Frankin paradoksi

Bubble space narrowYksi vakavimpia ongelmia poliittiselle ilmapiirille on tällä hetkellä on poliittisen keskustelun sirpaloituminen. Ihmiset viestivät netitse ja muussa elämässä vain samalla tapaa ajattelevien kanssa. Vihreät juttelevat vihreille ja hommaforumilaiset hommaforumilaisten kanssa. Syynä tähän on varmaan älyllinen helppous: loputon vääntäminen perusasioistakin on aika kuluttavaa puuhaa.

Tästä sirpaloitumisen kulttuurista syntyy paljon ilmeisiä ongelmia. Yhteisen keskustelun puuttuessa todellisuuskäsitykset eriytyvät entisestään ja tämä taas vahvistaa erkaantumista entisestään. Kun maailma alkaa olla toisille musta, on se toisille keltainen. Ei ole ihme, että yhteisistä asioista päättäminen käy melko mahdottomaksi. Oman erityisen ongelman muodostaa radikalisoituminen, jossa oma kupla vahvistaa. Kun tarpeeksi häiriintynyt ihminen löytää tarpeeksi häiriintyneen kuplan, voi seurauksena olla pahimmillaan väkivaltaa.

Viime viikon New Yorkerin Political Scene -podcastissä nykyinen kongressiedustaja Barney Frank tuo kuitenkin esiin yhden puolen sirpaloitumisessa, mitä en ole itse aiemmin aihetta käsitellessä tajunnut. Frank esittää mekanismin siitä, miten kulttuurin sirpaloituminen lisää poliittista apatiaa.

Ajatus kulkee suurin piirtein näin:

  1. Ihmiset keskustelevat vain saman mielisten kanssa omassa turvallisessa kuplassa.
  2. Kuplan yleinen mielipiteeksi muodostuu, että politiikassa pitäisi tehdä X.
  3. Kuplan jäsenet tapaavat vain ihmisiä, jotka kannattavat X:ää. 
  4. Kupla alkaa uskoa, että kaikki ihmiset kannattavat X:ää.
  5. Poliittisesti X ei kuitenkaa etene, kun kansan enemmistö ei kannata X:ää. Usein tämä johtuu siitä, ettei heille ole juuri asiasta puhuttu.
  6. Kupla turhautuu. ”Enemmistö kansasta selvästi kannattaa X:ää, mutta poliitikot eivät saa sitä aikaiseksi!”. Kutsutaan tätä vaikkapa Frankin paradoksiksi.
  7. Kupla muuttuu poliittisesti apaattiseksi.
Tunnistan tässä ajatuksen kulussa paljon ilmiötä sekä omasta kuplastani että muiden kuplista. En osaa sanoa, mitä tälle ilmiölle täsmälleen voisi tehdä, mutta täytyy sanoa, että kuplien ulkopuolelle astuminen alkaa vähintään tuntua hyvin tärkeältä asialta. Samalla kuplien pitää ryhtyä itsekriittisimmiksi. Kun joku ensi kerran kiroaa poliitikkojen ja yleisen mielipiteen eroa, mieti, onko kyseessä aito ero vai vain Frankin paradoksi!
Esimerkkejä Frankin paradoksista
  • Monet perussuomalaiset ovat esittäneet vakaasti, että on täysin luonnollista, että tasa-arvoinen avioliittolaki kaatuisi eduskunnassa, koska kansa on asiaa vastaan, sillä kansa on konservatiivista. Gallupien mukaan suomalaisten enemmistö kuitenkin kannattaa sukupuolineutraalia avioliittolakia.
  • Vihreä kuplani on ollut täysin tyrmistynyt sikatiloilla tapahtuvasta sikojen vahingoittamisesta. Käsityksemme on aika yleisesti ollut, että nyt voi tapahtua vähintään pieniä parannuksia sikojen kohteluun, kun asian on vain pakko vaikuttaa kuluttajienkin käytökseen. Tilastojen mukaan suomalaisten lihan kulutus teki tänä vuonna uuden ennätyksen.
  • Ennen vaaleja Vihreässä kuplassani vallitsi vahva usko siihen, että vaaleissa edetään vähintään muutamia paikkoja, kun perussuomalaisten kannatus osoittautuu gallup-kummajaiseksi suurelta osin. Toisin kävi.
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

6 thoughts on “Frankin paradoksi”

  1. Mielenkiintoinen toi Frankin esittämä mekanismi. Itseäni kuplassa häiritsee se, että se kannustaa hankkimaan tykkäyksiä yksinkertaistavilla kommenteilla uutisiin, jotka vahvistaa kuplan käsityksiä kilpailevista kuplista ja niiden edustajista. Mä toivon monesti, kun joku Vihreä fb-kaverini linkkaa vaikkapa johonkin maalaiskepu-uutiseen ja on silleen ”onpa tyhmää öhhöhhöö”, että se kirjoittaisi siitä vaikka omaan blogiinsa pitemmän kirjoituksen. Kun yleensä mitä pitemmän tekstin asiasta joutuu kirjoittamaan, sitä paremmin ainakin ymmärtää muita toimijoita, vaikka omaan kantaan ei mitään nyansseja tulisikaan.

    Onhan se raskasta, kun eläinten oikeuksista on kirjoitettu paljon ja fiksusti ja kansa tuohtuu kohtelusta mutta mitään ei silti tunnu tapahtuvan. Mutta vaikka tuntuisi siltä, että ei tästä mitään tule, ei kannata vetäytyä kuplaan olemaan oikeassa. Paatoksellisuuden uhallakin sanon, että varmaan orjuuden vastustajienkin tie näytti joskus vaikealta, mutta ei ne tyypit tehneet niin, että vetäydytäänpä nyt kahvisalonkeihimme ja nauretaan vastapuolelle, vaan ne yrittivät ja keksivät uusia tapoja vakuuttaa vastapuolta ja tehdä ystäviä. Tää on politiikkaa. Varmaan sillä oman porukan kanssa ololla on voimaa antava vaikutus, mutta rajansa silläkin.

    Omaksi (pieneksi) esimerkikseni kuplasta esitän taannoisen Independentin artikkelin Jäämeren metaanipäästöistä (http://www.independent.co.uk/environment/climate-change/shock-as-retreat-of-arctic-sea-ice-releases-deadly-greenhouse-gas-6276134.html). Artikkelia linkkas useammatkin tyypit mun feedissä, mutta mitään follow-uppia en nähny ja ainakin tän (http://dotearth.blogs.nytimes.com/2011/12/14/methane-time-bomb-in-arctic-seas-apocalypse-not/) perusteella artikkeli maalaa ei-niin-totuudenmukaista kuvaa tapahtuneesta.

    Jeejee, metarationaalisuus kunniaan, hyvä Heikki!

  2. Kiitos sunnuntaiaamupäiväksi. Kuplailmiö on todellinen ja varsin yleinen. Sen tiedostaminen on olennaista, jos haluaa vaikuttaa oman kuplansa ulkopuoliseenkin todellisuuteen. Ainoat toimivat keinot oman kuplansa puhkaisemiseksi lienevät vuorovaikutus kuplan ulkopuolisten ihmisten kanssa ja itsereflektio – kuten Allan Seuri kommentissaan hyvin jo totesi.

    Niistäkin apuvälineistä huolimatta todellisuuskäsityksien sirpaloituminen jatkuu. Ei ole eikä enää tule olemaan sellaista jaettua käsitystä todellisuuden luonteesta, johon 1900-luvulla totuttiin uskomaan. Niinpä kuplan puhkaisu on melko individualistinen tehtävä.

    Yksi kuplatodellisuuteen liittyvä piirre on myös se, että moni meistä ei hyväksy sitä tosiasiaa, että kaikki eivät jaa samaa käsitystä todellisuuden luonteesta. Ja ehkä juuri siksi oman kuplansa jatkuva puhkaiseminen on aivan erityisen tärkeää; jotta ei tule sitä päivää, jolloin ihmiset pakotetaan olemaan asioista samaa mieltä.

  3. Hyvä kirjoitus ja etenkin Allanin ensimmäisestä kappaleesta myös samaa mieltä. ”Kattokaa-kuinka-vastenmielisiä-ja-tyhmiä-noi-toiset-on”-massalinkittely on Facebook-kommunikaation ärsyttävimpiä piirteitä ja kuplan olemassaolon näkee siinä ehkä paremmin kuin missään muualla.

    Asiaa tosin ehkä pulmallistaa se, että jokaisen fb-kavereihin kuuluu myös kulloisenkin kuplan ulkopuolisia ihmisiä ja kuplaa vahvistava linkittely saattaa kohtuudella toteutettuna myös laajentaa kuplan edustamien arvojen kannatusta, mikä on vaalitulosten näkökulmasta kumminkin ihan jees.

  4. Hyvä kirjoitus.

    Ensinnäkin olisi varmaan hyvä pohtia keinoja miten kurottaa kuplan ulkopuolelle.

    Toiseksi, mä väitän, että kuplat ovat aina olleet olemassa, mutta some on lähinnä tuonut niiden tutkailun helpoksi. Kyllä mä ennen FB:täkin olin vain omanmielisten seurassa, heitin samat ironiset sisäpiirivitsit, luin rajattujen teemojen uutisia ja kommentoin niitä vain kevyellä heitolla, enkä kierrellyt toreilla juttelemassa konservatiivisten eläkeläisten kanssa ja lukenut aktiivisesti jotain sellaista mediaa, jota nyt en kuplan vuoksi lue.

    Kolmanneksi, some on myös vapaa-ajanviettoa, eikä kaikkea siellä tehtävää tarvitse kritisoida osana poliittista vaikuttamista. Mä haluan säilyttää luvan kommentoida kaikkea just niin kuin haluan omassa profiilissani. Sitten kun haluan vaikuttaa johonkin, niin varmaan harkitaan jotain muuta kuin postironistitsta sarkasmia.

  5. Ville-Veikko: Osittain nämä kuplat ovat olleet olemassa, mutta meillä on ollut niille kohtuullisen vahvoja vastapooleja lähimenneisyydessä vahvan yhteiskulttuurin eri muodoissa. Eikä minulla ole mitään tarvetta romantisoida sitä ja väittää ongelmattomaksi. Suomessa kuitenkin oli jonkinlainen jaettu yhteinen keskustelu mahdollista. Nykyään sekään ei taida onnistua.

    Varmaan on selvä, etten halua pakottaa kaikkia tekemään mitään, mitä eivät halua. Minusta ei kuitenkaan ole olemassa kahta selvä eroteltavaa poliittisen keskustelun tilaa: yksistyistä (jossa voi heittää läppää vapaasti) ja julkista (poliittiseen vääntöön). Minusta nämä areenat ovat ehkä menneet vielä enemmän sekaisin viime aikoina.

    Voi jopa olla, että aidosti vaikuttavan poliittisen keskustelijan pitää osallistua poliittiseen keskusteluun koko persoonallaan. Esimerkiksi Halla-ahon harkitsemattomat Kreikka-lausunnot ovat hyvä esimerkki siitä, ettei tätä kuitenkaan ole tunnustettu oikein millään puolella.

Kommentointi on suljettu.