Suvaitsevaisuuden logiikka

Zero ToleranceKevään ja kesän aikana on moni vihreä saanut kuulla aika moneen kerran kysymyksen: “Mikseivät vihreät suvaitse suvaitsemattomia?”

Kysymys on aika hyvä looginen jippo. Jos kaikkea pitää suvaita, pitää suvaitsemattomuuttakin suvaita. Näinhän se tietysti loogisesti menee. Miten tästä ristiriidasta sitten päästään eteenpäin?

Ennen tämän kysymyksen vastaamista, pitää kuitenkin vielä miettiä, mitä suvaitsevaisuus on. Minulle suvaitsevaisuus tarkoittaa minimitasoa, jolla ihmiset voivat elää yhdessä yhteiskunnassa. Se tarkoittaa sitä, ettei kohdisteta väkivaltaa missään muodossa suvaittavaan kohteeseen. Suvaitsen jotakuta siis en kohdista väkivaltaa häneen tai suvaitsen jonkun mielipidettä X ja en kohdista häneen väkivaltaa. Monet ihmiset liittävät suvaitsevaisuuteen kuitenkin suurempia merkityksiä: pitää kunnioittaa toisia ja pitää olla ystävällinen toisille. Minusta tällaiset termit kannattaa pitää erillään suvaitsemisesta. Käytetään vaikka termiä “kunnioitus” mielummin suvaitsevaisuuden minimitason ylittävästä ystävällisyydestä.

Lyhyesti suvaitsevaisuus tarkoittaisi siis jotain tämän tyylistä: Keheenkään ei saa kohdistaa väkivaltaa ei vaikka he olisivat suvaitsemattomia toisia kohtaan. Tämä alkaa kuulostaa jo paremmalta. Entä kuinka sulkea loogisen päättely-ympyrä suvaitsemattomuuden suvaitsemisesta? Suvaitsemattomiin ihmisiin ei pidä kohdistaa väkivaltaa. No tämän voin minäkin hyväksyä.

Entäs kaikkien inhoamat asiat kuten vaikka pedofilia? Pitääkö pedofiiliä suvaita? Edellisen päätelmän mukaisesti logiikka kuuluisi: Pedofiiliin ei pidä kohdistaa väkivaltaa. Tämä on varmaan väite, josta moni ihminen olisi eri mieltä. Yhteiskunta kuitenkin laittaa ihmisiä vankilaan ja monen mielestä sekään ei oikein riitä hirveimmissä rikoksissa. Minä en haluaisi yhteiskunnan kohdistavan tarpeettoman paljoa voimaa pedofiiliin, mutta haluaisin kuitenkin heidän toimintansa pysäytettävän ja heitä myös rangaistavan oikeuslaitoksen puolesta. Suvaitsevaisuuden määritelmäksi tarjoamani muunnos ei siis vieläkään ole riittävä tai ajatus kaikkien suvaitsemisesta on väärä.

Meille jäänee kaksi vaihtoehtoa:

1. Täydennetään suvaitsevaisuuden määritelmää esimerkiksi seuraavasti: “Suvaitsen ihmistä jos en kohdista häneen väkivaltaa, ellei kyse ole oikeuslaitoksen hyväksymästä väkivallasta”.
2. Muutetaan kaikkien suvaitsemista määrittelevää väitettä: “Ihmisten on suvaittava kaikkea muuta paitsi väkivaltaa.”


Näistä jälkimmäinen tuntuu ehkä helpommalta, mutta ensimmäisessäkään ei ole mitään vikaa, vaikkakin sen kohdalla pitäisi alkaa vielä pohtia, onko kaikki oikeusjärjestelmän hyväksymä väkivalta hyväksyttävää. Itsestäni on täysin selvää, ettei varmasti ole kaikissa oloissa. Hylätään siis tämä vaihtoehto ja pitäydytään väitteessä:

    Suvaitseminen tarkoittaa sitä, että pidättäydytään väkivallasta jotakin henkilöä kohtaan. Kaikkea muuta paitsi väkivaltaa pitää suvaita.

Esittämäni väitteet kootusti siis esimerkin vuoksi:

1. Suvaitsemattomaan ihmiseen ei pidä kohdistaa väkivaltaa, ellei tämä ole suvaitsemattomuudessaan väkivaltainen ja kohdista väkivaltaa muihin.
2. Pedofiiliä ei tarvitse suvaita, koska pedofiliä on yksi väkivallan muoto.


Entä mitä tapahtuu tämän määritelmän kohdalla vaikkapa naispappejen kanssa työskentelystä kieltäytyvälle papille?

Hörhökonservatiivipappiin ei pidä kohdista väkivaltaa.


Pappiin saa siis kohdistaa muita toimenpiteitä, kun asiaa tarkastellaan vain tämän yksittäisen näkökulman puitteista. En tietenkään voi väittää, että kaikki muut toimet olisivat hyväksyttäviä, sillä hyvän etiikan perusprinsiipit sisältävät paljon muutakin kuin pelkkää suvaitsevaisuutta. Tämän säännön puitteissa voisi kuitenkin papin erottaa työtehtävistään ja häntä voisi kritisoida hyvinkin tiukkaan sävyyn.

Entä onko suvaitseminen riittävää? Pitäisikö kaikkea muuta paitsi väkivaltaa myös kunnioittaa? Mielestäni tämä on yksilömoraaliin liittyvä kysymys, mutta ei sellainen, jota valtion tarvitsisi erityisesti ajaa. Minulle riittää se, että ihminen suvaitsee muita. Itse pyrin kuitenkin ainakin suurimmassa osassa olosuhteissa vähän lämpimämpään ihmisten kanssakäyntiin kuin vain suvaitsemiseen. Toisaalta en näe syytä, miksi minun pitäisi kunnioittaa vaikka umpirasistia yhtään enempää kuin tyypillinen suvaitsevaisuus edellyttää, joten en ole valmis vaatimaan muiltakaan suvaitsemisen lisäksi muuta.

Kuvalähde: Zero Tolerance by Alex [Fino] LA, CC BY-SA 2.0

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

5 thoughts on “Suvaitsevaisuuden logiikka”

  1. Kirjoituksessa on nyt aika perustavanlaatuinen ongelma. ”Suvaitsevaisuuden” käsitteenmäärittely ja käyttötapa mättää.

    Suvaitsevaisuuden ratio on kai yhdenvertaiset ja kohtuulliset mahdollisuudet hyvään yhteiskunnalliseen elämään. Pelkkä väkivallan kielto ei riitä vielä tavoitteen toteuttamiseksi. Yhdenvertaisuutta ja hyvää elämää häiritsee lukuiset muutkin tekijät kuin fyysinen väkivalta.

    En ole muista tieteenaloista niinkään varma, mutta ainakin ihmisoikeusjuridiikassa, eettisessä teoriassa ja yhteiskuntapolitiikassa puhutaan mieluummin syrjinnästä. Suvaitsevaisuus kuulostaisi näin äkkiseltään toiminnalle jota täysivaltaisen yhteiskunnan jäsenen on velvoitettu harjoittaa aktiivisesti. Tällä ajattelutavalla lähestymme republikaanisen ajattelun leimallisia piirteitä eli kansalaishyveiden ja -velvollisuuksien, yhteiskunnallisen osallistumisen ja kansalaisten yksityisessä toiminnassa yhteiseen hyvään pyrkimisen muodostamaa yhteiskuntaa. Pohdittaessa ihmisoikeuksien kansainvälisten sopimusten solmimista Gandhi ehdotti aikoinaan ihmisoikeuksien sijasta ihmisvelvollisuuksien määräämistä. Velvollisuuksien määräämisessä on vaan sellainen ongelma, että velvollisuuden tulee olla riittävän tarkkarajainen sanktiojärjestelmän ennakoitavuuden ja tehokkuuden vuoksi. Lainsäädäntöteknisistä ja rikosoikeudellisen sääntelyn tarkkarajaisuusvaatimuksesta johtuen olemme päätyneet negatiivisiin vapausoikeuksiin. Vastoin esimerkiksi Neuvostoliitossa oli tiettyinä aikoina mahdollista tuomita esimerkiksi luokkatietoisuuden rappeutumisesta.

    Tietysti voimme ajatella, että vaatimus suvaitsevaisuudesta on lainsäätäjään ja julkiseen valtaan kohdistettu velvollisuus. Julkisen vallan velvollisuus on turvata suvaitsevainen ympäristö. Tätä ei tosin esimerkiksi perustuslaissa toistaiseksi vaadita vaan määrittely on nykyään tehty negatiiviseti yhdenvertaisuusvaatimuksella. Tällöin julkinen valta voi 1) harjoittaa positiivista syrjintää, 2) ehkäistä syrjintää sanktiolla ja muilla hallinnollisilla järjestelmillä 3) vaikuttaa yleiseen asenneilmapiiriin informaatio-ohjauksella. Kohdat 2 ja 3 ovat osittäin päälleekkäisiä lain välillisen preventiivisyyden vuoksi (lain moraalia luova vaikutus). Lisäksi on vielä muitakin mahdollisuuksia kuten yhdenvertaisuusohjelmat, sopimukset toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi, jne.

  2. Kirjoituksessa esitetty ongelma voidaan välttää luopumalla suvaitsevaisuudesta. Jos määritellään syrjintä vaikkapa seuraavasti:
    1) jotakuta kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta kohdellaan, on kohdeltu tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa
    2) näennäisesti puolueeton säännös, peruste tai käytäntö saattaa jonkun erityisen epäedulliseen asemaan muihin vertailun kohteena oleviin nähden, paitsi jos säännöksellä, perusteella tai käytännöllä on hyväksyttävä tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia
    3) henkilön tai ihmisryhmän arvon ja koskemattomuuden tarkoituksellista tai tosiasiallista loukkaamista siten, että luodaan uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai hyökkäävä ilmapiiri

    Kysymys siitä, ”tarvitseeko suvaitsemattomuutta suvaita” voidaan formuloida oikeastaan kahdeksi erilliseksi kysymykseksi.

    A) Onko syrjinnäksi luokiteltavaa kohdistaa listassa 1-3 olevia toimenpiteitä sellaista henkilöä kohtaan joka harjoittaa listassa kuvattuja toimia toista kohtaan?

    Vastaus: Kyllä. Kuuluu nimittäin oikeusvaltioperiaatteisiin, että rangaistuskäytännöstä säädetään lailla. Ei toisen surmannuttakaan saa omin lupinensa mennä tappamaan.

    B) Onko syrjintää vastustaa henkilön mielipiteitä joka ei halua hyväksyä syrjinnän kieltoa julkisen vallankäytön osaksi?

    Vastaus: Ei. Kuuluu sananvapauden piiriin kannattaa syrjiviäkin mielipiteitä. Ihmisoikeudet eivät ole mikään joku päivä valmis projekti vaan jatkuvassa muutoksessa oleva poliitinen prosessi. Ilman vapaata keskustelua ei orjuuttakaan olisi lakkautettu. Tosin sananvapauden käyttämisessä tulee muistaa myös, että vaikka tyhmiä mielipiteitä saa esittää, ne eivät ole läheskään samanarvoisia hyvin perusteltujen ja asiantuntijoiden esittämien mielipiteiden kanssa.

  3. Tässä on ehkä pääasiassa erona nyt se, että yritin päästä sisään siihen, mitä suvaitsevaisuudella tarkoitetaan, kun siitä puhutaan tavanomaisessa kielessä. En uskaltaisi astua juristien tai yhdenvertaisuusasioihin paremmin perehtyneiden alueelle liikoja muuten.

    Esimerkiksi minusta seuraavat fraasit ovat ihan hyviä keskustelussa:

    ”Erilaisia uskontoja pitää suvaita Suomessa”
    ”Vapaa yhteiskunta suvaitsee erilaisia elämäntapoja”
    ”Jotkut elämäntavat voivat olla vaikeita suvaita monelle ihmiselle, mutta se ei tarkoita, ettei niitä pitäisi suvaita”.

    Näitä kaikkia käytetään usein ja ainakin minä voisin kuvitella käyttäväni näitä jatkossakin. Siksi vähän mietin läpi tuota käsitettä tämän kirjoituksen muodossa ja olen sitä mieltä, että ”suvaitsemisen” määritelmäni on lähempänä sitä, mitä ihmiset sillä yleensä merkitsevät. Tämä on tietysti vain mielipide, mutta en oikein jaksa uskoa, että tässä olisi suurempaa auktoriteettiä kuin oma mutu 🙂

    Uhf. Käy tätä kommenttia kirjoittaessa mielessä, että pitäisi jättää käsiteanalyysit muille. Kumminkaan näin tärkeitä käsitteitä ei pidä jättää vain asiantuntijoille, muuten meillä on kaksi keskustelua asiantuntijoiden keskustelu ja meidän amatöörien keskustelu.

  4. Kolmas ratkaisu kysymykseen:

    Vielä täydennyksenä sen verran, että vierastan sanakirjamääritelmiä teoreettisen tai poliittisen keskustelun lähteenä, mutta joskus ne voivat olla ihan siedettäviä tapoja aloittaa. Suvaitsemisella tarkoitetaan kai yhteiskunnallisesti käytäntöä tai toimea jolla annetaan sallinta menettelylle tai olosuhteelle mitä joku osapuoli ei ole valmis sallimaan. Nähdäkseni suvaitsemisessa on kolme moraalista agenttia:

    1) Toimija. Toimijan suorittama menettely voi olla sellaista mihin toimija voi itse valinnoillaan vaikuttaa (musiikin soittaminen kovaa yöllä) tai sellaista mihin tosiasiallisia vaikutusmahdollisuuksia ei ole (vammaisuus). Toisinaan rajanveto vastuuvapauden ja tuottamuksellisen toiminnan välillä on vaikeaa.
    2) Haitankärsijä. Haitankärsimiseen vaikuttaa henkilön yhteiskunnalliset asenteet ja henkilökohtaiset mieltymykset. Henkilö joka ei halua vammaista naapuriinsa on omasta kokemusperästään nähden haitankärsijä jonka yhteiskunnallisia oloja toimija uhkaa.
    3) Suvaitsija. Henkilö joka pitää toimijan 1) menettelyä yhteiskunnallisesti hyväksyttävänä.

    Kysymys suvaitsevaisuudesta voidaan typistää siihen, voimmeko velvoittaa haitankärsijän 2) ottamaan suvaitsijan 3) roolin eli hyväksymään toimijan 1) menettelyn. Suvaitsevaisia ihmisiä on siis oikeastaan kahdenlaisia. Ensiksi henkilöt jotka tietävät toimijan menettelyn häiritsevän toista osapuolta ja ovat valmiita pitämään toimijan menettelyä tai ominaisuutta sallittavana. Toisekseen henkilöt jotka häiriintyvät toimijan ominaisuudesta tai menettelystä, mutta pitävät yhteiskunnallisesti tai moraalisesti oikeana sopeuttaa oma menettelynsä sallimaan toimijan ominaisuudet tai menettelyt.

    Tällöin poliittisia kysymyksiä on taas kaksi:

    A) Onko toimijan 1) menettely sellaista, minkä katsotaan yleistettävissä olosuhteissa tai yksittäistapauksen erityispiirteet huomioonottaen kuuluvan yhteiskuntarauhan suojaamaksi menettelyksi?

    Esimerkiksi lainsäätäjä on omaksunut käsityksen, jonka mukaan vammainen saa halutessaan muuttaa mihin haluaa ja hakea työtä. Vastaavasti musiikin soittaminen kovaa yöllä liittyy tapauskohtaisiin erityispiirteisiin eli lähinnä aiheutetun häiriön suuruuteen sekä meluamista puoltaviin intresseihin (esim. kaupunkilaisia yleisesti ilahduttava festivaali on eri asia kuin kerrostalon järjestyssäännöt).

    B) Onko haitankärsijän 2) menettely toimijaa kohtaan sellaista mitä voidaan kohtuudella hyväksyä?

    Lainsäätäjä on omaksunut käsityksen jonka mukaan työnantaja tai taloyhtiö ei saa vaikeuttaa vammaisen asunnon tai työpaikan saamista ellei syrjintään liity yhteiskunnallisesti hyväksyttävä peruste (pyörätuolissa oleva henkilö hakee teatteriin Paavo Nurmen rooliin). Musiikin soittamisen osalta lainsäätäjä on luonut menettelyjä riidanratkaisuun ja sovitteluun melurajoista ja asumista häiritsevästä toiminnasta sekä voi tarvittaessa viranomaisen välityksellä antaa melupäästömääräyksiä.

    Kun haitankärsijä toimii lain sallimissa rajoissa, kysymys voi olla suvaitsemattomuudesta, mutta poliittis-juridisesti on määritelty tietyt reunaehdot sille, mitä katsotaan kohtuulliseksi menettelyksi kaikilta osapuolilta. Esimerkiksi mielipiteen- ja sananvapauden käyttäminen tai melurajojen vaatiminen viranomaisessa suvaitsemattomasti on hyväksyttyä toimintaa. Asunnon epääminen vammaisuuden perusteella tai äänentoistolaitteiden sabotoiminen ei.

    Nyt kysymys ”suvaitsemattomuuden suvaitsemisesta” kilpistyy siihen, mitä toimia haitankärsijää vastakkaisesta intressistä eli suvaitsijalta voidaan pitää hyväksyttävänä haitankärsijää kohtaan? Oikeusprosessi asunnonmyöntämisestä tapahtuvasta syrjinnästä tai korkeampien melurajojen vaatiminen viranomaiselta tai asuntoyhtiön järjestyssäännöissä on laillinen menettely ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävää. Haitankärsijän laiton kunnian loukkaaminen tai häiriköinti hajupommeilla ei ole hyväksyttäväksi katsottava menettely.

  5. Aristoteleen Topiikassa esitetään idea argumentaatiosta sääntöjen ohjaamana toimintana. Keskiajalla Aristoteleen kirjoituksen löydettiin uudelleen ja niitä sovellettiin obligaatioväittelyihin. Obligaatioväittelyn ajatus on, että respondentin tulee puolustaa väitettä opponentin esittämiltä kysymyksiltä. Obligaatioväittelyn lyöhempi versio on nykyinen väitöstilaisuus. Obligaatioväittelyn säännöt:

    1) Opponentti saa kysymys mitä tahansa
    2) Respondentti saa vastata neljällä tavalla: (i) ”Kyllä”, (ii) ”Ei”, (iii) ”En tiedä”, (iv) ”Erottelen merkitykset”
    3) Respondentin täytyy hyväksyä väite, jos se seuraa loogisesti joko puolustettavaksi annetusta teesistä tai jostain hänen aiemmin hyväksymästään väitteestä
    4) Respondentin täytyy hyväksyä väite, jos se on tosi, vaikka se olisi täysin irrelevantti aiemman keskustelun kannalta

    Opponentti: Vastaa oletko suvaitsevainen!
    Respondentti: Kyllä
    O: Suvaitsetko rikollisuutta
    R: Kyllä
    O: Suvaitsetko suvaitsemattomuutta?
    R: En
    Kustos: Opponentti voitti.

    Respondentin ainoa mahdollisuus pärjätä kysymyksessä ”Suvaitsetko suvaitsemattomuutta” on käyttämää vaihtoehtoa ”erottelen merkitykset”, joka tarkoittaa kyllä tai ei, riippuen mitä hämäräksi jäävällä käsitteellä tarkoitetaan. Tällöin vastaus voisi olla näin pikaisesti heitettynä jotain tyyliin: ”Jos tarkoitat suvaitsemisella oikeutusperustaa esittää suvaitsemattomia mielipiteitä kyllä, jos tarkoitat suvaitsemisella että omaksuisin omia mielipiteitäni vastaamattomia tavoitteita yhteiskunnallisiksi tavoitteiksi, ei”.

Kommentointi on suljettu.