Avustuksia selvittelemässä

Tampereen kaupunki on jakanut nuorisojärjestöille avustuksia. Kaupunki jakaa vieläkin hillittömän määrän rahaa poliittisille nuoriso- ja lapsijärjestölle. Jätän kuitenkin ainakin tänään väliin ilmeisimmät kysymykset eräiden järjestöjen avustusten suuruudesta ja siirryn valittamaan nettitiedotuksen kurjasta tasosta.

Miksi ihmeessä Tampereen kaupunki ei ole laittanut avustuksille minkäänlaisia vertailukohteita? Miksei rinnalla ole vaikkapa viime vuoden lukuja? Tavallinen huonomuistinen ihminen ei oikeasti kostu kovinkaan paljoa sellaista tiedosta, että Kokoomusnuorten avustus on tänä vuonna 28000 euroa. Toki voi suorittaa vertailua muiden järjestöjen välillä tänä vuonna ja todeta, että saapa se kokoomus paljon rahaa. Tämä ei kuitenkaan kerro juuri mitään mistään. Jos yhdistys on saanut viime vuonna 10000 euroa ja saa nyt vain 8000, yhdistys on oikeasti pulassa. 8000 euroa on kuitenkin ihan kohtuullinen raha moneen muuhun yhdistykseen verrattuna. Toki olisi vielä parempi, jos nuo päätökset perusteltaisiin jotenkin.

Ahkerana ja elämää vähemmän harrastavana ihmisenä päätin, että voisin koota nopeasti dokumentin, josta löytyisi edes muutokset viime vuoden tukiin. Tämä vaan olikin minun kyvyilläni liian vaikea operaatio. Viime vuoden tietojen löytäminen on hemmetin vaikeaa Tampereen kaupungin verkkosivuilta. Jos kaupunki oikeasti eläisi nettiajassa, olisi tuossa linkkaamassani tiedotteessa pitänyt vähintäänkin olla linkki viime vuoden vastaavaan, jos ei muuten niin hakukoneita varten.

Asioiden laittaminen nettiin ei sinällään auta yhtään, jos niiden löytäminen sieltä on lähes mahdotonta. Jos sivustoilla ei ole linkkirakennettakaan, ei edes Google auta.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

2 thoughts on “Avustuksia selvittelemässä”

Kommentointi on suljettu.