ViNOn puheenjohtajaksi ensi vuodeksi

Palauduin juuri Lahdesta, jossa ViNO piti syysliittokokouksensa. Minut valittiin ViNOn puheenjohtajaksi ensi vuodelle yhdessä Paloma Hannosen kanssa. Olen kovin kiitollinen kaikille tuesta. Kiitos!

Syysliittokokouksessa hyväksyttiin myös talouspoliittinen ohjelma, joka on ehkä suurin ponnistus ViNOn eteen, jossa olen tänä vuonna ollut mukana. Ohjelma herätti aika kovaa keskustelua, mutta lopulta saimme kuitenkin hyväksyttyä ViNOlle mielestäni hyvän ohjelman. Tämä prosessi on ollut mielenkiintoinen ja siinä on oppinut valtavan paljon. On aina harmi, että keskusteluun on lopulta aina vähän liian vähän aikaa: jatkossa täytyy pyrkiä kehittämään keinoja keskustelun aloittamiseen vielä aikaisemmin.

Tiedote: Vihreille nuorille ja opiskelijoille uusi johto

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

2 thoughts on “ViNOn puheenjohtajaksi ensi vuodeksi”

  1. Isot onnittelut Heikki! Mielenkiinnolla odotan, mitä saatte aikaiseksi ensi vuonna!

Kommentointi on suljettu.