieläkin vaikuttavia, olisi sähköallergia voitu näyttää todeksi ja kenties voitu esittää jonkinlaisia hoitoja.

Ennen tällaisen tutkimuksen saapumista on järkevää ja viisasta toimia yleisesti hyväksytyn tieteellisen näytön perusteella olettaen sähköallergia luulosairaudeksi. Se on luonnollisin selitys ilmiölle, joka ei näytä olevan mitenkään mitattavissa. Se voi silti olla ihmisille suuri haitta ja ongelma, mutta tieteellistä totuutta se ei ole.

Toimittajilla on suuri vastuu huuhaan ehkäisyssä

Ennen todellista tieteellistä näyttöä sähköallergian olemassa olosta on minusta varsin arveluttavaa julkaista Sunnuntaisuomalaisen ja nyt Helsingin Sanomien tapaan juttuja, joissa sähköallergiaa väitetään todelliseksi ilmiöksi. Suurin ongelma on se, että aiheesta puhuminen todennäköisesti lisää luulosairaiden määrää. Vapaassa maassa ei tietenkään sananvapautta pidä rajoittaa, mutta ihmettelen kovasti, jos journalisti ei tunne pistoa sydämessään, kun kirjoitus lisää kärsimystä maailmaan.
Hieman myös mietityttää, onko meidän koulutusjärjestelmämme sisällöissä puutteita, kun koulutetuilta ihmisiltä näyttää puuttuvan taitoja arvioida tieteellisen tiedon luotettavuutta ja esimerkiksi Helsingin Sanomien jutussa saatettiin ohittaa metodologiaan liittyvät kysymykset täysin. 
En usko, että sähköallergian rummutusta kukaan tekee pahasta tahdosta ja kaikilla on epäilemättä tarkoitus vain auttaa ihmisiä omien kykyjensä mukaan. Tosiasia on kuitenkin, että itsensä huijaaminen on hämmästyttävän helppoa. On tieteen, median ja oikeastaan  kaikkien muidenkin meistä tehtävä arvioida sitä, onko onnistuttu huijaamaan vain itseä.
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

27 thoughts on “Toimittajien pitäisi levittämisen sijaan ehkäistä sähköallergiaa kertomalla tieteelliset tosiseikat”

  1. Minä olen niin wanha parta, että muistan vielä, mistä koko ’sähköallergia’ lähti, eli kerrotaanpa nuoremmillekin. Katodisädeputki, eli wanhanaikainen TV tai näyttö, voisi teoriassa lähettää röntgensäteitä. Kun tietokoneäyttö on aika lähellä naamaa niin voisi periaatteessa kuvitella, että säteily aiheuttaa terveysongelmia. Röntgensäteily olisi tietysti helppo mitata, mutta Ruotsissa tehtiin myös epidemiologinen tutkimus näyttöpäätetyön vaikutuksista raskaana oleviin työntekijöihin.

    Ennen kuin tutkimus valmistui, lähti liikkeelle huhu, että 50% tutkimuksen raskauksista päättyi keskenmenoon. Huhu oli tietysti absurdi, koska noin vahva vaikutus huomattaisiin ihan heti ilman eri tutkimustakin, ja se korjautui pian lievempään muotoon, että keskenmenot olivat lisääntyneet 50%. Tutkimuksen loppuraportissa ei sitten oikeasti ollut havaittu yhtään mitään, mutta tarina näyttöpäätteiden vaarallisuudesta oli saatu liikkeelle. 80-luvun lopulla Suomessakin myytiin ’säteilysuojia’ näyttöihin, ja huomio kiinnitettiin vähitellen radiotaajuiseen ’säteilyyyn’, kun röntgensäteilyä kerta kaikkiaan ei ollut. Siten juttu oli jo aika valmis, kun kännykät yleistyivät 90-luvulla.

  2. Anonyymin kommentti on varsin mielenkiintoinen. On varsin tavallista, että huuhaassa jutut pysyvät mukana hämmästyttävän pitkään ja muuttavat vain vähän muotoaan matkalla.

    Tämä on tietenkin luonnollista, koska falsifoinnin hylännyt porukka ei tietenkään kykene falsifoimaan omia juttujaan edes.

  3. Blogikirjoituksessa ”metologia” pitäisi kaiketi olla ”metodologia”.

  5. Muistanko oikein, että Turun AMK sähköyliherkkyys-projektin vetäjä Marjukka Hagström on itse ilmoittaunut olevansa sähköyliherkkä?

  6. erkka: Tässä käsityksessä olen itsekin, mutta en löydä asialle hyvää lähdettä. Vaikka olisikin, ei se tietenkään sinällään tee tutkijaa jääviksi.

    1. Muistaakseni selasin joskus aihetta käsittelevää kirjaa ja hän olisi siinä kertonut myös itsestään. Kirjassa oli tosin useampi kirjoittaja, joten en mene muistikuvastani takuuseen.

      Ja joo, eihän se mitenkään automaattisesti jääviksi tekisi, mutta olisihan se aika relevantti tieto liittyen tutkijan premisseihin ilmiön tarkastelussa – etenkin kun tiedeyhteisö ei ole täysin vakuuttunut ilmiön luonteesta.

    2. Tutkimusta esiteltiin taannoin Ylen dokumentissa sähköherkistä ihmisistä ja MH kertoi siinä omista oireistaan. Hänen on muistaakseni lakimies koulutukseltaan.

      Minusta (julkisuuteen annettujen tietojen mukaan) tutkimuksen laatu on verrattavissa ufo-juttuihin. Yksi ufo-uskovainen kerää ufo-kokemuksia samanhenkisiltä ihmisiltä ja julistaa ilmiön todelliseksi. AMK:n mittamiehet käyvät lukemassa tapahtumapaikoilta mystistä taustasäteilyä, tiukka numeerinen data kun tuo aina uskottavuutta.

  7. Eikös suunnilleen joka maasta löydy skeptikkoyhdistys, joka tarjoaa rahapalkinnon paranormaalin ilmiön demoamisesta? Mikseivät ”sähköyliherkät” käy kuittaamassa noita rahoja?

  8. Koska ne ei ole paranormaaleja ilmiöitä. CIA:kin on tunnustanuit sähkön ja sille herkkyyden oivalliseksi kidutusmuodoksi.

    2. Kuulustelutiloissa on loisteputkivalaistus ja kuulustelijoilla kännykät päällä? Johan tuossa vähemmän herkkäkin murtuu.

  9. Tietämättä aiheesta ja lukematta alkuperäisrä aihetta heitän toteamuksen, että sähkölaitteet voivat olla ärsyttäviä ja haitallisia. Tahallaan ja tahattomasti, esim jotkut puhelimet ja erityisesti niiden laturit päästävät ärsyttävää korketaajusta meteliä tauotta. On typerää väittää ettei sähkölaitteella voi aiheuttaa pahoinvointia, eri asia on sitten väittää että ongelman aiheuttaa röntgen säteily (vanhat putki telkkarit vinkuvat myös ärsyttävästi), elektromanetismi yms.

    1. Jos pahoinvointi tulee äänestä, niin se ei sitten ole sähköyliherkkyyttä.

  10. Hyvä kirjoitus.

    Eikö suomessa toimittajia kouluteta ihan yliopistotasolla, missä he ovat? Eikö heidän pitäisi osata käsitellä tieteen alueelle kuulivia asioita? Miksi ihmeessä joku ammattikorkea ylipäätään tutkii yhtään mitään jos tieteellinen osaaminen on tuota tasoa?

    Onhan sähköyliherkkyyttä tosiaan tutkittu. Kaikki mitenkään oikein suoritetut tutkimukset ovat osoittaneet että itseään sähköyliherkiksi väittävät eivät edes huomaan sähkölaitteiden päällä oloa, saati saa niistä mitään oireita.

    1. Suomessa koulutetaan tiedeviestinnän maistereita ainakin Oulussa, heillä ainakin pitäisi olla valmiuksia käsitellä tämän tapaisia ”tutkimuksia”.

      – 18is9

    2. ”Eikö heidän pitäisi osata käsitellä tieteen alueelle kuulivia asioita?”

      Luulenpa, että toimittajien koulutukseen ei välttämättä kuulu luonnontieteitä yhtään. Kykyä lukea varsinaisia vertaisarvioituja luonnontieteellisiä julkaisuja ei varmaan voikaan edellyttää kuin ehkä pitkälle erikoistuneelta toimittajalta, mutta sen sijaan joka toimittajalla pitäisi olla kyky erottaa satunnaisen ammattikorkeakoulun lehdistötiedote vertaisarvioiduista, kansainvälisesti julkaistuista tutkimustuloksista. Pitäisi myös olla kykyä kysyä riippumattoman asiantuntijan mielipide, jos epäilee, että oma osaaminen ei riitä väittämien arvioimiseen. Turussa esimerkiksi on ammattikorkeakoulun lisäksi yliopisto ja siinä lääketieteellinen tiedekunta.

  11. Erinomainen yhteenveto. olisi mukava nähdä vastaavaa tekstiä joskus tiedotusvälineissäkin.

  14. Ennakkotietoa julkaisemattomista tutkimuksista tuodaan silloin tällöin esille — se ei ole mitenkään poikkeuksellista. Kannattaa huomata, että tutkimuksen johtaja panee oman maineensa peliin. Jos myöhemmin osoittautuu, että hän olisi levittänyt väärää tietoa tutkimuksesta, se olisi hänen maineensa ja ammatillisen uransa kannalta erittäin huono asia.

    Minäkin arvioin, että pystyn silloin tällöin tunnistamaan sähkömagneettista säteilyä välittömästi. Se ei kuitenkaan ole sähköherkkyyden erotusdiagnostiikan kannalta olennaista, koska eniten sähköherkkää ei häiritse välitön altistus vaan esimerkiksi se, että joutuu tunteja, päiviä tai kuukausia oleskelemaan paikassa, jossa on paljon säteilyä. Näin ollen sähköherkkänä katson, että tutkimusasetelma pitäisi suunnitella niin, että se perustuu suhteellisen pitkäaikaiseen altistukseen ja mahdollisessa tutkimuksessa otetaan huomioon myös toipumisaika altistuksesta.

    Koen, että sähköherkät ovat usein erittäin hyvin perehtyneitä sähkömagneettista säteilyä koskevaan tutkimustietoon. Disinformaation levittäjiksi koen Säteilyturvakeskuksen STUKin sekä skeptikot, jotka eivät kummatkaan ota huomioon laajaa määrää tutkimuksia, jotka osoittavat sähkömagneettisen säteilyn haittoja, ja myös ns. terveillä, ei ainoastaan sähköherkillä.

    Sähköherkkyyttä ei pitäisi keinotekoisesti erottaa muusta sähkömagneettisen säteilyn haittoja koskevasta tutkimuksesta. Sitä on koottu esimerkiksi erittäin laajaan BioInitiative 2012 -raporttiin. Tässä on asiaa koskeva suomenkielinen lehdistötiedote, josta on myös linkki varsinaiseen raporttiin:

    http://people.uta.fi/~kamiah/BioInitiative_2012_Raportti-Lehdistotiedote.pdf

    Tässä lyhyemmin säteilyn havaituista haitoista meta-analyysi:

    http://www.wifiinschools.org.uk/resources/Khurana+et+al+2010.pdf

    Arvelen skeptikkojen luultavasti vastustavan sähköherkkyyttä sen vuoksi, että olettavat sen olevan ns. huuhaata. Itse puolestani sähköherkkänä haluan tehdä eron huuhaaseen ja sanoa, että minunkin mielestäni on olemassa paljon sellaista huuhaata, mihin ei pidä uskoa, mutta sähköherkkyys ei ole huuhaata. Erottelukyky on minunkin mielestäni tärkeää eikä pidä uskoa aivan kaikkeen, mutta samaan hengenvetoon haluan todeta, että on tärkeää myös tajuta tieteen metodien rajallisuus. Sen metodit ovat välillä liian jäykkiä ja karkeita.

    1. Voit varmaan todistaa tuon sähkömagneettisen säteilyn huomaamisen jotenkin kaksoissokkokokeessa? En usko, että sellaisen järjestäminen on yhtä iltapäivää vaikeampi juttu.

    2. Et varmaan ole tosisssasi mutta siltä varalta, että olisit, vastaan kuitenkin. Laadukkaan satunnaistetun ja kontrolloidun tutkimuksen järjestäminen, joka ottaisi huomioon riittävät ajat altistuksesta toipumiseen, järjestäisi riittävän pitkän altistusajan viiveen vuoksi sekä järjestäisi aidon, sähkömagneettiselle säteilylle altistumattoman (ei teknologista taustasäteilyä) lumeryhmän, on itse asiassa hyvin vaativaa ja kallista.

    3. Viittasin kommentillani tähän väitteeseesi: ”Minäkin arvioin, että pystyn silloin tällöin tunnistamaan sähkömagneettista säteilyä välittömästi.”

      Jos se silloin tällöin näyttää onnistuvan, kyllä sen pitäisi tulla esiin aika pienellä kokeilulla. Tai sitten homma on vähän enemmän itse keksitty.

Kommentointi on suljettu.