Iltalehti on itse suuri kiusaaja

Iltalehden kampanja ”kiusaamista vastaan” on minusta hyvin etova. Se on täysin hävytön mainoskikka, jolla ei pitäisi olla sijaa tässä yhteiskunnassa. Iltalehti on nyt selvästi hyväksynyt ajatuksen siitä, että voidaan ”kampanjoida” jonkun yleisesti hyväksi pidetyn asian suhteen

Iltalehti tekee rahansa olemmalla maamme yksi suurimmista juoruajista. Pahat jututhan ovat juuri yksi yleisimpiä kiusaamisen välineitä. Minusta Iltalehden pohja kampanjoida tämän teeman ympärillä on samaa luokkaa kuin Bushin kampanjoida kiduttamista vastaan. Kiusaamisessa suuri ongelma on se, ettei kiusaaja usein edes tajua kiusaavansa. Tässä on kyseessä sama ilmiö. Kehotan Iltalehteä aloittamaan kiusaamisen pohtimisen ensin omista toimista. Ilmiötä voi myös toki käsitellä lehden palstoilla ilman irvokkaita nimilistojen keräämisiä.

Minusta on myös epäilyttävää, että mainostaminen liitetään tällaiseen periaatteessa hyvään asiaan. Ihmisethän ovat tottuneet filtteröimään mainosten viestit omasta elämästään mahdollisimman paljon pois. Nyt pitää kaupungilla kävellessä väistellä myös viestiä siitä, että kiusaaminen on paha juttu. Onhan se hemmetti paha juttu, mutta en tosiaan halua antaa Iltalehdelle mitään julkisuusetua näin tärkeän asian ohessa.

Jos Iltalehteä oikeasti kiinnostaisi vain kiusaaminen, he voisivat varmasti löytää jonkin järkevän yhdistyksen, jolle luovuttaa rahaa tai kenties mainostilaa omasta lehdestä. Iltalehteä kiinnostaa kuitenkin vain lehden levikki eivätkä kiusatut.

Vähän tuntuu siltä, että Iltalehden tekniikka toimii, sillä juuri kukaan ei uskalla hyökätä hävytöntä mainoskampanjaa kohtaan, koska pelkää leimaantuvansa kiusaajaksi. Kiusaaminen on äärimmäisen vakava asia ja en halua, että Iltalehden tapainen häirikkö kaappaa sen tavallisilta hyviltä ihmisiltä. Lisäksi on arveluttavaa, että kampanjaan halutaan mukaan kouluja. Onkohan tässä nyt selvillä mainostamisen raja erityisesti kun kyseessä ovat lapset?

Iltapäivälehtien kampanjointi on minusta hyvin epäilyttävää toimintaa. Keskittykkää nyt siihen uutisointiin ja jättäkää kampanjointi muille. Suomessa on menossa tälläkin hetkellä monta hyvää kampanjaa, jotka takulla tarvisisivat näkyvyyttä. Ai niin. Eikö sillä saisikaan näkyvyyttä Iltalehdelle ja sen populistisille(*) linjauksille? No hups.

(*) Populismi on joskus kovin hyväksyttävää, mutta ei kyllä osoita mitään rohkeutta nykypäivänä olla kiusaamista vastaan. Kuka sitä muka puolustaisi?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

5 thoughts on “Iltalehti on itse suuri kiusaaja”

  1. Iltalehden kiusaaja-kisassa on vähän sama henki kuin:

    K: Hyväksytkö kuolemantuomion pedofiileille?
    V: No en oikeastaan kun kuolemantuomio ei ole hyväksyttävä missään olosuhteissa.
    K: Mitä! Hyysäät siis pedofiileja? Eikö lasten raiskaaminen ole muka rikos???

  2. Hannu: Juu. Iltasanomilla taitaa ola menossa samanlainen kampanja juuri pedofiileistä tai vähintäänkin heidän rangaistuksista. Aikalailla yhtä etovaa meininkiä.

    Jos haluaa poliisiyhteiskuntaan, on varminta antaa päätösvalta keltaiselle lehdistölle. Esimerkiksi Englannissa keskustelu määrätyy jonkun Daily Mailin perusteella lähinnä keskusteluksi siitä, kuka varmistaa, että kaduilla on turvallista.

    (Tietenkään en haluaisi puolustaa pedofiilien liian lyhyitä tuomioita.)

  3. Tuo IL:n kampanja tuli aamulla meille opettajainkokoukseen. Itse olin kollegoiden kanssa vastaan juurikin samoista syistä kuin mitä hexi tuossa ansiokkaasti luetteli.

    Hieman loukkasi, että ylemmältä taholta meidän koulu oli ilmoitettu kampanjaan mukaan – opettajakunnan mielipidettä kysymättä. No, joka tapauksessa meidän kouluun ei Iltalehden kampanjajulisteiksi naamioituja mainoksia tule.

    Jättikokoisten julisteiden alaosassa on isolla IL:n logo, nettiosoite ja kehoitus osallistua keskusteluun. Siis hä? Luetaanko IL:ssä ollenkaan, mitä roskaa he kirjoittavat? En todellakaan toivo, että yksikään oppilas menee IL:n sivuille osallistumaan keskusteluun, kun lehti on itsessään jo yksi maan suurimmista kiusaajista.

    Hitto, mitä tekopyhyyttä!

    Kiusaaminen on vakava asia ja sitä vastaan taistellaan kouluissa päivittäin. Mutta IL:n kampanjan kautta sitä emme tee. Jotain rajaa sentään.

  4. Tarmo: Kiva kuulla, että jossain on suhtauduttu asiaan kriittisesti!

    On tässä käynyt mielessä, että tuosta voisi joku aikaansaava ihminen ehkä tehdä kantelunkin. Kouluissa mainostaminen ei kuitenkaan taida olla ihan mainonnon sääntöjen mukaista. Vaikka onhan tuota harrastettu maailmansivuun. Esimerkiksi Valio teki aika julkista taistelua maidon eteen joskus kun olin itse peruskoulussa. Sekin kampanja otti hemmetin huonosti meidän laktoosi-intolerantit huomioon. Lähinnä jäi sellainen olo, että olen varmaan tosi epäterve, kun juon aterialla vettä maidon sijaan.

Kommentointi on suljettu.