Vanhanen on väärässä Ideaparkin suhteen

Matti Vanhanen kirjoitti blogissaan, että Vihdin Ideapark on enimmäkseen hyvä idea. Koko kirjoitus näyttää perustuvan väärään oletukseen siitä, että Ideaparkin kävijäkunta olisi lähinnä Vihdistä.

Kannattaisi kysyä Sukarilta, mistä hän toivoo ja luulee kävijäkunnan tulevan. Esimerkiksi Lempäälässä ajatushan oli, että ihmiset tulisivat Tampereelta ja mielellään kauempaakin ihastelemaan Ideaparkia.

En myöskään odottaisi moottoriteknologian kehittymistä, vaikka se varmaan on myös tarpeellista. Parasta luonnon kannalta on kuitenkin aina jättää ajomatka ajamatta.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

2 thoughts on “Vanhanen on väärässä Ideaparkin suhteen”

  1. Juu, Vanhasen perusajatus oli kyllä melko outo. Että kauppojen pitäisi olla aina lähellä kotia, mutta silti ”huonekaluja ei bussilla osteta”. Jaa-a.

    Silti minulle ei oikein täysin selvästi välittynyt kirjoituksesta Matin kanta Ideaparkiin. Ei ainakaan niin selvästi kuin mitä se on uutisoitu. Hänhän piti myös Vapaavuoren argumentteja hyvinä. Pitäisikö Matillekin antaa oikeus julkiseen pohdiskeluun?

  2. Tiedätkö, mietin ihan samaa asiaa. Ajattelin, että johtuu vain siitä, että en jaksanut tuota pohdiskelua kokonaan lukea.

    Laiskuudesta rangaistaan jne 🙂

Kommentointi on suljettu.