Nykytieteen suurin tarina ansaitsee tulla kuulluksi

Luonnontieteemme pystyy kertomaan nykyään mitä ihmeellisimmän tarinan siitä, miten ihmiskunta on syntynyt tälle planeetallemme. On huikeaa, mitä tiedämme alkuräjähdyksen jälkeen syntyneestä aineesta, tähtien syttymisestä, planeetoiden muodustumisesta ja alkueliöiden muuttumisesta ajatteleviksi ihmisiksi. Ikävä kyllä nykykoulu ei opeta tätä tarinaa lapsille ja nuorille keskitetysti vaan heidän on poimittava irrallisia faktoja sieltä täältä.

Yhteiskunnalla on velvollisuus jakaa tieteensä suurimmat saavutukset, sillä muutenhan niistä ei ole mitään iloa muuta kuin pienelle joukolle tutkijoita. Vaikkapa kosmologialta on turha odottaa valtavaa määrää rahaa tuottavia sovelluksia. Rahan sijaan kosmologia tuottaa tietoa paikastamme universumissa. Tämä tieto menee hukkaan, jos sitä ei siirretä mahdollisimman suurelle joukolle ihmisiä. Nykyisin suurin osa tieteen saavutuksista jää harmillisen pienen joukon iloksi. Suomen kouluissa on siis alettava opettaa luonnontieteen suurta tarinaa.

Peruskoulujärjestelmämme opettaa lapsille palasia tieteen tarinasta, mutta epäonnistuu niiden kokoamisessa kokonaisuudeksi. Oppilaat oppivat evoluution perusteita biologiassa, maapallon alkuperästä maantiedossa ja aineen olemuksesta fysiikassa, mutta missään vaiheessa tätä kaikkea ei pyritäkään yhdistämään yhdeksi suureksi tapahtumaketjuksi. Jotta tämänkaltainen yhdistäminen olisi mahdollista, pitää asian opettamisen vastuu siirtää yhdelle taholle. Minusta olisi harkittava, jopa täysin erillisen oppiaineen muodostamista, jos kokonaisuus vaikuttaa liiaksi ainerajoja rikkovalta. Tietysti evoluutiota on käsiteltävä biologiassa vastaisuudessakin, mutta evoluutiota on myös syytä pohtia viimeisempänä osana alkuräjähdyksessä syntyneen materiaalin matkaa meiksi.

Uskon vakaasti, että hyvin opetettuna tämä ainekokonaisuus toisi uudenlaista motivaatiota oppilaille. Uskonnon korvaajaksi uudistuksesta ei taatusti olisi, mutta varmasti nykytieteen alkeellinenkin ymmärtäminen toisi lisää syvyyttä esimerkiksi juuri uskonnon omaksumiseen. Nykymaailmassa on turhan muodikasta kysyä ensin, mitä tiede ei vielä pysty selittämään ja unohtaa kysyä, mitä se kykenee. Tietämyksen aukkoja ei tietenkään pidä piilotella, sillä nöyrä tietämättömyys on tieteen suurimpia vahvuuksia.

Huomisen maailma tarvitsee taatusti erilaisia ajatuksia ja siksi Suomen olisi aika uudistaa luonnontieteidensä opetusta rohkeasti ja reippaasti välittämättä siitä, mitä muualla tehdään. Ei siis anneta ainerajojen häiritä vaan luodaan uusi poikkitieteellinen kokonaisuus. Ehkä vuosikymmenen kuluttua peruskoulun suorittanut nuori tuntisi nykytieteen ”luomistarun” edes yhtä hyvin kuin nykynuori tuhansia vuosia vanhat paimenkansojen tarinat.

Kirjoitin tämän tekstin oikeastaan Nuori Vihreä Vaikuttaja -kurssia varten mielipidekirjoituksena melkoisessa kiireessä. Seisoin kuitenkin ajatuksen takana. Tämä on pidempi versio ja melkoisen epäiskevä mielipidekirjoitukseksi. Ei oikein huvita semmoinen mutkien oikominen, mitä lehtikirjoittelu vaatisi. Hauskempaa koota omia ajatuksia ilman välikäsiä (onneksi en tunne sääliä tämän blogin kolmea lukijaa kohtaan). Ajatus vaatinee joka tapauksessa melkoisesti pureskelua vielä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

3 thoughts on “Nykytieteen suurin tarina ansaitsee tulla kuulluksi”

  1. Näin koululaitoksen ruohonjuuritason edustajana ajatus kuulostaa mielenkiintoiselta. Vaikka opettajankoulutuksessa nykypäivänä kovasti korostetaan tiedon pirstaleiden jakamisen sijaan kokonaisuuksien ymmärtämistä ja hahmottamista sekä tiedon etsimis- ja käsittelemistaitoja, niin käytönnössä koulutus ei siinä onnistu. Yksinkertaisimmillaan ongelma on siinä, että mitä opettaja ei osaa tai tiedä, ei hän sitä voi muillekaan opettaa. Tämä pitäisi siis juntata opettajankoulutuksen sisältöihin. Tietysti taas valtion tasolla asiaan tulisi vaikuttaa opetussuunnitelmien muodossa.

    Mielenkiintoisen ja mullistavan tekee ajatuksesta kuitenkin jo se, että kuka uutta ainetta opettaisi. Luokanopettajille se olisi siinä mielessä looginen, että he opettavat joka tapauksessa (ainakin periaatteessa) kaikkia aineita, niin heillä olisi siihen mahdollisuus. Ongelma tulisi osittain taas vastaan siinä, että luokilla 1-6 ei oppilaiden kehitystaso ihan riittäisi tarpeeksi pitkälle.

    Ylemmillä luokilla ja toisella asteella asia vaatisi kovasti työn uudelleenjakoa. Samoin aineenopettajakoulutuksen tulisi luonnollisesti reagoida asiaan. Jos tarkastellaan nykyistä opetusjärjestelmää, niin tätä uutta ainetta pitäisi jossain opettaa pääaineena, jotta siitä olisi mahdollisuus saada pätevyys.

    Luonnollisesti itse alan edustajana lähestyn asiaa käytännön tasolta ja näen haasteita, miten sen toteuttaa. Ajatuksena kuitenkin pidän tästä maailmankaikkeuden ymmärtäminen -oppiaineesta. Kannatettava ajatus.

    Joskus on tullut itsekin pohdittua sitä, kuinka ikävästi eri oppiaineet vain jäävät erillisiksi, eivätkä muodosta (ainakaan oppilaiden silmissä) selkeätä kokonaisuutta, kuinka kaikki liittyy kaikkeen.

    Uteliaisuudesta: olenko laskettuna kolmeen lukijaan? 🙂

  2. Kieltämättä tuntuu, että unohtui jätin opettajapuolen miettimisen väliin. Nykyään aika surullista, miten vähän vaikka biologiasta voi tietää fyysikan opettajana. Oman harrastuksen varassa koko touhu.

    Eli oteutus vaatisi melkoisia muutoksia yliopistoissakin. Yleissivistäviä kursseja vaan harrastetaan meillä aika vähän ylipäätään, että en tiedä, kuka tuollaista osaisikaan vetää. Melkoisen vahvat nämä ainerajat oikeassa maailmassa.

    (3 on tilastollinen arvio :p)

  3. Se, että toteutus olisi rakenteita rankasti muuttava ja vaatisi paljon asenteellista muutosta, ei tarkoita että hyvästä ajatuksesta kannattaisi luopua.

    Joka tapauksessa hieman asiaa sivuten: neljänteen luokkaan asti on oppiaine ’ympäristö ja luonnontieto’, joka viidennellä muuttuu ’biologiaksi ja maantiedoksi’. Aineiden nimiä tutkimalla voi löytää sisällöllisiä eroja, vaikka suurin syy nimiin lieneekin lasten kehitysasteessa.

    Tuo tuli mieleeni, kun ajattelin tätä nykytieteen suurinta tarinaa.

    Joka tapauksessa oma tietämys ja ymmärrys kokonaisuudesta tuntuu ainakin olevan sen verran puutteellista, että melkoisena haasteena tuommoisen opettamisen kokisin.

    Mutta sitähän varten on olemassa oppikirjoja 😀

Kommentointi on suljettu.