Presidentinvaaleihin synkistellen

Dark clouds Euroopan talous sukeltaa. Euron tulevaisuus on epävarma. Mitä jää jäljelle EU:sta ilman euroa? Tuleeko nyt 30-luvun kaltainen lama vai “vain” 90-luvun alun? Miten hyvin itse pärjään, kun lama oikeasti alkaa? Miten kaverini pärjäävät? Miten ihmeessä pärjäämme tärkeämpien kriisien kuten ilmastokriisin kanssa, jos tämä talouskin on näin vaikeaa?

Synkät kysymykset pyörivät nykyään mielessäni. En varmaan ole yksin. Ehkä olen enemmän ajantasalla tilanteen vakavuudesta ja voi olla, että joillakin muilla on tämä ahdistus vasta edessä. No oli, miten oli. Oman sukupolveni tulevaisuus ei näytä valoisalta.

Sitten meillä on jotkut presidentinvaalit edessä. Ehdokkaat ovat lähes kaikki sellaisia miehiä, joiden tekemisistä on koko politiikkaa tiedostavansa osan elämäänsä saanut lukea lehdistä ja nähdä uutisissa. Miehet olivat luomassa ja käsittelemässä sitä 90-luvun lamaa, jonka läpi meidän sukupolvemme jotenkin eleli. Ei se minulle niin hirveästi näkynyt, mutta kyllä se varmasti omaan ikäpolveeni löi jälkensä.

Itse olen alkanut uskoa, että 90-luvun lama hoidettiin väärin ja joten esimerkiksi ikäpolveemme kohdistuneet iskut olivat tarpeettoman kovia. Tätä tosiasiaa tuskin tullaan käsittelemään presidentinvaaleissa. Sen sijaan tullaan vielä moneen kertaan vakuuttamaan sitä, kuinka vaikeissa paikoissa 90-luvun alussa presidentiksi pyrkivät miehet olivat ja kuinka vaikeaa se silloin oli. Tunnelma on vähän sama kuin nyrkkeilyvalmentaja kertoisi kuinka paljon sattui 20 vuotta sitten, kun omaa suojattia hakattiin kehässä. Varmaan sattui ja varmaan myötäeläminenkin tuntui pahalta. Mutta iskut otti silti tosiasiassa joku muu kuin nämä miehet.

Veikkaisin, että presidentinvaaleissakin tullaan myös vertailemaan sitä, kuka on vastuullisin poliitikko. Poliittisen vastuullisuuden hämärämaassa vastuullisin on tietenkin aina se, joka uskaltaa laittaa nyrkeilijänsä ottamaan eniten iskuja kehässä. “Arvojohtajat”. Ja pah!

Kun presidentiltä otettiin viimeisiä vallanrippeitä pois, esiintyi useaan kertaan väite siitä, että presidentti on tavallaan vaihtopenkillä odottamassa niin pahaa hetkeä, että tarvittaisiin kansankunnan yhteen keräävä voima, joka kai puhtaalla persoonan valovoimallaan johtaisi kansan myrskyssä karikoiden ohi valoisaan tulevaisuuteen. Nyt kun olemme valuuttamme myöten kytköksissä Euroopan muiden valtioiden kohtaloon ja Eurooppa horjuu, missä on presidenttimme? Enpä tiedä. Eikä oikeastaan kiinnostakaan. Ei kukaan ihminen nimittäin voisi vakuuttaa meille, että kaikki menee hyvin ja huomenna on valoisampi päivä. Ei vaikka häntä olisikin 6 vuotta sitten kannattanut yli 50 prosentti äänestämään vaivautuneista.

Koko kansan presidentti saattoi ehkä toimia menneisyydessä ja voi olla, että se olisi toiminut jopa nykyisillä valtaoikeuksilla. Silloin tietoa tärkeimmistä asioista oli vähemmän saatavilla ja kansan piti tyytyä delegoimaan huomattavasti suurempi osa vastuusta päättäjilleen. Euroopan taloudellisen kriisin suurudesta saa kuitenkin nyt paremman kuvan finanssialan lehdestä kuin jonkun suomalaisen poliitikon haastattelusta. Eikä asiaa auta yhtään vaikka kyseisellä poliitikolla olisi enemmistön tuki ollut joku vuosi sitten vaaleissa.

Presidentti-instituutiosta olisi pitänyt luopua, kun valtaoikeuksia viimeksi karsittiin. Näin presidentinvaalien alla kukaan ei oikein tosissaan halua analysoida, miten pieni presidentin vaikutusvalta nykyisellään on. Tällainen analyysi tekisi nimittäin täysin turhaksi vaalihypen, laajan uutisoinnin ja ne kymmenet paneelit, joihin ehdokkaat epäilemättä passitetaan. Eikä meidän politiikassa mukana olevien tätä kannattaisi myöskään miettiä, kun kuitenkin tarjolla on paljon mediahuomioita. Näitäkään vaaleja ei kuitenkaan varmasti voita, jos ei pysty vakuuttamaan kansalle kuinka tärkeät nämä vaalit ovat. Realistisempi kuva nimittäin antaisi kilpailijoille edun. Politiikan harrastajat voivat tietenkin lohduttautua sillä, että aina on seuraavat vaalit jossain odottamassa ja kenties presidenttiskaba tuo muutaman äänen jossain merkityksellisemmässä kilvassa.

Presidentinvaaleilla ei ole enää mitään merkitystä eikä sitä uskalleta sanoa ääneen. Onneksi näitä ei sentään ole useammin kuin kerran kuudessa vuodessa.

Kuvalähde: Dark clouds by quinn.anya, on Flickr, CC BY-SA 2.0

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail